Koti Uutisia Kotimaa Rajavartiolaitoksen uusi johtaja vähättelee jälleen rajavalvonnan merkitystä

Rajavartiolaitoksen uusi johtaja vähättelee jälleen rajavalvonnan merkitystä

5

Rajavartiolaitoksen uusi päällikkö Ilkka Laitinen herätti suurta hämmästystä jo ennen virkaan astumista väittämällä, että rajavalvonnan merkitys ei ole suomalaisen yhteiskunnan kannalta ratkaisevan suuri. Laitinen toistaa väitteensä Yleisradion tuoreessa haastattelussa.

“Laitisen mielestä EU:n isoin ongelma ei ole rajavalvonta, vaan kaikki se, mitä rajanylityksen jälkeen tapahtuu”, Yleisradio kirjoitti. Kenraalimajuri Laitisen mukaan ulkorajojen suojelusta puhutaan aivan liikaa.

– Euroopassa on 500 miljoonaa ihmistä. Jos otetaan muutama satatuhatta tai miljoonakin ihmistä prosessoitaviksi, se ei ole logistinen haaste, Laitinen julisti Yleisradiolle.

– Rajavalvonta ei ole heikoin lenkki kokonaisuudessa, vaan hallintakeinot. Kaikki, mitä rajanylityksen jälkeen on tapahtunut, on ollut isoin ongelma.

Looginen kysymys kuuluu, miksi Laitinen on palkattu tehtävään, jota hän ei itse edes pidä tärkeänä. Tavoitellaanko poliittisella nimityksellä sitä, että Suomeen kohdistuva ei-valkoinen siirtolaisuus pysyy mahdollisimman suurena?

Lue myös: Rajavartiolaitoksen tuleva päällikkö: sivistysvaltio ei estä vapaata liikkuvuutta

Lähde: Yle

5 KOMMENTIT

  1. Materialismia parhaimmillaan. Ihmisiä käsitellään logistisina järjestelykysymyksinä. Pahinta tässä kaikessa on se, että nuo henkilöt ovat oikeasti noin pihalla ja noin ihmisyyden kadottaneita. Ei mikään ihme jos karjaa käsitellään esineinä ja ihmisiä karjana – (((eurooppalainen))) rationalismi tekee itsemurhan. Jos tämä yhteiskuntakoe kuin ihmeen kaupalla onnistuisikin, niin se olisi täydellisenäkin maanpäällinen “helvetti”.

  2. Eihän rajoja tarvitse valvoa eikä tullinkaan tarvitse tietää ketkä marssii ja mistä Suomeen. Mutta auta armias jos tuot liikaa alkoholita tai tupakkaa. Tai jos olet tankannut yhden jerrykannullisen liikaa polttoainetta. Silloin kyllä valtion rattaat lähtevät pyörimään.

    • No sie se oot pihalla. Tullihan ei rajoja valvo, eikä rajanylitystietoja pahemmin käsittele. Lähetään nyt siitä liikkeelle. Tullihan on vain suojatyö paikka ihmisiööe joita kiinnostaa savukkeet ja alkoholin tuonti. Koiratki siinä lafkassa on koulutettu pöi helvettiä vrt. Poliisi ja Rvl.

  3. Olen ollut pääesikunnassa hommissa, olen nähnyt millaisia osa näistä isonappisista osaa olla. Olen muistaakseni tavannut myös tämän isänmaan häpäisijän… näitä paskoja palkataan näihin tehtäviin, koska järjestelmämme on päästä varpaisiin mätä, kaikki tärkeät roolit täytetään Laitisen kaltaisilla itsekkäillä kansanpettureilla, muutos on helpoin toteuttaa hallintoelimissä. Ajattelin vielä yksi päivä, että pitäisikö sitä lähteä kouluttautumaan rajavartiostoon, mutta sitten tajusin että nehän ovat tervetuloa-joukot, mitä minä siellä tekisin.

    • Jep. Meni kyllä 9 kuukaudessa kaikki arvostus koko lafkaa kohtaan. Rajassa varmaan sama meininki. Täytyy lähteä Kauko-Aasiaan jos haluaa sotakoulutusta, kun Länsi on cucked beyond belief.

Comments are closed.