Koti Artikkelit Vastarintaliike Marssimme Helsingissä uuden itsenäisyyden puolesta

Marssimme Helsingissä uuden itsenäisyyden puolesta

50

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen itsenäisyyspäivän marssi järjestetään tänään Helsingissä. Tilaisuus järjestetään Suomen menneiden, nykyisten ja tulevien itsenäisyystaistelijoiden kunniaksi.

marssi1618KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!

Tapahtuma sujui hienosti – Helsingissä tehtiin eilen kansallissosialistista mielenosoitushistoriaa! Kansallinen Vastarinta tulee uutisoimaan mielenosoituksesta lisää pitkin viikkoa!

Tämä on vasta alkua! Liity Vastarintaliikkeeseen TÄÄLLÄ ja rakenna kanssamme vapaata Pohjolaa!

Myös 612-kulkue teki tänä vuonna kävijäennätyksen!
Myös 612-kulkue teki tänä vuonna kävijäennätyksen!

Viimeinen päivitys tehtiin kello 19.30:

Helsingissä ennennäkemätöntä poliisin mielivaltaa. Kun Jari Laine oli hyökännyt marssin kimppuun, hänet ja marssia puolustanut Emil Hagberg laitettiin samaan maijaan – aktivistimme oli raudoitettu mutta Laine ei. Laine käytti tilannetta pelkurimaisesti hyväksi ja hyökkäsi raudoitetun Hagbergin kimppuun.

Poliisin toiminta tuo mieleen Tukholman tapahtuman viime kuulta, kun paikalliset viranomaiset käyttivät kovaa väkivaltaa Vastarintaliikkeen mielenosoitusta vastaan.

Eliitin väkivalta ei kuitenkaan pysäytä meitä vaan kannustaa taistelemaan kaksin verroin!

Tuoretta kuvaa 612-kulkueesta:

612kulkue

Julkaistu 18.55:

Kiinniotettu toveri on vapautettu! 612-kulkueessa sytytetään nyt soihtuja:

612czagz6wxgaaa-gi

Julkaistu 18.00:

612-kulkue alkaa pian. Vastarintaliike on paikalla!

Äärivasemmistolainen häirikkö oli kuin olikin Jari Laine. Juutalaisen Bonnier-perheen omistama valemedia MTV3 yritti valehdella, että Vastarintaliikkeen aktivistit olisivat tapelleet keskenään. Yksi kansallissosialisti on otettu kiinni.

Alla Laineen pidätyskuva:

poliisitiinaetu3_503_uu

Julkaistu 17.10:

Puheet teksteinä:

* * *

Kansallissosialistit!

Suomessa itsenäisyyspäivän merkitys kansallismielisille on kahden viime vuoden aikana muuttunut ratkaisevasti. Aiemmin kuolemanhiljaisesta pyhästä on tullut juhla, jolloin kansanystävät jalkautuvat pääkaupungin kaduille osoittamaan julkisesti kunniaa suomalaiselle perinnölle.

Suomen itsenäisyyspäivä 2016 on myös käänteentekevä, sillä tänä vuonna Vastarintaliike päätti järjestää ensimmäisen julkisen kansallissosialistisen marssin Suomen lähihistoriassa. Meille itsenäisyyspäivä ei ole menetetyn itsemääräämisoikeuden alakuloinen muistotilaisuus. Sen sijaan olemme kokoontuneet kunnioittamaan menneisyyden ja tulevaisuuden itsenäisyystaistelijoita ja vannomaan tuhoa tämän päivän sortovallalle.

Tunnustamme, että Suomi on jo menettänyt itsenäisyyden, jonka eteen isovanhempamme taistelivat viime vuosisadalla. Vannomme kuitenkin, että me tulemme vapauttamaan Suomen jälleen sortovallan ikeestä – keinolla millä hyvänsä.

1904 Eugen Schauman teloitti Suomen sortotoimia johtaneen rikollisen Nikolai Bobrikovin. “Rakastatko maatasi?”, Schauman kysyi maanmiehiltään ja jatkoi: “Vaikka antaisit kaiken, mutta et elämääsi, et ole antanut mitään.”

Viime vuosina useat poliittisen ja akateemisen eliitin jäsenet ovat päättäneet tuomita aiemmin järkkymätöntä kansansuosiota nauttineen Schaumanin teot. Tämä ei ole ihme. Modernin miehitysvallan edustajat aavistavat jo, että kansan viha on yltymässä jälleen. Eliitti pyrkii turvaamaan selustansa leimaamalla isänmaallisuuden terrorismiksi ja maanpuolustuksen rikollisuudeksi. Tuttu malli 1900-luvun alulta toistuu siis jälleen.

Radikaali itsenäisyysaktivismi syntyi Suomessa venäläisen miehittäjän aloittamien sortotoimien vuoksi. Ensimmäinen sortokausi loppui reilu vuosi Schaumanin marttyyri-iskun jälkeen vuonna 1905. Toinen sortokausi oli pidempi; se kesti 1908–1917 ja päättyi vasta vallankumoukseen Venäjällä.

Ilman Suomen kansan vastarintaa sortokausien tuhot olisivat olleet monin verroin ankarampia. Mikäli vihamielisen eliitin välikappaleena toiminutta virkavaltaa ei olisi vastustettu verisinkin voimakeinoin ja mikäli jääkärit eivät olisi uskoneet aseelliseen vastarintaan, ei sortovuosien päättyminen olisi välttämättä merkinnytkään Suomen itsenäistymistä.

Itsenäisyyttä ei olisi saavutettu, mikäli kansa olisi säilyttänyt konservatiivisen kunnioituksensa korruptoituneita hallitsijoita kohtaan. Kansa ei olisi vapautunut, ellei veitsin ja kivin aseistautunut Suomen nuoriso olisi saapunut Helsingin kaduille taistelemaan kasakoita vastaan, kun kasakat kylvivät orjuutettuun kansaan kauhua pahoinpitelemällä naisia ja lapsia. Katutaisteluissa kunnostautuneen Verikoirat-järjestön jäsen tiivisti ajan hengen puhutteleviin sanoihin:

“Moni maansa kavaltaa, miehet nuoret vannokaa, tarttukaatte koston kalpaan, syöskää sydämeen se halpaan. Miehet nuoret vannokaa, pettureille kuolemaa! Koirat kansan verta juo, vereen sortukohot nuo. Kun ei laki oikeus auta, kosto auttaa, jumalauta! Miehet nuoret vannokaa, sortajille kuolemaa!”

Mikä ajoi Suomen nuorison verisen raivon partaalle? Vastaus on vuosia jatkunut poliittinen sorto ja kansallisen itsemääräämisoikeuden alennustila. Kuulostaako tutulta?

Sortovuodet alkoivat 1899, jolloin julkaistiin Helmikuun manifesti. Se oli käytännössä valtiokaappaus, jonka tavoite oli tuhota Suomen perustuslaki. Noin sata vuotta myöhemmin sama temppu tehtiin jälleen, kun poliittinen eliitti ja valehteleva valtamedia ajoivat Suomen Euroopan unioniin. Lainsäädäntövalta siirrettiin Suomen kansalta komission virkamiehille, ja nyt itsenäisyyden rippeetkin tahdotaan polttaa TTIP-sopimuksen edellyttämissä ylikansallisissa yksityisissä tuomioistuimissa.

Sortovuosien tavoite oli tehdä Suomesta venäläinen maakunta, jossa kaikki julkinen elämä muistutti alistettua kansaa siitä, ketkä olivat herroja. Jopa tulli- ja rahajärjestelmämme yritettiin venäläistää, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Venäläinen sortaja ei ollut yhtä taitava kuin EU-sortaja. Suomi menetti oman valuuttansa ja tullikontrollin vasta sata vuotta myöhemmin EU-jäsenyytemme vuoksi. Nyt meillä ei enää ole omaa rahaa, ja kaikki tullimaksut tilitetään Brysseliin.

Venäläinen sortaja lakkautti myös Suomen sotaväen ja yritti pakottaa Suomen nuorison Venäjän armeijaan. Tämä johti toisinaan väkivaltaisiinkin kutsuntalakkoihin.

Onko mikään muuttunut? Kansan määrätietoisen rappeuttamisen myötä yhä harvempi nuori mies täyttää nykyään yleisen asevelvollisuuden. Keinotekoisen budjettikurin nimissä Suomen armeijan henkilöstöä karsitaan lähitulevaisuudessa ankarasti. Entinen puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty on myöntänyt, että puolustusvoimien rappeuttaminen johtaa maanpuolustuksen globalisaatioon.

Uutta sortovaltaa edustavat upseerit, poliitikot, toimittajat ja pankkiirit tahtovat liittää Suomen Natoon. Mikäli moderni sortovalta saa tahtonsa läpi, eivät tulevaisuuden suomalaiset sotilaat puolustakaan isänmaataan vaan osallistuvat kansainvälisen finanssieliitin määräämiin murhatehtäviin eri puolilla maailmaa. Menneisyyden itsenäisyystaistelijat kääntyvät haudassaan.

Kuten nykyäänkin, myös sortovuosina Suomessa oli niin sanottuja myöntyväisyyslinjan kannattajia, jotka periaatteessa vastustivat sortoa mutteivät käytännössä halunneet ryhtyä vastarintaan. Erityisen haitallisia he olivat sortovuosina siksi, että he levittivät tappiomielialaa muihin suomalaisiin. Lisäksi he kannustivat kansaa alistumaan ja tuomitsivat julkisesti Eugen Schaumanin kaltaiset taistelijat, jotka siirtyivät sanoista tekoihin. Myöntyväisyysmiehet olivat ja ovat edelleen yksi itsenäisyyden myrkyllisimmistä vihollisista. He pyrkivät tekemään orjuudesta, pelkuruudesta ja laiskuudesta hyveitä!

Toisen sortokauden aikana myöntyväisyyslinja menetti onneksi kannatuksensa kansan radikalisoituessa. Kansa ymmärsi, että alistuminen johtaa vain entistä raaempaan hirmuvaltaan.

Toisella sortokaudella miehittäjä käytti sotatilaa tekosyynä kansalaisten poliittisten vapauksien rajoittamiselle. Jo tätä ennen poliittinen sensuuri lakkautti sanan- ja kokoontumisvapauden. Tämäkin kuulostaa pelottavan tutulta.

2000-luvun EU-Suomessa maahanmuuttovastaisuus on määritelty järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Virkavalta suunnittelee parhaillaan valtavaa lisäbudjettia poliittista ajatuspoliisitoimintaa varten. Myös Vastarintaliikkeen kieltämistä suunnitellaan poliisihallituksessa. Tukholman kaduilla vain kuukausi sitten poliisit pahoinpitelivät aseistautumattomia kansallismielisiä. Toistaako historia itseään? Tuleeko raaistuva sorto johtamaan taas kansan radikalisoitumiseen?

Vuonna 1912 säädettiin orwellilaisittain nimetty “yhdenvertaisuuslaki”, joka antoi vieraalle kansalle, venäläisille, lähes samat oikeudet kuin suomalaisille. 2000-luvun sortovalta on nostanut kunniakansalaisiksi niin ikään vieraat kansat – Afrikan ja Lähi-idän elintasopakolaiset. 2000-luvun sortovallan maahanmuuttopolitiikka on johtanut painajaiseen, jota kukaan ei olisi sata vuotta sitten osannut ennustaa: yhä useampi suomalainen nainen ja lapsi joutuu pelkäämään kaduilla liikkuvia saalistajia, jotka raiskaavat virallistenkin tilastojen mukaan lähes 20 kertaa valkoista eurooppalaista useammin. Suomalainen veronmaksaja pakotetaan elättämään saalistajien alati lisääntyvä joukko.

Kuka toi uudet saalistajat Eurooppaan? Keitä ovat uuden sortovallan edustajat? Pian itsenäistymisen jälkeen Suomessa huomattiin, että uusi vihollinen oli saapumassa lännestä. Monilla heistä oli kuitenkin verisiteet Venäjällä vallan ottaneisiin bolševikkijohtajiin. He olivat pankkiireita.

Suomalainen kansallissosialistilehti nimeltä Hakaristi kirjoittikin kesäkuussa 1935, että Suomea alistettiin nyt uudenlaisella aseella: ulkomaisilla valtiolainoilla. Pankkiirit sitoivat Suomen valtion ja poliittisen eliitin velkaorjuuteen ja käyttivät sitten ylivalta-asemaansa kansamme kiristämiseen. Hakaristi kirjoitti:

“Ulkomaiset lainat ovat iilimatoja, joita ei voi irrottaa millään tavalla valtioruumiista ennen kuin ne putoavat itsestään tai valtio viskaa ne pois. Mutta goojim-valtiot eivät irrota niitä, vaan panevat yhä uusia lisää, että ne ehdottomasti joutuvat perikatoon.”

Hakaristi-lehti muistutti, että ulkomaalaiset koronkiskojat kahlitsivat Suomen kansaa myös ylläpitämällä laajaa työttömyyttä ja leikkaamalla palkkoja. Valtiota ja kansaa ei alistettukaan enää kasakkojen miekoilla ja ruoskilla, vaan keinotekoisella köyhyydellä, jolla kansa pakotettiin poliittiseen lamaannukseen.

Suomi selvisi ensimmäisestä ja toisesta sortokaudesta, mutta pankkiirien uusi sortovalta on edelleen voimissaan. Se pakottaa Suomen luopumaan omasta teollisuudestaan ja valuutastaan, omasta armeijastaan sekä omien kansalaisten kulttuurista, verenperinnöstä ja hyvinvoinnista. George Sorosin, Goldman Sachsin ja JPMorganin johdolla uusi sortovalta johdattaa nyt röyhkeästi ja täysin avoimesti miljoonien laittomien siirtolaisten invaasion Eurooppaan. Varmistaakseen valkoisten kansanmurhan sortajat lahjovat poliittisen eliittimme, jotta nämä säätäisivät jatkuvasti uusia lakeja kansallismielisyyttä vastaan.

Juuri verenperimämme tuho tekee kolmannesta sortokaudesta monin verroin hirveämmän kuin kahdesta edellisestä. Vihollinen ei tahdo vain alistaa meitä – hän tahtoo murhata meidät ja lapsemme.

Ensimmäinen sortokausi olisi tuskin päättynyt ilman Schaumanin kaltaisten taistelijoiden uhrauksia. Yksi ihminen kykeni palauttamaan kansakunnan itseluottamuksen ja uskon tulevaisuuteen. Jos meistä jokaisella on Schaumanin asenne, mikään ei voi pysäyttää meitä tai tappaa kansaamme.

* * *

Radikaali kansallismielinen aktivisti Elias Simojoki lausui vuonna 1923 seuraavasti:

“Edessä olevassa taistelussa emme vaadi itsellemme mitään. Tahdomme tulla pieniksi, kunhan vain isänmaa ja kansamme tulisivat suuriksi. Tyydymme olemaan köyhiä, jos isänmaa sen kautta voi tulla rikkaaksi. Iloitsemme tullessamme häväistyksi, jos vain meidän häpeämme kautta käy isänmaan ja kansakunnan kulku kunniaan. Lankeamme tomuun kansakuntamme astinlaudaksi, jos se sitä tietä kykenee pääsemään ylöspäin.

Meille on kylliksi siinä aarteessa, joka palkitsee uhrimme raskauden ja rikastuttaa sydämemme köyhyyden muille näkymättömällä tavalla. Sen aarteen on isänmaa meille antanut, ja siksi tarjoamme sille vastalahjaksi omaa itseämme. Olkoon vaikka niinkin, että meitä tullaan pitämään mielettöminä ja että meitä vastaan soi tuomion käyrä torvi.

Me emme hyväksy nykyhetken tuomioita, vaan jatkamme työtämme ja taisteluamme tunnustaen vain tulevien sukupolvien tuomion. Me haastamme nykypolvet ainoastaan todistajiksi, tulevat sukupolvet saakoot oikeuden asettaa meidät syytetyn tai syyttäjän paikalle.”

Elias Simojoki laittoi omien toimiensa tuomitsijaksi tulevat sukupolvet, meidät. Hän halusi, että me tuomitsemme hänen tekonsa meidän kansamme jatkuvuudella ja vapauden hyväksi. Hän ei murehtinut, mitä rahan- ja vallanhimoiset poliitikot sanoivat hänestä, hän ei välittänyt, miten valtamedia tuomitsi hänen epäitsekkäitä uhrauksiaan. Hän halusi, että me tuomitsemme hänet.

Tänään vuonna 2016 Suomessa ja Euroopassa monet maltilliset konservatiivit syyttävät radikaaleja kansallismielisiä ja kansallissosialisteja liian radikaaleista toimista ja viestistä, koska valtio, poliittinen korrektius ja he, jotka kuuluvat lammaslaumaan, tuomitsevat ne helposti.

Totta, nykyinen järjestelmä ja sen sokeat seuraajat tuomitsevat viestimme ja toimemme. Mutta mitä te luulette: katsoisivatko menneet sukupolvet hymyillen ja uskovasti niitä nuoria miehiä, jotka haluavat säilyttää isoisiemme uhrausten perinnön omista eduistaan välittämättä; niitä aktivisteja, jotka Tukholmassa ottivat veret ja kaasut silmillään iskuja vastaan tältä globaalin eliitin hallitsemalta järjestelmältä? Vai katsovatko menneet sukupolvet tätä väkivaltakoneistoa ihaillen, kun se antoi iskuja meitä vastaan. Mitä te luulette, tulevatko tulevat sukupolvet katsomaan ihaillen ja kiitollisina niitä nuoria miehiä, jotka ottivat verissä päin iskuja vastaan vihollisemme väkivaltakoneistolta? Vai katsovatko tulevat sukupolvetkin kiitollisina tätä järjestelmää, kun se antoi iskuja meitä vastaan?

Nykyinen globaalin eliitin hallitsema järjestelmä on vetämässä viemäristä alas menneiden sukupolvien veren, jonka he ovat vuotaneet meidän puolestamme. Tämä joukko on myymässä tulevia sukupolvia globaalin järjestyksen orjuuteen. Jos joku haluaa ja pystyy ottamaan tuomionsa vastaan hyvällä omallatunnolla ja vapaaehtoisesti tältä järjestelmältä, kuten konservatiivit ja maltilliset ottavat, he sen saavat tehdä. Mutta me, vilpittömät ja radikaalit kansallismieliset ja kansallissosialistit otamme tuomion vastaan vain yhdeltä auktoriteetilta: kansaltamme.

Menneet ja tulevat sukupolvet saavat tuomita meidät. Ainoastaan he saavat ja tulevat toimimaan meidän viestimme, tekojemme ja uhrauksiemme tuomareina. He tulevat sanomaan meille, teimmekö me oikein ja annoimmeko tarpeeksi heidän puolestaan. Nykyinen kansainvälisen eliitin ja rahan korruptoima järjestelmä ja sen lonkerot voivat kyllä torua ja tuomita meitä niin paljon kuin haluavat, mutta ei heidän tuomionsa meitä koske. Menneet ja tulevat sukupolvet saakoot päättää, teimmekö me oikein, kun vastustimme tätä suomalaisten ja valkoisten vastaista järjestelmää. Tulevat sukupolvet saakoot päättää meidän tekojemme moraalisen hyvän ja pahan. Tulevat sukupolvet saakoot tuomita meidät, jotka päätimme ryhtyä vastarintaan tätä hulluutta vastaan.

Kiitos.

* * *

Julkaistu 17.00:

Puheet on pidetty ja tapahtuma päättyy, kiitos osallistujille!

lippumiehet2 lippumiehet cy_5prhwgaaaeha-jpglarge cy_434ixgaas86j marssialkaa

Julkaistu 16.40:

Juhani Keränen aloitti puheen!

Julkaistu 16.30:

Pieni välikohtaus sattunut, kun kulkuetta yritettiin häiriköidä. Yksi hyökkääjistä oli ilmeisesti “Silmä-Jari”.

Julkaistu 16.20:

Poliisi hääti Jesse Torniaisen paikalta tämän taustan vuoksi.

Julkaistu 16.10:

Kuvia päivitetty. Vastarintaliikkeen liput liehuvat Helsingin kaduilla!

Julkaistu 16.00:

Marssi alkaa!

Julkaistu 15.50:

Ennen tapahtuman alkua osallistujille on kaupattu muun muassa Vastarintaliikkeen vankitukipaitoja sekä kannatushuiveja!

kaulahuivit kokoontuminen

Julkaistu 15.40:

Paikalla alkaa olla jo hyvin porukkaa! Vielä 20 minuuttia marssin alkamiseen!

Julkaistu 15.30:

Väkeä saapuu nyt kokoontumispaikalle. Nopeat ehtivät vielä mukaan!

Väkeä matkalla kokoontumispaikalle.
Väkeä matkalla kokoontumispaikalle.

Julkaistu 14.45:

Nähdäksemme Suomi on jo kauan sitten menettänyt itsenäisyytensä sekä taantunut EU:n ja suurten pankkien tahdottomaksi orjaksi. Suomen poliittinen tila vuonna 2016 häpäisee menneiden itsenäisyystaistelijasukupolvien työn, minkä vuoksi uusien sukupolvien on nyt taisteleva jälleen kansallisen vapauden puolesta.

Vastarintaliike on jo edellisinä itsenäisyyspäivinä painottanut, että myös 1900-luvun alussa esivalta, lehdistö ja niin sanotun myöntyväisyyslinjan kannattajat tuomitsivat ankarasti kaikki itsenäisyysaktivistien toimet. Esimerkiksi Eugen Schauman sai harteilleen monien niiden vihat, jotka väittivät kannattavansa itsenäisyyttä teoriassa. Schaumanista irtisanoutuneet myöntyväisyysmiehet eivät olleet valmiita uhraamaan Suomen puolesta, sillä pyyteetön kansallismielinen aktivismi olisi voinut merkitä elintason laskua tai “kasvojen menetystä eliitin silmissä.

Me emme sanoudu irti itsenäisyytemme juurista, vaan kannamme Schaumanin, jääkäreiden, Verikoirien ja Aktiivisen Vastustuspuolueen vallankumouksellisen sekä eliitinvastaisen sanoman 2000-luvulle. Marssimalla tänään kohti vapautta tahdomme siis muistuttaa, ettei itsenäisyyspäivänä kuulu muistella vain menneitä vaan varautua uuteen kansalliseen taisteluun.

megafoni612

Koska marssimme itsenäisen kansakunnan puolesta eliittiä vastaan, on tapahtumamme ehtinyt raivostuttaa sekä oikeiston että vasemmiston. Kaikki nykyisestä järjestelmästä tavalla tai toisella hyötyvät ryhmät kokoomusopiskelijoista aina kommunistinuoriin ovat vaatineet marssimme kieltämistä. Lisäksi kieltoa on vaatinut jopa Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu. Valtamedia on puolestaan kannustanut kansalaisia välttelemään tapahtumaamme.

Pidämme oikeiston ja vasemmiston näyttävää “rasisminvastaista” liittoutumista hyvänä merkkinä, sillä maanpettureiden yhtenäinen rintama osoittaa Suomen nuorisolle, ettei ratkaisu maamme ongelmiin löydy kapitalismista eikä marxismista. Tarvitaan kansallissosialismia! Lue Vastarintaliikkeen poliittinen manifesti TÄÄLLÄ ja liity järjestöömme TÄÄLLÄ.

Italian kansanäänestyksen EU-vastaisen lopputuloksen, Brexitin sekä yleistyvän maahanmuuttovastaisen mielialan vuoksi Eurooppa on nyt lähempänä vapautta kuin pitkään aikaan. Tukholmassa järjestettiin hiljattain historiallisen suuri kansallissosialistinen mielenosoitus. Liity mukaan toimintaamme jo tänään ja ole osa uutta suomalaista itsenäisyystaistelua!

Artikkelia päivitetään aktiivisesti mielenosoitusuutisilla ja -kuvilla! Seuraa tänään Kansallista Vastarintaa siis erityisen tarkasti!

 

Pohjoismainen Vastarintaliike

50 KOMMENTIT

  1. Moi, olen myöhässä. Mistä löydän teidät? Tulin juuri rautatieasemalle. T Mikko

  2. Jari Tervo tiesi TV1 haastattelussa n.18.30 aikoihin, että vastarintaliike on suomen kansaa vastaan. Piti oikein tulla tänne sivustolle kurkistamaan. Tuntuu että kirjailijankin kannattaisi käydä.

    • Hienoa että löytyy vielä ihmisiä, jotka eivät ihan kaikkea purematta niele vaan uskalletaan selvittää totuus!

  3. Roskakirjailija ja tyhjäntoimittaja Jari Tervo pääsi taas täyttämään YLE:n mediatilan vihervasemmistolaisella vihapuheretoriikalla. Miten voikaan olla, että yksi ja sama henkilö näkee koko ajan ja joka paikassa pelkästään “valkoista roskaväkeä” tai natseja?

    • Kikkarapäinen, aivonsa viinalla pehmentänyt Tervo… Sinun ja minunkin rahoilla ties kuinka paljon mädättänyt meitä ja omaa habitustaan – enkä nyt tarkoita kirjamyynnistä saatuja tuloja! Liekö ympärileikattukin? Sen verran rankasti Zionille kumartaa… Aikoinaan Rovaniemeltä Helsinkiin kuinkas muutenkaan kuin JUUTALAISEN IS:n toimittelijaksi junan tiputtamana tullut, joten syvään on hierottu saasta Jarin aivopoimuihin. Siis Tervon. “Valkoinen roskaväki” -termiään yritti tämä juoppo/kirjailija pakottaa kansan syville riveille, muttei ottanut Jewnited States of Zionista apinoitu brändi tuulta alleen. Kaiken se juutalainen yrittääkin kääntää 180°!

      Ja huomasihan sen 6.12. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen marssillakin, että loistivat poissaolollaan nämä “syrjäytyneet”, “huonosti koulutetut” ja “elämänkoululaiset” meidän joukoistamme. Päinvastoin: sangen skarppia ja skarpinnäköistä oli ulospäinkin porukkamme! Kuulin ilokseni riikinruotsia ja venäjääkin puhuttavan. Ja isänmaallisia TYTTÖJÄ! Onko ihanampaa asiaa olemassakaan! Ei, kyllä se nk. “heikompi aines” kaljatölkkeineen, takkuisine hiuksineen ja muutenkin lähinnä somaleiden öykkäämisen tasolle jääneine käytöstapoineen ja argumentteineen löytyi ihan sieltä toiselta laidalta; “suvaitsevaisten” joukoista.

      • Jos syrjäytyneisyys on sitä, ettei juokse kaikenmaailman seksuaalipervertikkojen ynnä show-neekereiden perässä urbaanina hipsterinä pitkin megapoli Helsingin katuja, niin sitten minä olen mielelläni syrjäytynyt. Jos kouluttamattomuus on sitä, ettei lue juutalaisia lehtiä, kuuntele juutalaisia radiokanavia, katso juutalaista TV-tarjontaa tai usko juutalaista Wikipediaa, niin sitten minä olen mielelläni kouluttamaton. Ja jos elämänkoululaisen arvonimen saa siitä, että on nähnyt ja tehnyt asioita, joita unelmakuplassaan mielisairaita fantasioitaan elättelevät suomalaisvastaiset tai perinteiset viikonloppupullon päähänsä jääkiekon ja formuloiden välissä tempaisevat aitoidiootit eivät voi kuvitellakaan, niin sitten minä olen mielelläni elämänkoululainenkin.

        Tervoakin lihottanut ja juottanut YLE kysyy, onko oikein että poliisi suojelee uusnatseja mielenosoituksissaan. Klovninenäiset pellepartiolaisetko sitä suojelua sitten enemmän ovat vailla? Vaiko feministit – täällä maailman sukupuolitasa-arvoisimmassa maassa? Vain mielisairas voi edes huudella ilmoille tuollaista saastaa. Samat psyykeeltään järkkyneet myöskin jostakin syystä kuvittelevat somalien, irakilaisten, iranilaisten, afgaanien, syyrialaisten etc. ad nauseam kuuluvan Suomeen – maahan, jonka suomalaiset ovat rakentaneet. Sama perverssi porukka kuvittelee harhaisesti, että kaksi isää on aivan sama asia kuin isä ja äiti.

        • “Antifasistit” ja “anarkistit” ovat täynnä itseään eli LIETETTÄ. Todellisesta raakuudesta, nihilismistä ja luonnonlaista nuo sosiaalitointa kuormittavat loiset eivät ymmärrä rahtustakaan. Rahan ja työn arvoa eivät myöskään ymmärrä, kun eivät ole oikeita töitä päivääkään tehneet. Seikka, joka yhdistää heidät juutalaisiin, maahantunkeutujiin, maanpetturipoliitikkoihin ym. hyysäreihin suojaviroissaan. Maailma hukkuu kirjaimellisesti tähän jätteeseen ja sen kritisointi sekä estäminen konkreettisilla toimilla tahdotaan kriminalisoida – siinäkö todella on Suomen ja Euroopan tie? Saatanan synagoga täällä kätyreineen rienaa, ulvoo ja häpäisee – se on päivänselvää.

          Nämä viher-vasen-punikkinuoret eivät tahdo olla se alin, typerin, haisevin ja turhin kasti maassamme. Siksi he puoltavat avoimien rajojen kansanmurhapolitiikkaa ynnä muita vahingollisia, sairaita ajatuksia. On helppoa jättäytyä entropian vietäväksi: juopotella ja narkata päivät pääksytysten, antaa tukan kasvaa ja takkuuntua sekä laiminlyödä asuntonsa sekä itsensä siistinä pitäminen. Epäkohtiin puuttuminen ja niitä vastaan taisteleminen sen asemesta vaativat eivät pelkästään jotakin konkreettista, mutta myös kyseenalaistavaa ajattelua; reviisiota. Nämä yhteiskuntaa vastaan “kapinoivat” yksinkertaisuudet ovat yksinkertaisesti meille vihaisia, sillä me olemme se systeemi! Me elätämme heidät! “Natsivapaata Helsinkiä”, “ääriliikkeiden kieltämistä” tai jotakin muuta älyvapaata roskaa julistavien töherrysten asemesta näillä syöpäläisillä voisi lukea vaatimuksissaan: “TEHKÄÄ LISÄÄ TÖITÄ, ISÄNMAALLISET – MEIDÄN LOISIMINEN ON HEIKOILLA KANTIMILLA!”

          Pian tulee sade, joka pyyhkii kaiken tuon saastan pois. Ja silloin minä nauran jokaiselle: jokaiselle epäilijälle, hiljaiselle hyväksyjälle, laiskurille ja typerykselle. En kaipaa elämääni turhaa painolastia. Sama pätee yhteiskuntaan. Totuus, tieto, elämä ja yhteiskuntarauha TULEVAT vielä palaamaan.

          • Tätä maata ei olisi olemassa, jos sata vuotta sitten olisi annettu sijaa kansakunnalle vahingollisille aatteille ja teoille. Kansallismielisyys sekä terve muukalaisviha ja rasismi ovat tämän maan juuri itsenäisinä säilyttäneet! Tuholliset tunkeutujainvaasiot ja avoimien rajojen politiikka olisivat tehneet tästä valtiosta selvää, jos niille olisi tässä mittakaavassa annettu periksi aikoinaan samankaltaisessa tilanteessa. Me emme olisi tässä nyt. Sitä suvakki ei voi ymmärtää. Ja sen mitä suvakki ei ymmärrä, se tahtoo kieltää lailla.

            Saatanalauma kirkuu mielettömyyksiään ilmoille – älkää välittäkö. Valehtelu, panettelu ja suoranainen, peittelemätön hulluus saavuttavat uusia, ennennäkemättömiä korkeuksia – älkää välittäkö siitäkään. Se on vain vanhan, RIKOLLISEN vallan eliitin sekä kätyreiden kuolinkorinaa, jota niiden kuumeiset aivot lopun ollessa käsillä päästävät.

            Suomi suomalaisille – rajat kiinni – saasta ULOS‼ Eläköön voitto!!!

  4. Sanattomaksi vetää. Arvasin paluumatkalla, että JUUTALAINEN valemedia tekee tämän, mutta että “uusnatsit rettelöitsivät keskenään”? Kolme valhetta yhdessä lauseessa! Laitetaan sinne kuvakaappausta ja vihjettä kumipään “salaisista suunnitelmista”. Eiköhän tämä saada oikaistua. Jonkun toisen poliisi myös ansiokkaasti niputti ja siirsi toisaalle – olikohan kumi-Jarin poikaystävä? Kaikenkaikkiaan säälittävää oli “vastamielenosoittajien” somalimainen, organisoimaton ölinä, mutta mitäpä tuollaisilta pummeilta voisikaan olla lupa odottaa. Hieno marssi, hienot puheet – mahtava, ISÄNMAALLINEN tunnelma. Kiitokset Vastarinnalle ja kaikille osallistujille! Maastamme taistellut sukupolvi on ylpeä meistä ja näytimme myös mallia tuleville. Eläköön voitto!

    • Mahtava meininki oli. Huusimme taas kerran suohon nuo “Helsinki ilman natseja” -mielisairaat. Jarin bongaaminen vain meinasi sotkea Žurkun pasmat: yritä siinä nyt huutaa “ELÄKÖÖN KANSALLISSOSIALISMI!”, kun kumipäätä roudataan nipussa pois, niin että valkea läski paistaa ylös nousseen paidan alta kuin täysikuu. Kiitos teille, rohkeat veljeni & kauniit siskoni. Upea fiilis jäi. Minä uskon taas Suomeen hieman enemmän! Tyylikästä, skarppia porukkaa. Mädättäjät, hyysärit ja suvakit – pitäisikö teidän nyt jo keksiä uudet vitsit ja pakotukset, sillä KUKAAN ei enää usko teidän sionistista sontaanne. Unohtakaa myös “isäm maan puallustajat” -meemi ja myytti syrjäytyneistä ja kouluttamattomista KANSALLISSOSIALISTEISTA sekä ISÄNMAALLISISTA: ovat TÄYTTÄ ulostetta kumpainenkin. Me emme ole mitään mopolla ajavaa, kiljua kittaavaa PELLEPORUKKAA. Ne pellet ja sosiaalipummit OVAT SIELLÄ TOISELLA PUOLELLA.

      Nyt saunaan.

      P.S.: Vastarinta tekee varmasti oikaisupyynnön, ettei kumi-Jari ja poikaystävänsä kuuluneet meidän porukkaan. Tuskinpa JUUTALAISET noteeraavat ISÄNMAALLISELTA taholta tulevaa viestiä. Mutta totuus voittaa vielä‼ Vastarinta edustaa vain ja ainoastaan kaikkea TERVETTÄ ja SUOMEN SÄILYMISEEN tähtäävää.

      P.P.S.: Ja Jari – älä ensi kerralla PALJASTA itseäsi huutamalla sitä nk. “catch phraseasi” eli hokemaasi “äiti on varmasti ylpeä”.

  5. Kiitos hienosta ja arvokkaasta kulkueesta. En ole mukana liikkeessä, mutta olin paikalla osoittaakseni tukea ja rohkeutta kaikille muille. Upea kokemus. Hyvää itsenäisyyspäivää!

  6. Oli hieno tapahtuma! Poliisin käytös Vastarintaliikettä vastaan osoitti, taas miten he eivät ole lain tai oikeudenmukaisuuden puolella, vaan globaalin eliitin kätyreitä!

  7. Koittakaa lähipäivinä todistella että Laine oli kädet vapaana ja toinen raudoissa. Jos onnistutte, tuleva menestyksenne on aivan varma.

  8. Toi poliisin ilmeisen tahallinen temppu on kyllä malliesimerkki siitä, miten systeemi käyttää anarkisteja juoksupoikinaan.

    Poliisin tarkoitus nykymuodossaan ei ole puolustaa suomalaisia, vaan globaalia eliittiä. Tällaiset temput vain todistavat sen puolesta. Tavallinen kansalainen ei poliisiin voi luottaa, vaikka kyseisen rikollisorganisaation propagandaosasto omistaan antaakin leppoisaa kuvaa tv-ohjelmillaan. Todellisuudessa poliisi tottelee niitä, jotka vihaavat meitä. Poliisijohtokin koostuu pelkästään maanpettureista, jotka väärinkäyttävät valtaansa ajaakseen suomalaisvastaista agendaansa.

    • Kaikki raha tulee KOROLLISENA VELKANA JUUTALAISILTA YKSITYISPANKEILTA. Hallituksemme on kaapannut rikollinen, pankkimafia, joka toimii vain ja ainoastaan Zionin hyväksi. Se ei toimi tavallisten suomalaisten, meidän kansallismielisten, poliisien tai edes maanpetturipoliitikkojemme hyväksi.

      Joko EU-Saatanan nuorassa oleva Suomikin tottelee tai sitten ei tottele – eikä saa rahaakaan. Raha on vieraan, tuhollisen vallan alla ja se on sieltä madellen anottava. Kuvottavaa!

      Poliisillakin on asuntolaina, pari autolainaa, lapset, vaimot, kesämökki, golf- ja lomaosake, mönkijä, moottoripyörä, vesijetti, moottorivene, moottorikelkka, lasten mopot ja jääkiekkoharrastukset jne. Poliisi tottelee JUUTALAISTA tai sitten ei tottele – ja on työtön sekä rahaton.

      Suomen poliisikin on mädätetty ja valta annetaisiinkin mielellään JUUTALAISTEN toimesta heidän täysin omistamilleen, yksityisille vartiointifirmoille, jotka tekevät VOITTOA heille; osakkeenomistajille. Asuminen, terveys- ja koulutuspalvelut, joukkoliikenne, pankit ja posti – kaikki tämänkaltainenkin kuuluisi olla ITSENÄISTÄ, KANSALLISTA ja VOITTOATAVOITTELEMATONTA kansan palvelemista! Mädätys pilaa kaiken ja tuhoaa vapaat kansat.

      HERÄTYS, SUOMI!!!

  9. Kulkueeseen oli hieno osallistua.Puheet Kaisaniemessä oli etenkin silkkaa asiaa.Näin juuri.

  10. https://youtu.be/4vxEQPAKC3Y

    Tästä linkki videoon, josta n. kohdasta 4:30 eteenpäin näkyy tuo pieni kahakka ja sen jälkeiset kiinniotot, jossa toinen vedetään aktivisti vedetään rautoihin ja toinen kaveri talutetaan nätisti pois ilman rautoja.

    • Tämä video todistaa myös sen, ettei poliisi ole vahingossakaan voinut luulla kahden kiinniotetun olevan samaa porukkaa. Kuunnelkaa mitä kiinniotettu aktivisti huutaa ja mitä siihen vastataan, ja kuunnelkaa mitä ylipainoinen narkkari sössöttää poliisille.

      Poliisi vaatii Vastarintaliikkeeltä luottamusta, mutta toimii itse näin. Rottalauma mikä rottalauma.

    • Poliisit “13A5” ja “13A4” kantavat Emilin maijaan. Haluaisin kysyä kyllä, että miten meni omasta mielestä? Vai olisiko parempia kysyä, millaisia komentoja poliisin johtoporras antaa teille, kun päätätte laittaa kansallissosialistin käsiraudoissa, epävakaan narkkarin kanssa samaan ahtaaseen tilaan?

  11. Hyvänä huomiona voisi sen verran lisätä, että nyt, kun tämä vasemmistokuona oli osoittamassa mieltään Vastarintaliikkeelle niin jäi rakennusten hajottaminen kokonaan pois. Joten senkin puolesta erittäin onnistunut marssi 🙂

  12. “Koska marssimme itsenäisen kansakunnan puolesta eliittiä vastaan, on tapahtumamme ehtinyt raivostuttaa sekä oikeiston että vasemmiston.”
    Olipa hieno ja rauhallinen kulkue!
    Kun vertaa “helsinki ilman natseja” porukan pelle laumaan, joka oli poliittisen eliitin masinoima.
    Kiitos!

  13. Kiitos kaikille osallistujille sekä järjestäjille! Päivä oli oikein onnistunut. Suomen antifasismin taso on edelleen kohtuu naurettava – Silmä-äijä on ainut kuka uskalsi tehdä jotain.

    Poliisien toiminta oli pohjanoteeraus. Enää ei viimeistenkään pitäisi ihmetellä, miksi Liike ei kiittele poliisia, kuten useat kosher-nationalistit

    Eläköön voitto!

  14. Hyvin meni meidän osalta kaikki. Ensi kerralla vielä sankemmat joukot paikalle!
    Poliisit toimivat mielivaltaisesti kaikenkaikkiaan ja antoivat vielä tuolle syöttöporsaalle “vähän” tasoitusta.
    Vastamielenosoittajatkaan eivät kiinnostaneet ketään tänä vuonna pellepukuineen.

  15. Erittäin hieno tapahtuma poliisin sitkeistä tukahduttamisyrityksistä huolimatta!

    Olen ollut huomaavinani, että viime aikoina mös maltillisemmat nationalistit ovat alkaneet ymmärtää poliisin todellista luonnetta. Poliisi on kohdistanut mielivaltaa viime kuukausina myös esim. Suomi Ensin- porukkaan. Ei tosin yhtä rankkaa mielivaltaa kuin Vastarintaliikkeeseen, mutta kuitenkin…

  16. Kiitos kaikille osallistuneille, oli mahtavaa tavata noin paljon vanhoja sekä uusia tuttuja!

  17. Hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan ja varmasti tulen osallistumaan tulevaisuudessakin vastarinnan tapahtumiin. Poliiseille pitkä miinus.

  18. JUUTALAINEN media tiesi etukäteen “kahden kansallissosialistin tapelleen keskenään”. Kiinni jäivät, juutalaiset, jälleen kerran! Poliisi on saman juutalaisen vallan alla. Tällä yritetään pelotella meitä kansallismielisiä ja “uusnatseja”. Eli ensin uutisoidaan ja sitten SE vasta tapahtuu. För den skadade, svenska aktivisten: hoppas du mår bra och är ungefär intakt. Heil Segern!!!

    Oli kyllä taas NIIN säälittävää porukkaa! “Ei natseja Helsinkiin” ja “ääriliikkeet kiellettävä” luki näiden reppanoiden paperille ja pahville tuherretuissa lapuissa, huomasin nyt netistä. Paikan päällä kukaan meistä ei edes noteerannut heitä, vaan marssimme ylpeänä ja lujana joukkona huutaen “VAPAA, POHJOISMAINEN, RADIKAALI!” ja “ELÄKÖÖN KANSALLISSOSIALISMI!” Tunne oli sanoinkuvaamaton! Jotakin “natseista” huutelivat nämä fatta all starsin jäsenet. Olipa jollakin homoseksuaalilla kyhäämässä kyltissään jokin meemikuva jopa amerikkalaiselta 4chan-imageboard-sivustolta. Huusimme nämä mielenvikaiset yhteiskunnan painolastit jälleen kerran suohon: “SAASTA ULOS‼ SAASTA ULOS‼”

    Summa summarum – “vastamielenosoittajat” olivat jälkikäteen videolta tarkasteltuna:

    • yksi mielenvikainen nainen
    • kumi-Jari eli aladobi-Jari
    • kaksi tanssivaa homoa
    • jokunen wanna-be-neekeri eli wigger

    Sieg Heil!

  19. Miten suosikkikirjailija Jari Tervo on nukkunut nyt yön, kun natseja on kulkenut pitkin helsingin katuja? Voi olla että Jari Tervo saa seuraavan eli viimeisen sydärin kun hän on koko ajan punavihreälle medialle kertomassa omista pervoista hallusinaatioista ja skitsofrenisista kohtauksista natseihin liittyen.

    Ilmeisesti Jari Tervon kirjat ei myy kun pitää alkaa viher-populistiksi.

    Mielenosoitus meni hyvin, mitä nyt poliisit joutui laittamaan muutaman vihervasemmistolainen imaamin rautoihin! Väkivaltaisempia olivat vasemmistolaiset. He eivät osanneet kunnioittaa muiden mielenosoituksia. Vassarit on perseenreijästä.

  20. Mielenilmaus, puhe ja ihmistenpaljous mediamyllytyksestä ja leimaamisesta huolimatta antoi toivoa tulevaisuuteen. Ehkäpä Suomalaisten seastä löytyy vielä oikeita suomalaisia tarpeeksi, jotka on kykeneviä toimimaan kun hommat kärähtää pohjaan ja tämä maa voidaan pelastaa kansallissosialistien voimin. SAASTAT ULOS!

  21. Kiitos kaikille osallistuneille! Me teimme yhdessä tästä hienon tapahtuman.

    Itse olin ensimmäistä kertaa Vastarintaliikkeen tapahtumassa mukana, mutta en varmasti viimeistä kertaa.

    Kyllä tällaisen tapahtuman jälkeen voi ylpeästi sanoa olevansa kansallissosialisti. Me olemme hyvän puolella pahaa vastaan.

  22. Oli komea näky kun SVL marssi ensimmäisenä isänmaallisista ja mädätystä vastustavista ryhmistä Töölön torille. Henkilökohtainen kiitokseni että osallistuitte 612-soihtukulkueeseen. Toitte mukananne juron mutta kunnioitettavan arvokkaan asenteenne. Uskon että moni meistä “aremmista” koki samoin. Kulkueen aikana kajahtaneet antifavastaiset huutonne olivat tervetullut lisä. Ensi vuonna uudelleen jos toivoa sopii.

    • Ha-ha-ha-an-ti-fa kyllä lämmitti mieltä kun sieltä joku wannabe-Che poliisien hellästä syleilystä yritti räkyttää säälittäviä solvauksiaan.

  23. Hyvä ja jännittäväkin reissu oli kokea. Pientä kiirettäkin meinasi olla ehtiä Hakaniemeen. Tultiin sen verran kaukaa, että päätettiin junalla tulla vaikkakin sitten pikkuisen myöhässä. No asemalla tietenkin huomattiin, että nyt on todella kiire. Ja jännittävintähän koko reissussa oli lähteä kiireellä rynnimään kaksin tietyt kullanväriset pinssit kauluksessa Kaisaniemenkatua ylös läpi koko kadun tukkivan “Helsinki ilman natseja” joukon läpi. No ei kuitenkaan päästy hengestämme. Tuskin edes kukaan höyrypäissään oleva pelle meitä kahta “väärää” ihmistä huomasi. Kerettiinkin sitten ihan viimesekunneilla jonon jatkoksi mukaan. Toivottavasti vuodenpäästä uudestaan. Mukaan tullaan, jos vielä “vanhat” nivelet kestää…

    HP/SN

  24. Toivottavasti toiminta laajenee kunnolla eri maakuntiin. Kuten vaikka Kymenlaaksoon.

  25. Kiitokset tapahtuman järjestäjille ja kaikille mukanaolleille, oli mahtavaa olla joukon jatkona!

  26. Hieno tapahtuma, uskon että marssin saama näkyvyys lisää kansallismielistä aktivismia. Ensi vuonna uudestaan.

  27. Hieno tapahtuma! Olisiko antaa suositus kansallissosialistille kirjasta joka käsittelee Eugen Schaumania?

Comments are closed.