Eräretki Joutsijärvellä

Julkaistu: 19.5.2017

19.5.2017 by

Eräretki Joutsijärvellä

Vastarintaliike järjesti pääsiäisenä jäsenilleen ja aktivisteilleen jo perinteeksi muodostuneen kolmen päivän eräretken. Tämän vuoden kohteeksi valikoitui Länsi-Suomessa sijaitseva Joutsijärven retkeilyalue.

Tapahtuma alkoi perjantai-iltapäivänä osallistujien saapuessa paikalle joka puolelta maata. Siirryttyämme leiripaikalle retkemme ensimmäinen askare oli polttopuiden tekeminen ja leiriytyminen. Polttopuiden hakkaamisen lomassa kokeneemmat aktivistit halkaisivat myös suurehkon pölkyn, josta valmistettiin rakovalkea pitkäkestoiseksi iltanuotioksi. Valkeana toiminut pölkky halkaistiin kunnollisen kirveen puutteessa kätevästi puukiiloilla ja tiimipelillä! Kun askareet oli hoidettu, kului loppuilta kuulumisia vaihdellen ja pannukahvista nautiskellen.

Leirin toinen päivä valkeni aurinkoisena mutta kylmänä. Nuotioiden sytyttäjistä ei ollut pulaa, sillä pakkanen oli yön aikana pudonnut lähemmäs kymmentä miinusastetta. Aamutoimien jälkeen osallistujat jaettiin kahtia ryhmätöitä varten. Tehtävänä oli pitää aivoriihi ja kirjata muistiinpanoja siitä, mitä rinnakkaisyhteiskunta edellyttää toimiakseen ja mitä ovat sen rakennuspalikat.

Ryhmätyön jälkeen valmistimme lounaan, jonka yhteydessä pidettiin lyhyt luento siitä, kuinka valmistaa itse retkimuonat turvautumatta eineksiin. Lounaan jälkeen leiri purettiin ja aloitimme siirtymisen seuraavaan kohteeseen. Matkalla kevät näytti koko sääkirjonsa lämpimästä auringonpaisteesta aina lähes vaakatasossa tuiskunneisiin rakeisiin.

Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme kauniin järven rannalla sijainneelle laavulle, joka oli toisen päivän kohteenamme. Leiriydyttyämme pidimme keskustelupiirin aiemmin päivällä järjestetyn ryhmätyön pohjalta, mistä kehkeytyikin usean tunnin mittainen erittäin antoisa keskustelu rinnakkaisyhteiskunnasta ja ylipäätään siitä, mistä yhteishenki rakentuu.

Edellisen yön kylmyyden johdosta päätimme yhteistuumin yöpyä laavussa. Laavu saatiinkin tuossa tuokiossa yöpymiskuntoon osan kerätessä havuja läheisistä tuulenkaadoista eläviä puita vahingoittamatta. Toiset taas tilkitsivät ja vuorasivat lattiaa jo kerätyillä havuilla. Illan laskeutuessa retkeilijät pääsivät ihastelemaan auringonlaskua erämaajärven taa.

Myös kolmas päivä koitti aurinkoisena mutta kirpeän viileänä. Aamutoimien jälkeen siivosimme leirin ja aloitimme paluumatkan autoille. Paluumatka taittuikin sutjakkaasti rennon puheensorinan saattelemana. Autoille saavuttuamme oli aika sanoa tovereille hyvästit ja aloittaa paluu arkeen. Kiitos kaikille osallistujille erittäin antoisasta ja onnistuneesta pääsiäisretkestä!

Kiinnostaako sinua kansamme hyvinvoinnin lisäksi myös luonto ja sen hyvinvointi? Entäpä retkeily ja luonnossa liikkuminen? Ota pikimmiten yhteyttä: vastarintaliike[at]vastarintaliike.com

Aiheeseen liittyen

Asiasanat

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä