Koti Uutisia Lähes satatuhatta suomalaista kärsimässä aktiivimallista

Lähes satatuhatta suomalaista kärsimässä aktiivimallista

1

Aktiivimallin ensimmäiset leikkaukset ovat tulossa, ja näillä näkymin lähes sadaltatuhannelta suomalaiselta tullaan leikkaamaan heidän työttömyysturvaansa. Arvion takana on Kela, joka on selvittänyt, montaako suomalaista tulevat leikkaukset tulevat koskemaan. Kelan mukaan työttömyysturvan leikkauksen saa kokea 97 000 suomalaista. Näistä valtaosa ei ole ollut palkkatöissä, saanut yrittäjätuloa tai osallistunut työllistämispalveluihin.

Hallituksen aktiivimallin tarkoituksena on hallituksen mukaan saada passiiviset työttömät aktiivisemmiksi, mutta järjestelmää on jo alusta alkaen kritisoitu huonoksi siksi, että työttömän “passiivisuudelle” on useita syitä. Esimerkiksi Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski painottaa, että niin sanotun passiivisuuden takana voi olla esimerkiksi se, että työtä tarjotaan ihmisille kelvottomilla ehdoilla.

“Töitä ei ole, niitä tarjotaan kelvottomilla ehdoilla ja työllistämispalvelujen saatavuus vaihtelee. Lisäksi on ollut epäselvyyttä siitä, miten aktiivisuus määritellään. Esimerkiksi ammattiliittojen järjestämää työvalmennusta ei ole laskettu työllistämistoimiksi”, sanoo Haapakoski.

Se, että aktiivimalli leikkaa jo vähävaraisten tuloja, tarkoittaa myös Haapakosken mukaan sitä, että monet joutuvat entistä suurempaan taloudelliseen ahdinkoon ja ulosottoon. Ulosottovelat ovat moneen työhön merkittävä este ja ulosottoon joutuvien suomalaisten määrä tulee lisääntymään. Suuressa riskissä ovat etenkin nuoret aikuiset, jotka velkaantuvat entistä nopeammin.



Lähde: Uusi Suomi

1 KOMMENTTI

  1. Ei aktiivisuutta . Oikein kannustavasti sanottu aktiivisille. Vastarintaliike voisi aktivoida heidät ja meidät kaikki!

Comments are closed.