Koti Artikkelit Vastarintaliike Katuaktivismia Oulussa – video lisätty!

Katuaktivismia Oulussa – video lisätty!

13

Vastarintaliike järjesti katuaktivismin Oulun keskustassa lauantaina 18. helmikuuta. Reilun neljän tunnin pituiseksi venyneessä tapahtumassa todistettiinkin mielenkiintoisia tapahtumia, jotka kuvastivat erinomaisesti nykyisen yhteiskuntamme tilaa.

Aloitimme tilaisuuden puolen päivän aikoihin lauantaina Oulun keskustassa. Aktivismia varten kaupunkiin saapui jopa muutama pohjoisruotsalainen toveri! Jaoimme Vastamedia-lehteä, joka sai palautetta laidasta laitaan. Mielenkiintoisia keskusteluja syntyi paljon. Huomattavissa oli, että ihmiset tunnistivat liikkeemme lipun, ja kuulimmekin normaalia enemmän kannustavia ja positiivisia kommentteja. Saimme myös suoria kyselyjä siitä, miten Vastarintaliikkeen toimintaan pääsee mukaan.

Olimme ehtineet jakaa materiaalia hyvän aikaa, kun ensimmäinen poliisiauto saapui paikalle. Ei mennyt kauaakaan, kun toinenkin auto tuli seuraamaan katuaktivismiamme. Poliisit jäivät tarkkailemaan toimintaamme autoistaan, kunnes he tulivat ilmoittamaan meille, että he olivat saaneet ilmoituksen “häiriökäyttäytymisestä”, minkä vuoksi he halusivat nähdä osallistujien henkilöllisyyspaperit.

Poliisin väite aiheutti hieman ihmettelyä ja huvittuneisuutta keskuudessamme, koska virkavallalle soittanut kulttuurimarxistinainen oli itse tullut häiriköimään ja provosoimaan aktivistejamme. Kysyimme viranomaisilta, kävisivätkö he kysymässä henkilöllisyyspapereita, jos samankaltainen soitto tehtäisiin valtapuolueen vaalikojusta, mihin saimme ympäripyöreän vastauksen.

Kun olimme jakaneet useita satoja kappaleita Vastamedia-lehtiä ja olimme tyytyväisiä yleisesti katuaktivismiimme, päätimme siirtyä ruokailemaan. Olimme jo poistumassa paikalta poliisien seuraamina, kun he yhtäkkiä päättivät pysäyttää joukkomme. He väittivät, etteivät he olleet sittenkään kysyneet kaikilta henkilöllisyyspapereita, vaikka heillä oli aiemmin ollut hyvin aikaa tämän tekemiseen. Viranomaisten kummallisen sähläyksen jälkeen jatkoimme matkaamme kokoontumispaikalle.

Ei mennyt kauaakaan, kun ohitimme joukon maahanmuuttajia. Kun olimme kävelleet heidän ohitseen, poliisit kaarsivat sivuumme, hyppäsivät autosta ja syyttivät aktivistiamme siitä, että he olivat nähneet hänen tönäisseen yhtä siirtolaista. Ihmettelimme poliisin syytöksiä, koska kyseinen mustien miesten joukkio ei tällaisesta huomauttanut meille tai edes poliisille, vaan he olivat jatkaneet normaalisti matkaansa meidän ohitettuamme heidät. Vaikutti siltä, että virkavalta yritti väkisin keksiä tapoja meidän provosoimiseksi, sillä poliisihallitus on rakentamassa tällä hetkellä kannetta Vastarintaliikkeen kieltämiseksi. Mikäli olisimme provosoituneet, olisi poliisihallitus voinut käyttää välikohtausta “todisteena” meitä vastaan.

Poliisien otettua toverimme kiinni tekaistujen epäilyjen varjolla päätimme muuttaa omaa suunnitelmaamme, ja suuntasimme takaisin Oulun keskustaan jatkamaan materiaalin jakamista. Poliisikin tuli taas seuraamaan toimintaamme usealla autolla osoittaen paljon puhuttua “resurssipulaa”. Emme ehtineetkään jakaa materiaalia kauan, kun kuulimme, että toverimme oli vapautettu. Poliisi oli jättänyt hänet jonkin matkan päähän meistä samalla ilmoittaen, ettei hän saa tulla keskusta-alueelle.

Poliisit paikalle soittanut häirikkö.

Lopettelimme katuaktivismin, kun toverimme oli vapautettu, ja suuntasimme kokoontumispaikalle. Sinne siirtyessämme poliisi seurasi liikkumistamme, kunnes he lopettivat seuraamisemme puolivälissä matkaa. Päästyämme kokoontumispaikalle huomasimme kahden poliisiauton kaartavan sinne. Poliisit kävivät kuitenkin vain kääntymässä paikalla ja poistuivat. Tämän jälkeen siirryimme ruokailemaan.

Ruokailun aikana vaihdoimme ajatuksia päivän tapahtumista. Yleisesti kaikille oli jäänyt erittäin hyvä fiilis katuaktivismista. Aktivismin aikana oli saatu aikaan hyviä keskusteluja ja väittelyjä, mutta etenkin nuorilta tulleet suorat kysymykset siitä, miten Vastarintaliikkeen toimintaan pääsee mukaan, olivat suorastaan motivoivia. Virkavallan kohellukset ja mielivaltainen toiminta motivoivat niin ikään aktivistejamme, ja ne kuvastivat jälleen Suomen poliisin politisoitumista. Mielenkiintoiset keskustelut jatkuivat iltaan asti, kunnes viimeisetkin osallistujat lähtivät kotejaan kohti.

Katukuvasta suorastaan yhteiskuntamme tilanteen: Suomalaisvastaisen eliitin poliisi yritti käyttää jokaisen tilanteen hyväksi, jotta he pääsisivät häiriköimään ja estämään viestimme levittämisen. Samalla tavallinen suomalainen kadunkulkija tunnisti valkovihreät lippumme antaen aktivisteillemme kannustavia kommentteja. Kansalaiset osoittivat tyytymättömyyttään nykyistä mätää ja rappioitunutta järjestelmää kohden; he haluavat muutosta, jota me olemme ja jonka tuomme mukanamme. Eläköön voitto!

 

Oulun aktivistiryhmä

13 KOMMENTIT

    • Poliisin mädännäisyys on viimeisen 2 vuoden aikana suorastaan ryöpsähtänyt silmille. Huvittavin tapaus oli viime viikolta, kun poliisi toimi taksina “eksyneelle” kongolaiselle ja yritti jättää tätä eksynyttä kansallismielisten hoteisiin. Tässä video tapauksesta, en vieläkään pysty olemaan nauramatta tuolle pitkätukkaiselle pellepoliisille: https://youtu.be/-79ar5ZGB-I

  1. Hienoa toimintaa!Täyttääköhän tuokin tarra “kiihottaminen kansanryhmää vastaan” rikospykälän kriteerit?

  2. Todella tärkeää toimintaa!

    Poliisi on kyllä muuttunut vastenmieliseksi. Onkohan heillä käynnissä joku kilpailu Ruotsin poliisin kanssa? #kivapuhe

    • Poliisijohdolle luvattu hyviä uramahdollisuuksia jos vain muuttuvat avoimemmin veronmaksajien kustantamaksi poliittiseksi järjestöksi. Ja onhan tuolla työllistävä vaikutus, kun nytkin on saatu palkattua kymmeniä poliiseja erilaisiin huuhaahommiin jahtaamaan Facebook-kirjoittelijoita.

  3. Olipas hyvä video! Poliisin tämänhetkinen toiminta tuo mieleen vieraan sortajan joukkojen toimintaa sorrettua Suomen kansaa vastaan!! Suomen poliisi on kansamme vihollinen!

  4. Hienoa ja rohkeaa toimintaa teiltä. Olen pitkään miettinyt ottaa teihin yhteyttä ja pyrkiä liikkeenne jäseneksi.

  5. Loistavaa. Tällaista tarvitaan Ouluun ja ympäri Suomea enemmän. Jos olisin tiennyt katuaktivismista olisin tullut tervehtimään.

  6. Toimiko poliisi tuossa videossa kongolaisen laittomasti maassaolevan privataksina?

  7. Poliisikouluun pääsyn edellytys jo suvaitsevaisten asenne. Ken sinne halajaa täytyy osata feikata, mikäli on isänmaallinen ihminen.

Comments are closed.