Manfred Roeder – “Der Alter Kämpfer”

Saksalainen pitkän linjan kansallismielinen Manfred Roeder menehtyi 85-vuotiaana pitkän sairauden uuvuttamana keskiviikkona 30.7. Hänen uransa saksalaisessa sodanjälkeisessä kansallismielisessä liikkeessä sai alkunsa jo 1960-luvun lopulla.

Kolmannen valtakunnan aikana Roeder opiskeli kansallissosialistisessa Napola-poikakoulussa, palveli Hitler-Jugendissa ja osallistui Berliinin puolustustaisteluihin Wehrmachtin nuorimpana sotilaana huhtikuussa 1945.

Manfred Roederin taistelu alkoi jo 1930-luvulla nuorena Hitler-Jugendin poikana ja se kulminoitui Berliinin ankaraan ja epätoivoiseen puolustustaisteluun kostonhimoisia neuvostojoukkoja vastaan. Kysyin kerran Roederilta henkilökohtaisen tapaamisen aikana, menettikö hän uskonsa kansallissosialismiin hävityn sodan jälkeen. Hän mietti vastaustaan hetken ja sanoi: “En. Minulla oli vain reilu vuosikymmen taukoa taistelusta.” Hän jatkoi ja painotti: “Vain vuosikymmen ilman taistelua.” Roeder sanoi: “1950-luvulla halusin unohtaa sodan, mutta en voinut unohtaa isänmaatani, vaikka ehkä niin yritinkin. 1960-luvulla ymmärsin, ettei ajattelutapani ollut muuttunut niistä ajoista, jolloin palvelin Saksan valtakuntaa.” Se oli vakuuttava vastaus.

Roeder oli vihollistensa vihaama ja halveksima sekä ystäviensä ja tovereidensa rakastama ja arvostama. Saksan media piti häntä “uusnatsien isoisänä”, “terroristina” ja “holokaustin kiistäjänä”. Selvää oli, että Roeder herätti kiivaita mielipiteitä. Hän oli kuitenkin aina seurallinen, ystävällinen ja rehellinen mies, joka oli päättänyt omistaa elämänsä taistelulle paremman ja vapaan Saksan puolesta.

Hän osasi myös nauttia elämästä soittamalla harmonikkaa, matkustelemalla ja keskustelemalla naapureidensa ja täysin ventovieraiden ihmisten kanssa. Useimmiten nämä ihmiset eivät edes tienneet, että he olivat juuri keskustelleet “pahamaineisen natsin” kanssa. Jälkeenpäin, kun he saivat tietää kenen kanssa he olivat keskustelleet, he saattoivat ihmetellä kuinka Roeder ei ollutkaan median kuvaama hirviö. Eittämättä Roeder on jättänyt jälkeensä pysyvän merkin Saksan kansallismieliseen liikkeeseen. Hänen entinen talonsa Haus Richberg oli jatkuvasti Saksan turvallisuuspoliisin valvoma, mutta tämä ei estänyt tovereita vierailemasta ja tapaamasta miestä, josta oli tullut legenda jo eläessään. Sanottiin jopa, että kaikki merkittävät saksalaiset kansallismieliset aktivistit olivat vierailleet Roederin luona Haus Richbergissä.

Reilut kymmenen vuotta sitten saksalainen ystäväni Gerhard Ittner kehotti minua ottamaan yhteyttä Manfred Roederiin. Ittner oli myös toiminut Roederin avustajana ja pitänyt puheita Haus Richbergin eri tapaamisissa. Kirjoitin hänelle kirjeen ja sainkin häneltä vastauksen. Toisinaan kirjeenvaihtoamme vaikeutti Roederin saamat vankilatuomiot, jotka olivat useimmiten 8–10 kuukauden mittaisia. Joka tapauksessa kirjoittelimme toisillemme useita kirjeitä kolmen vuoden ajan ennen kuin lopulta tapasin Roederin Haus Richbergissä maaliskuussa 2007.

Maaliskuussa oli vuorossa kevätjuhla, jonne vieraita oli tullut eri puolilta Saksaa ja jopa Yhdysvalloista. Roeder tervehti minua lämpimästi ja sanoi: “Tulit tänne aivan yksin, mutta et ole täällä yksin.” Juttelimme paljon ja hän esitteli minulle Haus Richbergiä. Hän kertoi, että Kolmannen valtakunnan aikana Haus Richberg oli toiminut hotellina. Hän esitteli harvinaista 1940-luvun värivalokuvaa, jossa Richbergin lipputangossa liehui hakaristilippu. Hän kertoi myös isästään, joka oli ollut Wehrmachtin korkea-arvoinen upseeri. Seinällä riippui Roederin isästään maalaama kuva, josta hän oli erityisen ylpeä. Roeder kertoi aloittaneensa maalaamisen 1980-luvulla ollessaan suorittamassa 13 vuoden vankilatuomiota “terrorismista”. Hän kertoi, että maalaaminen oli hyvä tapa rentoutua, viettää aikaa ja keskittyä.

Seuraavaksi hän esitteli minulle laajaa kirjastoaan, jossa oli iso hylly erilaisia ja harvinaisia teoksia. Hän pyysi minua istumaan tuolille pöydän ääreen ja sanoi naurahtaen: “Onhan sinulla puhtaat kädet?” Pian hän toi eteeni kirjan, jossa oli siniset nahkakannet. Huomasin heti, että kirjan täytyi olla erityinen. Hän sanoi: “Avaa kirja. Olen varma, ettet ole koskaan nähnyt mitään tällaista.” Hän oli täysin oikeassa. Kirja oli Adolf Hitlerin omistuskirjoituksella kirjoitettu saksankielinen Mein Kampf, Johtajan erityispainos. Hitler oli omistanut kirjan jollekin uskolliselle seuraajalleen päiväyksellä 24.12.1942. Kirja oli pala historiaa. Roeder kertoi, että se oli luultavasti ainoa tunnettu dokumentti, johon Hitler oli kirjoittanut muutakin kuin vain nimensä.

Yllätyksekseni Roeder kertoi minulle, että hän oli 1950-luvulla matkustanut Helsinkiin, josta hän oli liftannut Lappiin. Hän kertoi, että hänen oli yksinkertaisesti ollut pakko tulla käymään “sankarten maassa”. Hän kertoi, kuinka saksalainen lehdistö oli kirjoittanut ihailevaan sävyyn suomalaisista sotilaista, jotka olivat talvisodassa tehneet tuhojaan – ja joskus vain puukkoa käyttämällä – vihollislinjojen takana. Hän sanoi, että talvisodan aikana saksalaislehdistö oli ollut selvästi suomalaisten puolella, vaikka se sotikin Saksan virallista linjaa vastaan. Saksan propagandaministeriö joutui lopulta puuttumaan lehdistön ihailevaan kirjoitteluun bolshevikkeja vastaan taistelevista suomalaisista. Suomalaisia ihailevan kirjoittelun pelättiin vaarantavan Saksan ja Neuvostoliiton väliset suhteet ja juuri solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen. Roeder kertoi, että selvästi vain kerran Kolmannen valtakunnan aikana Hitlerin kansansuosio laski, ja tämä laski talvisodan aikana johtuen Hitlerin välinpitämättömästä suhtautumisesta Suomeen.

Roeder oli täysipäiväinen aktivisti. Hän kirjoitti kuukausitiedotteita, osallistui tapaamisiin ja järjesti tapaamisia sekä matkusti Venäjälle, Japaniin, Ruotsiin ja moneen muuhun Euroopan maahan. Englanti ja Yhdysvallat pitivät Roederia niin vaarallisena, että ne kielsivät häneltä maahantulon. Kenties eräänä merkittävimpänä tekona voidaan pitää Roederin matkaa Japaniin, jossa hän tapasi japanilaisen kollegansa Ruy Ohtan. Miesten tapaaminen oli osittain symbolinen, mutta arvokas. Tapaamisessa Roeder ja Ohta allekirjoittivat niin sanotun “Uuden Japanin ja Saksan välisen akselisopimuksen”, jossa maat lupautuvat auttamaan toisiaan kriisissä ja vapauttamaan kansansa imperialisteista. Akselisopimuksesta julkaistiin vuonna 2007 Manifesto-niminen kirjanen, jossa sopimuksen kohdat esitellään.

Seuraavan kerran vierailin Roederin luona saman vuoden heinäkuussa, ja hän harmitteli vieläkin sitä, että olin tullut yksin. Pian vierailuja oli kertynyt yhteensä jo kuusi, ja kaikilla kerroilla tulin yksin. “En ole pettynyt sinuun, mutta tule seuraavalla kerralla tovereidesi kanssa.” Päätin pitää sen lupauksen, ja lopulta tulinkin eräiden Ruotsin Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa hänen luokseen vierailulle. Kuinka iloinen hän olikaan nähdessään, etten enää tullut hänen luokseen yksin. Hän sanoi: “Niin monta kertaa tulit tänne aivan yksin, mutta nyt toit mukanasi lisää hyviä tovereita!”

Roeder vieraili Ruotsin Vastarintaliikkeen aktivistipäivillä Göteborgissa lokakuussa 2009, jolloin hän piti varsin elävän ja voimakkaan puheen. Hän kertoi elämästään ja näkemyksistään kansallismielisestä liikkeestä. Vastarintaliikkeen johtaja Klas Lund palkitsi hänet liikkeen korkeimmalla ei-jäsenille myönnettävällä kunniamerkillä vuosikymmenten mittaisesta aktivismista oman kansansa ja eurooppalaisten kansojen puolesta.

Vuosien saatossa olin kymmenen kertaa Haus Richbergin vieraana. Muistelen vieläkin lämmöllä viimeistä tapaamistani Manfred Roederin kanssa. Vaikka hän oli jo tuolloin iäkäs ja hänellä oli joitakin terveysongelmia, näin hänellä edelleen saman vuosikymmeniä vanhan pilkkeen silmäkulmassa. Juuri se teki Manfred Roederista Manfred Roederin. Kuten hän sanoi: “Olen aina ollut kapinallinen. Olen aina ollut taistelija.”

Manfred Roeder (6.2.1929–30.7.2014) haudattiin 2. elokuuta lähimpien ystävien ja tovereiden ollessa läsnä. Ystäväni ja monien tuntema “Der Alter Kämpfer” on poissa. Hänen kuolemansa on suuri menetys kaikille, jotka olivat hänen ystäviään ja tovereitaan. Hänen poistumisensa tästä maailmasta on myös suuri menetys liikkeelle. Voimme kuitenkin oppia Manfred Roederin taistelijan hengestä ja pitää samalla hänen muistoaan yllä jatkamalla taistelua koskaan luovuttamatta. Roeder uskoi vakaasti seuraavan sukupolven tekevän muutoksen. Rohkeat tekevät muutoksen, eivät pelkurit – tätä oppia hän noudatti koko elämänsä ajan.

Henrik Holappa

Aiheeseen liittyen: Manfred Roeder on kuollut

Aiheesta muualla: Ruotsin Vastarintaliikkeen aktivistipäivät 2009