Koti Uutisia Poliisi nostaa kanteen Vastarintaliikkeen kieltämiseksi!

Poliisi nostaa kanteen Vastarintaliikkeen kieltämiseksi!

14

Poliisijohto on päättänyt, että se aikoo nostaa kanteen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltämiseksi. Viranomaiset ovat jo muutama vuosi aiemmin selvitelleet mahdollisuutta kanteen nostamiseen, mutta tuolloin todettiin, ettei kieltohanke ole lainmukainen.

Syksystä lähtien kovassa median ja poliitikkojen paineessa ollut poliisijohto on nyt kuitenkin päättänyt lähteä viemään asiaa eteenpäin. Helsingin Uutisten mukaan kanne tullaan jättämään tuomioistuimelle vuoden 2017 alkupuolella.

Kieltohanke on osa laajempaa viranomaisten ja hallituksen kampanjaa haitallisina pitämiään maahanmuuttovastaisia toimijoita vastaan.

Olemme kommentoineet orwellilaista kieltohanketta laajemmin artikkelissa “Voidaanko Vastarintaliike kieltää?

Aiheeseen liittyen:
Viranomaisten nolo kampanja MV-lehteä vastaan jatkuu
Juha Sipilä vaatimassa äänekkäästi Vastarintaliikkeen kieltämistä
Itsenäisyyspäivän raukkamainen pahoinpitelijä oli vasemmistoliiton jäsen
Suojelupoliisi ahdistelee kansallismielisiä eri puolilla Suomea!
Kuva: Helsingin poliisi julkaisi noloa propagandaa

14 KOMMENTIT

  1. Jep jep…On se hyvä että poliisijohtomme osaa keskittyä Suomen turvallisuuden ytimeen. Näin varmasti Suomesta saadaan turvallinen yhteiskunta josta rikollisuus puuttuu kokonaan. Ja kaikilla on hyvä olla.

    Jos kuitenkin mietitään tilastoja niin rikollisuus on kasvanut ~15% vuodessa viimeisten kolmen-neljän vuoden ajan. Se tarkoitta että rikollisuus on lähes kaksinkertaistunut muutaman vuoden sisällä.

    Kannattaisiko keskittyä siihen pohdintaan miksi rikollisuus lisääntyy? Ennemmin kuin koittaa kieltää aatetta?

  2. Jos kanne menisi läpi, sillä ei kuitenkaan voida lopettaa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toimintaa. Jos yhdistyksen toiminta kielletään Suomessa, täytyy suomalaisten jäsenten muuttaa yhdistyksen nimi Suomessa toimittaessa vaikka Suomen Kansallismielisiksi tms.

    Jos kielto toteutuisi, niin uusi yhdistys voisi ihan vastatoimena ja “läpällä” ottaa ainakin joksikin aikaa käyttöön vanhat kunnon puna-musta-valko-svatsikaliput. Lippuja ei ole Suomessa kielletty.

    Kiellettäväksi Suomessa täytyy tällöin tulla myös kansainvälinen Antifa-anarkistijärjestö, joka aiheuttaa tarkoituksellisia provokaatioita sekä suoranaisesti kehottaa jäseniään väki- ja ilkivaltaan. Viimeksi Suomi Ensin tapahtumassa Tampereella Antifan ulkomaalaisnainen (sanoi olevansa Algeriasta ja puhui huonoa suomea) kävi yrittämässä provoa sylkemällä ja suunsoitolla (näkyy youtube videoilta: Nico tutkii ja SuomiEnsin-videot tapahtumasta). Sylkijänainen toimi toisen Antifalaisen ulkomaalaisnaisen alaisena ja ohjaamana (tämä “esimiesnainen” mm. natsitteli ihan pokkana Nico tutkii ja SuomiEnsin videokuvaajia sekä “yllättäen” oli keskisormi tanassa kuvaajien edessä). Sama nainen auttoi sylkijää pakenemaan poliisia tilanteesta (näkyy myös videoilla).

    Tämä ANTIFA järjestö tuo siis omat katuhäirikkönsä ulkomailta Suomeen vasemmistonuorten tapahtumiin (laittomien pakolaisten tukimarssi viimeksi Tampereella). Miten Vasemmistoliitto eduskuntapuolueena voi sallia tällaisen toiminnan? Tuetaanko valtion maksamilla puoluetuilla Antifaa lennättämällä häirikköjä Suomeen? Miten poliisi voi olla puuttumatta tällaisten ulkomailta tuotavien häirikköjen toimintaan Suomessa! Poliisille tulisi tehdä asiasta kunnon selonteko, jos eivät itse kykene asiaa näkemään.

    Pohjoismainen Vastarintaliike on marttakerho Antifaan verrattuna, jos mittariksi otetaan väki- ja ilkivallan määrä sekä rähinöinti yleensäkin tapahtumissa. Esim. Ranskassa Antifa aiheuttaa ja tukee maahanmuuttajataustaisten autonpoltto- ja kivienheittelymellakoita.

    • Ihan pieni tarkennus: vasemmistoliitto ja vasemmistonuoret eivät ole sidottuja toisiinsa millään lailla eli ovat kaksi täysin eri ryhmää, vasemmistoliitto ei ole vastuussa vasemmistonuorista ja molemmat järjestöt ajavatkin erilaista politiikkaa ja vs-nuoret usein kritisoivat mm. Myös vasemmistoliittoa. Osa vs-nuorista toki siirtyy politiikassa Vasemmistoliittoon mutta yhtä lailla esim vihreisiin ja SDP:hen. Eli toisin sanoen jos vs-nuoret perseilee ei siitä voi syyttää tai laittaa Vasemmistoliittoa vastuuseen koska eivät ole kytkettyjä eikä vasemmistoliitolla ole minkäänlaista päätöntä/käskyvaltaa vs-nuoriin

      • Millä lailla vasemmistonuoret ja vasemmistoliitto ajavat erilaista politiikkaa? Kerro esimerkkejä…Eikö sana vasemmisto liitä heitä mitenkään yhteen? Miksi saavat edes esiintyä termillä vasemmisto, jos ovat perseilijöitä?

        Vasemmistoliitto oli joskus muinoin selvästi työväen asialla ja vastusti valtaeliitin alistamistoimia, nykyään shitivihreiden ja muiden haloslaisesti suuntautuneiden todellisuudentajun menettäneiden asialla. Vai?

      • …Vasemmistoliittoa ei voi morkata Vasemmistonuorten tekemisistä, mutta kaikkien kansallismielisten pitäisi aina irtisanoutua jonkun heihin itseensä liittymättömän tahon väkisinkehitetyistä lööpeistä jos lööppeihin on päätynyt kansallismieliseksi laskettava henkilö?

        Kyllä kaikki nyt ymmärtää että vasemmistoliitolla on vaikutusvaltaa vasemmistonuorten tekemisiin, kuten on muillakin puolueilla omiin nuorisojärjestöihinsä.

  3. Poliisi on “puolensa” valinnut. Poliisi syö kuormastaan suurella ruokahalulla älyämättä sitä, että kun sapuska loppuu, on turha lähteä sitä pyytämään, koska kukaan ei halua muonittaa kuristajiansa.
    Poliisi hengailee “kuvituskuvan” sakissa, josta kehoittaisin lastani pysymään hyvin kaukana. Vallankin tytärtäni.
    Tuostakin voi jo hyvin päätellä ja se onkin jo käytännössä monta kertaa osoittautunut, että “viiteryhmänsä” rötösten selvittely on poliisille kuin “tervan juontia”.

  4. Korruptoitunut poliisi pitäisi lakkauttaa. Tunteekohan nämä olonsa ylpeäksi totellessaan juutalaisten pomojensa käskyjä? Poliisi vihaa suomalaisia. Poliisi vihaa vapautta.

  5. He eivät ole pohtineet sitä mahdollisuutta, että kun mekanismit ovat paikallaan, niin kansallismieliset voivat täysin laillisesti käyttää niitä nykyistä valtaeliittiä vastaan. Olisihan se tavallaan hauskaa, jos kiihottamispykäliä käytettäisiin suomalaisvastaiseen toimintaan osallistuneita kohtaan.

    Heiluri heiluu kumpaankin suuntaan.

  6. Sionistinen eliitti ja juutalaiset kätyreineen ulisevat: MV-lehti, Vastarinta ja Magneettimedia ovat liian paha trio ahneelle Saatanan synagogalle. Vastarinta on ainoa todella Suomen ja suomalaisten asioita ajava järjestö maassamme – siinä syy rikolliselle vainolle. Eliitin lakeijat ja juoksupojat l. punavihersokeat kilju-“anarkistit” ym. sosiaalipummit – niin kotoperäiset kuin importoidutkin – saaavat kuitenkin laillisesti pahoinpidellä ihmisiä, poliisin ja oikeuslaitoksen jopa auttaessa heitä siinä‼ Hallituksemme ja kansanedustajistomme ovat täynnä rikollisia ynnä seksuaalipervertikkoja, jotka ovat jo pitkään saaneet tehdä mitä lystäävät. Meitä tuhotaan ja mädätetään meidän omilla rahoilla ja medioilla! Meillä, sen asemesta, on käytettävissämme vain totuus, tieto ja elämä, mutta uskon niiden olevan kaikista aseista ne väkevimmät!

    Eläköön voitto – heil segern!

  7. 1984 on täällä tänään.Totuuskomissio,ajatusrikos,isoveli=cccp,ddr,usa,eu. Katso kulissien taakse , niin näet ketkä naruja vetelevät.

  8. Käytännössä yhdistyksen kieltäminen ei onnistu. Juridisessa mielessä toki onnistuu, mutta toiminta jatkuu toisella yhdistyksellä, tai rekisteröimättömällä ryhmällä. Tietenkin toiminta voi jatkua ulkomaalaisella yhdistyksellä, jolloin Suomen poliisin puuttuminen asioihin on varsin vaikeaa.
    Tämänkaltainen yhdistyksen kieltäminen vain vahvistaa ryhmää ja antaa lisää julkisuutta ryhmän tavoitteille.

    Poliisi on puolensa valinnut, kansaa vastaan ja valtaeliitin puolesta. Tämä enteilee Suomelle kansannousua ja väkivaltaista vallanvaihtoa jossa valtaeliitti ja kansanviholliset saavat rangaistuksensa.

    • Viholliset ovat laskeneet, että “Me aina voimme palkata puolet goyimista – tappamaan toisen puolen!”

      Tämä asetelma toistuu aina samalla periaatteella. Poliisi on järjestelmän palkattu vartija. Jokainen yksittäinen poliisi rationaalisesti selittää, että hänen on pamputettava (myöhemmin: ammuttava) järjestelmän vastustajia koska “minulla on perhe ruokittavana”, nothing personal. Tarvittaessa palkataan lisää palkkasotureita pamputtamaan (ja myöhemmin likvidoimaan) poliittisia vastustajia, siihen rahaa kyllä löytyy. Tämä toimii mainoisti – kunnes eräänä päivänä ei toimi enää. Sitten alkaa todellinen muutos. Valitettavasti massiivista väkivaltaa ei voi välttää, ei mitenkään, koska tälläkin kertaa paradigman muutos on totaalinen ja eksistentiaalinen (nk. “agraarikysymys”, ketkä laittavat kenet maahan!)

  9. Epäilemättä tämä yritetään likaisesti runnoa läpi muun muassa tämän varjolla.
    http://mvlehti.net/2016/12/22/syyttaja-ja-rasistista-kiihottamista-vastustavan-henkilon-potkiminen/ .
    Vasemmiston liikehdintää ei taasen poliisi tai muukaan viranomainen ole suitsimassa, päinvastoin suojelemassa.
    Tässä näemme että kansallinen poliisimme, syyttäjämme, tuomarimme ja muu ympärillä häärivä rosvojoukko on täysin siionistien talutusnuorassa, täysin läpimädän ja korruptoituneen hallituksemme kera.
    Toivottavaa olisi että jollakin muulla keinolla kuin suoralla sodalla tämä mädätys saataisiin loppumaan, mutta toiveista huolimatta näyttää vääjäämättä siltä että puhdistus vaatii sammioittain verta.
    Jos tämä sokea ja nukkuva kansa saataisiin jotenkin heräämään todellisuuteen ennen kuin on liian myöhäistä, aika vaan näyttää loppuvan kesken.
    Kommunismin myrkky on saatava nopeasti pois, nyt kun se on jo alkanut rampauttaa valtion tärkeitä elimiä.
    Simänsä mitä itse kieltoon tulee, sehän on vain teatraalinen ele joka ei missään nimessä vähennä kansallismielisyyttä, ja epäilemättä jopa nostaa sitä. Epäilemättä se myös litsoo vasemmistoa lisää, mikä lisää myös konflikteja. Tämän valtion johto ajaa meitä avoimeen sotaan, siihen tueksi haetaan natolle toimivaltaa lietsomaan ennakoitua kansannousua. Sokeus päättyy sotaan, joka yrittää pyyhkiä pois pohjoisen kulttuurimme.

Comments are closed.