Koti Uutisia Päihtynyt maahanmuuttaja yritti hukuttaa koiransa Jyväskylän satamaan

Päihtynyt maahanmuuttaja yritti hukuttaa koiransa Jyväskylän satamaan

6

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi tammikuun alussa 22-vuotiaan Felix Ngaruran päiväsakkoihin eläinsuojelurikoksesta, lievästä vahingonteosta, järjestysrikkomuksesta, kahdesta vammantuottamuksesta ja haitanteosta virkamiehelle. Hänet määrättiin myös koiria koskevaan eläintenpitokieltoon 3.1.2020 asti.

Syyttäjän mukaan Felix Ngarura oli riepotellut koiraansa hihnassa Jyväskylän satamassa, minkä jälkeen hän oli käsitellyt koiraansa väkivaltaisesti menemällä satama-altaan reunalle ja tönäisemällä koiran veteen niin, että hän oli pitänyt koiraa kaulapannasta kiinni ja koira oli räpiköinyt vedessä.

Hetken päästä Ngarura oli nostanut koiran kaulapannasta tai hihnasta repimällä vedestä takaisin asfaltille. Ngarura oli tönäissyt vastahakoisen koiran uudelleen veteen. Ngarura oli jälleen pitänyt vedessä ollutta koiraa kaulapannasta kiinni, mutta kaulapanta oli irronnut ja koira oli jäänyt räpiköimään veteen yrittäen pysyä pinnalla. Sivullinen paikalle tullut henkilö oli nostanut koiran vedestä ja näin estänyt koiran hukkumisen.

Sekavassa vyyhdissä Ngarura oli heittänyt suomalaismiehen aurinkolasit veteen ja laskenut koiransa poliisien kimppuun, mistä johtuvat muut rikosnimikkeet. Hän myös vastusteli kiinniottoa.

Teot tapahtuivat viime kesänä.

 

Lähde: Keski-Suomen käräjäoikeus, Asianumero R 17/2628

6 KOMMENTIT

  1. Kylläpä oli uskollinen koira isäntäänsä kohtaan. Puolusti vielä pilkkimisen jälkeen tai sitten vain siksi, ettei joudu uudestaan Ahdin valtakuntaan. Sukunimestä päätellen Afrikkalainen.

    • Koirat onkin uskollisempia janttereita kuin ihmiset voivat koskaan olla. Ihmisen hirviömäisyys näissä eläinrääkkäysjutuissa saa aina surulliseksi.

Comments are closed.