Koti Uutisia “Globalisaation isä” Peter Sutherland on kuollut

“Globalisaation isä” Peter Sutherland on kuollut

6

Euroopan valkoisen kansanmurhan ikonisimpiin miehiin George Sorosin ja Richard Coudenhove-Kalergin ohella lukeutuva Peter Sutherland on viimein kuollut 71-vuotiaana. Sutherland edisti kiivaasti Euroopan väestönvaihtoa ja vastusti nationalismia aina elämänsä loppuun asti.

Sutherland nousi kansallismielisen liikkeen vihollisten kärkikastiin julistettuaan vuonna 2012, että Euroopan valkoiset on korvattava muilla roduilla, sillä mantereemme on “kansallisesti liian yhdenmukainen”. Sutherlandin kannanotosta teki erityisen vakavan se, että hän työskenteli YK:n maahanmuuttoasioiden johtajana.

YK:n ohella Sutherland ehti työskennellä lukuisissa maailman pahamaineisimpiin kuuluvissa globalistiyhtiöissä, kuten juutalaispankki Goldman Sachsissa sekä törkeistä ympäristörikoksista tunnetussa British Petroleumissa. Vaikka Sutherland raiskasi säälimättömästi luontoa sekä rehellisten työntekijöiden lompakkoa, onnistui hän luomaan itselleen hyväntekijän imagon ajamalla laittomien maahantunkeutujien asiaa.

Sutherland neuvotteli 1990-luvulla myös uraauurtavia “vapaakauppasopimuksia”, joiden tavoitteena oli tuhota kansallisvaltioiden taloudellinen omavaraisuus. Amerikassa asuva juutalaispoliitikko Mickey Kantor palkitsi Sutherlandin tästä lempinimellä “globalisaation isä”. Sutherland työskenteli tuolloin talouden globalisaatiota ajavan World Trade Organizationin johdossa.

Lue myös: YK:n komissaari: Euroopan homogeenisyys hävitettävä

6 KOMMENTIT

  1. Jos nämä juovat valkoisten lasten verta rituaaleissaan niin kenen verta ne sitten juovat kun rodut ovat sekoittuneet? Neekerin veri ei varmaankaan kelpaa.

    • Sitä kai sanottaisiin juomasekoitukseksi tai Long Drinkiksi. Ei se Draculakaan tainnut kelpuuttaa ihan mitä tahansa.

      Yksi on joukosta poissa, mutta valitettavasti muita samoinajattelijoita seuraa perässä. 15 v monikulttuurisessa Keski-Euroopan suurkaupungissa asuneena voin vain todeta että Himmel, Arsch und Hagedorn.

  2. Sauli Niinistö on näiden lajien edusmies.Eivät suinkaan tähtää monikulttuurisuuteen kuin vain ns.välivaiheessa.Kristinuskon täystuho on heidän tavoitteena.Ihmiset ovat heille karjaa.Tämä eliitti on Niinistön päällysmies.Jos haluatte tietää mitä lajia ovat katsokaa Youtube Dr.Rauni Kilde on mind control weapons.En koskaan olisi halunnut tietää tästä paskasta,mutta Sauli Niinistön aikana kaikki tämä saasta on rantautunut suomeen.

Comments are closed.