Koti Artikkelit Kansallissosialistisen talous- ja rahajärjestelmän johtoajatuksia

Kansallissosialistisen talous- ja rahajärjestelmän johtoajatuksia

27

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tuoda esille kansallissosialistisen talous- ja rahajärjestelmän yleisiä periaatteita, perusfilosofiaa sekä hieman rakenteellisia seikkoja.

Pohjateoksena artikkelille on kesäkuussa 2015 julkaistu The German State On A Nationalist And Socialist Foundation, joka on intialaisen opettajan Alexander Jacobin englanninkielinen käännös alkuperäisteoksen Der Deutsche Staat Auf Nationaler Und Sozialer Grundlage (1923) vuoden 1931 viidennelle painokselle. Saksankielisen alkuperäisteoksen on kirjoittanut saksalainen rakennusinsinööri Gottfried Feder (1883–1941). Hän oli Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen ensisijainen talousteoreetikko ja -asiantuntija, jonka ajatusten pohjalta rakentui loppujen lopuksi koko kansallissosialistisen Saksan taloudellinen hyvinvointi.

Federin ajatukset innoittivat suuresti Adolf Hitleriä Saksan työväenpuolueen alkuvaiheissa ja myöhemmin. Talousoppinsa Feder oli itse kehittänyt taloustieteen teoksia ja yhteiskuntaa tutkimalla, sillä hänellä ei ollut taloustieteestä minkäänlaista tutkintoa.

Vaikka pohjateos on sidottu tiettyyn aikaan ja paikkaan eli Saksaan 1900-luvun alkupuoliskolla, on siitä löydettävissä lukuisia seikkoja ja periaatteita, joita voi soveltaa nykypäivänä. Kirjan sanoma on äärimmäisen antikapitalistinen muttei suinkaan kommunistinen. Feder onkin todennut, että kapitalismi ja kommunismi ovat loppujen lopuksi yhtä ja samaa johtuen siitä, että kumpikin ideologia pohjautuu pelkkään materialismiin.

Yleiset periaatteet

Kansallissosialismin tärkein periaate “julkinen etu ennen yksilön etua” on määräävä myös taloudessa. Se on ensisijaisesti moraalinen periaate, joka ilmaisee terävästi koko kansan hyvinvoinnin ja yksilön omaisuuden tavoittelun välisen suhteen.

Tästä päästään kätevästi toiseen suureen periaatteeseen eli yksityiseen omistusoikeuteen. Se on kaiken taloudellisen toiminnan kivijalka. Kommunismi kieltää verraten kokonaan yksityisen omistusoikeuden, ja tämä on yksi tärkeimmistä kansallissosialismin ja kommunismin toisistaan erottavista tekijöistä. Omistusoikeus ei ole kuitenkaan rajaton, kuten on asian laita kapitalismissa, vaan sille asetetaan ehdottomia rajoituksia. Nämä rajat ovat pikemminkin moraalisia kuin valuuttamääräisiä, ja ylimpänä rajaavana tekijänä on luonnollisesti “julkinen etu ennen yksilön etua”. Raja kulkee siinä, missä omaisuudesta syntyy vallan väline ja mahdollisesti yhteisöä riistävä tekijä. Näin määritellen yksityisen omistusoikeuden rajoitus toimii kansallissosialismissa.

Kolmas omaisuuden hankkimiseen liittyvä periaate on yksinkertaisesti “kullekin ansionsa mukaan”. Vertailun vuoksi: marxilaisessa kommunismissa vastaava ajatus on “kultakin kykynsä mukaan, kullekin tarpeensa mukaan”. Kansallissosialistinen talous painottaa näin ollen oikeudenmukaisuutta kaikessa talouteen liittyvässä toiminnassa.

Tärkeää on myös vastata seuraavaan kysymykseen: mikä on talouden tehtävä? Vastaus kuuluu seuraavasti: kysyntään vastaaminen eikä tuoton hakeminen. Kapitalistisessa taloudessa kaiken taloudellisen toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa. Perustarpeiden tyydyttäminen menee tämän kanssa yksiin, jos on mennäkseen. Sen on siis tuotettava voittoa, ja jos se ei tuota, perustarpeiden tyydytys saa mennä. Kansallissosialistisessa taloudessa puolestaan perustarpeiden täyttäminen on ensisijaista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että talouden on ensin kyettävä ruokkimaan, vaatettamaan ja asuttamaan kansakunta ennen kuin mitään muuta taloudellista toimintaa voi katsoa voitavan harjoittaa. Tähän “muuhun toimintaan” voidaan lukea esimerkiksi taide, ylellisyystuotteet jne.

Kaikessa talouden toiminnassa tuotto kuuluu ehdottomasti vain niille, jotka osallistuvat siihen omalla aidolla työpanoksellaan eli fyysisellä työllä, henkisillä ponnistuksilla jne. Pelkkä rahan lainaaminen ei siten lähtökohtaisesti oikeuta voitonjakoon. Kansallissosialismi suosii voimakkaasti yrittäjähenkisyyttä, ja näin ollen luodaankin yritysystävällinen toimintaympäristö, jossa periaatteessa aina minkä tahansa alan yrittäjä kykenee omalla osaamisellaan ja ahkeruudellaan ansaitsemaan palkkansa.

Työntekijän ja yrittäjän välisessä voitonjaossa pätee aina “kullekin ansionsa mukaan”, ja tarkemmin tämä määritellään yhteisin sopimuksin ilman turhaa ja haitallista luokkataistelua. Yrittäjä ja työntekijä ovatkin kansallissosialistisessa ajattelussa aina samalla puolella. Mitään “rakenteellista” tai “ihanteellista” työttömyyttä ei kansallissosialismi tunne, vaan täystyöllisyys on aina tavoite. Talouden on määrä palvella kansakuntaa, eikä kansakunnan taloutta.

Kansallissosialismi vastustaa nykyisen rahajärjestelmän ylläpitämää keinotekoista niukkuutta.

Rahan olemus ja liikkeelle lasku

Kansallissosialistisessa taloudessa rahalla on avainrooli. Pelkkä vaihdantatalous ei ole nykyisessä monimutkaisessa (jo vuonna 1923, puhumattakaan vuodesta 2018) talousjärjestelmässä millään lailla järkevää, vaan tarvitaan yleisesti hyväksytty vaihdon väline, raha. Se ei ole itsessään filosofisesti ajateltuna hyvä eikä paha, vaan yksinkertaisesti neutraalia. Rahan syvin olemus on kansallissosialismissa “palkkio tehdystä työstä” eikä mitään muuta. Rahan tehtävä on olla vaihdon väline, jonka kuuluu kiertää kädestä käteen, jotta talous toimii oikein eli perustarpeet tyydytetään jne. Rahan ansaitsematon kasaantuminen jollekin yksityiselle henkilölle tai yhteisölle on taloudelle suoranaisesti vahingollista, koska raha lasketaan liikkeelle yhteisen hyvän edistämiseen eikä henkilökohtaisen rikastumisen välineeksi. Yleinen periaate “julkinen etu ennen yksilön etua” näkyy tässäkin seikassa.

On syytä huomata, ettei rahan kasaantumisen estäminen tarkoita sitä, että rahan säästäminen olisi paheksuttavaa. Kaiken hankitun rahan laittaminen välittömästi kiertoon takaisin ei ole edes luonnollisesti järkevää, vaan rahan säästäminen jonkin arvokkaamman asian, kuten asunnon ai kalliin käyttöesineen hankkimiseksi, on täysin hyväksyttyä ja jopa suotavaa, kunhan raha palautuu aikanaan takaisin kiertoon.

Rahan liikkeelle laskuun ja painamiseen on valtiolla täysin suvereeni oikeus. Valtio rahoittaa myös menonsa itse ja hallitsee itse rahataloutta valtiollisen keskuspankkinsa välityksellä. Valtio ei voi kuitenkaan loputtomasti laskea liikkeelle ja kiertoon uutta rahaa, koska se alkaa alentaa loppujen lopuksi rahan arvoa, vaan se luo lisää rahaa kiertoon vain, kun siihen on todellista tarvetta. Tarkoituksena onkin, että luotua rahaa vastaan synnytetään myös uutta todellista varallisuutta, esimerkiksi rakennetaan yhteiskunnallista infrastruktuuria.

Vertailun vuoksi: Nykyisessä kapitalistisessa rahajärjestelmässä käytännössä kaikki raha luodaan korollisena velkana yksityisissä pankeissa, jotka lainaavat sen eteenpäin. Se, synnyttääkö lainattu raha uutta todellista varallisuutta, ei ole nykyisessä rahajärjestelmässä millään lailla taattua. Lisäksi koko ajan juokseva korko imuroi varallisuutta tehokkaasti luotonantajien taskuihin, jolloin kaikki taloudellinen toiminta onkin loppujen lopuksi luottoja antavan suurpääoman varallisuuden kartuttaja samalla köyhdyttäen todellisen työn tekijöitä, ainakin ilman talouskasvua.

Rahan lainaaminen on mukana myös kansallissosialistisessa taloudessa, mutta koron ottaminen lainarahasta on yksiselitteisesti kielletty. Lisäksi lainan ja sen takaisinmaksun lopputuloksena on saavutettava lainan ottajan taloudellisen toiminnan ja aseman vahvistuminen. Näin rahan lainaaminen onkin taloudelle eduksi.

Verotus ja inflaatio

Nykyisessä rahajärjestelmässä inflaatiota eli yleistä hintojen nousua pidetään positiivisena asiana, ja jopa Euroopan keskuspankin inflaatiotavoite on noin 1,8 prosenttia vuodessa. Jopa hintojen vakaana pysyminen eli 0 prosentin inflaatio on epätoivottu lopputulos. Vastakohtana tälle Federin käsityksen mukaan hintojen vakaus on tavoiteltava asia. Hänen tulkintansa mukaan inflaatio johtuu lainatusta rahasta otettavasta korosta. Jos valtiolla ei ole oikeutta laskea rahaa liikkeelle itse, sen on otettava se korollisena velkana silloin, kun veroilla ja muilla valtion tulonlähteillä kerätyt varat eivät riitä.

Koska jatkuvasti juoksevat korot pitää maksaa, valtio ottaa käyttöön vähitellen uusia veroja. Näistä uusista veroista välilliset verot, kuten arvonlisävero, polttoainevero jne. ovat myrkyllisiä rahatalouden kannalta, koska ne kallistavat hintoja ja näin ovatkin inflatorisia. Lisäksi välilliset verot ovat peräti sosiaalinen rikos, koska ne osuvat pahimmin pienituloisiin ja ennestään köyhiin ihmisiin, joiden elämän perustarpeiden täyttäminen tulee aina vain kalliimmaksi välillisten verojen noustessa.

Toinen inflaation syy on talouden hukuttaminen rahaan ilman uuden varallisuuden luomista. Näin ollen valtion on rahaa liikkeelle laskiessaan huolehdittava siitä, että uutta fyysistä varallisuutta syntyy samanaikaisesti, kuten aiemmin mainittiin. Nykyisin esitettävä ja etenkin eurokriisin aikaan monesti kuultu väite siitä, että valtion rahanluonti johtaa hyperinflaatioon, voidaan kumota näillä seikoilla. Ainoa sallittu inflaation muoto on luonnollinen inflaatio, jossa esimerkiksi katovuosi vie sadon ja syntyy ruokapula. Nykyisessä rahajärjestelmässä uutta rahaa luodaan velkoja myöntämällä, ja koska niitä voi saada miltei rajatta ilman takuuta uuden varallisuuden syntymisestä, on nykyinen rahajärjestelmä hyvin herkkä inflaatiolle.

Inflaatio ja verotus kytkeytyvät aiemmin kuvatulla tavalla toisiinsa. Kuitenkin kansallissosialistisessa valtiossa verotuksen rooli on olla pikemminkin rahatalouden vakautta säätävä mekanismi kuin valtion varojen kerääjä, mitä se on nykyään Euroopassa ja lähes kaikkialla maailmassa. Itse asiassa kansallissosialistisessa taloudessa verotus on vasta viimesijainen valtion varojen keräysmekanismi. Eri veroista ainoastaan välittömät verot ovat sallittuja, ja nekin pitää kerätä niiltä, joilla on kykyä veroja maksaa. Verotuloilla ja muilla valtion tulonlähteillä voi siten kustantaa sellaiset yhteiskunnalliset toiminnot, jotka eivät itse tuota mitään mutta jotka ovat hyvin tärkeitä. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi koululaitos ja poliisitoimi. Jos näihin toimintoihin valtio alkaisi luoda uutta rahaa, lopputuloksena olisi jälleen kerran rahan ostovoiman aleneminen. Valtion tulonlähteinä ovatkin pääasiassa valtio-omisteisten yhtiöiden tuotot, joiden jatkeena on verotus välittömien verojen kautta. Välilliset verot ovat aiemmin kuvatusta syystä epäsuotuisia. Ihannetilassa valtio voisi luopua kokonaan verotuksesta ja maksaa kaiken toimintansa muilla tulonlähteillään.

Kirjoittajan loppukaneetti

Tässä olen esitellyt Gottfried Federin ajatuksia taloudesta ja täydentänyt niitä omilla esimerkeilläni ja lisämietteillä, mikäli olen katsonut tarpeelliseksi. Pankkien roolista kansallissosialistisessa taloudessa en ole maininnut juuri mitään, koska ne ovat pelkästään talousjärjestelmän teknisen toteutuksen osa. Mainittakoon kuitenkin, että pankkien rooli on lähinnä lainata talletuksia lainaa tarvitseville mutta ei luoda rahaa itsenäisesti.

En ole myöskään maininnut sosiaaliturvajärjestelmästä mitään, mutta se luonnollisesti maksetaan valtion varoista. On syytä huomata kuitenkin, että sen tulee tietenkin tarjota ihmisarvoinen toimeentulo niille, jotka eivät kykene työntekoon. Sosiaaliturvan väärinkäyttö ehkäistään sangen yksinkertaisesti. Kansallissosialistivaltio tarjoilee kansalaisille aina mielekästä tekemistä päämäärättömän lorvailun sijaan, jolloin “Arbeit macht frei” saa sen merkityksen, mitä se todella tarkoitti aikanaan. Näin ollen kansallissosialistinen hyvinvointivaltion malli ei tyydytä vain materialistisia tarpeita vaan myös henkiset tarpeet.

Näiden esiteltyjen taloudellisen rakenteiden ja seikkojen valossa alkaakin nykyinen julkisuudessa käytävä talouskeskustelu näyttää melkoisen päämäärättömältä soutamiselta ja huopaamiselta. Ekonomistien puheet ovat lähinnä uusliberalistista propagandaa. Kaikenlainen mikroyrittäjyys-, silpputyö-, vuokratyö-, kilpailukyky- ja aktiivimallipotaska ei tule ratkaisemaan yhtään mitään. Ne pönkittävät lähinnä suurpääoman etua ennestään. Eurokriisin aikaan vuosina 2010–2012 keskustelu taloudesta kävi kuumimmillaan mutta jäähtyi. Talouden rakenneviat eivät sen sijaan ole kadonneet mihinkään. Oikeisto ja vasemmisto saavat kinastella keskenään vaikka maailman tappiin saakka siitä, leikataanko valtion menoja vai velkaannutaanko suurpääomalle lisää.

Loputtomalle “tarvitsemme talouskasvua tai muuten hukka perii” -jargonille voi todeta: meidän kansallissosialistien mallissamme talous saa kasvaa, mutta sen ei ole pakko kasvaa. “Markka takaisin” -populisteille taas voi sanoa seuraavaa: ajatuksenne on kyllä oikea, mutta miten ajattelitte toteuttaa markan rakenteen? Jos tuumailette sen samanlaiseksi kuin 1990-luvulla tai aikaisemmin, pitäkää mieluummin suunne kiinni.

Kansallissosialistit sen sijaan pyyhkäisevät koko ongelman pois päiväjärjestyksestä ja raivaavat tietä kohti todellista vapautta. Kertaan vielä ydinaineksen:

“Talous palvelee kansakuntaa!”
“Julkinen etu ennen yksilön etua!”
“Kullekin ansionsa mukaan!”
“Suurpääoma on todellinen vihollinen!”

Teemu Tuuliainen

Vieraileva kirjoittaja

27 KOMMENTIT

  1. Huomio, huoli ja terve vihakin siinä samalla kohdistuvat ikävä kyllä suurimmilta osin täysin väärin asioihin – sen verran hyvin on sionisti suomalaistakin harhauttanut. Kaikkien ongelmien aiheuttaja on RAHAN SYNTYMEKANISMI eli KOROLLINEN VELKARAHA, joka otetaan oman kansallisen pankin asemesta yksityisiltä juutalaisilta mafiapankkiireilta.

    Rahan tarve on koron takia jatkuvasti suurempi, kuin rahaa edes liikkeellä on. Tämä on väkisinkin orjuuttava ja tuhoon ajava systeemi! Korko, joka maksetaan takaisin, maksetaan myöskin samalla lainatulla rahalla. Täten Suomen kansa ja koko Eurooppa ajautuu juutalaisen maailmanvallan orjatyövoimaksi, maksaen verorahoillaan lainojen korkomenoja kansainväliselle pankkimafialle. Lainan oton tarve siis kasvaa yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Myös inflaatio (yleinen hintatason nousu; rahan arvon lasku) rahan lisääntyessä kokoajan kasvaa eli juutalainen saa myytyä tuotettaan alati kasvavalla vauhdilla.

    Ulkomaankauppa tuo hetkittäistä apua Suomelle, jos ajattelemme asiaa suljettuna systeeminä. Mutteihän se reaalitilanteessa sitä ole. Ennen jokaista palkan-, etuuden- tai eläkkeenmaksua ja ennen jokaista investointia on ensin otettava uutta velkaa. Mikään työ tai tuotanto ei luo järjestelmään sen arvoa vastaavaa määrää rahaa, vaan UUSI KOROLLINEN LAINA ainoastaan luo sen määrän verran sitä. Aina ensin on velka – sitten vasta KAIKKI muu. Jos rahaa ei käytetä (eli uutta lainaa ei oteta), kaikki pysähtyy: palkanmaksut, tuotanto jne.

    • Pirulliseksi tämän sionistisen noidankehän tekee se, ettei MIKÄÄN MÄÄRÄ LEIKKAUKSIA eikä toisaalta myöskään MIKÄÄN MÄÄRÄ KULUTUSTA tuo ratkaisua eikä helpotusta ongelmaan. Juutalaiselta lainattu korollinen velkaraha itsessään aiheuttaa ongelman! Se on kitkettävä juurineen pois Euroopasta – se on meidän ainoa pelastuksemme. Muuten emme koskaan hallitse itseämme: maanpuolustus- tai maahanmuuttopolitiikkaamme, hallitustamme, koulutusjärjestelmäämme tai YHTÄÄN MITÄÄN. Ainoa keino elämän jatkumiseksi Euroopassa ja Suomessa on irtaantua tästä riistojärjestelmästä, joka vie meiltä itsemääräämisoikeuden! Rahanluontimonopoli on saatava takaisin ITSENÄISELLE, VALTIOLLISELLE KESKUSPANKILLE, jolloin määräämme itse täysin kansallisen rahantarpeemme, pidämme inflaation kurissa ja nousemme lähelle täystyöllisyyttä! Meidän on keskityttävä eliminoimaan ongelman aiheuttaja – ei sen oireita!

      Uusi raha – nk. “fiat-raha” (“fiat” on latinaa ja tarkoittaa “tulkoon”) – tehdään aina kirjanpitotemppuna tyhjästä. Uusi laina on siis aina täysin uutta, tuoretta, siihen hetkeen asti ennen olemassaolematonta rahaa. Rahaa ei luoda mistään kulta- tai muustakaan reservistä, eikä pankissa asiakkaiden talletettavana olevaa rahaa myöskään missään nimessä ikinä lainata eteenpäin, sillä siitä rahasta pankki maksaa korkoa asiakkailleen. Korko ei ole mitään muuta, kuin tuotteen nimeltä “raha” hinta. Talletettaessa asiakas myy rahaa pankille ja lainattaessa asiakas ostaa rahaa pankilta. Molemmissa tapauksissa päivän noteerattu korko on sen kauppahinta.

      • Ennen rahalla oli itseisarvo eli raha oli tehty esim. kullasta tai hopeasta, ja oli kirjaimellisesti painonsa arvoinen rahassa. Nykyään seteliin (joka on puuvilla-pellavaseosta) ja kolikkoon (jotka ovat jotakin mahdollisimman halpaa, juuri ja juuri riittävän kestävää metalliseosta) on painettu sen nimellisarvo. Tuo luku ei ole mitään muuta, kuin SOVITTU arvo jolla kyseisen rahan voi vaihtaa hyödykkeisiin eli tuotteisiin tai palveluihin. Kuvitelkaa: koko järjestelmä on pelkkä sopimus; ykkösiä ja nollia tietokoneiden systeemeissä!

        Digirahaan siirryttäessä rahan liikkeellelaittajalla minimoituu rahan tuotantokustannukset niin alas kuin mahdollista! Nykyäänkin esim. Yhdysvaltojen keskuspankki, juutalaisomisteinen yksityispankki Federal Reserve, tekee rahaa mahdollisimman halvalla. Rahatehtaassa – josta Fed tilaa rahat valtion obligaatiota (maksusitoomusta) vastaan ja jotka USA:n kansalaiset sitten kuluttavat kiertoon – on töissä mahdollisimman matalapalkkaisia työntekijöitä, usein neekereitä. Siellä raha painetaan ja leikataan, pakataan ja lopulta myydään (huutokaupataan) parhaiten maksavalle keskuspankille, josta raha valuu alaspäin pienempiin pankkeihin ja sieltä kuluttajille, lähinnä asunto- ja autolainojen myötä.

        • Meilläkin on eurouudistus meneillään. Sanovat, että tarkoituksena on tehdä paremmin kestävää rahaa. Todellisuudessa ainoa intressi on rahan tekeminen mahdollisimman halvalla. Tämän takia kolikoiden ja seteleiden seoksia aina joskus revisioidaan. Inflaation kasvaessa rajattomasti kohti ääretöntä, juutalainen myy meille enemmän ja enemmän rahaansa, josta me maksamme aina vain enemmän ja enemmän korkoa. Mahdoton yhtälö: luonnonvarat tulevat vastaan ja se onkin ainoa rajoite fiat-rahan määrälle. Sitä voi tehdä vain niin paljon kuin sen takeeksi on energiaa.

          Siinä ongelman syy. Herää, suomalainen.

  2. Yksinkertaisia pointteja rahataloudesta ja rahan syntymekanismista:

    • MIKÄÄN MÄÄRÄ kulutusta TAI toisaalta säästöjä ja leikkauksia EI pelasta meitä tuholta tässä korolliseen velkaan perustuvassa huijaussysteemissä. Olemme aina lopulta saman ongelman äärellä: meillä ei ole tarpeeksi rahaa. Toki pärjäämme nyt luottokortteinemme ja pikavippeinemme, mutta mitä sitten, kun juutalainen kiristää hinnat niin ettei enää ole varaa ruokaan eikä puhtaaseen veteen?

    • Ennen jokaista palkan-, etuuden- tai eläkkeenmaksua ja ennen jokaista investointia on ensin otettava uutta velkaa. Mikään työ tai tuotanto ei luo järjestelmään sen arvoa vastaavaa määrää rahaa, vaan UUSI KOROLLINEN LAINA ainoastaan luo sen määrän verran sitä. Aina ensin on velka – sitten vasta KAIKKI muu. Jos rahaa ei käytetä (eli uutta lainaa ei oteta), kaikki pysähtyy: palkanmaksut, tuotanto jne.

    • Juutalaiselta lainattu korollinen velkaraha itsessään aiheuttaa ongelman! Se on kitkettävä juurineen pois Euroopasta – se on meidän ainoa pelastuksemme. Muuten emme koskaan hallitse itseämme: maanpuolustus- tai maahanmuuttopolitiikkaamme, hallitustamme, koulutusjärjestelmäämme tai YHTÄÄN MITÄÄN. Ainoa keino elämän jatkumiseksi Euroopassa ja Suomessa on irtaantua tästä riistojärjestelmästä, joka vie meiltä itsemääräämisoikeuden! Rahanluontimonopoli on saatava takaisin ITSENÄISELLE, VALTIOLLISELLE, VOITTOATAVOITTELEMATTOMALLE KESKUSPANKILLE, jolloin määräämme itse täysin kansallisen rahantarpeemme, pidämme inflaation kurissa ja nousemme lähelle täystyöllisyyttä!

    • Se jolla raha on (se joka rahan luo) laatii säännöt, ja se joka laatii säännöt, saa lopulta kaikki rahat. (Kaikki omaisuus ulosmitataan pilkkahintaan/ryöstetään perintöveroilla ym. kestämättömillä maksuilla ja ihmiset päätyvät orjatyövoimaksi juutalaisille. Verorahoillamme maksetaan sionistisille yksityispankeille lainojemme korkomenoja!)

    • • Kaikki talouskriisit ja sodat luodaan keinotekoisesti. Markkinoita ohjataan täysin kulloinkin haluttuun suuntaan eli ne eivät ole mikään ihmisen tahdosta riippumaton, itsenäinen entiteetti! Sisäpiiri so. juutalainen, kansainvälinen pankkimafia tietää etukäteen kaikki pörssikurssien muutokset ymv. sillä he omistavat pörssit, luottoluokittajat jne. – ja nekin ovat itsessään YRITYKSIÄ.

      • Uusi, pankista lainattu raha tehdään KIRJANPITOTEMPULLA TYHJÄSTÄ. Sitä ei ole siihen hetkeen asti ollut olemassa. Rahaa ei luoda mistään kulta- tai muustakaan reservistä, eikä pankki missään nimessä lainaa siellä jo olevia eli sinne asiakkaiden tallettamia rahoja, sillä niistä rahoista pankki maksaa talletuskorot asiakkailleen!

      • Toisen on hävittävä (-), jotta toinen voi voittaa (+). Molemmat (kaikki) eivät voi voittaa.

  3. Äärimmäisen tärkeä artikkeli, joka osoittaa, miksi kansallissosialismi on ainut vaihtoehto oikeiston ja vasemmiston korruptiolle! Toivottavasti pääsemme lukemaan Tuuliaiselta lisää artikkeleita tulevaisuudessa!

    • Ja selittää hyvin sen, miksi Kolmannesta Valtakunnasta piti päästä eroon; omavarainen ja itsenäinen, kansainvälisistä koronkiskojapankeista riippumaton järjestelmä on jokaisen koroilla elävän riistäjän pahin painajainen. Saksan talouskasvu oli sitä luokkaa, että se olsi hyvinkin nopeasti maksanut ottamansa lainat käteisellä pois, eikä olisi tarvinnut uutta lainaa moiseen operaatioon.

      Sehän ei ole salaisuus, että Puolue rahoitti ulkomailta lainatulla rahalla työllistämisen, sosiaaliuudistukset, koulutusuudistuksen ja rakennusprojektit (kuten autobahnit) yms hyvinvointiin positiivisesti vaikuttavat asiat. Kun lainanantajat huomasivat, että Saksa selviää helposti lainojensa maksuista ja koroista ilman lisälainoja, tuli pankkiporhoille hätä käteen.

      Aate olisi levitessään vähentänyt rahavallan mahtia ja koko “korolle korkoa ja lisälaina kaupan päälle”-systeemin uskottavuus olisi haihtunut taivaan tuuliin vieden mennessään kyseisten systeemien kuristusotteen tavallisen kansalaisen kurkusta. Ei sellaista voi sallia, ei.

  4. Tämä oli kieltämättä harvinaisen selväsanainen artikkeli taloudesta. Toivottavasti ei ollut viimeinen laatuaan kirjoittajan kynästä.

  5. , sillä hänellä ei ollut taloustieteestä minkäänlaista tutkintoa. Siinä on tärkein lause muutenkin loistavasta kirjoituksesta. Lähes jokainen Suomalainen kykenee hoitamaan oman tai perheensä taloudenpidon useat jopa yrityksensä. Valtion taloudesta on taas rakennettu raketti tiedettä, jota eivät tavantallaajat kuulemma kykene ymmärtämään. Samat lainalaisuudet pätevät kautta linjan pienistä yksiköistä(perhe) aina globaaliin talouteen asti. Harhassa jossa ajattelu, myös talous asioissa on ulkoistettu “viisaammille” pieni porukka kykenee ajamaan massoille vaarallista politiikkaa. Kaiken kaikkiaan hyvä kirjoitus, jossa paneudutaan todelliseen sairauteen, eikä mölistä oireista. Sääli että kansallis-sosialismi toimii anti midaksen kosketuksen lailla estäen sanoman leviämisen kansan tietoisuuteen.

    • Tarkennetaan tätä anti midaksen kosketusta.
      Keskustelu samanmielisten rinkirunkkausporukan ulkopuolella sinänsä järkevien ihmisten kanssa.
      -tää yks kaveri kirjoitti näin: Pälä Pälä Pälä.
      -ai vittu toi on niin totta.
      – miks ei me voida tehdä noin.
      -kuka tää kaveri oli.
      – no se oli se ja se
      -vittu, sehän oli NATSI
      -äskenhän sen ajatukset oli ihan OK
      -vittu mitä natsipaskaa,haluuk sä tappaa kaikki juutalaiset,ym paskaa.
      Peli on menetetty. Case closed.

      • Meidän kansallissosialistien työ onkin muuttaa tätä ajattelutapaa. Siinä on myös otettu askelia eteenpäin viimeaikoina.

        • Jos se mitä kansallis-sosialisti suustaan päästää on natsipaskaa, millä vitulla käännetään holohoax uskovaisten ajattelutapaa. Meinaatko ihan talkoopohjalta ponnistaa paremman propaganda koneiston kuin koukkunokkien vastaavan. Ainoa asia mitä voimme muuttaa on oma ajattelumme. Jos emme enään raahaisi kolmatta valtakuntaa painolastina, uudistaisimme termistöä jolla asioista puhutaan siinä olisi jo hyvä alku. Kun maailma muuttuisi sankarit saisivat ansaitsemansa arvon, ja omiin muroihin kusiat tuomion.

          • Voit tietysti osoittaa yhdenkin “ei me olla natseja”-selittelijäjärjestön, joka olisi suurempi ja aktiivisempi kuin Vastarintaliike.

            Me ollaan ylpeitä kansallissosialisteja, jotka ei häpeä omia näkemyksiään. Meille rehellisyys on kaiken perusta. Meille selittelijät on epärehellisiä, pyrkyreitä ja tuomittuja häviämään.

            Mihin muuten vetäisit rajan tavoitellessasi pikavoittoja ja kieltäessäsi omat todelliset näkemyksesi? Missä vaiheessa kokisit menneesi liian pitkälle?

          • En häpeä kansallis-sosialistisia mielipiteitäni, en ole perustamassa selittelyjärjästöjä saatika liittymässä niihin. Minulle tärkeämpää on yhteiskunnan muuttaminen parempaan suuntaan kuin kolmannen valtakunnan muiston vaaliminen. Pikavoittojen haaliminen tai pyrkyryyskään ei kuulu suunnitelmiin. Jos roomalais tervehdys ja muu kolmannen valtakunnan rekvisiitta on teille tärkeämpää kuin modernin kansallis-sosialistinen valtion ajaminen ei olla samalla asialla.

    • Aihe on tärkeä, kiitos Tuuliaiselle. Myöskin BbB:n ja Zerstörerin kommentit ovat arvokkaat.

      Omaa mielipiteeni on, että kun rahan luonnin monopolio on KS-valtiolla, silloin kohtuullinen inflaatio ei ole ongelma: suljetusta järjestelmästä raha ei häviää, mutta säästäjille olisi motivaatio olla kasvattamatta säästöt turhan suuriksi.

      Valitettavasti tuskin edes yksi tuhannesta goyimista ymmärtää miten nykyinen juutalainen rahajärjestelmä toimii. Asiaa ymmärteneistä taas valtaosa on opportunisteja/konformisteja. Juutalaisten rahavalheen paljastaminen kansalaisille on se kaikista suurin syy, miksi Suomea hallitseva Judentum pyrkii kieltämään PVL (ja toiseksi suurin syy on Holoco$tin valheen paljastaminen); maassa kun ei ole toista poliittistä järjestöä joka esittää tätä keskeistä epäkohtaa mainittaen nimeltään myös petollisen rahajärjestelmän luojia ja valtiaita, juutalaisia.
      Valitettava tosiasia on, että valtaosa suomalaisista ei ymmärrä edes prosenttilaskuja. Massojen herääminen täten on mahdollinen (mutta ei väistämätön) vasta kun systeemi romahtaa. On toki mahdollista, että romahduksenkin keskellä sheeple alkaa käyttäytymään Feodor Dostojevskin ennustamalla tavalla: polvistuvat juutalaisten edessä ja rukoilevat: “Tehkää meistä orjia, mutta ruokikaa meidät!”. Toisaalta on mahdollista, että Internetin ansiosta tapahtuu kansan herääminen juutalaisesta hypnoosista ja pakon edessä ymmärtää kansallissosialismin idean, sitten ihmiskunta pelastuu.
      Yksi asia on selvä: velkasaturaatio on saavutettu ja juutalaisten hallitseman fiat-rahajärjestelmän romahdus käynnistetään (siis he käynnistävät!) milloin vain. Kiina ja Venäjä valmistautuvat tähän väistämättömään romahdukseen hyvinkin aktiivisesti. Meidänkin on valmistauduttava. Muuta emme voi kuin edelleen kertoa totuuden kansalle. Ja totuus rahasta on keskeisin – ihmiskunnan orjuuttajien, juutalaisten, mahti perustuu tähän valheeseen (ja ihmisten tyhmyyteen).

  6. Onko muuten totta, että Suomen (Pankin) kultavarannot
    on viety Suomesta pois jonnekin muualle säilytykseen?
    Onko asiatietoa/faktaa kuulemastani asiasta?

    Kiitos jo etukäteen asiallisesta, asiantuntevasta vastauksesta!

  7. Kiitos muuten mielenkiintoisesta artikkelista!

    Mainittu Gottfried Feder on kaikissa piireissä edelleen arvostettu kaupunkisuunnittelun klassikko.

  8. Kuten edellä useasti mainittu, artikkeli on tärkeä. Mutta miksi markkaa ei voisi tuoda takaisin ennen -90 lukua vallinneiden käytäntöjen mukaan? Tuolloin oli 7 vuoden jakso jolloin inflaatio oli alle 2%. Esitetty kansallissosialistinen malli ei poikkea markka-ajasta paljoakaan, arvo voidaan yhä sitoa valtion omaisuuteen. Eroina tietysti se kuka omistaa pankin/pankit ja miten säädellä inflaatiota. Ihminen on luonteeltaan laiska ja ahne.

    Kun itse asuin vuosia Saksassa opin sikäläisen matematiikan talousdesta osana rakennustoimintaa. Itse projekti ja siitä saatava kompensaatio ei ollut tärkeä koska jokainen hanke loi ympärilleen kuusinkertaisen vaihtotalouden. Eli, itse hankkeen voi myydä tappiolla JOS saa monopolin ruokahuoltoon, siivouksen, alueen kauppatoimintaan, majoitukseen jne. Ikävä kyllä Suomessa ei ymmärretä sitä vaan halutaan poskettomia katteita joka portaalta. Itse tunnistan tyhmääkin tyhmemmän yrittäjän siitä että hintoja kertoessaan hän sanoo “plus alvi”. Siitä tietää hänen kateprosenttinsa ja laskutaitonsa. Saksassa kauppaa tehdään 4% katteella. Se varmistaa että kaikilla on varaa ostaa ja valtiokin saa vähäsen. Saksalaisen 4% kate lasketaan kaavalla x*1.04 eikä x/0.96 kuten Suomessa. Täälä puhutaan myös voitosta katteena.

    Ja sitten hyperinflaatioon. Rahan laskeminen markkinoille aiheuttaa hyperinflaation. Se on fakta. Jos rahaa lasketaan markkinoille 100 000e/ihminen niin mitä seuraa? Kansa lomailee, ostaa uusia autoja, pistää vaatekaapit uusiksi, ostavat vuokrattavia kiinteistöjä, harrastaa… Ja kaikki tuo aiheuttaa välittömästi hintojen nousun. Kansa ei ymmärrä että raha täytyy pitää rajojen sisällä. Se hukataan saman tien maailman tuuliin. Jos joku keksii miten toteuttaa varallisuuden kasvun ilman inflaatiota, Nobeli sille.

    Saksassa opetetaan että jos jotain tuotetta valmistetaan Saksassa niin sitä parempa ei ole olemasa. Pitää usein paikkansa mutta mitä tapahtui “Suosi Suomalaista” sloganille? Ovatko suomalaiset unohtaneet sen merkityksen?

    • Ei ole merkitystä, markka vai euro jos sen luo tyhjästä yksityinen pankki, ja perustuslakiin on kirjoitettu, että “Keskuspankki EI saa rahoittaa Valtiota”.

      Inflaatio syntyy kun rahan määrä kasvaa nopeammin kuin ostettavien tavaroiden ja palveluiden määrä. Nyt kun velkasaturaatio on saavutettu inflaatio ei kehity koska rahaa luodaan vain korollisena velkana. Veloissa hiusrajaa myöten olevat goyim eivät ota uutta velkaa riittävästi, joten kaikki pysähtyy ennen pitkää deflaation takia. Bankstereilla ei ole muuta keinoa elvyttää rahan kysyntää kuin sota. Tämä on tehokas ja hyväksi havaittu keino.

      Kun rahan luo Valtion Keskuspankki, liikkeelle laskettavan rahamäärän aina voidaan säätää vastaamaan valmistettujen tavaroiden ja palveluiden määrää. Mutta Keskuspankin ei saa olla Valtion työkalu koska Hitler! Keskuspankin alistaminen goimien kansantalouden tarpeisiin olisi pahinta antisemitismiä.

  9. http://www4.dr-rath-foundation.org/brussels_eu/roots/08_goebbels_europe_future.html Hei, olen tutkittuanu 2 maailmansodan aikaista ja sitä edeltävää historiaa tarkemmin alkanut osoittaa mielenkiintoa teidän ajamaanne asiaa kohtaan. Koen itseni kansallismieliseksi, koen ennenkaikkea huolestuneisuutta valkoisten populaatioiden selviämisestä ja olen hyvin EU-kriittinen. Ohessa olevasta linkistä voi huomata kuitenkin varsin osuvia yhtymäkohtia EU:n ja Valtakunnan välillä, joita valtavirtaan kuuluvat kansallismieliseksi itseään kutsuvat käyttävät argumenttina kansallisosialismia vastaan. Olisin kiinnostunut, jos joku teistä perehtyneemmistä voisi tuoda valoa asiaan, siis varmistaa tai kieltää onko Goebbels näin puhunut ja sikäli jos on, miten teidän mielestänne puheen sisältö on lunastettu kansallissosialistisessa viitekehyksessä?

  10. Nykyinen EU-järjestelmä näyttää mihin kansallissosialismi johtaa. Onhan nykyinen järjestelmä ylikansallissosialistinen. Ylikansallisen siitä tekee unionismi ja sosialistisen keynesiläiseen talousajatteluun perustuva hokeminen kysyntäkriisistä, kuluttamisesta ja pankkiunioneista. Olen ehkä väärässä, mutta bessersisseröin tänne ou jea.

  11. Korko-orja en viitsi mä olla, velkaa mulla aina nolla

    Vaikka en eläkettä kartuta, ei mun puuhiini verohallinnossa tartuta

    Anti-islam Räp

  12. Haluan kysyä täältä pari kysymystä kansallissosialistisesta talouspolitiikasta:
    1.Rahan lainaaminen. Korkoa ei saanut periä ja oletan ettei myöskään marginaalia. Marginaalin tulisi kuitenkin kattaa luottotappioriski. Millä kansallissosiaalisessa taloudessa katetaan luottotappioriski? Miksi kukaan yksityinen taho haluaisi lainata rahaa ilmaiseksi (ja inflaation syötäväksi) ilman että saa mitään kompensaatiota ottamalleen riskille?
    2.Yrityksen voitonjako. Pienyrittäjyys on sallittua, mutta voitot valtiolle/työntekijöille? Yrittämisen riski kuitenkin yrittäjälle? Haluaako kukaan ottaa riskiä, mikäli onnistumisesta ei saa taloudellista palkintoa?
    3.suuryritysten kansallistaminen. Mihin vedetään raja mikä on pieni ja mikä suuri yritys? Kun raja menee rikki niin yritys siirretään valtiolle? Voisiko tämä mahdollisesti vähentää yritysten halua kasvaa?

    • Kansantalouden tulee toimia kuin automaattinen säätöjärjestelmä, ja käsiohjausta tarvitaan vain poikkeustapauksissa. Insinöörin näkökulmasta tässä ei ole mitään salaperäistä ja MONIAC aikanaan todisti tämän väitteen. Luulen, että kansallissosialistisessa kansantaloudessa vastaukset olisivat jotenkin tämän tapaisia:

      1. Rahan luomisen oikeuden monopoli on valtiollisella Keskuspankilla. Rahaa luodaan aina sen verran kuin kustannusarvio vaatii, valtion projektit siis ovat primäärinen rahanlähde muulle kansantaloudelle. Yksityiset rahalaitokset saisivat elantonsa tilien hoidosta ja rahaliikenteestä – rehellisestä teknisestä työstä, ei loisimisesta. Vähimmäisvarantojärjestelmä olisi kielletty. Rahan lainaamisessa kansalaisille vastaisi säästökassat, ja kansalainen saisi lainaa sieltä vain kun on ensin osallistunut säästökassan toimintaan. Kulutuksen rahoituksen painopiste olisi siirretty tulevaisuuden (vielä toteuttamattomista) tuloista – jo menneisyydessä säästettyihin varoihin. KS-valtiossa nuoret lapsiperheet (kansakunnan tulevaisuus, itseisarvo!) olisivat erityisen huollon kohde, joten niiden asuntolainat tai vuokat olisi huomattavasti valtion tukemat. Muu kulutus (autot, mökit, ulkomaanmatkat tms. huvit ja harrastukset) ei ole välttämätön, joten tätä kulutusta ohjaa sääntö: “Suu säkin mukaan”.
      Rahanlainaaminen ammattitoimintana pitäisi olla kielletty. KS-yhteiskunnassa lainaamisen tarve muutenkin ei ole välttämätön, kuten on asian laita nykyisestä korko-orjuuteen perustuvasta taloudesta.

      2. Toteutetaan KS-Saksassa kehitettyä mallia: Osakeyhtiöstä saa nostaa osinkona esimerkiksi korkeintaa 6% yrityksen verojen/kulujen jälkeisestä voitosta. Minimaalisen inflaation olosuhteissa se on ihan kiva tuotto, mutta yrityksen tulee kuluttaa jonnekin 94%! Siis vain yrityksen kehittämiseen ja voimistamiseen. Seurauksena on, että työttömyys häviää täysin, onko tämä selvä?
      Inflaation KP voi pitää parissa prosentissa: kun inflaatio on valjastettu kansantalouteen – pienestä vakioinflaatiosta ei ole haittaa, koska se estäisi/vähentäisi rahan tyhjänä seisomista.
      Ei ole syytä siirtää kasvava yritys valtiolle jos sen toimiala ei ole strateginen. Edellä mainittu universaalinen osingon rajoitus huolehtii siitä, että omistajat huolehtivaat yrityksen kasvusta – ja samalla varmistavat että kansantalous pyörii täysillä.
      Ja KS-taloudessa ei tarvitse olla veroja kuin pieni kiinteä tulovero, lapsettomuuvero ja haittaverot (alkoholi, tupakka, ylellisyystavarat). Ja tärkeä huomautus: pääoman vieminen maasta tulee kieltää kuolemantuomion uhalla.

      3. Suuryritykset ja kaikki strategisesti tärkeät (infrastruktuuri, puolustustarviketeollisuus) valtion kontrollin alle (51%). Tähän ryhmään kuulumattomat yritykset olisivat edelleen yksityiset tai poikkeustapauksessa valtio tarvittaessa hankkisi tavalla tai toisella seiltä osuudet ja muutenkin asettaa toiminnalle reunaehtoja (ympäristösuojelu, aluekehitys tms.).
      Jos yritys on keksinyt “kryptoniitin” ja haluaa kasvaa ja tarvitsee lainaa – jos valtio pitää tätä kasvua tarkoituksenmukaisena, valtio voi rahoittaa yritystä osakkeita vastaan tms.

      On erittäin tärkeä, että mahdollinen korruptio olisi hävitetty kovalla kädellä. Esimerkiksi jos virkamies varastaa keskivertokansalaisen yhden vuoden palkan verran ja on saatu kiinni – tuomio olisi viisi vuotta työleiriä. Tässä olisi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen: kansalaiset ovat KS-valtion tärkein voimavara ja heitä on suojeltava. Siis KS-valtio ei estä kansalaisten vaurastumista – mutta ehdolla että vaurastaminen ei riko lakia ja samalla hyödyntää yhteiskuntaa.

      Vastaukseni siis voi olla puutteellinen, mutta suunta on oltava selvä:
      YHTEISÖN ETU YKSILÖN EDUN EDELLÄ!
      – tämä on sääntö, jolle on alistettava kaikki KS-valtiossa tapahtuva toiminta, sekä taloudessa että kaikkialla muualla.

Comments are closed.