Koti Artikkelit Monikulttuurisesta poliisivaltiosta kohti vapautta!

Monikulttuurisesta poliisivaltiosta kohti vapautta!

6

Vielä muutama vuosi sitten Suomen itsenäisyyspäivä oli itsensä irvikuva. Vaikka juhlapäivänä tulisi kunnioittaa radikaalia vapaustaistelua, hiljeni koko kansakunta isänmaallisina itseään pitäviä myöten poliittiseen koomaan linnan juhlien äärelle. Takavuosien itsenäisyyspäivärituaaleissa uskoteltiin, ettei taistelulle ole enää tarvetta ja että kansa on samassa veneessä maanpetturiesivallan kanssa. Nyt kaikki on muuttunut.

Vuonna 2014 kansallissosialistit ja muut radikaalit kansallismieliset päättivät jalkautua Helsingin kaduille 612-kulkueen nimissä. Vaikka kulkueella ei ole julkilausuttua poliittista sanomaa, on se turhauttanut ja raivostuttanut poliittisen eliitin joka vuonna. Kansallismieliset rikkoivat 2014 sanattoman sopimuksen, jonka mukaan ainoastaan globalisteilla ja kulttuurimarxisteilla on lupa osoittaa mieltä. “Moniarvoisuuden” kulissit alkoivat murentua, kun “demokraatit” alkoivat vastustaa kansallismielisten kokoontumis- ja sananvapautta.

Kolmessa vuodessa vastakkainasettelu on kärjistynyt nopeasti. Kun äärivasemmisto on hyökännyt kulkuetta vastaan soihduilla, pulloilla ja kivillä, on poliisi päästänyt hyökkääjät putkasta ulos muutamassa tunnissa. Mellakkasyytteitä ei ole nostettu, ja media on suojellut hyökkääjien identiteettiä sekä valkopessyt näiden rikoksia. Räikeä ristiriita “demokraattisen oikeusvaltion” sanojen ja tekojen välillä on toisaalta radikalisoinut yhä useampia kansallismielisiä ja luonut pohjaa entistä tinkimättömämmälle marssiperinteelle.

100-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä järjestetään kansallissosialistinen Kohti vapautta -marssi, johon myös Pohjoismainen Vastarintaliike osallistuu näyttävästi. Vaikka hallituspuolueiden, valehtelevan median ja politisoituneen poliisin viha onkin kohdistunut kaikista kansallismielisistä järjestöistä rajuimmin juuri meihin, kasvamme joka vuosi. Samalla kun laillisia julkaisujamme yritetään lakkauttaa, pankkitilejämme jäädyttää, ystäviämme pelotella perusteettomilla poliisivierailuilla ja elinkeinotoimintaamme häiritä “oikeuden” päätöksellä, haava yhteiskuntamme ytimessä tulehtuu yhä vakavammin. Yhä useampi kansallismielinen alkaa oikeusmurhien vuoksi vihata mediaa, poliitikkoja ja esivaltaa. Olemme palanneet siis samaan tilanteeseen, jossa Suomi oli tasan 100 vuotta sitten.

Vaadimme Suomelle uutta itsenäisyyttä. Historian professori Markku Kuisman mukaan EU-Suomella on jopa vähemmän itsenäisyyttä kuin Venäjän vallan alla. Taistelun sortovaltaa vastaan tulee siis olla jopa kovempaa kuin 100 vuotta sitten, sillä vihollinenkin on kovempi. Vaikka esivallan hyökkäykset meitä kohtaan ovat vastenmielisiä, ovat ne myös tarpeellisia: jatkuva kansallismielisiin kohdistuva sorto pakottaa suomalaiset pois mukavuusalueeltaan ja valitsemaan poliittisen kamppailun keskiluokkaisen arjen sijaan.

“Moniarvoisen demokratian” taistelu toisinajattelua vastaan käy kuumana itsenäisyyspäivän aattona. Tänä iltana selvisi, että Ruotsissa viranomaiset pyrkivät estämään Nordfront TV:n kuvausryhmän saapumisen Suomeen. Kuvausryhmän tavoitteena oli lähettää suoraa videota mielenosoituksesta englanninkielisellä selostuksella, jotta tieto pohjoismaisesta kansallissosialismista leviäisi mahdollisimman laajalle. EU sekä Euroopan hallitukset ja poliisit ovat kuitenkin aloittaneet katkeran sodan vaihtoehtomedioita vastaan. Poliisi ei tahdo, että sensuroimaton video huomisesta marssista leviää maailmalle. Sensuuri on entistä aggressiivisempaa.

Nordfront-vaihtoehtomediaa estettiin saapumasta kuvaamaan itsenäisyyspäivän marssia.

Poliisin poliittista kampanjointia vaikuttaa tällä hetkellä motivoivan kylmän järjen sijaan kuitenkin turhautunut ja lähes sokea viha. Vastarintaliike saa huomenna marssia laillisesti tunnukset näkyvillä, koska järjestön kieltoa ajanut Poliisihallitus ei ymmärtänyt yhdistyslakia senkään vertaa, että olisi hakenut meille väliaikaista toimintakieltoa ennen käräjäoikeuden päätöstä. Julkisen nöyryytyksen jälkeen Poliisihallitus ilmoitti tänään medialle, että se tulee hakemaan väliaikaista toimintakieltoa kuitenkin käräjäoikeuden tuomiosta valittamisen yhteydessä. Toisin sanoen toimintamme yritetään estää jo ennen hovioikeudenkäyntiä ja tuomion lainvoimaisuutta.

Poliisihallitus aloitti Vastarintaliikkeen kieltohankkeen “väärien” poliittisten mielipiteidemme vuoksi. Esivallan mukaan meillä ei ole esimerkiksi oikeutta julkaista totuudenmukaisia uutisia maahanmuuttajarikollisuudesta tai paljastaa Nena Kafkan kaltaisten juutalaisten sepittämiä törkeitä valheita. Samalla kun kansallismielisiä vainotaan “väärien” ajatusten vuoksi, kulttuurimarxistit ovat käyttäneet suoraa poliittista väkivaltaa jo useana itsenäisyyspäivänä käytännössä ilman mitään laillisia seurauksia. Tänä vuonna valtamedia on tukenut vasemmistoväkivaltaa jopa valehtelemalla, että kansallismieliset olisivat syyllisiä menneiden itsenäisyyspäivien mellakointiin.

Äärivasemmisto otti tänään julkisesti vastuun tuhopolttoiskusta, joka kohdistui ravintolayrittäjän perheeseen. Iskun motiivi oli ravintolassa huomenna järjestettävä kansallismielinen konsertti. Kuten uutisoimme jo eilen, Suomen tunnetuimpiin lukeutuvan kulttuurimarxistipoliisin, Jari Taposen, hyvä ystävä on kerännyt sosiaalisessa mediassa tukea tuhopoltolle huumorin keinoin. Valtamedia lakaisi iskun muutaman pikku-uutisen myötä maton alle, eikä politisoitunut poliisi ole ottanut rikokseen käytännössä lainkaan kantaa.

Juutalaisen Erkko-säätiön omistama Helsingin Sanomat julkaisi tuhopolton jälkeen yllättävän radikaalin kannanoton, jonka mukaan suomalaisvastainen väkivalta ei ole yhtä “äärimmäinen” ilmiö kuin kansallismielinen toisinajattelu: “Natsit ovat ääripää, jota vastaan ei voi asettua toista ääripäätä. Edes väkivaltaiset antifasistit eivät ole tuo toinen ääripää, sillä natsismi oli ja on totalitaristinen ideologia.”

Suomen suurin sanomalehti julkaisi siis itsenäisyyspäivän aattona ja välittömästi poliittisen tuhopolton jälkeen “antifasistista väkivaltaa” valkopesevän kannanoton. Vieläkö joku uskoo, että kansallismieliset kykenevät vapauttamaan Suomen pelkillä kauniilla sanoilla? Mitä suuremmaksi kansallismielinen liike kasvaa, sitä avoimemmin eliitti tulee lietsomaan poliittista väkivaltaa.

Poliittinen poliisi Jari Taponen ja Suvi Auvinen.
Äärivasemmisto otti tänään vastuun perheeseen kohdistuneesta tuhopoltosta.

Levittämällä vääristeltyjä uhkakuvia kansallismielisten kulkueista ja vähättelemällä vasemmistoterroria poliisi, poliitikot ja valtamedia pyrkivät luomaan suomalaisvastaiselle väkivallalle otolliset puitteet. Samalla eliitti yrittää kieltää Vastarintaliikkeen, koska meidät tunnetaan siitä, ettemme käännä toista poskea hyökkääjälle. Politisoitunut poliisi ei tahdo, että tinkimätön esimerkkimme leviää entistä laajemmalle. He tahtovat, että kansallismieliset ovat tottelevaisia uhreja.

Kun kulttuurimarxisti Aleksi Pahkala ei kyennyt estämään 612-kulkueen kokoontumista käyttämällä lapsia ihmiskilpinä Töölön torilla, Helsingin Sanomien, Suomen Kuvalehden ja Ylen toimittajat raivostuivat sosiaalisessa mediassa. Kun media, poliisi ja tuomioistuin puhuvat “moniarvoisesta demokratiasta”, puhuvat ne todellisuudessa globalistisesta pakkovallasta, jossa meiltä suomalaisilta on riistetty perustavat yhteiskunnalliset vapaudet. Emme voi siis vedota eliitin hyväntahtoisuuteen vaan meidän on marssittava kohti vapautta eliitin valheista, oikeusmurhista ja jopa väkivallasta välittämättä.

Saksan vallankumouksen kuohunnan keskellä elänyt kansallissosialistilakimies Carl Schmitt tunnetaan liberalismin valheen paljastavasta lauseestaan: “Ihmiset, jotka vetoavat humanismiin, ovat huijareita – – he kiistävät viholliseltaan ihmisyyden ja määrittävät tämän inhimilliseksi lainsuojattomaksi. Sodassa he voivatkin kohdella vihollistaan tästä syystä äärimmäisen epäinhimillisesti.”

Lause sopii täydellisesti aikaamme, jossa sananvapauden vastainen pakkovalta yritetään oikeuttaa yhteiskunnan “moniarvoisuudella”, laittomien siirtolaisten “ihmisoikeuksilla” ja länsimaisella “demokratialla”. Ne, jotka eivät täytä kulttuurimarxistien ja globalistien ideologisia vaatimuksia, päätyvät esivallan silmissä poliittisiksi lainsuojattomiksi. Hallituksen, median ja poliisin toimet osoittavat, että Suomi on taantumassa Schmittin ennakoimaan sotatilaan, ellei maatamme kyetä vapauttamaan kansanpettureiden otteesta.

Vapautta ei ole ilman taistelua eikä taistelua ole ilman rajua vastakkainasettelua. Siksi esivallan korruptiosta ei tule lannistua; juuri nyky-yhteiskunnan heikkoudessa piilee uuden ja paremman yhteiskunnan siemen. Pelkkä eliitin korruptio ei kuitenkaan takaa valoisampaa tulevaisuutta. Kansallismielisten on otettava Suomen kohtalo käsiinsä ja marssittava yhdessä kohti vapautta!

 

Vastarintaliike

6 KOMMENTIT

  1. Ärsyttää kyllä todella ettei vanhemmat päästä tulemaan tänään… Mut vaikee se on 16v mennä vastaankaan vääntämään. (PS Yksi hyvä tapa saada eliitti pelkäämään meitä vielä enemmän olisi näyttää että myös me nuoret kannatamme kansallissosialismiä ja heidän monikulttuurinen aivopesu kouluissa EI TOIMI

    • Äärimmäisen hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

  2. 612 Kulkue

    Marssiin henkisesti osallistun koska ei ole rahalliesti pk-seudulle matkustaa.
    Teillä on sana hallussa , te kunnioitatte veteraaneja ja haluatte pitää maamme valkoisena kuten pitääkin.. Tsemppiä tuleviin oikeustaisteluihin , vaikka kaikki sitä ääneen ei sano , teillä on hiljaista voimaa ja tukea , elkää lannistuko veljet ja sisaret … Hyvää itssenäisyyspäivää.. Koska EU , ei olla oltu 12 vuoteen “itsenäisiä” mutta tavoitetta kohti kovaa vauhtia..

  3. Hyvää itsenäisyyspäivää!
    Marssille en valitettavasti pystynyt osallistumaan. Toivotaan että sieltä saadaan jokin lähetys meille kotijoukoillekin.
    Teitä ei tarvitse “ohjeistaa” olemaan kunnolla, joten ei muuta kuin mukavaa marssia ja kiitos toiminnastanne!

  4. Hyvää Itsenäisyyspäivää !

    Tulen olemaan paikalla Helsingissä.

    Haluan rohkaista kaikkia veljiä ja siskoja ympäri Suomen. Me elämme nyt Suomessa, jossa vastenmielinen “hyvänä ihmisenä” esiintyvä eliitti kriminalisoi kyseenalaistamisen. Tätä on sortovalta.

    Te olette kuitenkin kaikki esimerkillisiä, rohkeita ihmisiä. Älkää peljätkö, sillä Te ette ole yksin. Isänmaan esi-isät ja vahvat naiset kulkevat kanssanne. Isänmaa on Teidän kanssanne.

    Kansaa solvaava eliitti on sitä samaa joukkoa, joka tappoi naapurissamme bolshevistisen vallankumouksen jälkeen kokonaisen kansan. Kuten silloinkin, niin nytkin, suuri osa kansasta alistui ja katsoi vierestä, kun ihmisiä vainottiin ja miljoonia tapettiin.

    Juuri nyt vain ohut, mutta päättäväinen linja seisoo samanlaisen kansanmurhan välissä, sillä juuri sitä, kansanmurhaa valmistellaan ja toteutetaan juuri nyt, kaikkialla läntisessä maailmassa. Elämme “bolshevistisessä vallankumouksessa 2.0” ja juuri nyt kriminalisoidaan oman kansan rakastaminen.

    Siksi, älkää peljätkö, veljet ja siskot, sillä me puolustamme kaikkea hyvää, kaikkea kaunista, kaikkea tervettä ja vastassamme on verenhimoinen hirviö, joka kahlaa viattomien veressä, niin täällä, kuin Lähi-Idässä, niin Suomessa, kuin Neuvosto-Venäjällä. Tämä veressä kahlaava eliitti on vastuussa Turun uhreista, keskellä kirkasta päivää teurastetuista. Eliitti on vereen tahriutunut joukko maanpettureita.

    Rohkeasti eteenpäin! Tällä eliitillä ei ole mitään moraalia, mitään etuoikeutta, mitään sanottavaa meille.

    Eläköön voitto!

  5. Totalitarismin vastakohta on epäautenttisuus. Sen sijaan että olisi yksi ja sama oma itsensä kaikessa alkaen uskonnosta ja politiikasta ja päättyen ruokailuun, liikuntaan ja töihin, me ei saada olla omia itsejämme vaan pitää olla yksi feikkirooli töissä, toinen kotona, kolmas sängyssä ja neljäs sukulaisten kanssa… Kun koko yhteiskunta rakennetaan markkinavoimien tai tasa-arvon valheelle niin ihmiset pakotetaan joka tilanteessa näyttelemään jotain mitä he eivät ole, maksimoidakseen tuotot, taatakseen tasa-arvon, jne.

    Minä ainakin olen oma yksi itseni kaikessa mitä teen, siis kaikki mitä teen vaikuttaa kaikkeen muuhun, olen siis totalitaristinen.

Comments are closed.