Pohjoismainen yhteistyö ja isänmaallisuus

Julkaistu: 16.12.2015

16.12.2015 by

Pohjoismainen yhteistyö ja isänmaallisuus

Syksyn pakolaistulva on herättänyt kansallismielisen aktivismin kipinän eri puolilla Suomea. Vakiintuneiden järjestöjen lisäksi maahan on syntynyt uusia verkostoja vastustamaan pakkomonikulttuurisuutta. Kestävin ja tehokkain tapa varjella suomalaisuutta on liittyä Vastarintaliikkeeseen.

pohjola

Vastarintaliike eroaa muista Pohjoismaissa toimivista radikaalikansallismielisistä järjestöistä siten, että olemme esittäneet selkeän maailmankatsomuksellisen ja poliittisen ohjelman. Useat muut isänmaalliset järjestöt ja puolueet ovat hajonneet sisäisiin aatteellisiin ristiriitoihin, koska johto ei ole halunnut, osannut tai uskaltanut kertoa rehellisesti tavoitteistaan. Kun yhteistä ohjelmaa ei ole, pyrkivät kaikki viemään toimintaa eri suuntiin, minkä vuoksi liike lopulta kuolee.

Eräs kritiikkiä synnyttänyt tavoitteemme on pohjoismaisen yhteistyön ja pohjoismaisen kansallissosialistisen valtion kannattaminen. Vastalauseita ovat antaneet niin Venäjän kuin Yhdysvaltojen ystävät sekä ne, jotka uskovat, että Suomen tulisi taistella yksin koko muuta maailmaa vastaan. Jälkimmäistä mallia kannattavat ovat usein vilpittömiä kansallismielisiä, jotka vetoavat esimerkiksi heimosotureiden ja Akateemisen Karjala-Seuran perintöön. He haluavat pitää suomalaisen kansallismielisyyden niin sanotusti puhtaana ulkopuolisista vaikutteista.

Kummallisin vastaväite kuuluu, että olisi ”utopistista” tavoitella pohjoismaista liittoa vastavoimana yhtäältä Euroopan unionin, Yhdysvaltojen ja Naton läntiselle sekä toisaalta Venäjän itäiselle paineelle. Todellisuudessa Pohjoismaissa asuneet eri kansat ovat tehneet yhteistyötä ja kulttuurivaihtoa keskenään niin kauan kuin alueella on ollut ihmisiä. Kaupan lisäksi esimerkiksi sotilaallinen yhteistyö on itse asiassa vain lisääntynyt viime vuosina. Mikäli yksittäiset Pohjoismaat päättävät siis hylätä pakkomonikulttuurisuuteen ja taloudelliseen riistoon perustuvan kansainvälisen pankkijärjestelmän, on vahvan poliittisen liiton muodostaminen Pohjolassa luontevaa niin maantieteellisistä, väestöllisistä kuin historiallisistakin syistä.

Ajatus kansallismielisten pohjoismaisesta yhteistyöstä ei suinkaan ole uusi, vaan esimerkiksi IKL-aktivistina tunnettu Paavo Susitaival hahmotteli sitä jo artikkelissaan ”Pohjolan puolueettomuus”. Susitaipaleen mukaan paras vaihtoehto Natolle ja tuolloin YYA-sopimuksella Suomea painostaneelle Neuvostoliitolle olisi suurvaltapoliittisesti neutraali pohjoismainen puskuri:

”Yya-sopimuksen purkuvaiheessa voitaisiin ehdottaa Norjalle ja Ruotsille, että nämä kolme Pohjolan maata muodostaisivat täysin puolueettoman valtioliiton, yhtä puolueettoman kuin Sveitsi on. Tämä puolueeton blokki vapauttaisi Venäjän huolehtimasta ’luoteisrintamasta’.

[…] Reaalipoliittinen todettavissa oleva suomalais-pohjoismainen puolueettomuusliitto hyödyttäisi koko Pohjolaa ja koko maailmanrauhaa. ’Pohjoismaiset’ korusanat, puolueettomuusfraseologia, itsepetos eivät sitä tee. Tämä ei ole skandinaavista tunteilua. Päinvastoin on kysymyksessä koristelematon skandinaavinen realismi. […] Puolueeton Pohjola on kirkas, kylmä ja selvä asia.”

Vastarintaliikkeen pohjoismaista mallia kritisoineet eivät ole – mahdollisesti strategisista syistä – julkaisseet kuitenkaan vaihtoehtoista mallia sille, kuinka itsenäistyvä Suomi kykenisi huolehtimaan maanpuolustuksesta ja taloudestaan. Länsimaiden diplomaattiset, kaupalliset ja jopa sotilaalliset toimet nationalistista Serbiaa, Jörg Haideria äänestänyttä Itävaltaa sekä valkoista Etelä-Afrikkaa vastaan osoittavat, että itsenäistyvän eurooppalaisvaltion on varauduttava pahimpaan. Siksi liittoutuminen mahdollisimman monen ystävällismielisen maan kanssa on välttämätöntä.

Oikeistopopulistinen puolue perussuomalaiset on osoittanut hallituskautensa aikana, kuinka vaarallisia seurauksia selkärangattomalla opportunismilla on. Soinia tukeneet suomalaiset luulivat keväällä äänestävänsä tiukemman maahanmuuttopolitiikan puolesta. Nyt maahan tulvii enemmän laittomia siirtolaisia kuin koskaan ennen, vaikka vallassa onkin ”oikeistolainen konservatiivihallitus”. Maahanmuuton lisäksi perussuomalaiset ovat pettäneet sekä sosiaali-, talous- että turvallisuuspoliittiset lupauksensa ajamalla ankaria julkisia leikkauksia, TTIP-vapaakauppasopimusta ja Nato-yhteistyötä.

Perussuomalaisten ja muiden radikalismia vastustavien Euroopan oikeistopopulististen ryhmien valehtelu on anteeksiantamatonta, minkä vuoksi me vaadimme kaikilta kansallismielisiltä ryhmiltä selkeitä reaalipoliittisia kannanottoja. Keillä on oikeus olla Suomen kansalainen? Kuinka haittamaahanmuutto tultaisiin estämään? Kuinka itsenäistyvä valtio huolehtisi kansalaisten toimeentulosta ja maanpuolustuksesta?

Tahdomme artikkelissamme perustella, miksi Vastarintaliikkeen poliittinen ohjelma on nähdäksemme ainut keino vapauttaa Suomi kansainvälisestä finanssikapitalistisesta järjestelmästä, joka murhaa kulttuurimme ja verenperintömme avoimien rajojen politiikalla.

 

Suomalaisen kansallismielisyyden painopiste on siirtynyt

pohjolasuomiVuosien 1918–1945 suomalaisen kansallismielisyyden keskeisimpiä teemoja oli Suur-Suomen perustaminen. Suur-Suomen tarkoituksena oli yhdistää suomensukuiset heimot Karjalassa yhdeksi Suomen kansaksi. Karjala olisi toiminut geopoliittisesti hyvänä puskurina Neuvostoliittoa vastaan. Karjalaa yritettiin vapauttaa urheiden vapaaehtoisten panoksella heimosodissa, mutta yritys valitettavasti epäonnistui.

Karjalan vapauttamisesta oli myös keskusteltu Suomen valtiojohdon sisällä, mutta suunnitelmat jäivät retoriikan tasolle eikä konkreettisia toimia aloitettu. Heimosotien jälkeen taisteluihin osallistunut Elias Simojoki perusti tovereineen Akateemisen Karjala-Seuran, jonka tarkoituksena oli muun muassa auttaa Karjalan evakkoja Suomessa. Myöhemmin AKS:stä kehittyi tärkeä kansallisaatteen ja Suur-Suomi-ideologian ajaja. AKS:llä oli läheiset välit Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen, joka myös kannatti rajojen työntämistä syvemmälle itään.

Talvisodan alueluovutusten vuoksi Suur-Suomi-aate sai lisää tuulta purjeisiinsa, kun tärkeä kaupunki Viipuri ja iso osa Karjalaa menetettiin Neuvostoliitolle. Jatkosodassa saavutettiin parhaimmillaan takaisin talvisodassa menetetyt alueet ja lisäksi iso osa Karjalaa; unelman toteutuminen oli jo lähellä. Jatkosodan häviämisen takia alueet lopulta kuitenkin menetettiin. Sodan loputtua Suur-Suomi-aatetta alettiin enemmissä määrin pilkata, kun kommunistit pääsivät yhteiskunnallisen eliitin ytimeen. Samalla suomalaissukuista väestöä alettiin venäläistää.

Suur-Suomi oli sankarillinen tavoite ja merkittävä osa kansallismielisen liikkeen historiaa. Lähes sata vuotta myöhemmin se ei kuitenkaan ole enää realistinen tavoite, minkä vuoksi kansallismielisyys tarvitsee Suomessa uutta ja verevää sisältöä. Mikäli kansallismielisyys irtaantuu ympäröivästä yhteiskunnasta eikä osaa tarjota reaalipoliittisia vaihtoehtoja, taantuu aate museotavaraksi. Susitaival kommentoi 70-luvulla tehdyssä Sodan ja rauhan miehet -televisiosarjan haastattelussa Karjalan palauttamista ja Suur-Suomea seuraavasti:

”Kyllä se unelma oli jo vaimentunut [ennen talvisotaa]. Mutta sitä muistettiin juuri taisteluhengen ylläpitämiseksi. Kyllä jokainen käsitti, että sen jälkeen kun Venäjä on voimistunut, sitä ei voi toteuttaa. Moraalisestihan on aivan oikein, että samaa kieltä puhuva kansa pääsisi yhden rajan sisäpuolelle. Sitähän ei voi kukaan kieltää. Mutta historiassa ei tämä aina ole mahdollista.

[…] Kyllä näytti jo kauan siltä, että Itä-Karjala jää. Nythän se on jo venäläistynyt niin paljon, ettei voi sanoa olleen enää moraalistakaan oikeutta ruveta sitä valloittelemaan, sillä eihän ole kysymys maa-alueesta vaan kansakunnasta.

Itä-Karjala on niin paljon venäläistetty, ettei siellä ole kuin rippeet enää karjalaisia. Ja sitä kai ylläpidetään siinä toivossa, että itäinen naapuri voi ilmaista tämä lopunkin ja sitten perustaa yhteisen ’Suur-Suomen’ vähän toisinpäin.”

Heimosolidaarisuus ja Karjalan kulttuuriperintö tulevat olemaan aina merkittävä osa suomalaisuutta. Niiden ympärille ei voi kuitenkaan enää rakentaa heimosotureiden tavoin elinvoimaista kansallismielistä liikettä, sillä 2000-luvun suomalaiset ovat vieroitettuja kulttuuristaan. Myös uhkakuvia on päivitettävä.

Kansallissosialismi ei merkitse suomalaisen kulttuurin hylkäämistä vaan tavoitteiden asettamista tärkeysjärjestykseen. Ennen kuin voimme herättää globalisaation tappaman suomalaisuuden henkiin, on meidän voitettava taistelu kansainvälistä velkatalousjärjestelmää ja pakotettua monikulttuurisuutta vastaan. Kulttuurilla ja sivistyksellä on oma osansa taistelussa, mutta kirjoittamisen ja keskustelun lisäksi meidän on varauduttava likaamaan kätemme. Suomen alistanut monikansallinen eliitti ei tule luopumaan valta-asemastaan ilman voimankäyttöä, niin ikävää kuin se onkin.

 

Veri tekee veljen

Pohjoismaista yhteistyöajatusta on kritisoitu myös väittämällä, että suomalaiset ”eroavat liikaa skandinaaveista”, minkä kerrotaan olevan este poliittiselle liittoutumiselle. Vastarintaliike tunnustaa kulttuurierot ja vaalii kunkin Pohjoismaan ainutlaatuista kulttuuri- ja kieliperintöä. Kulttuurieroja ei yritetäkään tuhota vaan kansojen erityispiirteitä tahdotaan vaalia, kuten kansallismieliseen aatteeseen kuuluu.

Väite ylitsepääsemättömistä eroista Pohjoismaiden välillä on historiallisesti ja biologisesti täysin vailla pohjaa. Geneettiset väestöjen väliset erot ovat äärimmäisen pieniä.

Suomalaisten ja muiden eurooppalaisten kansojen sisällä on toki alueellisia eroja. Olemme yleisesti ottaen lähempänä naapurimaidemme kansoja tai lähipopulaatioita, riippumatta siitä, puhuvatko he suomensukuista kieltä. Trendi on yleinen Euroopan tasolla. Yhteys nousee vieläkin selvemmäksi, jos suomalaista perimää tarkastellaan alueittain. On nimittäin havaittu, että itä- ja länsisuomalaisten välillä on maantieteelliseen etäisyyteen nähden selvä ero, ja länsisuomalaiset ovat lähempänä ruotsalaisia ja itäsuomalaiset ovat lähempänä karjalaisia.

Sukulaisuudessa on kyse ennen kaikkea verellisestä etäisyydestä. Jos olemme keskimäärin lähempänä indoeurooppalaista kieltä puhuvia ruotsalaisia kuin marilaisia, kummat ovat meille läheisempää veljeskansaa? Niiden, joiden kanssa puhuimme samaa kieltä tuhansia vuosia sitten, vai niiden, joiden kanssa meillä on enemmän yhteisiä esivanhempia? Sulkeeko solidaarisuus marilaisia kohtaan yhteistyön Pohjoismaiden kanssa? Ei tietenkään!

Olemme toki lähellä itämerensuomalaisia, mutta Uralille ulottuvan valtakunnan perään haikailu on tällä hetkellä heikko pohja kansallismieliselle liikkeelle. Se ei tarjoa ratkaisua Suomen suurimpiin ongelmiin.

 

Taloudellista ja sotilaallista yhteistyötä

Jokaisen itsenäisen valtion suurin vihollinen 2000-luvulla on kansainvälinen yksityinen keskuspankkijärjestelmä, joka pyrkii hallitsemaan kansallisvaltioiden politiikkaa velan avulla. Kreikassa radikaalipuolue Kultainen aamunkoitto kutsuu vihollista koronkiskojiksi, sillä rahoituslaitokset pyrkivät orjuuttamaan maan yksityistämällä palvelut ja luonnonresurssit rangaistukseksi maan velkakriisistä.

Ensimmäinen askel kohti itsenäisyyttä on keskuspankin kansallistaminen ja mahdollisimman korkeaan omavaraisuusasteeseen tähtäävän tuotantorakenteen suunnittelu. Viimeisen sadan vuoden aikana näin tehneet valtiot on kuitenkin lähes poikkeuksetta lopulta tuhottu useista akselivaltojen maista aina Libyaan ja Irakiin. Itsenäisen talouden lisäksi tarvitaan siis voimakas armeija. Kuinka vahvan kansantalouden ja maanpuolustuksen Suomi kykenisi rakentamaan omin resurssein ilman pohjoismaista yhteistyötä?

nordenkarta3Valtamedian ja suurten puolueiden jatkuvasta painostuksesta huolimatta suomalaisia ei ole saatu käännytettyä Nato-jäsenyyden kannalle. Sen sijaan pohjoismaista sotilaallista yhteistyötä tuki vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan 90 % suomalaisista. Tällä hetkellä puolustusyhteistyön syventämistä jarruttavat kuitenkin Pohjoismaiden erilaiset taloudelliset ja ulkopoliittiset intressit, jotka ruokkivat myös maiden välistä luottamuspulaa.

Uskottava maanpuolustus vaatiikin sitä, että kaikissa Pohjoismaissa on oltava sama poliittinen ja taloudellinen järjestelmä. On naiivia väittää, että yhteisen maanpuolustuksen vaatimaa luottamusta saataisiin rakennettua vain kauniilla sanoilla ja löyhillä sopimuksilla. Tavoitteeseen ei tietenkään päästä pelkin parlamentaarisin keinoin, vaan tämä vaatii koko nykyisen poliittisen järjestelmän hylkäämistä ja kansallissosialistista vallankumousta. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, mikäli tahdomme turvata verenperimämme, kulttuurimme ja puhtaan ympäristön myös jälkipolville.

Pohjoismainen talousalue tulee saamaan rahoituksen omalta keskuspankiltaan, joten se ei tule velkaantumaan ulkomaille. Mikään ulkopuolinen poliittinen elin tai pankki ei voi päättää sen finanssipolitiikasta tai yrittää pakkolunastaa sen luonnonvaroja. Islannin viimeaikaiset kansallistamishankkeet ovat osoitus siitä, että tavoite on täysin realistinen, vaikka uusliberaalit tiedotusvälineet pitävät protektionismia myrkyllisenä harhaoppina.

Tavoittelemamme pohjoismainen valtio ei tulisi eristäytymään maailmasta, vaan se kävisi kauppaa poliittisesti neutraalien ja ystävällisten maiden kanssa. Vallankumous voi toki johtaa länsimaalaisten ylellisyystarvikkeiden tarjonnan supistumiseen, mutta tämä olisi pieni hinta itsenäisyydestä. Israelin ja Yhdysvaltojen liittolaisten taloudellinen merkitys kansainvälisellä tasolla sitä paitsi supistuu koko ajan, ja samalla kansallissosialismiin neutraalisti suhtautuvien valtioiden rooli markkinoilla vahvistuu.

Talousalue on sitä itsenäisempi, mitä voimakkaampi asema sen valuutalla on kansainvälisessä kaupassa. Myös tämä on painava argumentti yhteispohjoismaisen järjestelmän puolesta: yhdistämällä luonnonresurssit, osaamisen ja työvoiman turvaamme kansalaisten hyvinvoinnin lisäksi mahdollisimman itsenäisen järjestelmän, joka voisi tehdä paljon nykyistä tehokkaampaa suhdannepolitiikkaa. Koska pohjoismaisella talousalueella olisi käytössään huomattavasti luonnonvaroja, olisi se myös paljon yksinäistä Suomea riippumattomampi ulkomaisesta tuonnista ja kysynnästä.

Taloudellisen omavaraisuuden ja voimakkaan yhteispohjoismaisen armeijan rakentaminen on tärkeää myös siksi, että Euroopan pitkä rauhanaika vaikuttaa tulleen tiensä päähän. Rauha perustui muun muassa Euroopan liittovaltioprojektille, jota euro- ja siirtolaiskriisi murentavat nyt tehokkaasti. Siirtolaismäärän huimaavan kasvuvauhdin ja TTIP-vapaakauppaneuvotteluiden vuoksi Suomi on nyt historiansa käännekohdassa: tyydymmekö kansalliseen itsemurhaan ja elämään itsenäisyytensä menettäneenä kuluttajamassana vai astummeko mukavuusalueen ulkopuolelle rakentamaan raunioituvasta lännestä riippumatonta vahvaa Pohjolaa?

 

Vastarintaliike

11 Kommenttia

  1. maantie

    Hieno ja syväluotaava artikkeli pohjoismaiden nykymenoon. On aika irtautua Suomen kansaa alentavasta globaalikapitalismista. On Pohjolan aika.

  2. S.K

    Jotkut tutkimukset ovat jopa osoittaneet että suomalaiset olisivat lähempänä ruotsalaisia geneettisesti kuin virolaisia :O

    • Keijo "O.W." Kuusinen

      Se menee sillattii että länsi-Suomalaiset ovat lähempänä ruotsalaisia geneettisesti. Muut ovatkin lähempänä virolaisia kuin ruotsalaisia.

  3. Panzermeyer

    Yhteispohjoismaisella ajattelulla on nimikin: Nordismi.

    Olen miettinyt tätä samaa valtiomallia jo yläasteelta lähtien, sillä ei olisi millään tavalla mahdollista, että Suomi kykenisi yksin rakentamaan infrastruktuurin, talouden ja uskottavan puolustuksen mahdollisia uhkakuvia vastaan. Näet lännessä ei välttämättä tykätä jos Suomi alkaa sooloilemaan. Venäjää tuskin kiinnostaisi, enkä muutenkaan näe Venäjää uhkana Suomen itsenäisyyskamppailussa. Vahva yhteispohjoismainen valtio olisi meille pelkästään hyödyksi, sillä olisimme automaattisesti osana korkeampaa elintasoa, tiede-, ja lääketieteen kehitys olisi joutuisampaa ja meidän ei tarvitsisi miettiä puolustuksellisia asioita kovinkaan pitkälle. Pohjoismainen puolustusteollisuus tulisi herättää henkiin, sillä siinä on loppujen lopuksi itsenäisyyden avain.

    Tästä aiheesta voisin jauhaa loputtomiin, sillä jos joku tulisi kysymään minulta että mitä tavoittelet elämässäsi, vastaisin että yhteispohjoismaista valtiota.

    Eli minullakin on siis #unelma 😀

  4. J. Doe

    Henkilökohtaisesti olen kriittinen tavoitteelle kaikki Pohjolan kansat kattavasta valtiosta. Vaikka tällä hetkellä ja lähi-historiassa Pohjolalla onkin ollut yhteinen yhdistävä vihollinen, asiat voivat muuttua tulevaisuudessa.

    Erojen ei tarvitse olla suuria, kun huonona aikana väestöryhmä alkaa katkeroitumaan toista ryhmää kohtaan. Ääriesimerkkeinä Balkan ja Pohjois-Irlanti. Mielestäni on naiivia kuvitella että suomalaiset ja ruotsalaiset jostain mystisestä syystä tulisivat aina mutkattomasti toimeen keskenään, toisinkuin kaikki muut kansat maailmassa.

    Muista poikkeava kieli, syrjäinen sijainti ja mahdollinen taloudellinen eriarvoisuus olisivat omiaan ruokkimaan suomalaisten katkeruutta yhteistä Pohjolan valtiota kohtaan.

    Hyvä artikkeli ja hyviä pointteja, mutten siltikään näe miksi yhteinen valtio olisi välttämätön, kun sen positiiviset puolet ovat saavutettavissa yhtälailla tiiviillä ja terveellä Pohjolan kansojen välisellä yhteistyöllä.

    • PeLeX

      Kaikki Valkoisia Kansoja hajoittava politikointi on pahasta.

      Meidän on otettava mallia juutalaisista:

      Juutalaisille merkitsee vain ja ainoastaan se, onko asiasta hyötyä juutalaisille?

      He eivät välitä tipan vertaa kenestäkään muusta. Vain juutalainen on tärkeä.

      Tästä lähtee nationalismi. Ensin tulee Oma Kansa, Valkoinen Kansa. Kun Omasta Kansasta pidetään huolta, on varaa auttaa muita. Mutta Oma Kansa on ykkönen.

      Ja kyllä skandinaaviset kansat ja suomalaiset ovat yhtä kansaa. Ei ole mitään järkeä hajoittaa voimia ja vääntää tikusta asiaa. Me olemme kaikki Valkoista Kansaa täällä Pohjolassa. Ja me emme ole koskaan sortaneet ketään, kunhan meidät jätetään rauhaan ja me saamme rakentaa maitamme niin kuin me haluamme.

      Juutalaisilla on Israelinsa. Arabeilla on omat maansa. Afrikkalaisilla on Afrikka. Kiinalaisilla Kiinansa.

      Ja meillä on Pohjolamme.

      Ja muut ovat siellä vieraita ja heitä kohdellaan hyvin, jos he elävät meitä kunnioittaen ja meidän lakiemme mukaan.

      Meitä ei erota skandinaaveista muu kuin sauna, sisu ja toinen suomalainen. 🙂

    • S.K

      > Vaikka tällä hetkellä ja lähi-historiassa Pohjolalla onkin ollut yhteinen yhdistävä vihollinen, asiat voivat muuttua tulevaisuudessa.

      Eli ei kannata vastata nykyisiin uhkiin vaan odotellaan mielummin ja katsotaan mitä uhkia tulee tulevaisuudessa?

      >Erojen ei tarvitse olla suuria, kun huonona aikana väestöryhmä alkaa katkeroitumaan toista ryhmää kohtaan. Ääriesimerkkeinä Balkan ja Pohjois-Irlanti.

      Tiedät varmaan että Balkanin ja Pohjois-Irlannin väestö on hiukan erilaisempaa kuin Pohjoismaissa, joten tämä vertaus ei ole pätevä.

      >Mielestäni on naiivia kuvitella että suomalaiset ja ruotsalaiset jostain mystisestä syystä tulisivat aina mutkattomasti toimeen keskenään, toisinkuin kaikki muut kansat maailmassa.

      Eihän kukaan väitä että tulisimme toimeen täydellisesti ilman mitään ongelmia, mutta jos ongelmia tulee vastaan ne ratkaistaan enkä usko että kansojemme välille tulee niin suuria ongelmia joita ei voida ratkaista.

      >Muista poikkeava kieli, syrjäinen sijainti ja mahdollinen taloudellinen eriarvoisuus olisivat omiaan ruokkimaan suomalaisten katkeruutta yhteistä Pohjolan valtiota kohtaan.

      Suomalaisten poikkeava kieli on totta mutta eihän se este ole, kun olemme yhdistäneet Pohjolan, on tulevien sukupolvien päätettävä miten tämä ratkaistaan, ken tietää vaikka saisime yhteisen uuden kielen mutta kuten aiemmin mainitsin tämä tulee olemaan tulevien sukupolvien päätös.
      En oikein ymmärrä miten tuo ”syrjäinen sijainti” vaikuttaa mihinkään ja ”mahdollinen taloudellinen eriarvoisuus” on taas ”täytettä” noihin sinun ”argumentteihin”.

      > positiiviset puolet ovat saavutettavissa yhtälailla tiiviillä ja terveellä Pohjolan kansojen välisellä yhteistyöllä.

      Jos haluataan tiivistä yhteistyötä niin eikö ole sitten sama kannattaa tätä
      Vastarintaliikkeen pohjoismaista mallia ?

  5. Janne

    Kansallisesti monimuotoiselle, mutta yhtenäiselle ja vahvalle Pohjolalle!

  6. suutari pieri

    Äkkiseltään hyvä ajatus, mutta mutta….

    Pitäisikös katsoa sinne menneisyyteen ja miettiä, kuka suomi-poikaa on vedättänyt jonkun vuosisadan ? Jos historiasta mitään tietää, niin ruottalaiset ovat Suomen jo moneen kertaan kupanneet ja ryöstäneet.

    Joten idioottimainen ajatus, jollei nyt satu pitämään alistettuna olemisesta. Alistuminen tietty sopii monellekin itseään suomalaisena pitävälle, mutta se ei ole minun näkemykseni SUOMALAISUUDESTA, pikemminkin ämmämäisyydestä.

    Joten Pohjola haaveet helevettiin ja EU:/€uro:sta ulos heti. Sen jälkeen voi tätä kansaa ja maata kehittää eteenpäin.

    ps. Ruotsilta toki tuli apua jo jatkosodan aikaan, kun lähettivät vääränkokosia kranaatteja meille ryssää vastaan….. v…u Håkanit on nauranu, kun täällä on ihmetelty, et miksei sovi tykinsuuhun

    • Esa

      Tankkasivat myös Saksan sukellusveneitä satamissaan, kun Saksa soti Suomea vastaan. Kannatan 100% itsenäistä Suomea. Samalla muitakin itsenäisiä pohjoismaita. Täällähän on perkele ihan turhaan tapeltu, jos aiotaan ratsastaa yhteispohjoismaisella hallinnolla, vapaaehtoisesti ja vieläpä rauhan aikana. Jäitä hattuun nyt.

  7. KUOLEMA

    »Ensimmäinen askel kohti itsenäisyyttä on keskuspankin kansallistaminen ja mahdollisimman korkeaan omavaraisuusasteeseen tähtäävän tuotantorakenteen suunnittelu. Viimeisen sadan vuoden aikana näin tehneet valtiot on kuitenkin lähes poikkeuksetta lopulta tuhottu useista akselivaltojen maista aina Libyaan ja Irakiin.»

    Libya, Syyria, Iran – siinä maailman viimeiset kolme itsenäistä valtionpankkia. The salvation is destruction. Meidän täytyy nousta kuin Phenix-lintu tuhkista. KAIKEN on muututtava totaalisesti. Tätä on vaikea ihmisen tajuta edes, ennen kuin on ITSE omassa elämässään tehnyt näitä TÄYDELLISIÄ muutoksia (kuten allekirjoittanut). Se ?? mahdollista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä