Koti Uutisia Israelilaisministeri: Syyria kuin natsi-Saksa, Assad salamurhattava

Israelilaisministeri: Syyria kuin natsi-Saksa, Assad salamurhattava

4

Israelilainen ministeri on suoraan kehottanut Israelia salamurhaamaan Bašar al-Assadin sen jälkeen kun media oli levittänyt lennokkaita väitteitä siitä, että Syyrian presidentti kaasuttaa ihmisiä ja käyttää krematorioita hävittääkseen todisteet.

“Todellisuus, jossa Syyria teloittaa ihmisiä ja käyttää tahallaan kemiallisia aseita satuttaakseen näitä ja nyt, uusimmassa äärimmäisyyden ilmentymässä, polttaa näiden ruumiita – maailma ei ole nähnyt tällaista 70 vuoteen”, totesi Israelin asutusministeri Yoav Galant viitaten Hitleristä kerrottuihin identtisiin valheisiin.

“Olemme ylittämässä punaista viivaa, ja minusta on tullut aika salamurhata Assad”, hän sanoi. “Kun olemme hoitaneet käärmeen hännän, pääsemme käsiksi käärmeen päähän, joka löytyy Teheranista, ja hoitelemme sen myös”, Galant jatkoi.

Aikaisemmin tiistaina Galant oli kertonut Israelin armeijan radiolle, että Assadin hallinto oli pahin sitten kansallissosialistisen Saksan. “Se, mitä on nyt käynnissä Syyriassa, lasketaan kansanmurhaksi kaikissa luokitteluissa.”

Eläköitynyt Israelin puolustusvoimien kenraali Galant jatkoi, että Israel tahtoo nähdä Assadin poistettavan vallasta ja tilalle pistettävän sunnimuslimijohtajan. Myös Amerikan juutalaispoliitikot ovat yrittäneet saada Yhdysvaltoja hyökkäämään Syyriaan ja korvaamaan Assadin presidentillä, joka taipuisi paremmin Israelin ja USA:n tahtoon huolimatta katastrofista, joka tästä seuraisi.

Kun Trumpin hallinto iski syyrialaista lentokenttää ohjuksilla, juutalaispoliitikot oikealta vasemmalle ylistivät päätöstä. Itseään anti-antisemitistiseksi kuvailevan Anti-Defamation Leaguen entinen johtaja Abraham Foxmankin kommentoi ohjusiskua todeten, että Trump teki oikein. “Se oli huomattava ele kaikkien viattomien vihan uhrien puolesta. Jos vain se [ohjusisku] olisi tapahtunut Auschwitzia ja Treblinkaa vastaan.”

Lähteet: RT, Algemeiner Journal

Lue myös: Postol: tuuliolosuhteet kumoavat Yhdysvaltain tiedusteluraportin sariinihyökkäyksestä Syyriassa

4 KOMMENTIT

  1. Leikkokikkelit ne näkee natseja joka paikassa. Vissiin silloinkin kun ne on yksin jossain, niin näkyy natseja.

    Luulisi sionstienkin kunnioittavan demokratiaa. Assad on vaaleilla valittu presidentti. Sionistit eivät yksin uskalla hyökätä Syyriaan joten ne koittaa saada jonkun hölmömmän kansan hyökkäämään sinne ensin. ja kun se hölmölä on tapettu niin sitten sionistit katselevat voisiko sinne koittaa, vai vetäydytäänkö vastuusta ja uhriudutaan.

    Ja ans olla jos ne Iranin suututtaa… Silloin tulee tapakasvatusta oikein olan takaa.

    • “Leikkokikkelit ne näkee natseja joka paikassa. Vissiin silloinkin kun ne on yksin jossain, niin näkyy natseja.”

      Eiks tää oo vähän sama kuin se että natsi näkee juutalaisia joka paikassa?

      • “Natsit” eli kansallissosialistit näkee juutalaisia ainoastaan siellä, missä niitä on. Vai onko sinulla kertoa esimerkkiä vaikkapa jostain Vastarintaliikkeen tekstistä jossa juutalaisia on nähty jossain sellaisessa paikassa missä niitä ei oikeasti ole ollut?

        Ps. Natsi-termi on juutalaisen keksimä ja valtavirtaistama.

  2. Jos jotain on pielessä. Hoitakovat paskansa itse! Assad ei ole sen pahempi kuin kukaan muukaan diktaattori Lähi-idässä tai jopa lännen diktatoorisssa-“demokratioisssa”.
    Juutalaiset tappamis innossaan “voisivat mennä ensin hieman itseensä”, kuten wanha vanhanliiton rehtori tapasi kultaisessa nuoruudessani meille kurittomille pojille sanoa.
    Ja minä kun en Israelin sotia sodi, enkä heidän tähtensä itke. Tuo luvattu kansa on valmis teurastamaan koko Euroopan ja Yhdysvallatkin rakkaan liittolaisensa ISIS:ksen ja Black Lives Matterin Barak Obaman rikollisorganisaation kanssa, jota myös demokraatiseksi puolueeksi turhan yläkanttiin kutsutaan.
    Jokainen valkoinen mies huolehtikoon joukolla itse itsestään katsoen oman ja maansa etunsa. Mitä tulee lahjottuihin isänmaan pettureihin ja globalisteihin, jotka soutavat juutalaisten ylikansallisen pääoman ruoskan tahtiin orjakaleereissa. Heidä piru perikööt!

Comments are closed.