Koti Aktivismiraportit Katupartiointia Jyväskylässä

Katupartiointia Jyväskylässä

1

Ryhmä jyväskyläläisiä vapaaehtoisia päätti viettää perjantai-illan katupartioinnin parissa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Vastarintaliikkeellä oli katupartio kaupungissa.

Alkuillasta ryhmä kierteli autolla keskustan liepeillä sekä Kuokkalassa. Kello 23.30 aktivistit jalkautuivat keskustaan, jossa partioitiin reilun parin tunnin ajan.

Illan aikana ryhmä havaitsi jonkin verran monikulttuurisia porukoita, joista ainakin osa vaikutti koostuvan niin sanotuista partalapsista. Harmikseen ryhmä sai myös huomata, että monet suomalaiset olivat erittäin päihtyneitä, mikä voi vaikuttaa heidän kykyynsä puolustautua mahdollisilta rikoksilta. Positiivista oli, että vapaaehtoiset törmäsivät illan aikana kahteen eri kaveriporukkaan, jotka vaikuttivat koostuvan nuorista kansallismielisistä.

Mitään mainittavaa häiriökäyttäytymistä ei havaittu, joten ilta oli hyvää harjoitusta jatkoa ajatellen. Varsinainen katupartiointi päättyi reilun parin tunnin kuluttua aloittamisesta, ja ryhmä oli poistunut keskustasta ennen kello kahta aamuyöllä.

jklpartio1 jklpartio2 jklpartio3

1 KOMMENTTI

Comments are closed.