Koti Uutisia Poliisin päätöksestä “rajoitetusta mielenosoitusluvasta” valitettu

Poliisin päätöksestä “rajoitetusta mielenosoitusluvasta” valitettu

1
Vastarintaliikkeen Simon Engelin viemässä valitusta.

Tiistaina Pohjoismainen Vastarintaliike valitti Göteborgin poliisin päätöksestä rajoittaa mielenosoituslupaa 30. syyskuuta. Päätöksessä annettiin lupa kaksi tuntia lyhyemmälle mielenosoitukselle kuin mitä alun perin oli suunniteltu. Lisäksi poliisi oli muuttanut päätöksessään mielenosoituksen reittiä siitä huolimatta, että molemmat osapuolet olivat olleet aikaisemmissa keskusteluissa yksimielisiä alkuperäisen reitin sopivuudesta.

“Mielenosoitus tullaan kyllä pitämään, vaikkei valitus menisi läpi, mutta toivomme poliisin käyttävän nyt järkeään ja muuttavan päätöstään sen mukaiseksi, mitä me heidän kanssaan olemme keskustelleet”, selitti mielenosoituksen järjestäjiin kuuluva Pär Sjögren.

Paitsi Vastarintaliike myös Göteborgin juutalaisyhteisö on harkinnut valittavansa poliisin päätöksestä. He ovat tyrmistyneitä mielenosoituksen osumisesta samalle päivälle, jolloin juutalaiset juhlivat jom kippuria. Göteborgin juutalaiset eivät lisäksi pidä poliisin ehdottamasta mielenosoitusreitistä, joka kulkisi aivan Göteborgin synagogan tuntumassa.

 

Lähde: Nordfront.se

1 KOMMENTTI

  1. Hyvä että käytetään yhteiskunnassa suotuja keinoja muuttaa viranomaispäätöksiä, jotka ovat umpi poliittisia ja asettavat Vastarintaliikkeen eriarvoiseen asemaan linjassa muihin toimijoihin. Laki on niin kuin se on kirjoitettu, eikä kuten se luetaan. Mutta kuten kaikki tiedämme. Laki on “demloittunut” läpimädäksi irvikuvaksi ja irvokkaaksi pilkaksi sen lain suhteen, jota kutsutaan katu-uskottavaksi oikeustajuksi. Se, että kaikkia kohdellaan yhteiskunnanssa tasapuolisesti, ei luo epäjärjestysä ja katkeruutta. Vaan se, ettei kaikkia kohdella samalla tavalla lain ja järjestyksen edessä. Vieläpä oikeutena harjoittaa kansalaistottelemattomuutta räikeiden yhteiskunnan epäkohtien ja yksistäisten kansalaisten sekä ryhmittymien oikeuksien ylikävelyn takia tavoilla, jousta näitä hallintoalamaisia syytetään, mutta itse yhteiskunta ja esivalta syyllistyvät nimenomaisesti itse siihen “rikokseen”, josta yksittäisiä kansalaisia syyttävät.

Comments are closed.