Koti Uutisia Kokemäki Satakunnan väkivaltaisin kunta – syynä vastaanottokeskus

Kokemäki Satakunnan väkivaltaisin kunta – syynä vastaanottokeskus

2

Satakunnan Kansa uutisoi sunnuntaina Kokemäen olevan Satakunnan kunnista väkivaltaisin. Poliisin ajantasaisten rikostilastojen mukaan reilun 7 500 asukkaan Kokemäellä tapahtuu eniten pahoinpitelyjä maakunnassa väkilukuun suhteutettuna.

Kokemäellä oli lokakuun loppuun mennessä tehty 65 pahoinpitelyä, mikä on kymmenen pykälää enemmän kuin koko viime vuoden pahoinpitelyrikosten määrä. Vuonna 2014 Kokemäellä tehtiin vain 27 pahoinpitelyä.

Syynä pahoinpitelyjen rajuun nousuun on Kokemäellä toiminut vastaanottokeskus, jossa poliisi on joutunut tämän tästä puuttumaan turvapaikanhakijoiden välisiin tappeluihin. Satakunnan Kansa kirjoittaa väkivallantekojen tapahtuvan “korostetusti yksityisasunnoissa ja muissa yksityisissä paikoissa”.

Hieman yllättäen lehti mainitsee kuitenkin tilastoja selittävänä tekijänä vastaanottokeskuksen. Vastaanottokeskusten asukkaiden tuomat ongelmat ovat kuitenkin alkaneet käydä isolle osalle suomalaisista ja osalle satakuntalaisista sen verran selviksi, että asiasta vaikeneminen olisi kaiketi jo liian suuri uskottavuustappio.

“Jos tappeluun on osallistunut useita henkilöitä, tapauksesta tehdään vain yksi rikosilmoitus. Samalla tapauksesta kuitenkin kirjataan useita pahoinpitelyitä. Tämä selittää sitä, että pahoinpitelyiden prosentuaalinen nousu on ollut Kokemäellä valtava”, kommentoi rikosylikomisario Heikki Särkiniemi Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Lähde: Satakunnan Kansa

2 KOMMENTIT

  1. Ennen vanhaa sanottiin että:”Jos olet Porista niin olet piru mieheksi, mutta Kokemäeltä niin kokoperkele”. Maailma lienee muuttunut näistäkin ajoista, kun ei varsinkaan Kokemäellä saa kulkea rauhassa kaduilla.

  2. “Kulttuuri on saapunut Kokomäelle.! by Juice Leskinen (soveltaen)… Onnea Kokemäki!

Comments are closed.