Koti Artikkelit Homokulttuuri ja juutalaislobby

Homokulttuuri ja juutalaislobby

11

Helsinki Pride -viikon kunniaksi julkaisemme uudelleen 2017 kirjoitetun ”Homokulttuuri ja juutalaislobby” -artikkelin, joka valottaa ilmiön poliittisia taustoja.

Homokulttuuri on jälleen tällä viikolla tapetilla. Käsittelemme Kansallisessa Vastarinnassa aihetta useamman artikkelin verran, sillä “rakkaudella” ja “erilaisuuden hyväksymisellä” mainostettu viikko ansaitsee myös faktoihin perustuvaa näkökulmaa asiaan.

Mikä on homokulttuurin taustalla? Kuka sitä lobbaa ja miksi sitä ajetaan länsimaissa niin aggressiivisesti? Kuka tästä kansaa hajaannuttavasta ja sen moraalia rappeuttavasta kampanjoinnista lopulta hyötyy?

Eräs kansainvälisen homoliikkeen ensiaskelien ottajista oli henkilö nimeltä Magnus Hirschfeld, joka oli sattumoisin myös juutalainen kommunisti. Hän aloitti poliittisen uransa 29-vuotiaana vuonna 1897 perustamalla Tieteellis-humanitäärisen komitean (WhK) Berliiniin. Kyseessä oli ensimmäinen homoseksuaalien poliittinen järjestö Saksassa. Sen tarkoitus oli työskennellä homoseksuaalisuuden kieltävän lain kumoamiseksi.

Vuonna 1919 sama mies perusti “seksuaalitieteen instituutin”, jonka tarkoitus oli tutkia seksuaalisia poikkeavuuksia yhdistettyinä poliittiseen toimintaan ja opetukseen. Instituutista tuli kokoontumispaikka homoille ja transihmisille ympäri maailman. Esimerkiksi pasifistina tunnettu ydinpommin rakentamista kannattanut vasemmistojuutalainen Albert Einstein kokoontui paikassa.

Berliiniin syntyikin 1920-luvulla rappeutunut homopiiri, joka johti maailman ensimmäisen seksuaalivähemmistöliikkeen muodostumiseen. Tämä liike työskenteli aggressiivisesti tehdäkseen Berliinistä homojen kansainvälisen kokoontumispaikan. Vuonna 1922 siellä järjestettiin myös maailman ensimmäinen homomielenosoitus koskaan. Hirschfeld oli liikkeen keskeisimpiä agitaattoreita.

Hypätäänpä hieman eteenpäin ajassa ja Atlantin toiselle puolelle. Vuonna 1965 maailma tutustui uuteen termiin, homofobiaan. Kyseisen termin keksi juutalainen psykologi George Weinberg. Vuonna 1972 Weinberg julisti Society and the Healthy Homosexual -julkaisussa, että he, jotka tuntevat ennakkoluuloja homoja kohtaan, kärsivät psykologisesta sairaudesta ja irrationaalisesta mielentilasta. Weinberg oli itse hetero, mutta hän johti kampanjaa homoseksuaalisuuden poistamiseksi mielenhäiriöiden listalta.

Kun mennään samassa maassa vielä ajallisesti hieman eteenpäin vuoteen 2013 ja silloiseen varapresidentti Joe Bidenin puheeseen juutalaisessa kulttuuritapahtumassa, voimme ehkä ymmärtää kuviota syvemmin: Varapresidentti sanoi juutalaisjärjestölle puhuessaan, että juutalaiset ovat pitkälti vastuussa siitä, että amerikkalaiset suhtautuvat myönteisesti homoavioliittoihin ja maahanmuuttoon. Hän myös ylisti juutalaisten suurta roolia ihmisten mielipiteiden muokkaamisessa liittyen muun muassa kansalaisoikeusliikkeeseen, feminismiin ja lakimuutoksiin.

“Lyön vetoa, että 85 prosenttia noista muutoksista, olkoonkin sitten Hollywoodissa tai sosiaalisessa mediassa, ovat seurausta näiden toimialojen juutalaisjohtoisuudesta. Vaikutus on ollut valtava, ja minun on myönnettävä, että se on ainoastaan hyvä asia”, Biden sanoi juutalaisyleisölle. “Mielestäni aliarvioitte hurjasti vaikutusta, joka teillä on ollut tämän kansakunnan kehityksessä”, hän jatkoi.

Kun varapresidentti kertoo ylpeillen juutalaisyleisölle heillä olevan valtaa monissa asioissa kuten homoliikkeessä, kertonee tämä jotain juutalaisten kuvioista asian takana. Samana vuonna The Jerusalem Post -lehti kirjoitti juutalaisten partioiden tukevan USA:n homojen oikeuksia. He ilmoittivat vastustavansa kieltoa jäsenyydestä homoseksuaalien aikuisten miesten organisaatiossa. Vain kaksi viikkoa myöhemmin kielto kumottiin, ja nykyään myös homot saavat liittyä järjestöön, jossa työskennellään lasten kanssa.

Vuonna 2012 Bend the Arc -juutalaisjulkaisu ylpeili juutalaisten johtajien painostavan silloista USA:n presidenttiä Barack Obamaa homoavioliiton laillistamisen suhteen. Homoparit ovatkin voineet mennä naimisiin jokaisessa osavaltiossa vuodesta 2015 lähtien. Uutistoimisto Jewish Telegraphic Agency julistikin juutalaisten ryhmien juhlivan korkeimman oikeuden päätöstä sallia homoavioliitot.

Vuonna 2012 juutalainen lesbo ja LGBT-aktivisti Masha Gessen kertoi haastattelussaan, ettei homoavioliittojen tarkoituksena ole todellisuudessa päästä naimisiin. Hänen mukaansa niiden tarkoituksena on tuhota koko avioliittoinstituutio ja perinteinen ydinperhe. Gessenin mielestä “homoavioliitto on valhe” ja “homoavioliiton puolesta taistelemiseen lukeutuu valehtelu siitä, mitä aiomme tehdä avioliiton kanssa, kunhan pääsemme naimisiin”. Hänestä “ei ole mikään uutinen, ettei avioliittoinstituution tulisi edes olla olemassa”. Lisäksi hänellä on kolme lasta “viiden vanhemman kanssa.”

“En näe syytä, miksei lapsillani voisi olla viittä vanhempaa laillisesti. En ymmärrä, miksi heidän pitäisi valita kaksi näistä vanhemmista ja päättää heidän olevan vanhempansa”, hän kertoo haastattelussaan. Haastattelu tapahtui Australiassa järjestetyssä paneelissa, jonka otsikko oli “Miksi mennä naimisiin, kun voit olla onnellinen?”

Koska amerikkalaisen “kulttuurin” vaikutus näkyy hyvin vahvasti koko Euroopassa, vaikuttaa myös USA:ssa tapahtuva homolobbaus Suomeen ja Eurooppaan. Kuulostaako kenenkään korvaan tutulta esimerkiksi homoavioliittolobbaus? Entä “sukupuolettomien” ihmisten vaatimukset “sukupuolettomista” tiloista, vaikka heidän osuutensa väestöstä on häviävän pieni?

USA:ssa uutisoitiin reilu vuosi sitten juutalaisjärjestöjen vaativan transseksuaalisia vessoja julkisiin kouluihin. Juutalaisjärjestöjen mukaan miesten tulisi saada tunkeutua naisten vessaan, mikäli he sattuvat päättämään olevansa naisia. Kun hallitus tahtoi sitten kiristää julkista rahoitusta saavia kouluja sanktioilla, mikäli nämä eivät poista sukupuolikäytäntöjä vessoistaan, innostui juutalainen Religious Action Center ja julisti: “Kannustamme kaikkia julkisia kouluja noudattamaan hallituksen käskyä viipymättä ja kokonaisvaltaisesti. On tärkeää, että transsukupuoliset ja sukupuoli-identiteetistään epävarmat yksilöt saavat viimein ansaitsemaansa kunnioitusta.”

Myös Suomessa “sukupuolettomien” ihmisten kovaääninen puolustaja on juutalainen Shirley “Koko” Hubara, joka on tullut tunnetuksi uhriutumisestaan Ruskeat Tytöt -bloginsa kautta. Miksi näkyvimmät homolobbarit ovat järjestään taustaltaan juutalaisia? Mikä heitä ajaa lobbaamaan homokulttuuria yhä aggressiivisemmin valkoisiin maihin? Miksi he peittelevät esimerkiksi sukupuolitauteihin, masennukseen, itsemurhiin ja muihin epäterveisiin ilmiöihin liittyviä tilastoja kyseiseen kulttuuriin liittyen?

Me toimituksessa tiedämme vastauksen, ja haastammekin lukijamme selvittämään itse syitä valkoisia kansoja tuhoavien ilmiöiden lobbaamisen taustalla.

Toimitus

11 KOMMENTIT

  1. Otteita Talmudista, jotka selventävät juutalaisten roolia pedofiliaan:

    Talmudin julistus Sanhedrin 69b:ssä sanoo: ”Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että (seksuaalinen) yhtyminen 9-vuotiaaseen poikaan on todellinen yhtyminen, mutta sitä nuorempaan ei ole.”

    Sanhedrin 69b sanoo myös, että naisen antaessa alaikäisen poikansa työntyä häneen on hän silti kelvollinen naimaan papin. Tämä johtuu siitä, ettei alaikäinen poika ole Talmudin silmissä ”mies”, joten Talmudin mukaan seksillä alaikäisen kanssa ei ole moraalista tai laillista merkitystä juutalaisille (Sanhedrin 52b).

    ”Aikuisen miehen yhtyessä pikkutyttöön sillä ei ole merkitystä, sillä tytön ollessa alle kolme vuotta (ja yhden päivän) on se kuin tökkäisi sormella silmään” (Ketubot 116). Alaviitteessä tarkennetaan, että ”kuin kyyneleet tulevat silmään uudestaan ja uudestaan, samoin palaa alle 3-vuotiaan tytön neitsyys.”

    Toki homolobbauksessa valkoisille on toinenkin syy kuin sairas pervoilu: olla yksi ase valkoisten kansanmurhaamiseksi.

    • Ja luterilainen kirkko, pride-housena toimii mikäs muukaan kuin Suomen kansallismuseo….

  2. Vastaus on Valkoisten kansanmurha. Siksi koukkunokat lobbaavat homotusta.

  3. Hyi saatana, kyllä homojen lobbaus on saastaista

  4. Communist Goals (1963)
    Mr. HERLONG. Mr. Speaker, Mrs. Patricia Nordman of De Land, Fla., is an ardent and articulate opponent of communism, and until recently published the De Land Courier, which she dedicated to the purpose of alerting the public to the dangers of communism in America.
    At Mrs. Nordman’s request, I include in the RECORD, under unanimous consent, the following “Current Communist Goals,” which she identifies as an excerpt from “The Naked Communist,” by Cleon Skousen:
    [From “The Naked Communist,” by Cleon Skousen]

    26. Present homosexuality, degeneracy and promiscuity as “normal, natural, healthy.”

  5. Vittu joo. Ärsyttää eniten tämä lasten lobbaus johonkin homouteen. .Geenivirhettä ei pitäisi tehdä muoti ilmiöksi.
    Sen verran alkaa ottaa päähän, että moiset aivopesijät pitäs laukasta avaruuteen kiertämään ja miettimään.
    Mutta sitähän en saa tehdä. Mutta vallanhimoiset voi tehdä jopa sen viattomalle luontokappaleelle.1957 ihmisen ahneudesta tietämätön Laika koira kyllä laitettiin avaruuteen yksin.

    https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/laika-lahetettiin-kiertoradalle-59-vuotta-sitten-hiljainen-ja-valloittava-koira-kuoli-paniikissa/6148788

    • Heh, enemmän ärsyttää joku mv-lehden muka-kansallismielinen ote asioihin, kun I. Janitskin on selvästi puolensa valinnut. Ne puolet on homot, sunnimonarkiat ja Israel. Muistan useammankin artikkelin jossa Janitskinin mielestä oli jotenkin erityisen kamalaa kun isis-miehet heitteli hinttejä katolta, samaan lokeroon menee “uutiset” miten Israelin sotilaat oli tappaneet jotain kiviä heitelleitä pentuja ja olivat nyt jotenkin helvetin kovia kovia islaminvastustajia Janitskinin mielestä. Ja samaa juutalaismantraa on luettavissa niin HS, IS, IL kuin MV medioistakin, eli jumalatonta Iran-vihaa.

      Toivottavasti se Janitskin presidentiksi -skeida on vitsi, koska jos tuo urvelo olisi mitään sanomassa meillä oltaisiin homoja ylistäviä Saudi-barbarian kumartelijoita ja vuolaasti tukemassa Iranin “vaikutusvallan” tukehduttamista.

      Tai sitten koko mv-lehti projektina on alusta loppuun luotu juuri tuhoamaan aito suomalainen kansallismielisyys, johon kuuluu se, että niitä määräyksiä ja komentoja ei oteta mistään, ei edes Ruotsista hei haloo.

      • Hyvät ryyppy- ja vuokrarahat sai kerättyä Janitskin “presidentinvaalikampanjallaan”. Asui isossa linnassa Andorrassa. Eipä se Putkonenkaan sen kummempi ole: https://mvlehti.net/2019/06/26/mielipide-homotuputus-vain-lisaa-homovihaa/ Siinä on ateismin, kirkonpolttojen ja homojen ylistystä, oikein homon kynästä.

        Myöskin sitä juhlitaan näyttävästi tässä Putkosen uudessa MV:ssä että Venäjä voitti sodassa Suomen ja Saksan.

        Mielisairasta porukkaahan nuo ovat.

Comments are closed.