Koti Artikkelit Haastattelut Klas Lundin haastattelu, osa 2

Klas Lundin haastattelu, osa 2

2


“Samtal med Klas Lund” (suom. “Keskusteluhetki Klas Lundin kanssa”) on Radio Nordfrontin oma ohjelma, jossa Emil Hagberg keskustelee Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtajan Klas Lundin kanssa erilaisista ajankohtaisista ja ajattomista aiheista. Ohjelmasta on suunnitteilla julkaista yhteensä kymmenen lähetystä. Seuraavassa on suomennettu kooste toisesta lähetyksestä. Tutustu ensimmäiseen osaan täältä.

 

Poliittinen radikalismi

Emil Hagberg aloittaa haastattelun jatkamalla osan 1 keskustelua radikalismista ja pureskelee sanaa radikaali. Termi on peräisin latinan kielen sanasta radix, joka puolestaan tarkoittaa menemistä jonkin asian ytimeen. Poliittinen radikaali on henkilö, joka pyrkii toiminnassaan yhteiskunnan kokonaisvaltaiseen sekä poliittiseen että kulttuurilliseen muutokseen. Hagberg kysyy Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtajalta Klas Lundilta, mitä käsite radikalismi tarkoittaa meille.

“Ensinnäkin haluaisin sanoa, että olemme radikaaleja joka osa-alueella. Olemme radikaaleja siinä, mitä tulee poliittisiin näkökantoihimme, tavoitteisiimme, tapaamme järjestäytyä ja poliittiseen taistelustrategiaamme. Kansallissosialismi on perustavaa laatua erilainen ideologia verrattuna kaikkien hallituspuolueidemme omaksumaan liberaaliin demokratiaan. Haluamme luoda täysin erilaisen yhteiskunnan kuin sen, joka tänä päivänä on vallitseva – poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurillisesti.

Voi myös sanoa, että olemme radikaaleja niiden olosuhteiden keskellä, jotka vallitsevat nykypäivän yhteiskunnassa. 70 vuotta sitten tiettyjä poliittisia tavoitteitamme ei ehkä olisi mielletty niin radikaaleina, vaan pikemmin normaaleina.”

“Toisissa poliittisissa kysymyksissä taas muut kansallismieliset olisivat nähneet meidät radikaaleina. Otetaan esimerkiksi kansallisuuskysymys: me Vastarintaliikkeessä [Lund puhuu haastattelussa ruotsalaiselle yleisölle. Suom. huom.] tavoittelemme ensi kädessä yhtenäistä, vahvaa ja vapaata Pohjolaa emmekä niinkään Ruotsin kansallisvaltion henkiinherättämistä. Tässä kysymyksessä meitä ei edes mielletä nationalisteiksi, vaan pikemmin yleispohjoismaisiksi kansallissosialisteiksi.

Väittäisin, että juuremme ovat sekä kansallissosialismissa että ruotsalaisessa, norjalaisessa, suomalaisessa ym. pohjoismaisten kansojen nationalismissa ja meitä motivoi tahto suojella omaa kansaa ja kulttuuria. Tahto suojella omaa kansaa on mukana motivoimassa myös taistelussa yhtenäisen ja vahvan Pohjolan puolesta. Yhtenäinen ja vahva Pohjola kykenee paremmin puolustautumaan suurilta sotilasmahdeilta kuin mihin Pohjolan kansat yksinään kykenisivät, ja näin Pohjolan politiikka pysyisi itsenäisenä.”

“Haluan sanoa, että jollei pyri radikaalien tavoitteiden saavuttamiseen, tällöin ei käytetä myöskään radikaaleja metodeja […] Mikäli haluamme, että taistelumme hyvin vahvaa vihollista vastaan näiden vaikeiden olosuhteiden keskellä on menestyksekästä, ja mikäli haluamme lopulta voittaa taistelun, meidän täytyy tarttua radikaaleihin toimintatapoihin […].”

Hagberg kommentoi väliin, että nykyajan Ruotsissa käytävässä laimeassa poliittisessa väittelyssä otetaan usein esille se, ettei vallankumouksellinen ja radikaali liike voisi menestyä. Hän kysyy, voiko Lund antaa historiallisia esimerkkejä, jotka todistavat, ettei tämä väittämä pidä paikkansa.

“Voisin tässä mainita esimerkkinä Kiovan vallankaappauksen ja siellä tapahtuneet suuret mielenosoitukset ja mellakat, joita siellä melko vastikään oli. Näillä toimilla onnistuttiin korvaamaan entinen hallitus. Toinen esimerkki on Itä-Ukraina, jossa käsittääkseni aika pieni joukko venäläisiä nationalisteja aloitti aseellisen kapinan; väittäisin jokaisen ymmärtävän, etteivät edellä mainitut olisi tapahtuneet ilman radikaaleja toimintatapoja.

Ajatus siitä, että Pohjoismaat olisivat poikkeuksellisia tässä suhteessa, on naurettava. Uskon siihen, että konservatiivit kyllä itsekin uskoisivat muunlaisten toimintametodien olevan mahdollisia, mutta he eivät vain uskalla laajentaa ajatteluaan tietyn poliittisen karsinan ulkopuolelle […].

Kun puhutaan radikalismista, on mainittava, että päävastustajamme sionistinen valtaeliitti on myös hyvin radikaali ja sillä on radikaalit tavoitteet, jotka se pyrkii saavuttamaan syöttämällä ihmisille järjenvastaisia ideologioita kuten esimerkiksi kulttuurimarxismia. He ovat onnistuneet vuodesta 1945 lähtien muuttamaan monia länsimaisen yhteiskunnan palasia ja ihmisten tapaa ajatella. Vallanpitäjät ajavat äärimmäisen radikaalia politiikkaa joukkomaahanmuuttoineen, uusliberalismineen ja kulttuurimarxismineen määrätietoisesti.”

Hagberg kysyy, voidaanko siis sanoa, että vihollisemme itse osoittavat radikaalien metodien olevan toimivia.

“Ehdottomasti. Jos otetaan esimerkki kaduilta, AFA ja RF terrorisoivat usein kansallismielisiä, erityisesti ruotsidemokraatteja. Tällöin kansallismieliset väittävät itse, etteivät äärivasemmiston toimintatavat pahoinpitelyineen, uhkauksineen ja ‘kotikäynteineen’ ole tehokkaita. Valitettavasti minun on sanottava, ettei tämä väite ole totta. Me Vastarintaliikkeessä pystymme kyllä kohtaamaan sen, että kun äärivasemmiston painostus käy kuumana, liikkeestä poistuu pelkurimainen ja heikko aines.

Tämä ei kuitenkaan ole totuus aivan kokonaisuudessaan; äärivasemmisto onnistuu toiminnallaan pelottamaan pois paljon potentiaalisia tukijoita, jotka voisivat tukea meitä taloudellisesti tai muilla tavoin. Äärivasemmisto ei ensi sijassa kohdista toimintaansa radikaaleihin, jotka ovat osoittaneet, ettei painostus tehoa heihin, vaan ‘pehmeämmän’ linjan kansallismielisiin, joita äärivasemmiston uhkailu todistettavasti pelottaa.

Väittäisin väkivaltavasemmiston pelottaneen pois tai passiivisiksi satoja, ellei tuhansia, ihmisiä. Jos yhdistetään väkivaltavasemmiston vainoaminen sosiaaliseen leimaamiseen, eristämiseen ja ihmisten pelkoon työpaikkojensa menettämisestä, vihollistemme toimintatavat ovat ilman muuta tehokkaita […] Tulemme siihen tulokseen, että luonnon lait ovat tässäkin määrääviä – vahvin voittakoon. Meidän on ymmärrettävä se tosiasia, että taistelussa on kyse selviytymisestämme.”

Keskustelu siirtyy niihin Euroopan valtioihin, joissa radikaali ja järjestäytynyt kansallissosialistinen toiminta ei lainsäädännön vuoksi ole ollut mahdollista sitten vuoden 1945, näistä erityisenä esimerkkinä Saksa. Lund kommentoi, että Saksassa sillä vastarinnalla, joka maassa on jäljellä, ei ole muuta keinoa kuin yrittää kulkea “pehmeämmän nationalismin” tietä.

Lund muistuttaa kuitenkin heti, että niissä maissa, joissa kansallissosialistisen toiminnan kielto ei ole voimassa, “pehmeämmälle nationalismille” ei ole mitään järkevää syytä. Mikäli näin toimitaan, sivuutetaan aivan suotta vielä käytettävissä olevat keinot. Sama asia koskee Lundin mukaan revisionismia; itsensä vapaaehtoinen kahlitseminen on järjetöntä.

 

Vallankumouksellinen vs. konservatiivinen ajattelu

Lund kommentoi, että kansallismielinen vastarinta vallitsevaa järjestelmää vastaan on valitettavasti ollut viimeiset 70 vuotta suurimmaksi osaksi konservatiivista ja näin ollen asettuneena puolustuskannalle. Taantumukselliset konservatiivit eivät Lundin mukaan millään tavalla uhkaa järjestelmän olemassaoloa, vaan he voivat korkeintaan vain hidastaa tuhoisaa kehitystä.

“Otetaan esimerkiksi ruotsidemokraatit. He viestivät itsestään seuraavaa: ‘Pidätte meitä kyllä silmällä, mutta olemme vaarattomia emmekä halua muuttaa tässä yhteiskunnassa mitään, koska se voi loukata eräitä intressiryhmiä. Haluamme sen sijaan säilyttää nykyisen järjestelmän sellaisena kuin se on, ja niiden, jotka vastustavat meitä (esimerkiksi juutalaiset), ei tarvitse olla niin levottomia – emme uhkaa teitä vaan voimme tehdä kanssanne yhteistyötä.’

[…] Väittäisin, että koska kukaan ei ole toisen maailmansodan jälkeen ottanut oppia vihollisen toimintatavoista, on pakonomaisesti peräännytty askel askeleelta. Näin ei olisi tarvinnut tehdä – kansallismielinen liike on vain tehnyt perustavanlaatuisen ajatusvirheen. Se, mitä tapahtuu Ruotsissa, Pohjoismaissa ja koko Euroopassa, ei suinkaan ole välttämätöntä kehitystä, vaan se on täysin estettävissä.”

Hagberg kysyy: “Kuten sanoit, konservatiivit ovat tehneet perustavanlaatuisen ajatusvirheen, mutta onko se ainoa syy siihen, miksi konservatiivinen vastarinta epäonnistuu joka kerta?”

Lund kertoo aluksi lukeneensa jokin aika sitten historian professori Dick Harrisonin kirjoittaman kirjan Uppror och alliansser: politiskt våld i 1400-talets sveska bondesamhälle (vapaa suomennos: Kapinoita ja liittoutumia: Poliittinen väkivalta 1400-luvun ruotsalaisessa maatalousyhteiskunnassa). Kirjailija yritti kyseisessä kirjassa analysoida ihmisten mielipiteitä 1400-luvun poliittisesta väkivallasta Ruotsissa.

Eräs kiinnostava yksityiskohta tuli tässä esille, nimittäin se, että tuon ajan ihmiset luultavasti ymmärsivät, että väkivaltaa voidaan käyttää poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Olosuhteet eivät kuitenkaan tarjonneet sen ajan ihmisille vaihtoehtoisia ideologioita tuolloin vallinneille luokkayhteiskunnalle ja kirkolliselle kulttuurille. Vallitseva järjestelmä oli ikään kuin kiveen hakattu, eikä sille esitetty vaihtoehtoja edes teoreettisessa mielessä. Ei voitu uneksiakaan, että jokin muu voisi korvata piispat ja kansaa erilleen repivän luokkajärjestelmän.

“Vaikka ihmisillä siis oli halu kapinoida, vallitsevalle tilanteelle ei näin osattu tehdä muuta kuin verohelpotuksia ja vaatia kansalle hieman enemmän erilaisia oikeuksia. Sanotaan näin, että nykyajan kansallismielinen liike meitä lukuun ottamatta on vähän samankaltaisessa tilanteessa mitä tulee ajattelukykyyn ja puutteellisiin näkemyksiin – vaihtoehtoinen maailmankatsomus puuttuu. Muut hyväksyvät melko suuren osan vallitsevasta järjestelmästä ja pyrkivät poliittisessa toiminnassaan säilyttämään järjestelmän sen sijaan, että he taistelisivat jonkin uuden puolesta […].

Konservatiivit ja taantumukselliset eivät voi voittaa taistelua siksi, että he vain odottavat vihollisen toimivan ensin eivätkä itse hyökkää ollenkaan. On luonnonlaki, ettei taistelua voiteta hyökkäämättä. Jos luonnossa haluaa säilyttää jotain, on oltava valmis luomaan jotain uutta ja annettava sen kasvaa.”

 

Vastustajien vaikutus kansallismieliseen liikkeeseen

Hagberg alustaa, ettei konservatiivinen ajattelu tänään tarkoita samaa kuin mitä se tarkoitti sata vuotta sitten. “Otetaan esimerkiksi rotukysymys. Jos joku on sitä mieltä, että valkoinen rotu on sen arvoinen, että sen säilymistä on puolustettava kaikin keinoin, hänet leimataan tänä päivänä ääriainekseksi. Moni konservatiivikin myötäilee tätä näkökantaa, joten meidät nähdään vielä enemmän ‘ääriaineksena’ kuin heidät.”

Lund: “Kyllä, aivan niin. Taantumukselliset perääntyvät toiminnassaan koko ajan, ja tätä he ovat viimeiset 70 vuotta harjoittaneet kaikissa kysymyksissä. Yksinkertainen esimerkki tähän on kysymys homoseksuaalisuudesta nykyajan Ruotsissa.

75 vuotta sitten kukaan ei voinut ajatellakaan sellaista, että homoseksuaalisuus hyväksyttäisiin joissakin piireissä kansallismielisen liikkeen sisällä. Silloin tämän kysymyksen kohdalla ei ajateltu niin, että on jokaisen oma asia, mitä kotioven sisäpuolella tapahtuu. Nykyään taas asia on aivan toisin; ilmiö on hyväksytty suuren ihmisjoukon keskuudessa. Tähän voi todeta, että rotumme kuolemaan pyrkivä kulttuurimarxismi on onnistunut raivaamaan itselleen elintilaa jopa kansallismielisen liikkeen sisällä.

Kysymys homoseksuaalisuudesta voidaan liittää yhteen sen yhä enemmän yhteiskuntaa sairastuttavan ilmiön kanssa, että miesihanne on muuttunut feminiiniseksi ja passiiviseksi. Kuten sinäkin totesit, taantumukselliset ja konservatiivit perääntyvät askel askeleelta ja siirtyvät siten aina uusiin asemiin kaukana takanapäin ja näin he ovat nykyajan ‘normaaleja’. Näistä asemista käsin tehdään passiivista vastarintaa seuraavaa poliittista tai kulttuurillista hyökkäystä kohtaan […].

Me Vastarintaliikkeessä muodostamme rintaman, joka vastustaa tuhoisten elementtien leviämistä kansallismieliseen liikkeeseen. Muut kansallismieliset syyttävät meitä usein ‘lahkoksi’ sen takia, ettemme halua omaksua vaikutteita vihollisiltamme; olemme hierarkkisesti järjestäytyneitä ja meillä on selkeä, kansallissosialistinen ideologia. Emme kuitenkaan ole todellakaan mikään lahko.”

Hagberg: “Tämän kysymyksen kohdalla tulee mieleen se, kun Hitler näki jo varhain, että konservatiivien yritykset kitkeä marxismi ovat hampaattomia.”

Lund: “Siitä haluaisin ensinnäkin sanoa sen, että Hitler ja NSDAP pääsivät aikoinaan valtaan ‘oikeistokansallismielisistä’ huolimatta. Konservatiivit ja reaktionaarit kampanjoivat NSDAP:tä vastaan koko sen ajan, jolloin puolue taisteli valtaanpääsystä. Vuosien 1932–33 välillä asiaan tuli muutos.

Hitlerin mukaan konservatiivit olivat kyvyttömiä pysäyttämään sellaisen aggressiivisen voiman kuin kommunismi ennen toista maailmansotaa. Tänään emme tosin ole taistelussa kommunismia vastaan, mutta sama analyysi pätee siitä huolimatta mikä vihollinen uhkaa ja millainen aggressiivinen ideologia sillä on. Hitlerin mukaan aggressiivista ja muita poliittisia liikkeitä suvaitsematonta liikettä ei voinut voittaa ilman, että luo itse yhtä aggressiivisen ja muita poliittisia liikkeitä suvaitsemattoman ideologian […].”

 

Ruotsalaisten puolueen (SvP) toiminnan lopettamisesta

Hagberg huomauttaa haastatteluajan lähenevän pikkuhiljaa loppuaan. “Tietoomme tuli jokin aika sitten, että Ruotsalaisten puoluetta oltaisiin lopettamassa, ja tämä tieto vahvistettiin sunnuntaina 10. päivä. Haluaisitko kommentoida tätä lyhyesti?”

Lund: “Voin yrittää. Ensiksi: siitä tulee olemaan hyötyä meille […] Olen varma siitä, että kaikki tiet johtavat loppujen lopuksi Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen. Olen myös vakuuttunut, että monet entiset Ruotsalaisten puolueen jäsenet miettivät pitkään ja tulevat sitten vasta meidän luoksemme. Moni tekee tämän vieläpä melko vastentahtoisesti. He tulevat kuitenkin ymmärtämään, ettei mikään muu tie johda eteenpäin. Tämän myötä Vastarintaliikkeestä tulee toivottavasti entistä vahvempi voima.

Sekään ei ole poissuljettua, että Ruotsalaisten puolueen tilalle perustetaan uusi puolue, joka tunnustautuu kansallisdemokraattiseksi ja vie kannattajia sekä meiltä että ruotsidemokraateilta. Ei siis ole lyöty lukkoon, että tulevaisuuden asetelmat ovat me vastaan ruotsidemokraatit.

Toivon itse, että pehmeämmät asenteet hylättäisiin vähemmän nostovoimaisina kansallisessa taistelussa. Jos uutta Ruotsalaisten puolueen kaltaista puoluetta ei perustettaisi, se helpottaisi tietenkin meidän työtämme tuntuvasti. Ne entisestä Ruotsalaisten puolueesta, jotka näkevät itsensä kansallissosialisteina, ovat hyvin todennäköisesti kiinnostuneita liittymään meihin, mutta sen osan, joka ei itseään kansallissosialisteiksi miellä, on vaikeaa kääntyä meidän puoleemme. He ajattelevat ehkä, että täytyy olla kansallissosialisti, jos meihin liittyy.

Itselleni on hyvin vaikeaa ymmärtää, miksei joku olisi kansallissosialisti, koska se on täysin loogista ja järjellistä. Jätän kuitenkin oven raolleen niillekin, jotka eivät näe itseään puhtaasti kansallissosialisteina.

Sanon näin, että meihin voi liittyä mukaan, jos hyväksyy seuraavat ehdot: Pohjoismainen Vastarintaliike taistelee kansallissosialistisen valtion aikaansaamiseksi. Olemme autoritaarinen ja vallankumouksellinen järjestö, joka pyrkii vapauttamaan Pohjolan ja tekemään siitä yhtenäisen. Joukkomaahanmuutto on lopetettava ja muukalaiset palautettava kotimaihinsa. Olemme kompromissittomia kysymyksissä kuten esimerkiksi juutalainen maailmanvalta ja rotu. Edessämme avautuu hyvin kivinen tie, ja voiton puolesta tarvitsee tehdä valtavasti enemmän kuin liittyä puolueeseen, vaalikampanjoida ja pudottaa äänestyslipuke laatikkoon neljän vuoden välein. Ja lopuksi: on hyväksyttävä se, että meidän kaikkien on tehtävä uhrauksia tavoitteemme saavuttamiseksi.

Meidän kanssamme ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla samaa mieltä joka ainoassa kysymyksessä. Ymmärrän jopa sen, että joidenkin mielestä esimerkiksi tartumme liian tulenarkoihin asioihin tai olemme liian radikaaleja. Lisäksi ymmärrän, ettei menneisyyteni ole kaikkien mielestä järin kunnioitettava, ettei järjestömme ole luonteeltaan kovin demokraattinen tai että olemme väkivaltaisia. Sanon teille, jotka ajattelette näin: miettikää uudestaan, ja sen sijaan, että kohdistatte kritiikkinne meihin, miettikää omaa perspektiiviänne katsoa asioita – mielestäni se on vähän lapsellinen.

Olemme tähän asti olleet oikeassa analyyseissämme poliittisesta kehityksestä, ja väittäisin, että tulemme olemaan oikeassa tulevaisuudessakin. Toiset järjestäytymisen muodot eivät toimi eivätkä ne tule toimimaan tulevaisuudessakaan. Mielestäni teidän pitäisi yrittää laajentaa ajatteluanne laatikon ulkopuolelle, vapautua taantumuksellisesta ajattelutavasta, hyväksyä tilanne ja alkaa toimia.

Emme kuitenkaan hyväksy järjestöömme sellaisia ihmisiä, joiden asenne on väärä tai jotka yrittävät muuttaa rakennettamme ja ideologiaamme. Minä ja muut järjestössä kuuntelemme kyllä kritiikkiä, ja jos näet, että olemme jossakin asiassa puutteellisia, tule mukaan kehittämään tätä asiaa. Mitä strategiseen suunnitelmaan tulee, se meillä kyllä on jo pääpiirteittäin oikein hahmoteltuna.

[…] Itse olen valmis unohtamaan vanhat kaunat hetkeksi ja muistutan, että taistelun tähden meidän henkilökohtaiset vihamielisyytemme ovat täysin epäolennaisia ja haitallisiakin. Olivat sitten kysymyksessä entiset Ruotsalaisten puolueen jäsenet tai omat entiset jäsenemme, jotka eivät ole enää tekemisissä liikkeen kanssa, olemme valmiit unohtamaan kaikki entiset pienet kinat ja menemään eteenpäin.

Jos joku sellainen, joka ei ole ollut pitkään aikaan tekemisissä liikkeen kanssa, haluaa tulla mukaan uudelleen, hän on enemmän kuin tervetullut ottamaan yhteyttä – taistelu kansamme selviytymisen puolesta kun on niin paljon tärkeämpi asia kuin yksittäiset ihmiset. Tule mukaan taistelemaan kansamme vapauden puolesta.”

 

Nordfront.se

2 KOMMENTIT

  1. Erittäin mielenkiintoinen haastattelu ja selvensi monia asioita, joita on tullut mietittyä! Kiitos kääntäjälle hyvästä työstä!

Comments are closed.