Koti Uutisia Lakihanke: Saksa karkottaa “juutalaisvastaiset” maahanmuuttajat?

Lakihanke: Saksa karkottaa “juutalaisvastaiset” maahanmuuttajat?

4
Miksei Israel suostu tunnustamaan, että monikulttuurisuus on rikkaus?

Saksan juutalaisyhteisö on jo kymmenien vuosien ajan lobannut ahkerasti avoimien rajojen ja vapaan maahanmuuton puolesta. Tavoitteena on ollut varmistaa, ettei nationalismin voimaannuttama kansakunta enää koskaan synnyttäisi Adolf Hitleristä muistuttavaa juutalaiskriittistä kansanliikettä.

Hankkeella on juutalaisten kannalta ollut kuitenkin synkkä kääntöpuoli, sillä Saksaan on rahdattu Lähi-idästä valtavasti siirtolaisia, jotka eivät monien länsieurooppalaisten tavoin pidä juutalaisia “valittuna kansana”, jolla on “holokaustin” vuoksi poliittinen erityisasema. Juutalaisten erityisasema heijastuu esimerkiksi siihen, että Saksan veronmaksajat pakotetaan säännöllisesti rahoittamaan rikollisvaltio Israelin toimintaa.

Koska merkittävä osa Saksan maahanmuuttajista ei usko siihen, että juutalaisilla tulisi olla poliittinen erityisasema, ovat maahanmuuton puolesta kampanjoineet juutalaisaktivistit joutuneet vaikean valinnan eteen: kuinka ajaa juutalaista etua Saksassa, jossa yhä useampi kansalaisista onkin arabitaustainen?

Sen sijaan, että juutalaiset olisivat alkaneet vaatia maahanmuuton kovaa rajoittamista, on ongelmaan haettu ratkaisua sananvapautta rajoittavasta röyhkeästä lakihankkeesta, uutisoi israelilaislehti Haaretz. Saksassa pohditaan nyt, voitaisiinko “antisemitismiin” ja Israel-vastaisuuteen “syyllistyneet” maahanmuuttajat häätää Saksasta! Angela Merkelin puolue vaatii, että laki runnotaan läpi jo ennen “vainojen uhrien muistopäivää” 27. tammikuuta.

Saksassa on vuosien ajan kohuttu siitä, kuinka kevyitä tuomioita esimerkiksi raiskauksiin ja huumekauppaan syyllistyvät maahanmuuttajat saavat. Mikäli lakialoite menee läpi, asetetaan juutalaiset siis etuoikeutettuun asemaan verrattuna esimerkiksi siirtolaisten raiskaamiin saksalaisiin; raiskaaja saa jäädä Saksaan, mutta juutalaisten tunteita loukannut siirtolainen ei!

Toisin kuin Saksa, Israel on tehnyt erittäin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa vaaliakseen juutalaista verenperintöä. Saksalaisilta vaaditaan sen sijaan väestönvaihtoon johtavaa maahanmuuttopolitiikkaa sekä ideologista maahanmuuttajaseulontaa, jolla varmistetaan, että Saksassa on mahdollisimman juutalaisystävällinen siirtolaisväestö. Näin varmistetaan, että Saksa on tulevaisuudessa sekä sionistinen että ei-valkoinen valtio.

Lue myös: Kuka toi muslimit Eurooppaan?

4 KOMMENTIT

  1. Arvatkaa mitä tämä edistää? -juutalaisvastaista kansanliikettä. Nuo koukkunokat ovat jo niin epätoivoisia, että ovat hävinneet tämän taistelun.

    • #KEINOVALIKOIMA — Vähiin käy ennen kuin loppuu.

      Mutta tuossa on myös se mahdollisuus, että musut ryhtyvät hard-core sionisteiksi.

  2. Musuapinat vaihtavat vain Allahin Yahween. Sama Saatana se on. Arabit ja jutkut ovat samasta kantaisästä eli Jaafetista. Ei niissä ole mitään eroa loppujen lopuksi.

    King Faisal (1906–1975), who ruled the Kingdom between 1964–75, confirmed Jewish ancestry of Saudi Royals. In an interview to Washington post on September 17, 1969, King Faisal is reported to have said “We, the Saudi family are cousins of the Jews.

    We entirely disagree with any Arab or Muslim Authority which shows any antagonism to the Jews; but we must live together with them in peace. Our country (Arabia) is the Fountain head from where the first Jew sprang, and his descendants spread out all over the world.”

Comments are closed.