Lauantaina 11. helmikuuta joukko Ruotsin vastarintaliikkeen jäseniä osallistui unkarilaisen MNA:n järjestämälle muistomarssille Kunnian päivänä. Nationellt Motstånd tapasi Niklas Frostin, joka oli yksi osanottajista.
Kuva: Niklas Frost heti marssin jälkeen.
Hei Niklas ja tervetuloa kotiin! Voisitko ensin kertoa, millaiseen tapahtumaan teidät kutsuttiin?
Hei ja kiitos! Niin, kyse oli muistomarssista, jonka tarkoitus oli kunnioittaa saksalaisia ja unkarilaisia joukkoja, jotka päättivät lähteä lähes 300 000 neuvostosotilaan piirittämästä Budapestistä helmikuussa 1945 108 päivän piirityksen jälkeen. He vaelsivat kahden päivän ajan 45 kilometrin pituisen matkan. 20 000–40 000 unkarilaisesta ja saksalaisesta noin 750 selviytyi perille. Lisättäköön, että 100 000 neuvostosotilasta kaatui taisteluissa ja 10 000 haavoittui. Joka vuosi unkarilaiset kansallissosialistit järjestävät muistotapahtumia ja marsseja kunnioittaakseen lähdön muistoa.
Voitko kertoa enemmän itse marssista; missä se pidettiin, kuinka pitkä se oli yms.
Se järjestettiin Budapestissa, ja se käsitti lähes sataprosenttisesti saman matkan, jonka joukot kulkivat 1945.
Mikäli ymmärsin oikein, kyse oli 45 kilometrin matkasta? Mitä tarkoitat lähes sataprosenttisella matkalla?
Kyllä, pituus oli 45 kilometriä. Ensimmäiset kaksi kilometriä meidän piti kulkea alkuperäisestä poikkeavaa reittiä, koska poliisi oli kieltänyt MNA:ta aloittamasta marssia unkarilaiselta linnoitusalueelta. Vuodesta 1999 poliisi, ennen kaikkea turvallisuuspoliisi, on kieltänyt kaikkia kansallissosialisteja menemästä linnoitusalueelle tuona vuoden päivänä.
Myös Vastarintaliikkeen lippu oli esillä seremoniassa.
Millaiset olivat fyysiset olosuhteet?
Aloitimme marssin kello 18.30. Tällöin unkarilaiset toverit olivat jo kulkeneet 15 minuutin ajan, sillä he eivät halunneet, että kokoontuisimme samalla paikalla turvallisuuspoliisin vuoksi – se olisi todennäköisesti yrittänyt kieltää meitä ottamasta osaa. Lämpötila oli tuolloin 8 pakkasastetta, ja lunta oli noin 10 senttiä. Marssin alussa kiipesimme vuorelle, mikä tietysti vaati voimia. Ylhäällä tulimme sotilashaudoille, missä pidimme muistoseremonian. Aloitimme laulamalla Unkarin kansallislaulun, minkä jälkeen seurasi MNA:n puhe. Tämän jälkeen me ja liettualaiset vieraat pidimme lyhyempiä puheita.
Marssin loppuosa käytiin pääosin metsissä, ja lämpötila laski noin 12 pakkasasteeseen yön aikana. Unkarilaiset toverit lauloivat marssin aikana unkarilaisia ja saksalaisia taistelukappaleita, mikä piti tunnelman erittäin hyvänä ja laittoi meihin vauhtia, kun maitohapot alkoivat tuntua jaloissa.
Noin puolivälissä marssia pysähdyimme pidemmälle tauolle. Toverit, jotka eivät olleet marssilla mukana, olivat jo ajaneet sinne autoillaan ja tehneet tulen sekä valmistaneet teetä ja purtavaa.
Viimeiset 10 kilometriä olivat vaikeimmat; maitohapot jaloissa tuntuivat todella, ja jalkoja särki. Kun kuitenkin ajattelimme vuotta 1945 ja joukkoja, jotka kulkivat saman matkan (vaikkakin jatkuvien taisteluiden varjostamina) saimme lisää puhtia, ja saatoimme keskittyä vain kulkemaan eteenpäin.
Saavuimme päämääräämme kello 6.00 sunnuntaiaamuna. Silloinkin meitä odotti välipala, ja myös pienempi seremonia pidettiin.
Minkälaisen vaikutelman sait MNA:sta?
MNA on järjestö, joka on tullut hyvin pitkälle sekä ideologisesti että järjestöllisesti. Heidän mielestään ideologian suhteen ei tule tehdä kompromisseja, ja he asettavat laadun määrän edelle. Unkarissa osa kansallismielisestä liikkeestä kutsuu MNA:ta ”lahkoksi” – syytöksiä tekevät ne, jotka eivät itse täytä vaatimuksia. Nationalismi (sovinismi) on hyvin syvälle juurtunutta Unkarissa, mutta MNA katsoo, ettei rotu tunnusta kansallisrajoja. He asettavat korkeita vaatimuksia fysiikalle ja aktivismille, mikä karsii automaattisesti pois epätoivottua ainesta. Oli lisäksi mielenkiintoista kuulla heidän erilaisista sosiaalisista projekteistaan; he ovat esimerkiksi varastoineet paljon ruokaa, joka on tarkoitettu lähinnä aktivisteille, joilla on taloudellisesti tiukkaa. Kuitenkin myös järjestön ulkopuoliset voivat saada tätä apua.
Onko sinulle jotain muuta lisättävää?
Tuntui kunniakkaalta muistaa joukkoja, jotka taistelivat rotumme tulevaisuuden puolesta. Haluaisin myös kiittää MNA:ta ja unkarilaisia aktivisteja, jotka pitivät meistä hyvää huolta. Nähdään ensi vuonna!
Aiheesta lisää:
Haastattelu Unkarin Kansallinen Etulinja -järjestön kanssa
