Koti Artikkelit Poliisikoulun kirja pakottaa “monikulttuurisuuteen”

Poliisikoulun kirja pakottaa “monikulttuurisuuteen”

14

Kansallisen Vastarinnan toimitus sai hiljattain kannattajaltamme materiaalia kirjasta, jota käytetään suomalaisten poliisien kouluttamisessa. Kirjan sisältö on karua luettavaa – suomalaisista viranomaisista koulutetaan alusta alkaen monikulttuurisuutta palvovia “poliittisesti korrekteja” kulttuurimarxisteja.

Poliisin suomalaisvihamielinen asenne ei yllätä juuri ketään enää 2017. Kuten olemme lukemattomissa uutisissa ja artikkeleissa kuluneiden kuukausien aikana osoittaneet, poliisi painostaa kansallismielisiä jatkuvasti uusin keinoin ja kampanjoi aktiivisesti esimerkiksi Vastarintaliikkeen kieltämisen puolesta. Poliisi on Suomen tällä hetkellä ainut aikaansaava antifasistijärjestö.

Poliisin politisoitumisen taustoista on käyty kansallismielisissä piireissä paljon spekulaatiota, mutta ilmiön konkreettisista taustoista on kirjoitettu vasta hyvin vähän. Suuri osa poliisien kouluttamiseen käytettävästä materiaalista on luonnollisesti salaista, minkä vuoksi maahanmuuttokriittiset kansalaiset ovat joutuneet perustamaan analyysinsä usein arvailujen varaan.

Poliisien aivopesu alkaa jo poliisiammattikorkeakoulussa, jonka oppimateriaaliin sisältyy kirja nimeltä Etiikka ja poliisin työ. Alla oleva materiaali on peräisin kirjan vuoden 2000 painoksesta (Poliisiammattikorkeakoulu/Edita. ISSN 1455-8270, ISBN 951-815-026-5. Tekijät: Erkki Ellonen, Kalle Kekomäki, Petri Raivola, Hannu Taiha ja Tarmo Välitalo). On hyvin todennäköistä, että kuluneiden vuosien yhteiskunnallisen kehityksen vuoksi uudempi koulutusmateriaali on jopa 2000-vuoden kirjaa radikaalimpaa. Esimerkiksi kirjan kirjoittajiin lukeutuva Erkki Ellonen kampanjoi jo vuosituhanteen vaiheessa aktiivisesti “rasismia” vastaan.

Olemme ladanneet kirjan “monikulttuurisuutta” ja “rasismia” käsittelevän osuuden alle. Siitä selviää, että poliisit koulutetaan pitämään maahanmuuttovastaisia ihmisiä keskimääräistä sivistymättömämpinä. Kirjan mukaan “rasismin vastustaminen on olennainen osa poliisin ennalta ehkäisevää rikoksentorjuntatyötä”. Poliisit aivopestään myös ajattelemaan, että käsitys “Suomi kuuluu suomalaisille” on pelkkä “myytti”. Oppimateriaalissa “suomalaisuus” kirjoitetaan lainausmerkeissä, sillä ilmeisesti poliisijohdon mielestä mitään suomalaisuutta ei edes ole olemassa.

“Maahanmuuttajien tekemien rikosten tutkinnan sujuminen edellyttää erilaisuuden ymmärtämistä”, tulevia poliiseja valistetaan. Lisäksi valkoisten rakentaman yhteiskunnan “eriarvoisuutta” syytetään ei-valkoisten tekemistä rikoksista. Näin maahanmuuttajarikollisesta tehdäänkin suomalaisen “rakenteellisen rasismin” uhri. Tämä on osa strategiaa, jossa poliisi toimii omien sanojensa mukaan “mielipidejohtajana tasapuolisuuden edistämisessä ja antaa aktiivista julkista tukea moniarvoisen yhteiskunnan kehittämiselle”.

Poliisiammattikorkeakoulun kirjassa myös valehdellaan, ettei rotuajattelu ole geneettistä, vaikka todellisuudessa jo vastasyntyneiden tiedetään suosivan oman rotunsa edustajia. Poliiseja myös pakotetaan toistamaan mantraa, että Suomi on ollut “aina” monikulttuurinen; samaa logiikkaa käyttävät nykyään äärivasemmistolaiset rinnastaessaan nykyiset somalisiirtolaiset toisen maailmansodan Karjalan evakoihin.

Kirjan tekstit “valtasuhteista” ja “institutionaalisesta rasismista” voisivat hyvinkin olla peräisin suoraan stereotyyppisestä 2010-luvun “radikaalifeministisestä” tai “antifasistisesta” blogista. Kenenkään ei pitäisi siis enää ihmetellä, mistä Suomen poliisin alati paheneva poliittinen korruptio johtuu.

 

Lue myös:

Kansallismieliset protestoivat poliisin mielivaltaa vastaan
Video: “Poliisin selvitettävä, keitä Vastarintaliikkeessä on”
Poliisihallitus pakottaa kaikki poliisit somekoulutukseen
Dokumentti: poliisi valehteli itsenäisyyspäivän pahoinpitelystä!
Siirtolaismellakan tutkinta poikki – “poliisilla muuta tekemistä”
Onko poliisi ystävä?
Vastarintaliikkeen kieltokanne ja poliisin politisoituminen
Uusi poliisin propagandavideo neuvoo lapsia ilmiantamaan poliittisesti epäkorrektit vanhemmat
Poliisilta jälleen nolo kampanja: #kivapuhe
Jyväskylän poliisi valehteli “mellakkakäskystä”, jota ei ollut!

14 KOMMENTIT

  1. Poliisina olo on maanpetturuutta. Poliisi politisoitui avoimesti sen jälkeen kun havaitsi “perinteisten” “antifasistien” epäonnistuneen tehtävässään pelotella kansallismieliset pois kaduilta ja kabineteista.

  2. Huh huh mitä luettavaa. Jos tuollaisen tekstin puolesta palvelee on täysin maanpetturi. En tiedä kumpaa vihaan enemmän politiikkoja vai poliiseja, samanlaisia kansanpettureita kumpikin porukka.

  3. Poliisi on nykyisin mukana projektissa suomalaisten hävittämiseksi etnis-kulttuurisena yksikkönä.

    Mädätys on hivutettu poliisikoulutukseen ja siinä käytettävään oppimateriaaliin.
    Kansallismielisten kannalta katsottuna poliisissa työskentelevät tulevat olemaan vuosi vuodelta huonompaa ainesta, mikäli nykymeno saa jatkua.

  4. Tästä aasinsiltana, onko ylikomissaario Jari Taposella ja Suvi Auvisella suhde?

  5. Jokainen veronsa maksava kansallismielinen maksaa siitä, että poliittinen poliisi tule jonain päivänä käymään itsensä tai tovereidensa kotona.

  6. Poliisi seisoo eliitin ja kansan välissä, sylkien halveksuen palkanmaksajansa eli kansan naamalle eliitin käskystä.

  7. Sivulla 78 “epäluuloinen suhtautuminen” – mitenköhän tämä tutkittiin? Taitavat tässäkin heittää liberaalimutua kehiin. Syyt epäluuloon:
    1) “eturistiriidat”
    2) “myönteisten kontaktien puute”.

    1) Eli ts. jos reaalisesti ja aktuaalisesti “etnisten vähemmistöjen” (muslimien ja mustien) oikeuksista on meille haittaa, niin tässä tekstissä rivien välistä on luettavissa että se on epäluuloisen poliisin prejudissia – eli argumentoidaan ikäänkuin nämä ristiriidat joko
    a) eivät ole tosia
    “enemmän pohjakoulutusta hankkineet poliisimiehet suhtautuvat maahanmuuttajiin useammin myötämielisesti” = eli koska propaganda- ja passivoimiskoulutus toimii hyvin niin sekin on argumentti koulutuksen puolesta?
    b) jos ovat tosia, niin ne pitää vain hyväksyä: ts. poliisin pitää hyväksyä se että Suomesta tehdään huonompi paikka elää hänelle itselleen ja läheisilleen. Tämän hyväksyminen olisi täysin järjetöntä. Teksti argumentoi ikäänkuin sen hyväksyminen olisi itsestäänselvää, vaikka heillä (monikulttuurin edistäjillä) on tässä KAIKKI todistustaakka.
    2) Kohtaamisteoria on jo monta kertaa osoitettu vääräksi.

    “Rasismiin liittyy myös olennaisesti ajatus jonkin tietyn ihmisryhmän ylivertaisuudesta tai paremmuudesta suhteessa johonkin toiseen.” Liittyykö? Arvojärjestyksistä eri hierarkioissa voidaan vetää johtopäätöksiä, ja jos tässä tarkoitetaan että jokin ihmisryhmä on jossakin hierarkiassa ylivertainen, niin tottakai näin on. Jos näin ei olisi, niin ihmisryhmien täytyisi olla samanlaisia kaikissa hierarkioissa. Jos teksti taas tarkoittaa että rasismiin liittyy se, että pitää jotain ihmisryhmää ylivertaisena KAIKISSA hierarkioissa niin tämä on yksinkertaisesti epätotta, ko. asia ei liity rasismiin.

  8. Sitten sivulla 80 otettu jotain helppoja olkiukkoja esimerkiksi…
    “Monikulttuurinen yhteiskunta rakentuu kuitenkin ‘erilaisina yhdessä’ -henkisen integraation varaan” taas puhutaan monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamisesta annettuna tosiasiana ja itsestäänselvänä päämääränä. Edelleen todistustaakka tässä ideologisessa harppauksessa on kokonaan mokuttajalla, ja heidän track record on huono – se oli jo huono ennen kuin koko mokutus alkoi, lähtien ihan Rousseaun noble savage -hörhöilystä.

    Sivulla 80 teksti haluaa kumota luonnollisuusargumentin, mutta se ei ymmärrä kuinka radikaaliin lopputulokseen tämä johtaisi. Kumoa luonnollisuus, niin myös monikulttuurisuuden, moraalin kuten se tässä esitetään, koko valtion (kuten se tässä esitetään), poliisin, järjestyksenvalvonnan ja rauhan idea tuhoutuu. Ei ole mitään syytä tehdä mitään mikä olisi ihmisen luonnolle hyvästä tai yhtään mitään mikä olisi joidenkin luontaisten viettien ja halujen myötäistä – ts. mitään rauhaa ei tarvita, voidaan sahata vaikka ihmisten käsiä ruosteisilla sahoilla yms koska biologiset pyrkimykset eloonjäämiseen, terveyteen ja hyvinvointiin voidaan sellaisinaan ohittaa. Jos kumotaan yleiskäsite luonnollisuus, niin yleiskäsitettä ei voida kumota vain osittain niin että omalle agendalle myötämieliset luonnollisuuden väitteet jätetään. Vasta-argumenttini on että yhteiskunnan pitäisi pyrkiä olemaan luonnollinen, ts. ihmiselle biologisesti lajityypillinen elinympäristö, koska ihmisen biologia määrittelee ihmisen tarpeet ja sen miten ne eroaa lajien ja rotujen välillä.

  9. Sivulla 81 alkaa “keitä ovat suomalaiset” -harhaanjohtaminen. Kyse ei ole oikeudesta olla suomalainen vaan siitä, että politiikassa noudatetaan tahtoja. Minä en halua maahanmuuttajia, asialla ei ole mitään tekemistä minkään oikeuksien kanssa. Kaikki oikeudet ovat myös yksilön tai kollektiivin halujen ja töiden tulosta. Ei ole mitään kauppaa, maata, kansalaisuutta ilman niitä haluja ja motiiveja; maassa on joitain ihmisiä jotka haluavat yhdessä tehdä ja ylläpitää valtiota. Teksti haluaa vastustaa näitä haluja ja antaa vallan ja alueen muiden halujen johdettavaksi ja tätä agendaa yritetään peitellä jollain käsitesekaannuksella oikeuksista.

    Läpi tekstin puhutaan olkiukkomaisesti “ihonväristä” ikäänkuin tässä olisi kyse jostain värieroista, ikäänkuin geenit vaikuttaisivat ihonväriin mutta ei muihin biologisen olennon ominaisuuksiin…

    “Institutionaalista rasismia torjutaan avoimen keskustelun kautta” – taas anti-rasismi otetaan ilman perusteluja Oikeana. Ja vielä neuvotaan passivoimaan eli keskustelemaan. “Keskusteleminen” kuulostaa hyvältä, kauniilta ja moraaliselta, mutta ei todellisuudessa tarkoita mitään ja ohittaa kaikki väistämättömät toiminnan alueet joiden laiminlyönti on alunperin ajanut Lännen tähän kuohittuun keskustelukulttuuriin jota savimajoissa elävät paimentokansatkin vievät 6-0. Kärjistettynä: me tarvitsemme kaikkea muuta paitsi keskustelua. Koko sotku on pitkälti femiinisen juoruämmäpolitiikan seurausta.

    Jos pitäisi argumentoida kirjoittajan paskoista premisseistä:
    “otetaan huomioon — maahanmuuttajien tilanne vastaanottajamaassa”
    Mikä oikeus maahanmuuttajalla on rauhaan tai hyvään elämäntilanteeseen? Jos suomalaisella ei ole yksinoikeutta oman maansa hedelmiin, niin eihän myöskään maahanmuuttajalla ole yksinoikeutta mihinkään, ei edes Suomeen tai turvalliseen elämään – miksi heillä olisi siihen yksinoikeus?

  10. “Kulttuurisen moniarvoisuuden perusteet” – selitä, miten moniarvoisuus voi juontaa mistään muusta kuin moninaisuudesta siis erilaisuudesta? Ei voi juontaa, joten kulttuureja voidaan laittaa hierarkisiin järjestyksiin ja mikäli arvottajaa kiinnostaa tosiasiat ja reilu yhteiskuntapolitiikka, suosii hän valikoidusta omalle ja läheisten hyvinvoinnilleen myönteisiä arvoja. Vain ilman suhdetta motiiveihin voi moniarvoisuus olla merkityksetöntä tai tavoiteltavaa, motiivit ja tavoitteet karsivat huonoja arvoja ja näin kuuluukin tehdä mikäli ylipäätään haluaa tehdä mitään. (liberaali taustavaikuttaja on usein nihilismi tai relativismi, joten tekeminen ei varsinaisesti kiinnosta kaikkia heistä)

  11. Heistä koulutetaan aseistettuja goleneita, henkisesti juutalaisten tiedostamattomia orjia.

Comments are closed.