Koti Artikkelit Vastarintaliike Kristiansandissa tehtiin historiaa!

Kristiansandissa tehtiin historiaa!

37

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Norjan-johtaja Haakon Forwald kertoo tässä artikkelissa ajatuksiaan onnistuneesta Kristiansandin mielenosoituksesta homolobbya vastaan.

Kirjoitan tätä artikkelia nyt ilon ja väsymyksen sekaisissa tunnelmissa. Kuten kaikki tietävät, oli alkuperäinen suunnitelmamme osoittaa mieltämme Fredrikstadissa, mutta meidät pakotettiin muuttamaan mieltämme viime hetkillä, kun poliisi yhtäkkiä eväsikin meiltä luvan mielenosoitukseen.

Sekä itse luvan epääminen että syy siihen tulivat suurena yllätyksenä meille Vastarintaliikkeen johdolle. Oli odotettavissa, että kohtaisimme vastarintaa sekä järjestelmältä että poliittisilta vastustajilta. Oli odotettua myös, että systeemi asettuisi kynsin hampain puolustamaan homolobbareita. Mutta että järjestelmä käyttäisi äärivasemmistolaisterroristien tekemän väkivallan uhkaa syynään kieltää meidän mielenosoituksemme – sitä ei ollut odotettu eikä tätä olleet odottaneet myöskään Oslon poliisi, arvostetut lakimiehet, sananvapausasiantuntijat, julkisuudessa keskustelijat eivätkä edes kaikki poliittiset vastustajat.

Mielenosoituksen järjestämistä Fredrikstadissa poliisin kiellosta huolimatta harkittiin. Koska tarkoituksenamme on keskustella ihmisten kanssa ja tuoda julki sanomaamme ja politiikkaamme, olisi Fredrikstadiin meno kääntynyt meitä itseämme vastaan. Se olisi johtanut joko joukkopidätyksiin, yhteenottoihin poliisin kanssa tai molempiin. Ei ollut myöskään mikään vaihtoehto jättää mielenosoitusta järjestämättä, mutta oli ilmeistä, että suunnittelu ja toteutus tuli tapahtua varoen. Järjestelmä käyttäisi kuitenkin suuren määrän resursseja estääkseen meiltä sellaisen voiton, ja tämän mielenosoitukseen saapuneiden ruotsalaisaktivistien lukuisat pidätykset osoittivat hyvin selvästi.

Miettiessämme vaihtoehtoisia kaupunkeja oli tapetilla muiden muassa Oslo. Oslo kuitenkin hylättiin, sillä järjestelmän valokeilat osoittavat järjestön jäseniä siellä kaiken aikaa, ja näin sekä mielenosoituksen suunnittelu että sen toteuttaminen olisi ollut hyvin vaikeaa. Valitsimme Kristiansandin, koska siellä meitä tuetaan kansan keskuudessa suuresti ja meillä on Kristiansandissa suuri edustus.

Mielenosoituksen suunnittelut alkoivat edetä hyvin ja tilanne tuntui olevan hallinnassa. Teimme tietysti omiin medioihimme lausunnot, jotka ohjeistivat tukijoitamme olemaan matkustamatta Fredrikstadiin, sillä järjestö itse oli menossa toiseen kaupunkiin emmekä olisi voineet taata tukijoiden turvallisuutta Fredrikstadissa.

Koska asun itse Ludvikassa, lähdin matkalle jo perjantaina. Valitsimme kulkureitiksi Norjaan erään vähemmän liikennöidyn tien välttääksemme eniten valvottuja rajanylityspaikkoja. Tämä osoittautui hyväksi taktiikaksi, koska monet muut autot pysäytettiin ja matkustajat pidätettiin. Oltuamme hyvän matkaa Norjan puolella saimme kuitenkin matkaseuraksemme poliisibussin, joka oli jo odottamassa meitä ja joka lähti sitten seuraamaan autoamme puolen tunnin ajaksi. Tämän jälkeen poliisibussi poikkesi tieltä, eikä sitä sen koommin näkynyt.

Saapuessamme tapaamispaikalle noin kolmen aikaan aamulla oli ilahduttavaa nähdä niinkin monen selvinneen sinne asti – sekä norjalaisia, ruotsalaisia että suomalaisia oli paikalla. Oli kuitenkin epäselvää, mitä kuluva päivä ylipäätään toisi tullessaan. Lähtöpäivää edeltävänä aamuna heräsin kattoni yläpuolella pörräävän helikopterin ääneen.

Järjestötovereiden tervehtimisen ja parin kahvikupin jälkeen oli aika käydä kuluva päivä läpi. Ryhmä aktivisteja oli samaan aikaan lähtenyt Kristiansandin keskustaan hahmottaakseen paikan paremmin sekä katsoakseen, odottiko poliisi meitä siellä. Ajan tultua lähdimme yhdessä kokoontumispaikalle Kristiansandiin ja tapasimme siellä puuttuvat toverit, jotka olivat lähteneet samana päivänä matkaan ja menneet suoraan kokoontumispaikalle. Paikalla toimittiin ripeästi, ja ehdimme tuskin rullata liput auki, kunnes suuri määrä poliisiautoja ja poliiseja ryntäsi paikalle.

Yhtenä ryhmänä etenimme nopeasti kohti keskustaa välttääksemme kenenkään tulemista pidätetyksi, jotta voisimme suorittaa aktiviteettimme loppuun. Lehtolehtiset ja liput olivat tietysti mukana, mutta kaikessa kiireessä lähteä liikkeelle megafoni pääsi unohtumaan autoon. Tämä on selitys sille, ettei matkalla keskustaan huudettu iskulauseita ja myös sille, ettei mielenosoituspaikalla pidetty juuri puheita.

Matka keskustaan sujui hyvin, kuten myös keskustelut poliisin kanssa. He selittivät, ettei heidän aikomuksenaan ollut pysäyttää meitä ja että saisimme näin ollen suorittaa aktiviteettimme. Me selitimme puolestaan heille, että jakaisimme lentolehtisiä ja keskustelisimme ihmisten kanssa, ja tässä ei poliisin mukaan ollut mitään ongelmaa.

Monia mielenkiintoisia keskusteluja ihmisten kanssa syntyi, ja haastatteluja paikalla olleen median kanssa tehtiin, muiden muassa suora lähetys TV2:een. Yli tuhat lentolehtistä vaihtoi omistajaa. Näiden lehtisten tarkoitus oli suunnata valokeila kansalle vihamielisiin homojen etujärjestöihin, ja siinä onnistuttiin ehdottomasti.

Yksi jos toinenkin raivostunut mielipiteidemme vastustaja ei tietysti malttanut olla yrittämättä häiritä aktiviteettiamme, mutta tämä ei vaikuttanut sen koommin meihin tai mielenosoitukseen itseensä. Niiden poliittisten vastustajien kanssa, jotka eivät yrittäneet häiritä toimintaamme, keskusteltiin asiallisesti ja selvensimme mielipiteitämme samalla kun he jakoivat omansa. Toivottavasti he huomasivat nyt, ettemme ole “homoja vihaavia natseja” vaan kansallissosialisteja, joilla on hyvin perustellut mielipiteet vastustaa homojen etujärjestöjä.

Kun aktiviteetti päätettiin ja pääsimme takaisin autoillemme, poliisi tietysti vaati kerätä ylös kaikkien osallistujien henkilötiedot. Tavalliset ihmiset voivat uskoa poliisin rekisteröivän poliittisia vastustajia Pohjois-Korean kaltaisissa maissa, mutta tämä on arkipäiväinen toimenpide myös Norjan “demokratiassa”.

 

Mediamyrsky vailla vertaa

Kuten odotettua, mielenosoituksen vanavedessä on noussut aivan valtava mediamyrsky. Tekopyhät vastustajamme, petturipoliitikot ja muut, ovat valittaneet ja nalkuttaneet valelehdistölle siitä, miten poliisi saattoi antaa meidän harjoittaa perustuslain takaamia oikeuksia ilmaista itseämme.

Valelehdistö on nähnyt hulluutena poliisin hetkittäisen sananvapauden puoltamisen ja heidän tavoitteensa siitä, ettei tilanne kärjisty. Heidän mukaansa yhdelläkään sellaisella ryhmällä, johon liittyy väkivaltaisuuksien uhka, ei ole oikeutta ilmaista itseään. Unohtivatko he jo sen, etteivät he antaneet meille lupaa osoittaa mieltämme Fredrikstadissa, koska he käyttivät hyväkseen äärivasemmistolaisen väkivallan uhkaa? On myös lisättävä, ettei Vastarintaliikkeen taholta missään vaiheessa kohdistettu heihin mitään väkivallan uhkaa.

Mielenosoituksesta leviää myös monenlaisia valheita, jotka ovat tehtailleet valelehdistön “tavallisiksi kansalaisiksi” nimittämät paikalla olleet äärivasemmistolaiset. Väitteet kotietsintöjen uhasta, maahanmuuttajien päälle sylkemisistä sekä olonsa “turvattomaksi” tunteneesta paikallisesta joukkiosta ovat vain muutamia esimerkkejä valtamediassa viime päivinä levinneistä valheista.

 

Olemme tehneet historiaa!

Hakemus osoittaa mieltä Fredrikstadissa sekä mielenosoituksen suunnittelut ja valmistelut olivat arvokas kokemus. Sama koskee sittemmin Kristiansandin mielenosoituksen valmistelutöitä. On tärkeää, että me järjestönä pohdimme missä onnistuimme, mitä teimme väärin ja mitä voimme parantaa tehdäksemme seuraavasta mielenosoituksesta vielä paremman.

On ilmeistä, että 29. päivä heinäkuuta oli suuri päivä Pohjoismaiselle Vastarintaliikkeelle ja että olemme kirjoittaneet historiaa. Mielenosoituksestamme puhuttiin kaikissa norjalaismedioissa sekä myös Ruotsissa ja kansainvälisestikin – eikä vain yhden kerran, vaan artikkeli artikkelin jälkeen. Julkisuus on ollut valtavan suurta, eikä sivuillamme Frihetskamp.netissä ole koskaan käynyt tällaisia määriä lukijoita. Jäsenhakemuksia virtaa kovempaa kuin koskaan.

29. heinäkuuta on päivä, jolloin Pohjoismainen Vastarintaliike osoitti järjestelmän hiljennysyrityksistä huolimatta mieltään ensimmäistä kertaa norjalaisella maaperällä. Se on päivä, jolloin Norjan ensimmäinen kansallissosialistinen mielenosoitus vuosikymmeniin tapahtui. Olemme kirjoittaneet nyt historiaa, ja haluankin kiittää kaikkia osallistujia fantastisesta päivästä. Oli kunnia astella Kristiansandin katuja teidän kanssanne! Eläköön voitto!

 

Haakon Forwald

Frihetskamp.net

37 KOMMENTIT

  1. Ja seuraava mielenosoitus olisikin sitten Göteborgissa 30.9.! White man marches on!

  2. “Valitsimme Kristiansandin, koska siellä meitä tuetaan kansan keskuudessa suuresti ja meillä on Kristiansandissa suuri edustus.” Vaikuttaa tosi suurelta edustukselta jos kerran koko pohjoismaista saitte kerättyä sinne 60 aktivistia xD Sillähän jo pystyis hyökkäämään vaikka Venäjälle 😛

    ” Tämä on selitys sille, ettei matkalla keskustaan huudettu iskulauseita ja myös sille, ettei mielenosoituspaikalla pidetty juuri puheita.” Tämä nyt ei ole vittuilua mutta jos olette natseja ns. oikeita kansallissosialisteja ja taistelijoita… niin luulisi 60 miehestä lähtevän ääntä iskulauseiden huutamiseen, siellä tarvitsee olla vain yksi vahva johtaja joka käyttää ääntään, sama juttu puheissa. Toki on helpompi käyttää kovaäänistä mutta sotilas ei lannistuisi ja suorittaisi tehtävänsä loppuun sillä mitä on. Selityksen makua tässä tosiaan taisi olla.

    • Missä kohtaa tekstiä tarkalleen ottaen luki että tätä olisi mainostettu julkisesti kyseisessä kaupungissa järjestettävän? Jäi kiinnostamaan.

    • 60-70 aktivistia ilman että tästä tiedotettiin laajemmin. Samaan aikaan oli myös esimerkiksi Jyväskylässä Rallit. Onko järkeä lähteä huutamaan ilman megafonia, kaikilta lähtee ääni ja ihmisten kanssa keskustelu muuttuu haastavaksi. Tai pitkän puheen pitäminen huutaen.

      • Alkuperäinen johtajanne piti puheita ilman megafonia 😉 Ymmärrän kyllä että ette ole lähelläkään niitä aitoja kansallissosialisteja ja preussin perillisiä mutta luulisi nyt sen verran munaa olevan ettei pieni kurkkuköhä pelota. Jos Hitler olisi täällä hän häpeäisi teitä.

        • Omissa piireissänne tiedotus oli varsin voimakasta, eipä sinne mielenosoituksiinne nyt varmaan muita ihmisiä muutenkaan olisi tulossa. Että kyllä aina selityksiä löytyy vaan eipä ole näkynyt tekoja, missä ovat ne kansan syvät rivit? Suuret kansallissosialistiset joukot?

          Onneksi palaute on silti aina positiivista ja varmasti kävitte useita mielenkiintoisia keskusteluja 😛

          • Oletko kenties mukana liikkeessä kun osaat kertoa sen sisäisistä asioista jotain?

        • Jos tarkoitat velkansa maksamatta jättänyttä ja perheensä hylännyttä “kokemusasiantuntijaa”, niin se tais pitää elämässään tasan yhden julkisen puheen (karoliinimarssi), ja sekin kesti ehkä puoli minuuttia. Jatka ihmeessä trollausta.

    • Juutalaista ärsyttää, kun kaikista rajalla tehdyistä kiinniotoista ja poliisin kiellosta huolimatta taas yhdessä Pohjoismaassa järjestettiin lähihistorian ensimmäinen paikallinen kansallissosialistimielenosoitus? 😉 Alahan varailla jo lentolippua ja lopeta se trollaus.

      Greetings to National Socialist comrades in all Nordic Countries!

      • Taitaa “Against zionism” ärsyttää että jotku Antifan kukkakepit saavat kerättyä pieraisulla moninkertaisen määrän porukkaa 😉

        • Pohjoismaissa ei enää ole moneen vuoteen ollut internetin ulkopuolella muuta “antifa”-järjestöä kuin poliisi. Muutama demarien, keskustalaisten ja ay-jäärien ihmismeressä kyhjöttävä huivinaamakommari on kuluneiden vuosien aikana aina uhannut netissä etukäteen “murskata” Vastarintaliikkeen miekkarit ja esim. 612:n tunnetuin seurauksin 😀

          kansallissosialismi on Pohjolassa ainut aate joka edelleen johtaa valtaviin ongelmiin työelämässä ja automaattiseen Supo-rekisteriin, mutta niin vain mielenosoitukset kasvavat poliisin kieltoyrityksistä huolimatta. Ja sekös juutalaista harmittaa.

        • Vaikka antifan kukkakepit saisikin enemmän porukkaa paikalle kuin Vastarintaliike, niin mitä sitten? Ainakaan liikkeen porukka ei ole mitään joka ammattiloukkaantuvia neitejä tai kukkakeppejä.

    • Pidä siionisti jutku turpasi kiinni. Jutkut itkevät holokaustista, ns. “rasismista”, monikulttuurisuudesta, sateenkaariväestä ja kristittyjen arvojen alasajosta hajoittamalla perhearvot , valkoisen rodun itsekunnioituksen polkemisen ja saattamisen huumeriippuvuuteen sekä lapset tiedottomaan turmelluksen tilaan homostelulla ja transuilulla päiväkoti-ikäisistä asti. Hanukka -väen konnakoukuista kirsikkana happamattoman leivän päällä on juutalaisten ylikansalisten ryöväripankkiirien hankkeet syöstä maailman maat velkaorjuuteen ja kurjuuteen.
      Tuolla edm. syntilistalla olevan etnisen ryhmän riekkuminen näillä paltoilla on ainoastaan köykäistä tavaraa, eikäpä sitä historian kulkua menneisyydessä enää yhtään voi edes ihmetelläkään, koska tuolla asenteella jutkut hyppäävät itse omaan hautaansa omien rikostensa tähden syyttäen (kuinkas muuten) niistä niitä, jotka ovat itsekin uhrin asemassa juutalaisten rikosten tähden.
      Vastarintaliikkeen käyttäytyminen ja esiintyminen oli taaskin paljon korkeampaa ja sivistyneenpää laatua kuin näiden ns, “rauhanliikkeiden”, jotka taistelevat väkivallalla, vandalismilla ja kauppojen ryöstelyllä olkiukkoja vastaan riehuen rikollisesti itse, josta ne syyttävät Vastarintaliikettä siitä, että HE (Vastarintaliike) syyllistyvät mainittuihin rikoksiin toiminnassaan ja tulevassa hallinnossaan muita ihmisiä kohtaan.
      Arvon “Juutalaainen” voi tehdä inventaariota Hampurin G20 kokouksen kommunisti anarkistien jättämän kaaoksen, jolla nuo mammampojat kuulemma taistelivat “kapitalismia vastaan” ja Vastarintaliikkeen mielenilmaisun välillä, jossa Poliiseista ei loukkaantunut kukaan elleivät sitten töpinöissään ampuneet itse omaan jalkaansa.
      Jos luottamuksellisesti ulkopuolella “Pöytäkirjan” kysyttäisiin poliisilta kumman mielenosoitusta ennen olisi valvomassa? Rehellinen vastaus olisi: Vastarintaliikkeen!
      Ja ellei “Juutalaisella” ole muuta järjellistä argumentaatiota kuin paljas vittuilu, niin kovin on köykäiset eväät tulla itseänsä tänne häpäisemään.

      • Nyt menee avautumisesi hieman ohi aiheen. Ja seuraavalla kerralla voisit jättää nimittelyt sikseen sillä se ei, kuten tuolla alla on todettu, auta ainakaan omaa asiaasi.

        Halusin vain huomauttaa että minua hieman häiritsee tämä ettette toimi kuin esikuvanne tai kuten kovasti täällä annetaan ymmärtää että vastarintaliikkeen aktivistit ovat taistelijoita. Toisin sanoen megafonin puuttuminen ei ole selitys sille että puheita ei pidetty. Ja jos joku nyt alkaa selittämään että ääni menee jos huutaa, niin eikö puhuja sitten ole valmis pieneen henkilökohtaiseen uhraukseen ETENKIN kun kyseessä on vielä liikkeen julkinen esiintyminen? Mielestäni ihan asiallisia kysymyksiä. Ehkä seuraavalla kerralla ottavat kaverit opikseen ja näyttävät mihin tahdonvoimalla pystyy jos sitä löytyy.

        • Neuvojen vastaanottaminen juutalaisilta on johtanut siihen tilaan, missä Eurooppa tällä hetkellä on, joten sitä ei liene fiksua tehdä näin niinkuin kansallissosialistina.

          • Eli tyydyt mielummin selittämään puuttuvista megafoneista kun ei tee mieli rasittaa äänihuuliaan? Koska sehän olisi taistelun kannalta aivan liian vaivalloista… hieman kyseenalaistaa tämän “olen valmis uhrautumaan aatteen ja Suomen puolesta” mentaliteetin. Tämähän tässä minulla takana oli. Arvostaisin vastarintaliikettä huomattavasti enemmän jos näytettäisiin myös se taistelutahto mistä niin kovasti on puhe.

          • Ja siis haluan nyt painottaa ettei tämä mielenosoitus fiasko ollut, se onnnistui, kaverit pääsivät marssimaan, mutta enemmänkin olisi voinut tehdä tai vaikka sitten jättää kootut selitykset puheiden puutteesta pois.

          • Kovasti koukkua tuntuu rasauttavan tapahtumasta puuttunut megafoni. Jos sinulle se, ettei megafonin puuttumisen vuoksi huudettu iskulauseita, on esimerkki taistelutahdon puutteesta, niin kerrotko että mistä se kertoo etteivät juutalaiset taistele itse omia sotiaan vaan lobbaavat mm. USAn sotimaan heidän puolestaan?

          • Kovasti yrität puolustella kääntämällä asian minuun. Tilaisuudesta puutunut megafoni oli pieni kömmähdys yms. mitä nyt lie, mutta se ei estä pitämästä puheita tai huutamasta iskulauseita. Joten sen sijaan että alat syytellä juutalaisia kaikista maailman ongelmista vastaa kysymykseen ja kerro minulle etkö näe että asian olisi voinut hoitaa mielenosoituksessa paremmin?

            Mietin olisiko Hitler skipannut puheita jos äänentoisto olisi puuttunut… vastaus on Ei. Puolueen alkuaikoina hän piti puheita ilman äänenetoistoa, ja silloin kun hän piti puheita tuhatpäiselle yleisölle (vrt. teitä oli siellä 60) jos äänentoisto olisi kussut niin joku olisi luultavasti ammuttu. Selityksiä on maailma täynnä. Jos itse olisin ollut siellä paikalla niin olisin vaikka lumimyrskyssä pitänyt puheen. Eikös se ole johtajien tehtävä näyttää esimerkkiä?

          • Ja etenkin, miksi iskulauseiden huutamiseen edes tarvitaan megafonia? Jos on halua ja tahtoa näyttää oman ryhmän voima ja jos olette niin järjestäytyneitä kuin väitätte, se olisi kyllä onnistunut.

          • Ja on turha yrittää selittää että porukassa oli niin monia eri kansallisuuksia ja kielimuurit yms. Se on osallistujien ja järjestäjien vastuulla etukäteen suunnitella nämä ja valmistaa vaikka lappuja joissa on iskulauseet sen maan kielellä missä mielenosoitus järjestetään.

            Ja kyllä tämä häiritsee minua järjestössä jonka yksi tunnuspiire on militarismi, sillä itse olen vannoutunut militaristi. Jos olette kansallissosialisteja ja esikuvanne on saksassa niin hitto toimikaa sitten sen mukaisesti!

  3. On hyvä kuulla, että vastarintaliikkeen mielenosoitus sujui hyvin. Eläköön voitto!

  4. Tämä kommentoija “juutalainen” on kyllä jonkinmoinen tapaus. Aina itkemässä ja kertomassa kuinka säälittävä Vastarintaliike on, mutta loppujen lopuksi se on vain jonkun torakan ainoa keino yrittää edes jotenkin lannistaa liikettä. Turhaan tietenkin.

    Onko tämä “juutalainen” edes koskaan nähnyt liikettä livenä? Ehkä on, ehkä ei. Tiukka aspergeri ainakin hänellä on.

    Liike menee eteenpäin kuten muuallakin euroopassa ja siihen ei juutalainen voi mitenkään vaikuttaa. Se varmasti ärsyttää ja siksi kommentoi täällä ainoana keinonaan. Mikä luuseri.

    • Sitähän tämä antifasistien toiminta on. Itketään netissä kun kaikki on väärin ja pahaa. Hyvähän hänen kommenteille on nauraa.

    • Minä itse asiassa kävin hyvän ja jopa ymmärtäväisen keskustelun “juutalaisen” kanssa kerran. Se oli muistaakseni Ranskan presidentinvaaleihin liittyvän artikkelin kommenteissa.
      Olen samaa mieltä siitä, että hän osaa olla aika lapsellinen, mutta niin osaavat jotkut meistäkin. Minä toivoisinkin, että voisimme saada aikaan asiallisempia keskusteluja.
      Tiedän että hänen kommenttejaan voisi parhaimmillaan luonnehtia trollaukseksi, mutta kyllä hän kohteliaaseenkin dialogiin pystyy.

      • Kerran käyty asiallinen keskustelu vs kymmenet “keskustelut” joissa juutalainen tuppaa lukemaan vähintäänkin valikoivasti muiden kertomia faktoja. Toki täysin tuttu keskustelutapa juutalaisten lobbaamasta kulttuurimarxisti-skenestä.

        • Minä kirjoitinkin olevani samaa mieltä siitä, että suurin osa hänen kommenteistaan ovat lapsellisia.

          • No siis pyrin yleensä kirjoittamaan samalla sävyllä kuin on alunperin kirjoitettu. Ja tietenkin jos joku asiallisesti vastailee niin vastaan takaisin asiallisesti, mutta yleensä kun täällä johonkin asiaan kiinnittää huomiota ja jos se ei jollekkaan kelpaa niin heti ensimmäisessä viestissä tykitetään henkilökohtaisuuksia yms. ja nimitellään 😀 Tiedän että itse voisi olla se ns. “aikuinen” mutta myönnettäköön että tulee sorruttua sitten vastailemaan samalla sävyllä kuin muutkin.

          • Ja olet kyllä oikeassa siinä että pitäisi saada enemmän sellaista asiallista dialogia koska se huutelu ja nimittely mitä täällä useasti tapahtuu ei vie kenenkään asiaa eteenpäin. (ja siis syyllistyn siihen itsekin, mutta yritän jatkossa välttää sellaista)

          • Huutelu ja nimittely eivät auta ketään; olen täysin samaa mieltä.

    • Miksi aspergeria käytetään haukkumasanana? Minulla on ko. oireyhtymä (lievä) ja olen silti kansallismielinen ja käyn vastarinnan sivuilla.

      • Kertoo kaiken kommentoijasta joka kyseistä termiä haukkumasanana käyttää. Asperger, autismi yms. ei kerro mitään henkilön älykkyydestä/toimintakyvystä. Hyvä että toit asian esille.

      • Se on perintöä ns. lautakulttuurista, jonka ilmentymä Suomessa on Ylilauta ja kansainvälisesti 4chan. Toisin sanoen, sitä haukkumasanana käyttävä on noin 110% varmuudella alaikäinen lapsi, ns. jonne, joka yrittää esittää kovaa ja coolia ja on ajautunut kansallisssosialismin lähelle vain perinteisen teinikapinan muotona, ei koska olisi oikeasti huolissaan kansan tulevaisuudesta. Heidän toimintansa onkin pitkälti vain ns. meemuilua, mutta toki jotkut saattavat aikuistuakkin ja alkavat oikeasti kannattamaan aatetta. Valitettavasti nykyisenlainen energiajuoma- ja videopelikulttuuri syövyttää useimpien aivot ja päästyään peruskoulusta he ovat jo ns. menetettyjä tapauksia, niin syvästi aivopestyjä ja ajattelukyvyttömiä etteivät pelkät sanat saa heitä enää tajuamaan omaa parastaan.

        Itseäni erityisesti huvittaa se, että jos joku yrittää käyttäytyä kohteliaasti tai asiallisesti, on hän “autisti” tai “assburgeri”. Aivan kuin sitten terveiden ja normaalien ihmisten kuuluisi vain räyhätä ja riehua? Toki teinin näkökulmastahan asia on juuri näin ja kun henkisesti on vielä kehittymätön niin autismin huutaminen toimii keinona jolla yritetään sulkea koko keskustelu ja luoda itselle se harhakuva että ei kannatttaisi keskustella ollenkaan. Myöhemmin kun nämä jonnet kasvavat ja jos ajautuvat vasemmalle, alkavat he autistin sijasta huutamaan rasistia sillä autismin huutaminen on ableismia joka kuolemaantuomittava rikos vasemmistolassa.

      • En tiedä mistä se on tullut mutta tuntuu toimivan. Ei mitään henkilökohtaista.

Comments are closed.