Koti Artikkelit Arki Johdanto luomutuotantoon osa 1

Johdanto luomutuotantoon osa 1

6

AK_johdantoluomu

Kestävän ja itsenäisen yhteiskunnan peruspilareihin kuuluu suhteellisen omavarainen ja ympäristön huomioon ottava ravinnontuotanto. Kansalliselle Vastarinnalle aiheesta kirjoittaa lukija, jolla on omakohtaista kokemusta luonnonmukaisesta viljelystä. Lue myös sarjan toinen ja kolmas osa!

Luomutuotanto on aihepiirinä tavattoman laaja, ja siitä on kirjoitettu tuhansia ja taas tuhansia sivuja. Esitykseni onkin kevyt pintaraapaisu aiheesta. Perusasiat selvittääksemme tuon esille luomuviljelyn historiallista taustaa sekä usein toistuvien termien sisältöä. Lisäksi käsittelemme artikkelissa käytännöllisiä aiheita kuten viljelytapoja ja seikkoja, jotka ovat tuotannon keskeisiä tekijöitä pyrittäessä laadullisesti ja määrällisesti hyvään satotasoon.

Ennen orgaanisen maatalouskemian ja lannoitteiden kehittämistä (Justus von Liebig Giessenin yliopistolta 1820-luvulta alkaen) kaikki elintarvikkeet tuotettiin uusiutuvia ravinteita hyödyttävällä viljelytavalla. Maailman eri alueiden viljavuus ja ilmastotekijät vaikuttivat tuotannon määrään. Tämä nimettiin ongelmaksi talous- ja väestötieteilijä Thomas Malthusin luomassa laskentamallissa. Laskentamallillaan hän osoitti väestönkasvun ylittävän ravinnontuotannon tietyssä ajassa, mikä johtaisi elintarvikkeiden niukkuuteen tavalla, joka vaikuttaisi koko maailmanlaajuisesti ihmiskunnan kehitykseen. Malthusin 1800-luvun alun teoria kasvun rajoista on edelleen ajankohtainen. Malthusin ratkaisu ongelmaan oli väestönkasvun voimakas rajoittaminen, eri toten alempien yhteiskuntaluokkien osalta. Huolimatta Malthusin pätevyydestä talous- ja väestötieteilijänä sekä matemaatikkona hän oli kuitenkin aikansa lapsi, joka ei kyennyt näkemään teknistä kehitystä ja sen mukanaan tuomia uusia mahdollisuuksia.

Justus von Liebig sen sijaan kykeni näkemään tuotannon pullonkaulana olevat keskeiset tekijät, eli ravinteiden ja hivenaineiden merkityksen kasvien kasvun perustekijänä. Näin luotiin pohja tuotannolle, jossa kasvuolosuhteet voitiin maksimoida joko teollisesti tuotetulla keinolannoitteella tai käyttäen viljelymenetelmiä, jotka mahdollistavat ravinteiden parhaan kohdentamisen kasvin käyttöön. Toisin sanoen luonnonmukaisen tuotannon keskeinen perustekijä on kasvifysiologian tunteminen siten, että kykenee hyödyntämään ravinteita uusiutuvalla tavalla typensitojakasveista, kompostista ja kivijauheista. Esimerkiksi Yaran lannoitesäkin kyljessä ne ovatkin lueteltuna käyttömäärällä per hehtaari. Mainitut ravinteet tulee hyödyntää hyvän sadon saamiseksi. Se, miten ne otetaan kasveille, kuitenkin poikkeaa kemiallisesti tuotetusta lannoitteesta, jossa tarvittavat perusravinteet on prosessoitu happojen avulla ja jonka mineraalit ovat väkevöityjä sekä kasveille käyttökelpoiseen muotoon saatettuja.

A. I. Virtanen
A. I. Virtanen

Luonnonmukaisessa tuotannossa kehitys tapahtuu kasvien yhteyttämistoiminnon avulla. Liebigin aloittamaa kehitystä on tehostanut ja nopeuttanut tekninen edistys. Räjähdeaineteollisuudessa esiintyvä nitraatti on esimerkiksi myös typpilannoitteen perusraaka-aine. Koneiden käyttö on korvannut suuren osan ihmisen tekemästä työstä. Malthusin kasvun rajat eivät siis tulleetkaan vastaan tekniikan kehittymisen myötä lasketussa ajassa.

Suomessa maataloustuotanto oli varsin pitkään lähes puhdasta luonnonmukaista tuotantoa. Merkittävänä tekijänä tässä oli karjatalousvaltainen tuotanto, jonka kylkiäisenä saatiin lantaa käytettäväksi vilja- ja juureskasvien lannoitteeksi. A. I. Virtasen kehittämän voihapon avulla suomalainen voi oli maailmankuulua säilyvyydestään ja siksi haluttu tuote ulkomaillakin. Tuotantomme olikin kauan pitkälti voikeskeistä, ja lähes joka pitäjässä oli oma osuusmeijeri.

Sodan päättymisen jälkeen nousi esiin kysymys sotatalouden käyttöön rakennetun rikkihappoteollisuuden alasajosta tai sen muuttamisesta lannoiteteollisuudeksi. Koska vaihtoehtona olleesta kasvien typensitomiskyvystä ei ollut käytännön koetietoa, nimitettiin A. I. Virtanen johtamaan koeryhmää, jonka tuli tehdä selvitys kasvinvuorotuksen ja typensitojakasvien avulla tehtävästä lannoittamisesta ja siitä, miten sen käyttöä voitiin tehokkaasti hyödyntää viljelyssä maanlaajuisesti. Tarkoitus oli hyvä, mutta assistentin väärennöksen ja liian hyvien tulosten esittäminen vei hankkeelta luotettavuuden, ja se lopetettiin.

 

L. S. K.

Vieraileva kirjoittaja

6 KOMMENTIT

  1. Juuri tätä tarvitaan, opetuskierros “menneisyyteen”. Siihen aikaan kun minäkin olin koulussa, opetettiin maatalous aivan eri tavalla kuin nykyään. Ikävä kyllä, siitä on niin pitkä aika etten enää muista moniakaan asioita. Mutta muutamat tärkeät asiat ovat jääneet mieleen. Odotan innolla ensi viikon kirjoitusta.

    • Heh, siihen aikaan kun minä olin koulussa (kultainen ysäri), eipä paljoa maataloudesta puhuttu, vaikka maaseudulta kotoisin olenkin. Paljon tärkeämpää oli tutustua esim. osakekauppaan.

      Mutta tärkeää tekstiä! Aivan kuten PS totesi, tarvitsemme opetuskierroksen menneisyyteen.

  2. Innolla seuraavaa osaa odottaen! Mielestäni kansallissosialistien jos jonkun tulisi olla kiinnostuneita syömänsä ravinnon alkuperästä. KS = terveyden ja luonnonmukaisuuden aate.

  3. Ystävällinen korjaus sinänsä erinomaiseen artikkeliinne: “A. I. Virtasen kehittämän voihapon avulla suomalainen voi oli maailmankuulua säilyvyydestään ja siksi haluttu tuote ulkomaillakin.” Tietääkseni AIV kehitti voiSUOLAN,jonka avulla suomalainen voi oli maailmankuulua sälyvyyydestään. AIV kyllä kehitti myös happoseoksen, ns. AIV-liuoksen, joka oli ratkaiseva askel tuorerehun säilyvyyden kannalta. Kiitos joka tapauksessa luomuviljelijälle artikkelista! Olen itsekin maalaispoika ja luomun ystävä!

    • Kiitoksia sinulle Erik korjauksestasi, asia on juuri niin kuin mainitsit. Kaiken lisäksi voihappo on voin härskiintymisen tuloksena syntyvä hapettumajohdannainen, eli se syy, minkä vuoksi A.I.V kehitti kuuluisan voisuolansa.

Comments are closed.