Johdanto luomutuotantoon osa 3

Julkaistu: 6.4.2014

6.4.2014 by

Johdanto luomutuotantoon osa 3

AK_luomu3

Kestävän ja itsenäisen yhteiskunnan peruspilareihin kuuluu suhteellisen omavarainen ja ympäristön huomioon ottava ravinnontuotanto. Tarkastelemme artikkelisarjan kolmannessa osassa luonnonmukaisen viljelyn perusteita ja taustoja. Lue myös sarjan ensimmäinen ja toinen osa!

Tarkastelemme seuraavaksi omakotitalossa asuvan perheen mahdollisuuksia kasvattaa itse tarvitsemiaan elintarvikkeita.

Helpointa ravintoa tuottaa ovat marjat ja hedelmät, joilla on varsin alhainen ravinnetarve. Ne sisältävät paljon vettä, joten ravinteet puolestaan muodostavat sadon kuiva-aineen. Oikealle kasvupohjalle perustettu omenatarha tuottaa satoa vuosittain käytännössä kokonaan ilman lannoitusta. Mahdollisten hivenaineiden puute voidaan korjata kalkilla ja kivituhkalla. Sama pätee marjapensaisiin ja luumupuihin.

Mansikka sen sijaan vaatii perustamisvaiheessa maahan hyvin kompostoitua karjanlantaa neliötä kohden noin neljä–viisi litraa. Käytännössä mansikallekin tärkeintä on vesi. Mansikat on kuitenkin hyvä suojata runsailta sateilta, sillä liika vesi altistaa homeelle ja härmille. Helppoihin kasveihin lukeutuu myös raparperi, jolle riittää kalkki tai vuotuinen tuhkanlevitys. Kasvi suosii kaliumia. Tuhka on mineraalien suhteen hyvä materiaali. Havupuiden tuhka saattaa olla kuitenkin happamoittavaa. Havupuiden tuhkassa on myös rikastunutta kadmiumia, joka on haitallinen mineraali ja suurina pitoisuuksina myrkyllinen. Tuhkaa ei näin ollen suositella yli kolmea kiloa kymmenelle neliömetrille. Kalkin suhteen suositus on viisi–seitsemän kiloa kymmenelle neliölle. Nämä määrät pätevät noin viiden vuoden välein. Tavoitteena on maan pH-arvon saaminen 6.3–7.0:n väliselle tasolle.

Varsinaisessa juures- ja vihannestuotannossa on maa jaettava samalla tavoin lohkoihin kuin peltoviljelyksessäkin, jotta voidaan ylläpitää tarpeellista viljelykiertoa. Varsinaisia heinäkasveja on syytä välttää, mikäli kasvuston kyntäminen maahan ei ole mahdollista. Jos traktori kuitenkin on saatavilla ja kyntö on mahdollinen, heinä on erinomaisen hyvä perunan esikasvi. Käytännössä pienimuotoisessa tuotannossa tarvittava typpi voidaan tuottaa yksivuotisella persianapilalla, joka kasvaa helposti lähes metriseksi kasvustoksi ja jota voidaan hyödyntää kompostissa pari kertaa kesässä niitettynä. Latauskasveina voidaan näin pitää 2–3 lohkoa persianapilaa, mahdollisesti heinää (heinän ongelma on, että siitä saattaa puutarhassa tulla rikka kuten monivuotisista apiloistakin) ja myös herneitä, jotka ovat hyviä naposteltavia. Myös pavuista saa säilömällä talvenvaraa.

Persianapila.

Persianapila.

Peruna kestää pitkäaikaista viljelyä samalla lohkolla. Hiekkamultainen maa on sille paras, mutta myös savespitoinen maa käy, jolloin viljely parantaa myös maan rakennetta. Maan pH ei saisi olla paljoa yli 6.5, sillä tällöin on vaarana magnesiumin sakkautuminen, jolloin peruna ei pysty sitä hyödyntämään. Mikäli ravinteet ovat liukoisessa muodossa, perunasta tulee ruvenarka, mikä heikentää säilyvyyttä. Ravinteet tulee tällöin saada kompostimullan avulla. Istutuksen yhteydessä voi myös käyttää vanhaa keinoa, jossa jokaisen perunan viereen laitettiin pieni kala. Kalassa on typpeä ja fosforia ja sitä on käytetty myös sipulin lannoitteena saaristossa.

Peruna on siis käytännössä pysyvästi omalla lohkollaan. Muuhun vihanneskäyttöön jää yksi lohko, jota vuosittain vaihdetaan kahden tai kolmen persianapilalla olevan lohkon kanssa. Vihanneslohkon ristikukkaiset kasvit (lanttu, kaali, salaatit) vaihdetaan myös lohkon sisällä joka kerta – kolmen vaihtolohkon kanssa toimittaessa ristikukkaiset kasvit kasvavat joka kuudes vuosi samassa paikassa. Sama on syytä toteuttaa myös sipulien kanssa, sillä näin estetään kasvitautien synty, joka helposti seuraa näillä lajeilla samassa paikassa viljelemisestä. Tämä voi kuulostaa monimutkaiselta, ja käytännössä muistaminen on usean vuoden ajalta vaikeata, joten viljelykartan pitäminen on välttämätöntä.

Kuten lukija ehkä jo ymmärsikin, konevoima on tarpeen jo kotipuutarhaolosuhteissa. Tarkoitukseen sopii erinomaisesti puutarhajyrsin, jonka lisälaitevalikoima on varsin mittava. Melko välttämättömiä hankintoja ovat jyrsinterät ja perunanistutusta varten vakoaura. Käytännössä syysmuokkauksenkin pystyy tekemään jyrsimällä, jota seuraa keväällä istutus ja kylvöaikana sama työ. Syksyllä muokataan maahan persianapilalohkot, joiden maanpäällinen kasvusto on kompostoitu. Samalla laitetaan vihannes- ja perunamaat. Keväällä levitetään komposti, joka muokataan maahan jyrsimällä, minkä jälkeen istutetaan ja kylvetään kasvit niille varattuihin lohkoihin. Omena ja marjatarha voidaan myös pitää kesällä rikkaruohoista vapaana jyrsimällä.

Rikkaruohojen torjunta on työläs vaihe. Ne voidaan kitkeä, tai sitten riviviljelyssä voi käyttää viljelykatetta. Nurmikon leikkuusta syntyvä ruohosilppu noin kymmenen sentin kerroksina pitää rikat allaan ja maan sopivan kosteana. Lahotessaan ruohosilppu luovuttaa ravinteita viljelykasveille. Silppu on levitettävä heti kasvien taimettumisen jälkeen siten, etteivät taimet peity. Silppu maatuu melko nopeasti, joten sitä on lisättävä muutamaan otteeseen kesän aikana.

Kompostista on artikkelissa puhuttu useaan otteeseen, joten muutama sana vielä sen perustamisesta. Raaka-aineena voidaan käyttää kaikkea eloperäistä materiaalia, esimerkiksi kaloja. Kalat alkavat tosin helposti mädäntyä ja haista, mikä ei ole kovin miellyttävää. Rannalla levä ja olki ovat hyvää materiaalia. Ruoho, apila, pienet oksat silputtuina, turve, ruoantähteet (muistettava jyrsijävaara) ja omenat käyvät myös. Ylipäänsä kaikki, mikä maatuu, toimii. On kuitenkin huolehdittava, että mukana on aina myös karkeampaa ainesta, jotta komposti saa happea ja säilyy ilmavana. Tätä voidaan edesauttaa kääntämällä komposti säännöllisesti. Kompostin alkaessa maatua sen lämpötila nousee helposti yli viidenkymmenen asteen, jolloin niin rikansiemenet kuin haitalliset pieneliötkin tuhoutuvat. Kompostin on oltava sopivan kostea, sillä kuivana ei tapahdu kompostoitumista. Prosessin käynnistämiseksi puutarhamyymälät tarjoavat erilaisia kaupallisia tuotteita. Käytännössä prosessi voidaan käynnistää myös urealla liuottamalla sitä veteen noin sata grammaa, mikä riittää sadan litran kompostin liikkeellelähtöön. Prosessi pitää itsensä käynnissä sen lähdettyä liikkeelle, ja materiaalia voidaan lisätä kääntämällä se vanhan kompostin kanssa sekaisin. Perusperiaate siis on, että maatuminen on hapellista, sillä hapettomassa tilassa kehittyy tunkio.

Käytettäessä kompostia keväällä lannoitteena määrä on noin litra neliölle, riippuen kompostin ravinteikkuudesta – tämä selviää vasta kokemuksen myötä.

L. S. K.

Vieraileva kirjoittaja

6 Kommenttia

  1. Suomalainen

    Maallikkona kiitän inspiroivasta ja selkeästi kirjoitetusta johdannosta tärkeään aiheeseen!

  2. Pohjoinen

    Näitä artikkeita lukiessa tuli mieleen että kyllä olisi maanviljelykin erilaista jos ei olisi traktoreita ja muuta konevoimaa. Hevosella mentäisiin ja laidunmaata olisi varattava niitä varten paljon. Lannoitetta kyllä saataisiin ohessa. Miestyötä vaadittaisiin ihan eri lailla joten maalla asuisi enemmän väkeä.

  3. PS

    Tässä aiemmin harmittelin kun muistelin nuoruudestani sekaviljelyn parantavan satoa ja eri kasvien tuholaisten olevan toistensa vihollisia. Mutta sne tarkemmin en sitten muistanutkaan. Ei se mitään. Hyötykasviyhdistyksen ihmiset eivät olleet edes moisesta kuulleetkaan, joten suurempaan paniikkiin ei ole syytä.

    Sitten löytyi se oikea sana ”kumppaanuuskasvit”. Sillä alkoi löytymään mitä erilaisempia tuloksia, tässä yksi:

    http://www.saunalahti.fi/meriam1/puutteenpera/kumppanit.html

    Jonka lopusta löytyy paljon ulkomaalaista kirjallisuutta.

    Paljon on puhuttu maaperän lannoituksesta mutta yhä edelleen korostan kolmea ”lannoitetta” jotka saa melkein ilmaiseksi: kahvinporot, puun lehdet ja tuhka.

    Kahvinporot ovat sellaisenaan maaperään levitettävää lannoitetta josta aikaan myöten muodostuu humusta. Mutta paahdettuina ja keiton jälkeen ne ovat madoille suoraan sopivaa ruokaa. Eli, matokanta kasvaa joka vaikuttaa positivisesti maaperän vointiin. Työpaikan tai lähiruokalan kahvinporot kannattaa kerätä jos on sellainen mahdollisuus.

    Puun lehdistä ihmiset sanovat etteivät ne sisällä juuri ravinteita. Kyse ei olekkaan ravinteista, vaan maaperän humuksesta jota Suomessa on hyvin vähän maaperän pinnalla. Humusta ei koskaan ole liikaa ja sen lisääminen on viljelyn kannalta ensiarvoisen tärkeää.

    Ja sitten tuhka. ”Viekää tuhkatkin pesästä” kertoo sekä saippuan teosta että maaperän kalkitsemisesta. Tuhka on tehokkaampaa maaperän ”kalkitsemiseen” kuin pussikalkki. Tuhkasta, sen tarpeellisuudesta ja vaikutuksista on Esko Jalkanen kirjoittanut kirjojakin. Kannattaa tutustua. Se mikä viedään maasta pois, täytyy sinne palauttaa:

    http://www.eskojalkanen.net/tuhkapaivat

    Vastuullisina toimijoida meidän tulee myös ymmärtää, että vaikka itse emme tarvitsisi niin toimimme heidän puolestaan, jotka tarvitsevat. Tieto on häviävä luonnonvara nykyään. Moniko tietää esim. kuinka syvälle vilja kylvetään? Voisi tulla alkuvuosina nälkä jos jokaisen pitäisi viljellä oma sato.

    Kokeilemaan.

  4. PS

    Tuli tässä vielä mieleeni, että vaikka kaikki eivät pystykkään aloittelemaan viljelyä, niin suurella viitseliäisyydellä voi kuitenkin vaikuttaa ympäristöön mehiläisten kasvattajana.

    Ensimmäisenä tulee mieleen niiltä saatava hunaja, jota tulee non 40kg per pesä. Valtio maksaa tukea 50e/pesä/vuosi. Mutta eihän tätä rahan vuoksi tehdä. Vaikka ensin minäkin ajattelin jättää hunajan mehiläisille niin kisälliopissa kuulin kokeneemmilta että sokerivesi, jota menee noin 20kg/pesä, sisältää vähemmän ulostettavaa tavaraa kuin hunaja. Ja koska mehiläiset ovat alle 10 asteen lämpötilassa koko ajan pesässä, ne eivät pääse ulostamaan. Joten, vähemmän pidäteltävää on parempi vaihtoehto. Eli, hunaja pois ja sokerivettä tilalle.

    Hakukoneen nopsa käyttö kertoo että ihan Helsingin keskustassakin on tarhaajia, joilla on pesä tai kaksi parvekkeella. Mehiläisten lentomatka, noin yksi kilometri, sisältää poikkeuksetta paljon pölytetävää. Ja hunajassa maistuu tammet sekä muut kaupungin istuttamat puut ja pensaat.

    Heille, joilla on mahdollisuus tarhata mökillä, on mehiläisten vaikutus huomattava. Parikin pesää metsän reunaan sijoitettuna takaa metsästä mustikka ja puolukka satojen hurjan kasvun. Siis, jos vain varpuja on.

    Ihmiset joita asia kiinnostaa niin kannattaa tutustua. Mutta varoitan, se sadon kerääminen on se kaikkein vähätöisin asia. Työtä riittää mehiläisten parissa yllättävän paljon. Ja ennenkuin tekee omia pesiä, kannattaa mennä vuodeksi oppiin jollekin tarhurille. Että saa käytännön tuntumaa. Tämän vuoden työt on jo aloitettu. Joten, hopi hopi…

    Työläs homma, mutta se varmistaa meidän riippumattomuutta muista valtoista tai pörsseistä. Se vahvistaa luontoa ja takaa paremman sadon meille kaikille.

  5. L.S.K

    Aivan oikein, juuri näin se menee. Näillä kumppanuuskasveilla pystyy todella vaikuttamaan moneen asiaan ja luomussa on varsin tavanomaista, että niitä käytetään monissa eri tarkoituksessa, kuten jo aiemmin peltoviljelyosiossa oli kaurankäytöstä suojakasvina. Ristikukkaisilla kasveilla käytetään mm. kehäkukkaa houkuttelemaan rapsikuoriaisia. Kasveja ja käyttötapoja on monia. Humuksen lisääntyminen tapahtuu myös kasvivuorotuksen vuoksi, jolloin eri lajien juurimassat ja myös oljet muodostavat humusta tavalla, jota ei monoviljelyssä tapahdu. Se miksi näin on, johtuu maaperän kemikalisoitumisesta, jolloin kasviainesta hajoittavat pieneliöt ja mikrobit saattavat puuttua lähes kokonaan. Omilla pelloilla humuksen lisääntyminen on myös viljavuustesteissä havaittavaa, luokituksen ollessa multava tai runsasmultainen. Aiemmin vain yksi lohko oli multava, nyt aitosavikin on multava luokituksessa.

    Aikoinaan oli itsellänikin mehiläisiä, aika hurjaa pohjoismaalaista rotua. Oma ennätys oli parikymmentä pistoa yhdellä kertaa. Kriittinen vaihe oli hunajankeruu ja ruokinta, niistä tuli luovuttua koska muutama pesä vei suhteessa aika ison ajan eli vaihtoehtona oli harrastuksen muuttaminen ammatiksi ja tuolloin sotilaspuoli houkutteli vakavasti.

  6. Porin kauhu

    Puutarhassa muutenkin hyvä jättää sokerivettä mehiläisille jotta ne saavat energiaa paremmin lentoja varten. Myös muut hyönteiset ihan hyödyllisiä kuten ampiaiset, perhoset ja leppäkertut.

    Harva mieltää lepakon tärkeäksi puutarhurille mutta lepakkojen pääravintoa ovat hyönteiset. Lepakonpesää ei saa itse käydä siirtämään jos se on hankalassa paikassa ihmiselle suuren rabies-vaaran vuoksi ja koska lepakot ovat uhanalaisia. Täytyy soittaa ikävä kyllä ammattilaiset paikalle siirtämään pesä. Lepakoille voi rakentaa myös linnunpöntön kaltaisia asumuksia (ohjeet netissä), tosin voi viedä vuosia että asukit ilmaantuvat.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä