Koti Uutisia Juutalaiset vastustavat maahanmuuttoa Israeliin

Juutalaiset vastustavat maahanmuuttoa Israeliin

2

Juutalaiset ovat perinteisesti ajaneet liberaalia maahanmuuttopolitiikka Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa. Kotimaassaan Israelissa juutalaisten kanta monikulttuurisuuteen onkin yllättäen päinvastainen – mustat maahanmuuttajat ajetaan yksissä tuumin väkivaltaisesti pois.

Helsingin Sanomat uutisoi viime perjantaina, että Israelissa oli aiemmin viikolla syntynyt rasistisia mellakoita. Israelin juutalaiset olivat hyökänneet maassa oleskelleiden mustien kimppuun ja tuhonneet sattumanvaraisesti heidän omaisuuttaan. Mukana pogromeissa oli maan korkeinta valtiojohtoa, kuten Miri Regev ja Danny Danon. Israelilaiset kutsuivat maassa oleskelevia ei-juutalaisia esimerkiksi ”juutalaisen kehon syöväksi”. Myös pääministeri Benjamin Netanjahu ja sisäministeri Eli Yishai vaativat ei-juutalaisten pikaista vangitsemista ja karkottamista.

Valkoisissa valtioissa seemiläinen puhe on täysin erilaista. Esimerkiksi 1960-luvulla juutalaiset aktiivit olivat avainasemassa, kun Yhdysvaltojen maahanmuuttolaki muutettiin huomattavasti avoimemmaksi. Juutalaiset ovat olleet tärkeä taloudellinen ja poliittinen voima länsimaiden ihmisoikeusjärjestöissä ja kansalaisoikeusliikehdinnässä. Vuonna 1971 juutalainen asianajaja Joe Levin perusti maahanmuuttajien ja ennen kaikkea mustien amerikkalaisten oikeuksia ajavan militantin Southern Poverty Law Centerin. Juutalainen kommunisti Stanley Levinson kirjoitti huomattavan osan Martin Luther Kingin puheista. Ilman hänen kaltaisiaan älykköjä mustat tuskin olisivat omin voimineen kyenneet muuttamaan amerikkalaisia yhteiskuntarakenteita. Nelson Mandelan rinnalla seisoi mittava joukko eteläafrikkalaisia juutalaisia, kuten kommunisti Joe Slovo ja hänen apartheidia vihannut vaimonsa Ruth First.

Kevin McDonaldin kaltaisten juutalaisuutta tutkineiden valkoisten mielestä juutalaisen näennäisen ristiriitaiselle rotupolitiikalle on yksinkertainen, evolutionaarinen syy. Juutalaiset ovat olleet kautta historian vihattu kansa, ja mitä etnisesti tiiviimpien ja kansallismielisempien valtioiden alueella juutalaiset ovat oleskelleet, sitä vihamielisemmin heihin on suhtauduttu. Lobbaamalla monikulttuurisuutta ei-juutalaisten kansojen keskuudessa juutalaiset siis murtavat potentiaalisesti vihamielisten kansojen sisäisen koheesion. Mitä suvaitsevaisempia ja hajanaisempia vieraat valtiot ovat, sitä todennäköisemmin ne suhtautuvat positiivisesti myös juutalaisiin. Juutalaisten kannalta ilmiö on hyvin toivottava. Muiden kannalta se on pikemminkin katastrofaalinen, sillä se tappaa kansallisen identiteetin.

Aiheesta lisää:

http://www.vastarinta.com/?p=2657
http://www.vastarinta.com/?p=2810

Aiheesta muualla:

http://www.hs.fi/ulkomaat/Afrikkalaisten+maahanmuutto+kirist%C3%A4%C3%A4+tunnelmia+Tel+Avivissa/a1305571177601
http://balder.org/judea/Hate-Speech-Laws-Immigration-Jewish-Influence-USA.php

2 KOMMENTIT

    • ”Uskomattoman kaksinaamaista toimintaa israelilaisilta!”

      Itse en näe kyseissä toiminnassa ”kaksinaamaisuutta”.
      Vaan toisen maailmansodan aiheuttamaa turbulenssia, millä yritetään kolmannetkin sukupolvet syyllistää ja minkä varjolla juutalaiset voi toteuttaa omia kansanmurhiaan.
      Miksi syyllistää? Sillä saadaan muut kulttuurit sekasortoon, rahallisesti imettyä ne kuiviin (juutalaiset baksterit ja rahan painamisoikeus = orjuutus) ja lisäksi ratsastettua 60v vanhalla tapahtumalla, jolla ei ole nykyisen sukupolven kohdalla mitään tekoa.

      Omaa mielipidettä ei voi edes ajatella, ettei ole linnassa…

      Kun miettii 30-luvun laman syitä, ensimmäisen maailmansodan ja toisen sellaisen, niin taustalla on ollut mielestäni aina ahneet juutalaistaustaiset, jotka taloudellisin keinoin ovat yrittäneet saada itselleen sellaista osaa ”kakusta”, että se on ollut muille liikaa.
      Taustaltaan näin, vaikka muitakin kiemuroita on matkaan mahtunut.

      Nyt he ovat ottaneet aseekseen heikot ihmiset länsimaisessa kulttuurissa ja sitä kautta heikentävät koko yhteiskuntaa. Iso esimerkki tästä on SDP ja yllättävää kyllä – kokoomus. Mutta, kun kokoomuksen, RKP, vihreiden kannattajia seuloo, niin sieltä paljastuu yllättäen uskonto, joka pitää heidän mielestä on oikea ja jolla on oikeus pyyhkiä muut uskovat, ei uskovat orjikseen. HUOM! OIKEUS!!!!.

      Itse en ”usko satusetiin”.

      Kun tutustuu eri uskontokuntien ”kirjoihin”, niin ne tuntuvat vain eri ”hullun kirjoittamalta” – ainakin minun mielestä.

      Nyt palaan lauseeseeni:

      Itse en näe kyseissä toiminnassa ”kaksinaamaisuutta”. On naiivi ajatus, että pahin ”vihollinen” on kaksinaamainen.
      Heillä on suunnitelma ja se näyttäisi olevan aika hyvä.
      Holokaustilla ja maailmalle levittyneiden ”uskonveljien” avustuksella ovat saaneet luotua todellisen hämähäkin verkoston, jonka iskukykyyn on vaikea vastata – haasteellista.

      ”Esimerkiksi 1960-luvulla juutalaiset aktiivit olivat avainasemassa, kun Yhdysvaltojen maahanmuuttolaki muutettiin huomattavasti avoimemmaksi. Juutalaiset ovat olleet tärkeä taloudellinen ja poliittinen voima länsimaiden ihmisoikeusjärjestöissä ja kansalaisoikeusliikehdinnässä. Vuonna 1971 juutalainen asianajaja Joe Levin perusti maahanmuuttajien ja ennen kaikkea mustien amerikkalaisten oikeuksia ajavan militantin Southern Poverty Law Centerin. Juutalainen kommunisti Stanley Levinson kirjoitti huomattavan osan Martin Luther Kingin puheista. Ilman hänen kaltaisiaan älykköjä mustat tuskin olisivat omin voimineen kyenneet muuttamaan amerikkalaisia yhteiskuntarakenteita. Nelson Mandelan rinnalla seisoi mittava joukko eteläafrikkalaisia juutalaisia, kuten kommunisti Joe Slovo ja hänen apartheidia vihannut vaimonsa Ruth First.”

      Ei tämä ole kaksinaamaisuutta, vaan tämä on ”sotaa”, jota kaikki ei tajua, ymmärrä.

      Tällä hetkellä taloudessa käydään valuuttasotaa, joka ei vielä näy tavalliselle tallaajalle (korot alhaalla, mutta vastuut valtiolla kasvaa, inflaatio on alkanut nostaa päätään) vielä.
      Kuka ostaa strategisia metalleja jne. HUOM!

      Tässä alla on asia, mitä olen juutalaisissa aina ihmetellyt tai ”ihaillut”;

      ”Lobbaamalla monikulttuurisuutta ei-juutalaisten kansojen keskuudessa juutalaiset siis murtavat potentiaalisesti vihamielisten kansojen sisäisen koheesion. Mitä suvaitsevaisempia ja hajanaisempia vieraat valtiot ovat, sitä todennäköisemmin ne suhtautuvat positiivisesti myös juutalaisiin. Juutalaisten kannalta ilmiö on hyvin toivottava. Muiden kannalta se on pikemminkin katastrofaalinen, sillä se tappaa kansallisen identiteetin”
      Eli, juutalaiset ovat osanneet käyttää hyväkseen muiden heikkouksia siten, että me olemme, kuin vene virrassa ilman ohjaajaa (tai siis kokoomuksen juutalais- klaani meitä ohjaa).

      Tulisiko pyrkiä samaan, käyttää omaa taktiikkaa vai edetä kuten ennekin, niin siinä haastetta.

      Mutta, peli ei ole menetetty vielä!

Comments are closed.