Koti Uutisia Harvey Weinstein sai potkut seksirikossyytteiden vuoksi

Harvey Weinstein sai potkut seksirikossyytteiden vuoksi

2
Veljekset Bob (vasemmalla) ja Harvey Weinstein.

Juutalainen Hollywood-elokuvantuottaja Harvey Weinstein on saanut potkut elokuvayhtiö The Weinstein Companystä, jonka hän itse perusti vuonna 2005 yhdessä veljensä Bobin kanssa. Syynä tähän ovat lukuisten yhtiön nykyisten ja entisten naispuolisten työntekijöiden syytökset seksuaalisesta ahdistelusta ja jopa raiskauksista. Aiheesta on puhuttu USA:ssa viimeisen viikon aikana paljon. Weinsteinia seksuaalirikoksista syyttävien joukossa ovat muiden muassa Ashley Judd ja Rose McGowan.

Mediamyrskyn noustessa asiasta Weinstein on pyydellyt julkisesti anteeksi “aiempaa käytöstä kollegoita kohtaan”. Weinstein sanoi myös, että hänellä on “pitkä tie” parannuksen tekemiseen. Samalla hän ilmoitti ottavansa virkavapaata. Tämä ei ilmeisesti riittänyt, koska The Weinstein Company ilmoittaa nyt erottavansa Harvey Weinsteinin.

Myös Weinsteinin 20 vuotta nuorempi vaimo Georgina Chapman on kertonut julkisuuteen jättävänsä 65-vuotiaan miehensä. Weinstein ja Chapman ovat olleet naimisissa vuodesta 2007 asti, ja parilla on kaksi yhteistä lasta. “Sydämeeni koskee ajatellessani kaikkia niitä naisia, jotka ovat kärsineet valtavasti näistä anteeksiantamattomista teoista. Olen päättänyt jättää Harveyn”, kommentoi Chapman.

Uusimpien tietojen mukaan Weinstein olisi nyt Euroopassa hoidattamassa seksiriippuvuuttaan siinä toivossa, että hänet tämän varjolla toivotettaisiin lämpimästi takaisin Hollywood-maailmaan. Juutalainen lehti Tablet on kirjoittanut harvinaisen suoraan Weinsteinin olevan “tyypillinen juutalainen pervo”.

 

Lähteet: Nordfront.se (1, 2), SVT, Tablet

Aiheesta lisää: Elokuvatuottaja Harvey Weinsteinia syytetään joukosta seksirikoksia

2 KOMMENTIT

  1. Sairasta porukkaa. Aivan satavarmasti pitää heimolaiset omastaan huolta tämän “hoitojen” aikana, samanlaisia perverssipedofiileja kaikki ja nämä ovat koko “viihde”teollisuuden kärkihahmoja. Toivottavasti Weinstein alkaa kohta vinkumaan kokemastaan halveksunnasta ja vertailemaan kokemuksiaan “holokaustin aikaiseksi sorroksi”. Ja mitä vaikutusvaltaisia jutkuja tuntee, niin loppuu syytteet nostaneiden naisten urat kuin seinään. Nuokin kaksi niin likasen näköisiä äijiä että hyi saatana.

Comments are closed.