Thomas Jackson kertoo, kuinka valkoiset saadaan tuntemaan syyllisyyttä oman kansansa ja kulttuurinsa rakastamisesta.
Mikään valtio ei varmasti tee rasismista yhtä suurta numeroa kuin Yhdysvallat. Verrattuna muihin loukkauksiin rasismi on erityisen tarkkailun alla. Lehdistö ja yleisö ovat niin tottuneita juttuihin murhista, raiskauksista, ryöstöistä ja tuhopoltoista, että ne luetaan jo vakiintuneeksi osaksi amerikkalaista arkea. “Rasismin” suhteen asia on toisin. Esimerkki: Kun eräs Georgetownin lakimieskoulun opiskelijoista raportoi hiljan, ettei mustia hyväksytä kuten valkoisia, syntyi valtava kohu, kansallinen kiista “rasismista”. Jos tämä opiskelija olisi murhannut jonkun, olisi kritiikki jäänyt paljon vähemmälle.
Rasismi on todella Yhdysvalloissa kansallinen pakkomielle. Yliopistot toitottavat siitä, lehdet ja poliitikot parjaavat sitä, kirkot saarnaavat sitä vastaan; Amerikan sanotaan olevan rasismin ahdistama. Mutta mitä rasismi oikeastaan on? Sanakirjat eivät tarjoa paljonkaan apua sen ymmärtämiseen. Ne yleensä määrittelevät rasismin olevan käsite, jonka mukaan henkilön oma etninen syntyperä on muita korkeammassa asemassa, tai uskomukseksi, että kulttuuri ja käyttäytyminen ovat sidoksissa rotuun. Kun amerikkalaiset puhuvat rasismista, he tarkoittavat paljon tätä enemmän. Silti sanakirjan määritelmä rasismista antaa vihjeen siitä, mitä amerikkalaiset ovat mieltä.
Outo amerikkalainen määritelmä on peräisin siitä väitteestä, jonka mukaan kaikki etniset ryhmät ovat samanarvoisia. Huolimatta todistetusta päinvastaisuudesta kaikki rodut käsitetään yhtä lahjakkaiksi ja työtätekeviksi, ja jokainen ihminen, joka kyseenalaistaa tämän, ei ole ainoastaan väärässä vaan myös harvinaisen paha. Jos esimerkiksi mustat ovat kaikin puolin tasa-arvoisia valkoisten kanssa, niin mikä sitten selittää heidän köyhyytensä, rikollisuutensa ja röyhkeytensä? Koska kaikki teoriat rodullisista eroavaisuuksista ovat kiellettyjä, katsotaan mustien epäonnistumisen selittyvän valkoisten harjoittamalla rasismilla. Koska mustat ovat silmiinpistävän köyhiä, rikollisuuteen taipuvaisia ja röyhkeitä, täytyy Amerikan siten olla kauttaaltaan rasismin vallassa. Mikään muu ei voisi selittää maan kurjaa tilaa.
Kaikki julkinen keskustelu rotukysymyksistä tyssää tähän jyrkkään logiikkaan. Jokainen selitys, jonka mukaan mustien epäonnistuminen ei johtuisi valkoisten pahuudesta, lähestyy rodullisten eroavaisuuksien kiellettyä aihetta. Jos taas tämän päivän valkoiset eivät tunne halua sortaa mustia, niin heitä edeltävien valkoisten on täytynyt tuntea. Jos valkoiset eivät siis tietoisesti sorra mustia, tekevät he sen tiedostamatta. Jos selvästi rasistisia yksilöitä ei löydetä, täytyy yhteiskunnallisten instituutioiden olla rasistisia. Täytyy olla olemassa miljoonia valkoisia, joista ei tiedetäkään, jotka tekevät päivin öin kaikkensa edistääkseen mustien kurjuutta.
Mustien heikko menestys on siis aina tavalla tai toisella valkoisten syytä – muulle selitykselle tuo väite rotujen tasa-arvoisuudesta ei jätä tilaa. Aina, kun muu kuin valkoinen on köyhä, tekee rikoksen, joutuu sosiaaliavun varaan tai huumekierteeseen, syytetään valkoista yhteiskuntaa jälleen rasismista. Jokainen etnisen vähemmistön tekemä virhe on elävä todiste siitä, että valkoinen yhteiskunta on täynnä vihaa ja ahdasmielisyyttä. Niin kauan kuin ei-valkoiset epäonnistuvat elämänsä samalla tasolla kuin valkoiset, tullaan valkoisia syyttämään sortamisesta. Tällainen ajattelu johtaa kummallisiin johtopäätöksiin.
Ensinnäkin rasismin katsotaan olevan synti, jota harjoittavat lähes yksinomaan valkoiset ihmiset. Jopa musta kongressimies Gus Savage Chicagosta sekä Coleman Young, Detroitin musta pormestari, ovat väittäneet, että ainoastaan valkoiset voivat olla rasisteja. Niin ikään vuonna 1987 vähemmistöjen työnsaanti- ja osallistumismahdollisuuksia valvovan ryhmän edustaja New Yorkista julkaisi lehtisen, jossa hän selitti kaikkien valkoisten olevan rasisteja ja että vain ja ainoastaan valkoiset voivat olla rasisteja. Kuinka muuten voitaisiin mustien ahdinko selittää kuin viittaamalla rodulliseen epätasa-arvoisuuteen? Vaikka jotkut mustat ja liberaalit valkoiset myöntävätkin, että muutkin kuin valkoiset saattavat olla rasistisia, lisäävät he poikkeuksetta, että ei-valkoiset ovat ajautuneet siihen puolustaessaan itseään vuosisatoja kestänyttä valkoisten sortoa vastaan. Muiden kuin valkoisten harjoittama rasismi on muka niin ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa, että siitä on turha tehdä edes numeroa. Siksi teon rasistisuus määrittyy rasistin rodun mukaan.
Esimerkki: Kun valkoinen mies tappaa mustan miehen ja käyttää samalla sanaa “neekeri”, syntyy mediassa valtava kohu. Kun taas esimerkiksi mustan Yahweh-lahkon jäsenet suorittavat rituaalimurhiaan valkoisten joukossa, media vaikenee. Yliopistoissa kielletään negatiiviset kommentit ei-valkoihoisista, koska ne katsotaan “rasistisiksi”, mutta samalla jätetään huomioitta valkoisiin kohdistuneet hyökkäykset. Jos vaaleissa 60 prosenttia valkoisista äänestäisi valkoista ehdokasta ja 95 prosenttia mustista taas äänestäisi mustaa ehdokasta, syytettäisiin valkoisia todennäköisesti rasistisista ennakkoluuloista. Yhdysvalloissa on 107 “historiallisesti mustaa” korkeakoulua, joiden mustat periaatteet säilytetään moninaisuuden ylläpitämiseksi, kun taas kaikkien perinteisesti valkoisten oppilaitosten täytyy pakonomaisesti avata ovensa kaikenkirjaville – juuri samasta syystä. Vastarinta merkitsisi rasismia. “Musta ylpeys” katsotaan hienoksi asiaksi, mutta kaikki valkoiseen ylpeyteen viittaava on vain vihaa.
Kolmannen maailman siirtolaisilla katsotaan olevan täysin luonnollinen oikeus saada sekä koulu- että ajo-opetusta omalla äidinkielellään. Jos syntyperäinen amerikkalainen pyytää heitä opettelemaan englantia, katsotaan se rasistiseksi käytökseksi. Törkeä suvaitsemattomuus valkoisia kohtaan (“vähemmistöjen osallistumismahdollisuuksien parantamisen” varjolla) on nyt arkipäivää Yhdysvalloissa. Valkoisten auttamiseksi tehty hyväntekeväisyys miellettäisiin vastenmieliseksi suosimiseksi. Joka puolella maata mustien, latinoiden ja aasialaisten kerhot katsotaan hienoksi etnisen solidaarisuuden merkiksi, mutta valkoisille suunnatut ajanviettopaikat ilman muuta rasismin ilmentymiksi. Kunnioitettuna pidetty “ihmisoikeusorganisaatio” National Association for the Advancement of Colored People (NAACP) kampanjoi avoimesti mustien puolesta. National Association for the Advancement of White People (NAAWP) puhuu vain kaikkien rotujen yhtäläisestä kohtelusta, mutta sen katsotaan silti olevan räikeän rasistinen. Muutamissa yliopistoissa opiskelijat ovat perustaneet opiskelijayhdistyksiä valkoisille, aivan kuten mustat, latinot ym. ovat tehneet oman rotunsa kesken. Nuo valkoisten yhdistykset kuitenkin tuomittiin rasistisiksi. Myös Lowellin lukion valkoiset oppilaat San Franciscossa pyysivät erityistä kerhoa itselleen, sillä he huomasivat yllättäen edustavansa koulun vähemmistörotua. Ajatus tyrmättiin, vaikka muiden rotujen edustajat olivat kerhonsa saaneet. Tämä on todellakin tavallista Amerikassa.
“Moninaisuuden ylistäminen” on hyvä ilmaus kuvaamaan maan rasismin laatua. Muutamille on kuitenkin alkanut jo valjeta, että “moninaisuus” saavutetaan aina valkoisten kustannuksella eikä koskaan toisinpäin. Kukaan ei ehdota, että kansallinen latinalaisamerikkalainen yliopisto San Josessa hyötyisi moninaisuudesta, jos muita kuin latinoja otettaisiin sisään. Kukaan ei sano, että esimerkiksi NAACP tai meksikolaisamerikkalainen koulutusrahasto kärsisivät moninaisuuden puutteesta. Jostain syystä ne saavat olla täysin laillisesti homogeenisia. Valkoiset yhteisöt – kaupungit, yhtiöt, koulut, kerhot, naapurustot – taas kärsivät mukamas lamauttavasta monikulttuurisuuden puutteesta, joka pitää korjata mitä pikimmin. Vain silloin, kun valkoiset joutuvat vähemmistöön, on “moninaisuus” saavutettu.
Amerikan ajatellaan kärsivän muka liian suuresta valkoisten määrästä. Maan nykyinen maahanmuuttolinja toimii siten, että noin 90 prosenttia vuosittaisesta 800 000 laillisen maahanmuuttajan joukosta on muita kuin valkoisia. Miljoonat laittomat siirtolaiset, jotka saapuvat Amerikkaan vuosittain, ovat hekin kaikkea muuta kuin valkoihoisia. Olisi rasistista olla epäkiitollinen tästä rikastuttavasta “monikulttuurisuuden” tulvasta. Tietenkin vain valkoisia valtioita pyydetään harjoittamaan tällaista toimintaa. Mitä, jos Yhdysvalloista virtaisi sen köyhimpiä ja vähiten koulutettuja ihmisiä rajan yli Meksikoon? Ajattelisiko joku hölmö silloin Meksikon rikastuvan kulttuurisesti? Entä, jos Chihuahuan valtion kansalaiset jäisivät vähemmistöksi omassa maassaan köyhien valkoisten takia, jotka vaatisivat opetuskieleksi englantia, juhlintaa neljäntenä heinäkuuta ja äänioikeutta, vaikkei heillä ole edes maan kansalaisuutta, sekä kaiken kukkuraksi verkostoa työnsaanti- ja osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi? Hyväksyisikö Meksiko – tai mikään muu ei-valkoinen valtio – tällaista vääryyttä? Ei tietenkään. Silti valkoisten amerikkalaisten tulisi muka hyväksyä latinoiden ja aasialaisten jatkuva tulva “kulttuurisena lahjana”, joskin arvottomana sellaisena.
Amerikkalaisten tulisi hyväksyä vaikutusmahdollisuuksiensa väheneminen ja valkoisten kansalaistensa hupeneminen – toisin sanoen oma rappionsa. Muutoin heitä syytettäisiin rasismista. Kun muut kuin valkoiset tuovat rotuaan ahkerasti esille, ei heitä koskaan syytetä toisten ryhmien “vihaamisesta”. Mustat voivat liittyä kansalaisoikeusryhmiin ja latinot voivat olla aktivisteja pelkäämättä leimautuvansa kiihkoilijoiksi ja vihanlietsojiksi. He voivat yllyttää ihmisiä avoimesti rotunsa hyödyttämiseksi – ja valkoiset joutuvat maksamaan. He voivat vaatia vaikka minkälaista erityiskohtelua ilman, että heitä syytettäisiin “valkoistenvastaisuudesta”. Valkoisten taas ei tarvitse muuta tehdä kuin ilmaista mielipiteensä tästä erityiskohtelusta, kun heitä jo moititaan vihaajiksi.
Kummallista on myös se, että kaikki muut kuin valkoiset saavat valita mieleistänsä seuraa – siis omaa rotuaan – ja muodostaa ryhmiä, joiden näkemykset poikkeavat valtaväestön kannasta. Niin ikään he saavat toimia avoimesti näiden ryhmien hyödyksi. Tätä ei katsota rasismiksi. Samalla valkoisten täytyisi kannustaa tällaista toimintaa. Heidän täytyisi uhrata oma tulevaisuutensa monikulttuurisuuden alttarilla ja toimia oman kansansa hävittämisen puolesta. Heitä rohkaistaan ja käsketään tukemaan eurooppalaisen väestön ja kulttuurin korvaamista vierailla ihmisillä ja kulttuureilla. Yksinkertaistaen valkoiset nakertavat omaa yhteiskuntaansa nurin ja he osallistuvat rotunsa ja kulttuurinsa itsemurhaan. Kieltäytyminen merkitsisi rasismia.
No, tietysti koko muukalaisten hanke Yhdysvalloissa on täysin luonnollinen ja terve. Mikäänhän ei ole luonnollisempaa kuin rakastaa kansaansa ja toivoa sille menestystä ja onnea. Filippiiniläiset ja salvadorilaiset hämmästyvät varmasti huomatessaan, kuinka pelkästään astumalla Yhdysvaltojen maankamaralle he ovat oikeutettuja erikoiskohteluun valkoisten kustannuksella. Voiko heitä kuitenkaan syyttää siitä? Onko yllättävää, että he haluavat kielensä, kulttuurinsa, veljiensä ja sisariensa ottavan haltuunsa tuon maan ja tekevän siitä mieleisensä? Jos valtio suostuu omalla uhallakin taipumaan ja luovuttamaan maansa ja valtansa kelle tahansa, joka sitä havittelee, niin miksi meksikolaiset ja kamputsealaiset valittaisivat? Valkoisten menettelyhän on sitä, joka on luonnotonta. Valkoiset ovat antaneet vakuuttaa itselleen, että on väärin ajatella omaa etuaan.
Milloinkaan historian aikana ei hallitseva kansa ole avannut porttejaan muukalaisille luovuttaen rikkautensa niille. Milloinkaan aiemmin ei ole kansaa huijattu ajattelemaan, että sen perimän tukahduttamisessa tai historiallisen paikkansa luovuttamisessa olisi jotain positiivista. Kaikista Amerikan roduista vain valkoiset ovat menneet siihen lankaan, että omasta väestä välittäminen olisi rasismia. Vain valkoisille tahdotaan painottaa, että rakkaus omaa kansaa kohtaan on samalla muiden vihaamista. Jokainen terve ihminen valitsee mieluummin kaltaistansa seuraa, eikä sillä ole mitään tekemistä vihan kanssa. Kaikki rakastavat omaa perhettään enemmän kuin naapurin perhettä, muttei se tarkoita, että naapuria vihattaisiin. Rodullista perhettään rakastavien valkoisten ei tarvitse tuntea pahaa tahtoa muiden rotujen edustajia kohtaan. Valkoiset vain haluavat olla rauhassa ja vaikuttaa rotunsa ja kulttuurinsa tulevaisuuteen. Siksi se, mitä valkoisilta Yhdysvalloissa tänään pyydetään, on täysin luonnotonta. Heitä pyydetään omistautumaan muille roduille ja niiden tarpeille ja samalla unohtamaan omat mieltymyksensä. Sehän on sama, kuin jos sinua pyydettäisiin hylkäämään omat lapsesi ja rakastamaan sen sijaan naapurin vekaroita. Kieltäytyminen olisi rasismin merkki.
Mikä sitten on “rasismia”? Se pitää varmasti sisällään enemmän merkityksiä kuin mikään sanakirja pystyy antamaan. Rasismi on kaikenlaista vastarintaa valkoisten puolelta sitä menettelyä kohtaan, joka antaa etusijan muille roduille juuri niiden etnisen alkuperän perusteella. Rasismi on valkoisten harjoittamaa suosimista omaa kansaa ja kulttuuria kohtaan. Rasismi tarkoittaa sitä, että valkoiset vastustavat ajatusta vähemmistöksi joutumisesta. Se tarkoittaa haluttomuutta joutua sysätyksi syrjään – siis normaali ihmisyyden tavoite, joka on määrittänyt valtioita aina historian alusta asti. Kunhan valkoiset vain muistaisivat pitää tuon tavoitteen edelleenkin mielessään, ja ennen kaikkea itsellään.
