Koti Artikkelit Nainen kansallissosialistina ja taistelijana

Nainen kansallissosialistina ja taistelijana

16

Valta periytyy useissa Euroopan maissa edelleen kuninkaallissuvuilla ja kaikissa Euroopan maissa lännen suurimmat mediatalot omistavilla juutalaisilla pankkiirisuvuilla. Niinpä sionistieliitin omistamassa valtamediassa ei kulu päivääkään ilman kuninkaallisista kertovia viihdeuutisia. Media aivopesee ihmiset hyväksymään rahaeliitin vallan vuosisataisen periytymisen ja vaikenee täydellisesti sen totalitaristisesta kaikkiin instituutioihin ulottuvasta poliittisesta ohjailusta sekä sotarikoksista ympäri maailmaa.

Juutalainen Rothschildin pankkiirisuku on manipuloinut Euroopan politiikkaa jo vuosisatoja.

Valtamedia ei pysty tyrkyttämään enää ääriliberaalia maailmankuvaansa lukijoilleen, joten se on keskittynyt lähinnä suurvaltajohtajiin kohdistuviin kohu-uutisiin, joilla huomio yritetään pitää poissa länsimaiden tuhon arkkitehdeista eli finanssieliitin suursijoittajista. Viihdeuutisointi tulee jäämään valtamedian ainoaksi tehtäväksi, kun vaihtoehtomediat valtaavat hiljalleen tiedonvälityksen niihin kohdistuvasta vainosta huolimatta.

Kuninkaallisilla monilapsiset perheet ovat ihanne, mutta samaan aikaan valkoista tavallista rahvasta kannustetaan valtamedian propagandassa olemaan tekemättä enää lainkaan lapsia, eroamaan liian tylsästä puolisosta, pitämään useita seksisuhteita yhtä aikaa ja adoptoimaan lapset mieluiten Afrikasta, kuten muun muassa Helsingin Sanomat on vakavissaan monessa artikkelissa vaatinut. Uudet termit, kuten “polyamoria”, eivät tee ihmissuhdeperversioista yhtään moraalisesti oikeutetumpia. Pidän itse, jo aikuisena naisena, ikäisteni naisten juoksemista itseään 20 vuotta nuorempien miesten perässä vastenmielisenä ilmiönä. On korkea aika pudottaa entisen puolisonsa hylkäämisellä julkisuudessa kehuskelevat mummoikäiset prinsessat takaisin maan pinnalle.

Olen naisena ja aatemaailmaltani kansallissosialistina nähnyt viime vuosikymmenten aikana, kuinka kulttuurimarxistinen propaganda on polkenut suohon valkoisen miehen ja naisen välisen perinteisen rakkauden kunnioittamisen. Jos vakituisen parisuhteen välttelystä ja irtosuhteiden suosimisesta muodostuu koko elämän mittainen filosofia, siinä särjetään monta sydäntä ja ihmissuhdetta matkan varrella. On edistysmielisyyttä arvostaa naisen ja miehen vakaata parisuhdetta, korostaa sukupuolten välisiä eroja ja perinteistä perhekäsitystä, vaikka sateenkaarilobbaajat sitä omassa sodomiahuumassaan kuinka “taantumukselliseksi” väittäisivät.

Joissakin kansallismielisissä piireissä liikkuu mukana miehiä, jotka pitävät naisia syyllisinä maailman kaikkiin ongelmiin. He vaativat, että naisten on tämän vuoksi taisteltava heidän itsensä sijasta. Totuus kuitenkin on, että finanssieliitin sionistijohtajat ja heidän selkärangattomat hännystelijänsä ovat suureksi osaksi miehiä. He ovat valtioiden itsemääräämisoikeutta halveksimalla päässeet johtaviin asemiin. Feministejä toimii eniten mediassa ja humanistisissa järjestöissä, mutta hekin toimivat kulttuurimarxistien hyödyllisinä idiootteina. Globalisaation kapea-alainen näkeminen sukupuolten välisenä sotana tai islamisaation pitäminen maahanmuuttopolitiikkaa suurempana ongelmana pelaa suoraan vihollisen pussiin.

Nationalismin tarkoituksena ei ole ajaa naisia kiihkolla kotiin vain hoitamaan lapsia, mutta kotiäitiys pienten lasten kanssa on laitostamista inhimillisempi vaihtoehto. “Älymystö” vaatii tiukasti varhaiskasvatusta alle kolmevuotiaille lapsille eli lasten luovuttamista mahdollisimman pian valtion kasvatettaviksi. Modernissa kansallissosialistisessa yhteiskunnassa etsitään aktiivisesti uusia keinoja tehdä äitiydestä oman yhteisön sisällä keskinäisesti tuettu ja arvostettu asia. Kulttuurimarxistinen aivopesu kannustaa valkoisia lapsettomuuteen ja abortti on laajalti sallittua, mutta samaan aikaan lapsen saattaminen maailmaan sektiolla, esimerkiksi synnytyspelon vuoksi, vaatii äidiltä pitkiä perusteluja lääkärille. Vain vihollisen ohjaamassa valtiossa voidaan tuottaa kaikkien mahdollisten kanavien kautta perhe-elämää, äitiyttä ja normaalia parisuhdetta halveksivaa propagandaa.

Kansallissosialismissa naiset voivat olla naisellisia, äidillisiä, empaattisia, itsestään ja perheestään huolta pitäviä mutta samaan aikaan fanaattisia taistelijoita. Feminiinisyys ei ole nationalistinaiselle itsensä kieltämistä vaan itsensä vapauttamista saada olla nainen. Feminiinisyys ja taistelu eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, eikä kaikki taistelu ole luonteeltaan fyysistä tai näkyvää. Naiseutta vihaavat feministit kyllä pitävät itsestään kovaa ääntä, mutta sotia ei voiteta kilpaa huutamalla. Kansallissosialisti elää jo uuden yhteiskuntajärjestyksen mukaista aikaa ja pyrkii aktiiviseen elämäntapaan toimien samalla innoittajana myös muille.

Jos jokaisella eurooppalaisella olisi edes murto-osa samasta määrätietoisuudesta, rohkeudesta ja fanaattisuudesta, jota näkyy radikaaleilla kansallismielisillä ympäri länsimaita, tämä taistelu olisi jo aikaa sitten voitettu. Oman rodun ja kansan palava ja syvältä sisimmästä tuleva arvostaminen tuottaa myös terveen itsekunnioituksen ja sitä kautta terveemmän tavan elää. Taistelu tärkeän asian puolesta nostaa mielialaa ja tuo lisää energiaa niin tehokkaasti, että päihteet, roskaruoka ja -viihde eivät enää kuulu päiväohjelmaan. Asetan riman korkealle myös naisille. Kansallissosialisti pyrkii parhaaseen mahdolliseen toimintaan oman kansansa ja rotunsa puolesta omat vahvuutensa aktiivisesti hyödyntäen ja uusia vahvuuksia opiskellen.

Laiskuuteen ja passiivisuuteen aivopestään, jotta menettäisimme halumme puolustaa omaa perhettämme, kansaamme ja rotuamme ja jotta menettäisimme masentuneina jopa halumme elää. Ellet saa varallisuutta, julkisuutta, asemaa, puolisoa ja helppoa elämää, sinut opetetaan olemaan elämässäsi epäonnistunut. Eipä ole ihme, että osa on menettänyt elämänhallintansa, kun hedonismi ja materialismi ovat saavuttaneet uskonnon aseman propagandassa. Ihmiset syövät ja juovat itsensä muodottomiksi ja sairaiksi. Aina löytyy TV:stä joku itseä lihavampi oikeuttamaan oman terveyden viemäristä alas vetämisen. Huumeet ja päihteiden holtiton käyttö tuottavat mielenterveysongelmia tai pahentavat niitä entisestään.

Tähän rappiokierteeseen voi saada suuren muutoksen, kun elämälle löytyy tarkoitus sanan varsinaisessa merkityksessä ja kun ymmärtää olevansa tärkeä osa yhteistä päämäärää. Tämä tarkoittaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen sisäistämistä ja kadonneen itsetunnon ja -kurin löytymistä. Ei ole häpeä turvautua hyvän valmentajan tai ammattiauttajan apuun, jos tuntuu, että uusi alku vaatii isompaa remonttia. Jotta rotumme on selviytynyt näillä leveysasteilla, on yhteenkuuluvuuden tunteen ja rakkauden omaa kansaa kohtaan täytynyt olla hyvin voimakas. Valkoinen mies ja nainen oppivat jo varhain pitämään huolta perheestään ja heimostaan ja suunnittelemaan, miten selviytyä yhdessä yli talvien ja vielä kasvattaa lapset lumen ja jään keskellä. Koko yhteisöä vaarantaviin holtittomiin päätöksiin tai vieraiden apuun luottamiseen ei ollut sellaisissa olosuhteissa varaa.

En ole kansallissosialisti vihan vaan rakkauden tähden. En häpeä rakastaa omaa kansaani, rotuani ja itseäni niiden osana. Kansallissosialismia kritisoiva voisi pohtia, millaista on elää elämää, jossa totuuden kanssa ei tehdä kompromisseja ja jossa eletään luonnonlakeja ja itse luontoa syvästi kunnioittaen. Se on elämää sanan varsinaisessa merkityksessä. Todellinen vapaus ei ole fyysinen vaan henkinen tila. Se on vapautta ajatella kuten järki ja ihmisluonto käskevät asioista ajattelemaan. Valtioita ei johdeta humanismilla, jota riittää jaettavaksi vain muille roduille sekä vain humanistin itsensä kanssa samoin ajatteleville. Maailma, jossa me elämme, muiden kansojen edessä alistuminen ja nöyristely tarkoittavat antautumista vahvempien kansojen mielivallalle.

Kansallissosialisti havainnoi ympäröivän maailman juuri sellaisena kuin se on. Tulevaisuudelle halutaan vankka perusta, vaikkei itse sitä tulevaisuutta olisi enää näkemässä. Tämä selkäytimestä asti tuleva vastuuntunto erottaa nationalistin liberaalista, jolle käsitys omasta kansasta ja rodusta on vieras tai yhdentekevä. Liberaalia ei huoleta valkoisten ihmisten katoaminen tältä planeetalta. Ja jos huolettaakin, hän vakuuttaa kiivaasti, ettei asialle ole enää mitään tehtävissä, joten sillä ei kannata päätään vaivata. Nationalistille oma kansa ja rotu ovat hyvin arvokkaita, sillä valkoisen rodun tuhoutuminen tarkoittaa sivilisaation tuhoutumista.

Muslimit pitävät kansallissosialistien kunnioittamia perhearvoja tärkeinä ja ymmärtävät oman kansan asialla olemisen paremmin kuin yksikään hippi pystyy eläessään ymmärtämään. Vaikka muslimien kulttuuri on ääripatriarkaalista ja erittäin taantumuksellista monissa maissa, eivät he kaikki alistu sionistien ohjailtaviksi – esimerkkeinä vaikkapa Iran, palestiinalaisten vuosikymmeniä jatkunut vastarinta ja Hizbollah. Sotia lietsova finanssieliitti alkaa olla kirjaimellisesti vihollisten ympäröimä kaikilta suunnilta. Lähi-itä ja Afrikka on myllätty demokratiaviennin verukkeella täyteen kaaokseen. Maailmansodan uhkaa lännen ja idän välillä lietsotaan jälleen kerran pankkiirien käskyttämänä ja media soittaa kuuliaisena heidän sotarumpuaan. Sodat ovat pankkiireille kannattava bisnes ja vallankäytön väline.

Sellaista rahasummaa ei ole edes olemassa, josta ihminen, jolla on terve moraalikäsitys, myisi oman maansa ja kansansa. Ikävä kyllä raha on houkutellut kieroon kasvaneita opportunisteja, ja mahdollisesti osa heistä on jo katunut oman ahneutensa tuloksena syntynyttä tuhoisaa politiikkaa. Katuminen on kuitenkin liian myöhäistä, sillä heillä on jo verta käsissään. Historiankirjoihin he eivät tule saamaan itsestään muuta merkintää kuin merkinnän maanpettureina.

Huolimatta siitä, perustammeko me valkoiset koskaan perhettä, monet meistä haluavat tehdä elämässään jotakin oikeasti merkityksellistä. Tahdomme esimerkiksi luoda vahvaa yhteisöllisyyttä oman kansamme ja rotumme sisällä, taistella tehokkaasti rappiota, valheita ja tuhoa vastaan, suojella aktiivisesti ja monipuolisesti luontoa, rakentaa jotakin edistynyttä, kestävää tai jotakin kaunista. Haluamme myös tehdä tiedettä ja tutkimusta, joka turvaa kansamme jatkuvuuden ja antaa täyden kapasiteetin sen kehitykselle kohti parempaa.

Kansallistunne on nousemassa erittäin nopeasti. Rakkaus omaa kansaa kohtaan on normaalitila kaikkien maailman kansojen keskuudessa. Se on vallinnut myös Euroopassa vuosisatoja ennen kuin se valkoisilta kaikin tavoin kiellettiin. On selvää, että näin syvää länsimaiden alennustilaa ohjataan sekä rahalla että uhkailuilla. Valta turmelee, etenkin sellainen valta ja vallanperimys, jota ei ole saanut kyseenalaistaa useisiin vuosikymmeniin ellei vuosisatoihin. Vihollinen löytyy sieltä, missä yksi ihmisryhmä voi vaientaa kaiken puolueettoman tutkinnan sionistien osallisuudesta bolsevismin, finanssikapitalismin ja nyt myös globalismin nimissä tehtyihin rikoksiin.

Mediatalojen ja viihdeteollisuuden toimijoilta on löydyttävä selkärankaa kieltäytyä julkaisemasta enää enempää valheita. Kun valehtelemisella ja asioiden systemaattisella pimittämisellä vaarannetaan Euroopan tulevaisuus, valtamedia osallistuu maanpetokselliseen toimintaan. Länsimaita odottaa romahdus, joka on välttämätön ja väistämätön, jotta voimme suojella kansallisvaltioita niihin kohdistuvalta sorrolta. Vieraan vallan edustajien ja rahan kumartamisen sijaan johtajuus on ansaittava. Todellinen johtaja ei taivu minkäänlaisen painostuksen, uhkailun tai lahjonnan edessä.

Meidät valkoiset on yritetty riisua aseista niin fyysisesti kuin henkisestikin. Meitä on yritetty lyödä täysin maahan, mutta rakkautta omaa kansaa kohtaan ei ole pystytty murskaamaan. Ei, vaikka aivan kaikki mahdollinen on selkärankamme murtamisen eteen vuosikymmen vuosikymmenen perään tehty. Osa on jo niin tottuneita siihen roskaan ja valehteluun, jota oppikirjat, media, elokuva- ja viihdeteollisuus eteemme työntävät, etteivät he enää edes näe, miten meistä yritetään tehdä isänmaattomia, sukupuolettomia, moraalittomia, selkärangattomia, laiskoja ja rumuutta ylistäviä ihmisyyden karikatyyrejä.

Kuinka kauan olet valmis tekemään kompromisseja totuuden kanssa ja sulkemaan silmäsi valtamedian tuottaman propagandan edessä?

Vaikka taistelusta tulisi vaikea ja pitkä, toiminta oman kansan ja vapauden puolesta on kunniallisin mahdollinen tapa elää. En näe mitään tärkeämpää kuin juuri tämä taistelu, juuri tässä ajassa.

Ihmiset eivät enää marssi kuolemaan eivätkä orjuuteen pankkikartellin suursijoittajien käskeminä. Valkoisten verta on vuodatettu jo tarpeeksi rahaeliitin sirkushuveissa. Nämä rikolliset on saatava vastaamaan teoistaan ja valtioiden taloudet irti heidän kuolemansyleilystään.

Kaikki asiat maailmassa eivät ole rahalla hallittavissa. Kansallisuusaatetta ei voi vangita eikä asein tuhota. Täällä on yhä ihmisiä, jotka ymmärtävät vapauden todellisen merkityksen.

 

NOX

Vieraileva kirjoittaja

16 KOMMENTIT

  1. > islamisaation pitäminen maahanmuuttopolitiikkaa suurempana ongelmana, pelaa suoraan vihollisen pussiin.

    Tiina Wiik on eri mieltä. Hänen mielestään suvakit ja islam ovat suurin ongelma.

    • Aika monen muunkin mielestä islam on suurin ongelma, mutta moni näistä on aatteellisesti kehityskelpoisia, myös Wiik.

  2. Kun kaikenlaiset pervoudet, “sukupuolettomuus” sun muu oksettava roska on jo saatu valtavirtaan tai ainakin lähelle sitä, on nyt valkoisille alettu lobbaamaan lapsettomuutta hienona asiana. Lapsettomuudesta tehdäänkin seuraava muodikas asia askeleena kohti valkoisten kansanmurhaa.

    • Tiina Wiikillä ei ole lapsia. Eikä Laura Southernilla. Eikä Lana Lokteffilla.

      Hmmmm…

      • Julkisuuden henkilöitä jokainen ja aivan etulinjassa. Saavat varmasti monenlaista “palautetta”. Lapsia ehtii tehdä jokainen kun joukkoliike vihdoin syntyy ja elämäntilanne sen paremmin sallii.

      • Ainakaan näistä kukaan ei lobbaa lapsettomuuden puolesta. Myöskin nuoria naisia ainakin kaksi kolmesta, tuo Laura Southern ei kylläkään sano itselle mitään.

        • *Lauren Southern. Juutalaismies Ezra Levantin (((Rebel Median))) shillejä.

      • Lauren Southern on 22-vuotias ja Lana lokteff on kans hyvin nuori.
        Kyllä ne vielä ehtii. Tiina Wiikillä voi tulla kiire, hänen kannattais viipymättä alkaa lapsia tekemään…

      • Tänne kirjottelee joku runkkari tai trolli, joka useammassa ketjussa eri nimimerkeillä kääntää keskustelun Tiina Wiikiin. Miks vitusssa sä tänne siitä kirjottelet, ku eiks sillä ole omakin sivusto?

      • Lasten kasvattaminen vaatii niin paljon ponnistuksia, että liikkeellä ei olisi johtajia lainkaan jos jokainen Johtaja lisääntyisi henkilökohtaisesti. Ihan kuin shakki-pelissä olisi kuningatar vaidettu sotilaaseen, paitsi tuhat kertaa huonompi suhde. Yksi tai kaksi lasta lisää kansakunnan tasolla ei merkitse yhtään mitään – mutta Johtajan menetys vaikuttaa paljonkin koko kansakunnan pelastumisen mahdollisuuteen.

        Mielestäni tuo nimimerkki “Just Sayin’ Y’all” kommentti on erittäin typerä tai provokaatio.

        Artíkkeli on oikein hyvä, suurkiitokset siitä kirjoittajalle!

  3. Katso, Sinun kaltaisesi rohkeat, uhrautuvat naiset, joilla on sydämessä rakkautta ja horjumaton usko, jaksavat taistelussa miesten rinnalla vaikeissakin tilanteissa, siten meidän kansallinen taistelumme kerran voittaa.

    Kirjoittajan artikkeliin on ilo yhtyä!

    • Kiitos Kirsi kauniista sanoista! Uskon, että moni mies ja nainen ajattelevat asioista suunnilleen samoin ja haluavat taistella tärkeimmän mahdollisen asian puolesta. Jokaisella meistä on tärkeä rooli tässä taistelussa ja kaikkia tarvitaan mukaan! Me olemme rohkeaa kansaa. Me olemme voittajia!

  4. “NOX”: Hieno kirjoitus hienolta naiselta. Vihdoinkin sai lukea naiselta sellaista tekstiä, ettei mieli vaipunut epätoivon syövereihin.

Comments are closed.