Koti Uutisia Pyöränlukolla ihmisiä hakannut äärivasemmistolainen pidätetty USA:ssa

Pyöränlukolla ihmisiä hakannut äärivasemmistolainen pidätetty USA:ssa

0

Kansallismieliset amerikkalaiset järjestivät huhtikuussa Berkeleyssä Kaliforniassa mielenosoituksen, johon osallistui satoja ihmistä. Äärivasemmisto uhosi etukäteen murskaavansa tapahtuman. Antifasistien häiriköinti johti välittömästi muutamiin nyrkkitappeluihin ja pidätyksiin, mutta antifasistien alettua heittää M-80-sähikäisiä ihmisten joukkoon kärjistyivät tapahtumat hyvin nopeasti.

Osapuolten taisteltua muutamia kymmeniä minuutteja kaduilla antifasistit jäivät ilmiselvästi alakynteen huolimatta siitä, että satoja ihmisiä oli tullut paikalle. Lopulta äärivasemmistolaiset alkoivat ensin hiljalleen ja sitten paniikinomaisesti paeta pois puistosta, kun heidän laumansa hajotettiin. Antifasistit juoksutettiin kauas pois puistosta, ja kansallismieliset pitivät katuja hallussaan tuntikausia juhlien mahtavaa päätöstä tapahtumalle.

Vaikka tapahtuma päättyi lopulta kansallismielisten murskavoittoon, ehtivät äärivasemmistolaiset haavoittaa joitain osallistujia. Yksi Trumpin kannattajaksi tituleerattu mies haavoittui, kun äärivasemmistolainen löi häntä pyöränlukolla päähän.

Naamioitunut hyökkääjä ei jäänyt paikan päällä kiinni, mutta nyt kuukautta myöhemmin hänet on tunnistettu ja poliisi on pidättänyt hänet. Hyökkääjä on 28-vuotias Eric Clanton, joka työskentelee opettajana collegessa. Joidenkin mediatietojen mukaan hän olisi saanut potkut, mutta tästä ei ole selvyyttä.

Clanton on pidätetty epäiltynä kolmesta eri pahoinpitelystä, joista yksi on aiheuttanut merkittävän vamman uhrille. Mielenkiintoinen yksityiskohta tapauksessa on, ettei äärivasemmistolainen jäänyt kiinni poliisitutkimuksien perusteella, vaan Internet-yhteisö 4chanin käyttäjät selvittivät hänen henkilöllisyytensä analysoimalla ja vertailemalla äärivasemmistolaisten kuvia eri tapahtumista. Poliisi pidätti epäillyn yli kuukausi sen jälkeen kun 4chanin käyttäjät olivat julkaisseet videon, jolla hyökkääjä paljastettiin. Tapaus on hyvä osoitus siitä, että äärivasemmistolaisia kannattaa aina kuvata tavattaessa, sillä materiaalin avulla voi selvittää heidän myöhempiä rikoksiaan.

https://www.youtube.com/watch?v=sRQhtkonhc0

Alla on video, jolla näkyy, kuinka äärivasemmisto lopulta juoksutettiin ulos Berkeleyn kaduilta.

Lähde: Berkeleyside