Koti Uutisia Presidentti Duterte: länsimaat ovat tekopyhiä!

Presidentti Duterte: länsimaat ovat tekopyhiä!

3

Tuoreessa haastattelussa Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte syyttää länsimaita tekopyhyydestä. Hän myös kertoo olevansa jatkuvasti uhattuna Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n vuoksi.

Kotimaassaan hyvin suosittu Duterte on tullut kansainvälisesti tunnetuksi suorapuheisista lausunnoistaan ja julistamastaan huumeidenvastaisesta sodasta, jonka aikana satoja diilereitä on tapettu. Presidentin mukaan on tekopyhää, että USA hyökkää vieraisiin maihin tappaen ulkomaalaisia siviilejä mutta samaan aikaan syyttää häntä ihmisoikeusrikoksista, kun hän kitkee kotimaansa rikollisuutta.

3 KOMMENTIT

  1. Onio kenenkään muun mielestä mitenkään kummallista, että kaikki (((jenkkien))) eniten vihaamat valtionpäämiehet ovat kotimaassaan erityisen suosittuja?

    Samanlaisia erittäin suosittuja johtajia ei esimekiksi Euroopassa tänä päivänä näe – vai mitä tulee mieleen nimistä Sipilä tai Merkel?

  2. Toiminnan mies! Flippiineillä on nykyään diilereille luvassa kylmää kyytiä.

    Oli myös huvittavaa, kun Duterte haukkui Obamaa huoranpenikaksi jossain YK:n kokouksessa. 😀

    Toivottavasti (((CIA))) epäonnistuu murhayrityksissään samalla tavalla kuin Castron kanssa.

  3. Menisin hieman pidemmälle ja sanoisin “tekopyhiä” kermaperseitä, jotka vainoavat omia kansojaan omissa maissaan poliisin vahtiessa sitä, mitä kansalaiset ajattelevat ja minkälaisen lipun alla he seisovat. Sen sijaan punikki poliisi kahvittelee laittomasti maassa olevien yhteiskunnalle vaarallisten mahdollisten islamilaisten terroristien kanssa kuin paita ja perse. Kilometritehtaalle tuollaiset, jotka eivät osaa edes Suomen Perustuslakia soveltaa niin kuin se kuuluu. Pikku Kakkosen höpö-poliiseiksi vaan lässyttämään tyhmyyksiä. Ei tarvitse paljoa “harjoitella”.

Comments are closed.