Mitä on arjalaisuus?

Julkaistu: 16.8.2014

16.8.2014 by

Lait, jotka vallitsevat nykyään arjalaisissa (pääosin valkoisissa) yhteiskunnissa ja jotka esimerkiksi rajoittavat tai kieltävät aseiden kannon, puolisotilaallisten ryhmien muodostamisen, tappelemisen tai rotusyrjinnän (joka nähdään rikoksena), eivät ole ainoastaan ristiriidassa arjalaisen ihmisen luonnollisten tapojen ja vaistojen kanssa vaan myös orjuuttavat häntä. Jotta ymmärtäisimme kuinka sortavia ja luonnottomia tällaiset lait ovat ja kuinka rappeutuneita ovat yhteiskunnat, jotka laativat ja toteuttavat niitä, on meidän tarpeen ensin tarkastella, mitä arjalaisuus oikeastaan tarkoittaa.

Arjalaisuus merkitsee enemmän kuin vain arjalaista syntyperää (valkoinen, eurooppalainen) oleminen. Se merkitsee tiettyä asennetta elämään. Joku arjalainen, jolla on tällainen asenne, on tarmokas ja terve, toisin sanoen hieno esimerkki siitä, mitä arjalaisuus on. Toinen ansioitunut piirre arjalaisessa asenteessa on aggressiivinen, taistelua rakastava luonne. Kolmas piirre on synnynnäinen yksilön ylpeydentunto, se, kuinka luonnollista arjalaiselle on olla vastuussa itsestään. Esi-isämme ilmensivät vaistomaisesti tällaista asennetta, ja myös valtaosa arjalaisista yhteiskunnista – aina Homeroksen kreikkalaisesta yhteiskunnasta viikinkeihin – ilmensi arjalaista asennetta tavoissaan ja elämäntyylissään. Kaikki aidot arjalaiset tavat (tai ”lait”) heijastavat tätä asennetta.

Esimerkiksi läheskään kaikissa arjalaisissa yhteiskunnissa ei ole ollut sellaista rikosta kuin ”murhaa”, josta on ainoana pakollisena rangaistuksena vankeus tai kuolema todettaessa ”syylliseksi” tähän ”rikokseen”. Muinoin oli käytössä vain joustavia rangaistuksia peräisin tavasta, jonka mukaan uhrin perheen tuli saada korvausta, yleensä tavarana tai rahana. Joskus toisen ihmisen tappanut saatettiin rangaistukseksi karkottaa maasta, joskus taas lainrikkojan täytyi suorittaa rituaalinomainen puhdistautuminen, esimerkiksi uhraamalla lahjoja jumalille. Toisinaan pahantekijää rangaistiin kuolemalla. Tällaisia tapoja harjoitettiin kaikissa arjalaisissa yhteiskunnissa ennen Homeroksen aikaa sekä muun muassa viikinkien, anglosaksien (englantilaisten) ja walesilaisten keskuudessa. (Anglosaksisissa ja germaanisissa yhteiskunnissa korvausta kutsuttiin sanalla Wergeld). Voisi siis sanoa, että nämä tavat, tai niiden puuttuminen, mahdollistavat aidon arjalaisen yhteiskunnan erottamisen epäarjalaisesta. Näin ajateltuna yhteiskunta, joka kehittyi esimerkiksi keskiaikaisessa Englannissa (osittain kristillisen vaikutteen alaisena) oli epäarjalainen, kun taas walesilainen yhteiskunta ja sen tavat, jotka Edvard I tuhosi (Canterburyn arkkipiispan alullepanosta) olivat arjalaisia ja siten sivistyneitä.

Arjalaisten yhteiskuntien ihanneihminen oli ylpeä, suora ja taisteleva, mutta kuitenkin ovela ja kekseliäs ja tarpeen tullen säälimätön vihollisiaan kohtaan. Ei ole sattumaa, että tällaista ihannetyyppiä ylistettiin sankarirunoissa ja saagoissa. Esimerkiksi Odysseus oli sellainen henkilö, jota arjalaiset sukupolvet ihailivat ja pyrkivät jäljittelemään. Tällä arjalaisella ihmisellä oli luontainen ja terve kunnioitus ”jumaliin” tai kohtaloon pyrkiessään luomaan paremman elämän itselleen ja perheelleen. Tämä arjalainen ihminen oli soturi, jolle oli luonnollista ja tarpeellista kantaa asetta tai aseita puolustaakseen itseään, perhettään ja omaisiaan, jos hän tai kaksi muuta edellä mainittua joutuivat hyökkäyksen kohteeksi.

Oikeustyyppi, johon tämä arjalainen ihminen uskoi, tulee selvimmin esille arjalaisessa ”oikeus taistelulla” -tavassa: miehestä itsestään oli kiinni todistaa itselleen suorittaako hän koston vai korvauksen. Sellainen mies (kuten Odysseus) olisi pitänyt häpeällisenä heikkoutena sitä, että hän olisi saavuttanut ”oikeuden” antamalla muiden huolehtia hänelle kuuluvista asioista. Odysseuksen tapauksessa luonnollinen arjalaisen velvollisuus (Odysseuksen palatessa kotiin) oli surmata säälimättä tai katumatta ne kosijat, jotka olivat yrittäneet vietellä hänen vaimonsa ja jotka olivat tuhlanneet lähes kaiken hänen omaisuutensa. Näin Odysseus toimi kunniallisesti, kuten arjalainen luontaisesti tekee, suorittaen koston siitä loukkauksesta, jonka kosijat olivat hänelle aiheuttaneet.

Odysseuksen tarina osoittaa, kuinka antiarjalaisiksi ja sortaviksi yhteiskuntamme ovat muuttuneet. Tänä päivänä matkoiltaan palaava Odysseus pidätettäisiin ja tuomittaisiin jossain tavallisessa, persoonattomassa oikeudessa ja hänet luultavasti todettaisiin abstraktien, epäarjalaisten lakien mukaan ”syylliseksi” hirvittäviin ”rikoksiin” kuten murhaan. Häntä mitä todennäköisimmin syytettäisiin myös ”sotarikoksista” Troijan sodassa!

Tämän päivän arjalaiset, jotka ovat vieraantuneet perinteistään ja syntyperästään, sanoisivat tietysti kaikkien näiden modernien asioiden – poliisin, lakien, oikeuden jne. – edustavan ”sivistystä” ja ”edistystä”. Tosiasiassa arjalaiset tavat ja arjalainen elämäntyyli, kuvailtuina esimerkiksi Odysseuksessa, edustavat sivistynyttä elämäntapaa, koska sivilisaation ydin on taistelua rakastava, sankarillinen, jalo arjalainen asenne, jota terveet arjalaiset soveltavat yhteiskunnissaan tai yhteisöissään. Se, mitä esimerkiksi Yhdysvalloissa tänään on – kiitos luonnottomien lakien ja persoonattomien, häiritsevien poliisivoimien sekä oikeusjärjestelmän – on sortava epäarjalainen järjestelmä, joka tekee yksilöstä nöyristelevän jonkin ”oikeuskäsityksen” vuoksi ja jolla on valta pistää yksilö tottelemaan.

Arjalaiset ihmiset ja arjalaiset yhteiskunnat olivat elinvoimaisia, vahvoja, ylpeitä, hurjia ja taistelunhaluisia. Näiden yhteiskuntien tavat olivat peräisin sotureiden terveistä, jaloista vaistoista. He pyrkivät luomaan ja ylläpitämään näitä yhteiskuntia tai yhteisöjä. Jos yhteisön elämänmeno ei miellyttänyt jotain ryhmää, saattoi se käyttää – ja usein käyttikin – kapinointia. Keskeisintä oli, että heillä oli taitoa, vahvuutta, taistelutahtoa ja aseita, jotka tekivät tällaisen kapinan mahdolliseksi. Kiistely, kapinat ja suku- tai heimouskollisuus olivat yleisiä arjalaisissa yhteisöissä. Tärkeätä oli valinnan mahdollisuus. Ihminen oli paljolti oman kohtalonsa herra: hän saattoi valita uskollisuutensa; hän saattoi puolustaa kunniaansa; hän saattoi kostaa, jos häntä loukattiin; hän saattoi muuttaa toisaalle aloittaakseen uuden elämän ja hän saattoi olla lainsuojaton (tai hänestä tehtiin sellainen), joka eli yhteisönsä ulkopuolella. Tietysti oli myös epäoikeudenmukaisuuden ja sorron aikoja, jotka olivat seurausta yhden tai useamman henkilön vallasta. Nämä henkilöt kuitenkin useimmiten syöstiin vallasta ja surmattiin. Arjalaisten taitavuus, vahvuus, aseet, taistelutahto sekä synnynnäinen oikeudenmukaisuus mahdollistivat tämän. Kapina oli aina mahdollista sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka eivät hallinneet arjalaiselle sopivalla tavalla.

Arjalaiset yhteiskunnat olivat aina sotureiden yhteiskuntia. Soturit, jotka ymmärsivät käsitteet kunnia, velvollisuus, uskollisuus ja oikeudenmukaisuus, loivat sivilisaatiot ja sivistyneen elämäntavan sankarillisilla ponnisteluillaan. Periaatteessa sivilisaatio merkitsee soturimaisia (ja arjalaisia) hyveitä, esimerkkeinä edellä mainitut neljä. Niin kauan kuin nämä arvot kukoistavat, niin kukoistaa myös sivilisaatio. Sivilisaatio ei tarkoita (eikä ole koskaan tarkoittanut) mukavaa, aineellista elämäntapaa, rauhaa tai abstraktia ”oikeusjärjestelmää”. Se ei myöskään merkitse tietyntyyppistä hallitusta. Usein mukava, materialistinen elämäntyyli, rauha tai rauhan jaksot sekä tietynlainen hallitus nostavat päätään sivilisaatiossa. Tuollaiset asiat eivät kuitenkaan ole sivilisaation ydin tai keskeinen sisältö vaan pikemminkin sen seuraus.

Sivilisaatiolle ovat olennaisia soturit, jotka vaalivat sotureille ominaisia hyveitä, ja tällaiset yhteisöt koostuvat ylpeistä, voimakkaista taistelijoista, jotka arvostavat omaa vapauttaan ja itsenäisyyttään ja jotka ovat tarpeen vaatiessa valmiita kapinoimaan. Aito vapaus – sivistyneen elämäntavan perusta – piilee soturimaisessa yksilön kyvyssä määrätä omaa elämäänsä olemalla uskollinen, kyvykäs ja halukas puolustamaan fyysisesti itseään ja omaa sekä perheensä ja sukunsa kunniaa. Kun nämä sivilisaatiolle tarpeelliset asiat riistetään tai tehdään laittomiksi, on kyse sivistymättömästä epäarjalaisesta sortamisesta. Tämä tilanne vallitsee kaikissa yhteiskunnissa, joissa arjalaiset ovat enemmistöinä. Maailmanlaajuinen antiarjalainen alistaminen on luomassa yhä enemmän antiarjalaisuutta, enemmän sortamista ja enemmän sivistymättömyyttä.

Arjalaisuus tänä päivänä merkitsee tämän järjestelmän vastustamista sekä pyrkimistä aitoon arjalaiseen yhteiskuntaan, paluuseen arjalaisten tapojen noudattamiseen. Arjalaisuus tänään merkitsee myös epäarjalaisten lakien vastustamista. On luonnollista ja tarpeellista kantaa asetta puolustaakseen itseään ja tarpeen vaatiessa vahingoittaa toista. Arjalaisille on myös luonnollista muodostaa ”puolisotilaallisia” soturiryhmiä ja olla uskollinen niille, kuten myös on tarpeellista, että nämä ryhmät todella taistelevat. Meille on luonnollista vihata vihollisiamme ja toivoa heidän tuhoutumistaan tai heistä saatavaa voittoa. Arjalaiselle on niin ikään luonnollista olla uskollinen johtajalleen ja seurata tätä innostavaan taistelulauluun.

Valtaosasta tämän päivän arjalaisia on tullut pehmeitä ja heikkoja. He elävät hemmoteltua ja materialistista, luonnotonta elämää, jolla ei tunnu olevan tarkoitusta. Itse asiassa he ovat – tai heistä on tulossa – säyseitä ja tottelevaisia orjia niille, jotka kontrolloivat nykyistä antiarjalaista sortamista. Kunnian tavoittelemisen sijaan nämä niin sanotut arjalaiset etsivät ”arvostusta”, aineellista hyvää. He kannattavat yhä enemmän epäarjalaisia asioita ja ajatuksia samalla kun heidät saadaan tuntemaan syyllisyyttä arjalaisuudestaan, omasta rodustaan.

Arjalaisuus tänään merkitsee ponnistelua arjalaisuuden palauttamiseksi – rotumme vapauttamista fyysisestä ja psyykkisestä orjuudesta, josta se nyt kärsii. Meidän arjalaisten on opittava tuntemaan ja arvostamaan omia tapojamme sekä yrittää jäljitellä sitä hurjuutta ja sankarillista taistelutahtoa, joka on meidän todellinen ja pysyvä perintömme. Meidän on opittava tuntemaan vihollisemme ja se, minkä puolesta taistelemme. Tämän tehdessämme tulemme jälleen arjalaisiksi, saavuttaen sen kunnian, johon meillä on oikeus.

Aiheeseen liittyen

Asiasanat

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä