Ensimmäinen traileri Etelä-Afrikkaa käsittelevästä dokumentista julki

Julkaistu: 13.2.2018

13.2.2018 by

Ruotsalainen Jonas Nilsson on jo jonkin aikaa tehnyt dokumenttia, joka keskittyy Etelä-Afrikan kaoottiseen tilanteeseen rodullisesti motivoitujen murhien keskellä. Kerroimme jo marraskuussa Nilssonin keräävän rahaa projektia varten. Ensimmäinen traileri on nyt julkaistu.

Marraskuussa Nordfrontille antamassaan haastattelussa Nilsson kertoi pyrkivänsä matkustamaan paikan päälle Etelä-Afrikkaan kuvatakseen paikallisia oloja ja haastatellakseen paikallisia ihmisiä.

Voit katsoa trailerin alta.

Lue myös: Tue Boer Projectia Etelä-Afrikan valkoisten kansanmurhan julkituomiseksi

Aiheeseen liittyen

Asiasanat

7 Kommenttia

  1. Ks

    Lauren Southernista voidaan olla montaa mieltä, mutta myös hän tekee hyviä raportteja Etelä-Afrikan tilanteesta, saa myös paljon näkyvyyttä.

  2. Ramppa

    Toisaalta mielestäni valkoisten on turha valloittajina ruikuttaa tuolla mitään mutta sensijaan meidän pitäisi pitää Pohjola puhtaana hallitsemattomasta negridien ja muslimien invaasiolta, koska lopputulos on samanlainen.Ihminen on eläin ja olemme lopultakin reviiri ajattelijoita.Sairasta vaan että joillain on lajin että itsesuojelu vietti rappeutunut.Muka humanistit kusevat omiin aamumuroihinsa.Ihmisevoluutio ei turhaan kehittänyt toimivia sivilisaatioita, joihin sitten pyritään vaikka väkisin ja kunnioittamatta niiden luojia ja ylläpitäjiä.

  3. Ramppa

    Negridit eivät ole saaneet afrikassa mitään aikaan.Kehitysmaa projekteissa kaivojen kaivamisetkin on lähinnä Eurooppalaisten kontolla.Näitä laumoja ei olisi pitänyt koskaan ottaa rokotusohjelmiin mukaan.Väestönkasvun räjähdys sen kiistatta osoittaa kun luonnon tasapainoon on muututtu.

  4. Zerstörer

    Hiukan saattaa olla ”väritetty” dokumentti, mutta tuskin niin kamalan kaukana totuudesta. Etelä-Afrikka oli todellinen hyvinvointivaltio, kunnes valta vaihtui. Enemmistövaltaan siirtymisen jälkeen on moni asia ottanut pahasti takapakkia tai taantunut, kehitys hidastunut tai pysähtynyt tyystin. Ja rikollisuus on kasvanut hälyyttävästi, kiitos valtaosin laittomien siirtolaisten, joista valtaosa tulee Zimbabwesta. Jokseenkin kaikki SAn vârillisetkin ovat totaalisen kypsiä ja haluavat siirtolaiset ulos asap.

    Nyt kun Zimbabwen valkoisten vainoa järjestelmällisesti harrastanut ja maan täydelliseen konkurssiin ajanut Robert Mugabe on vihdoin saatu alas jakkaralta, on toivoa että osa konnantyön tekijöistä tosiaan palaa kotikonnuilleen, jos talous siellä saadaan elpymään, mutta alkuasukkaiden tavat ja taidot tuntien, ei kannata pidätellä hengitystä odotellessa…

    SAsta löytyy onneksi vielä turvallisiakin paikkoja, joissa valkoinen mies voi rantakuppilassa rauhassa nauttia värillisen tarjoilijan pöytään kantaman huurteisen, pelkäämättä että kuppilan eteen jätetty moottoripyörä anastetaan tai että edes kypärä häviää. Tai jos häviääkin, se on kavereitten jäynä. Mutta ne paikat ovat kaukana suurkaupungeista. Onneksi. Kuka piru sellaisissa haluaisikaan asua..?

  5. juha.

    Tuossapa sitä ns. ”Monikulttuurisuutta”!!!
    Voin sanoa aivan istualtani. MITÄÄN ei ole ”väritetty”. Sillä musta väkivalta on väkivaltaa raa’immasta päästä, jota voi olla. Mustat eivät tyydy tappamaan, vaan he vielä kiduttavat uhrit, jotka käsittävät kaikkia valkoisia ikärajasta riippumatta hitaasti tuskallisesti hengiltä tietenkin raiskaten naispuoliset ikään katsomatta. Ja ettei tässä olisi vielä kylliksi. Auri revityt suolestetettujen uhrien sisäelimet otetaan myytäviksi ”onnentalismaaneiksi”. Siis vähään malliin kuin brutaalin rasistiset suomalaiset esi-isämme ottivat Jäniksenkäpälän tai onnensa menettäneen Ketunhännän toimittamaan vastaavaa virkaa.
    Tässä olisi vähän pureskeltavaa Taposelle ja muille kuspäisille suvakki -kommunisteille.

    • Korruptio Nissinen

      Ainoa pelastus valkoisille tuolla on ottaa valta takaisin, maassa jonka heidän esivanhemmat rakensivat.

      Neekerit uskovat vain voimaa, tottelevat kyllä kuparipäällysteistä lyijyä.

  6. Zerstörer

    Noh, keskustellaan siitä värityksestä sitten, kun itse ohjelma on tullut ulos. Tarkoitan lähinnä rikosten määrää ja uhrien jakaumaa eri ryhmien kesken.

    Kyllähân noita rikoksia sattuu, sitä en kiellä. Ne kohdistuvat lähinnä keskiluokkaan ja varakkaisiin, rotuun katsomatta. Viharikoksia ja rasismiakin esiintyy, itse olen saanut olla rauhassa. Ulkonäkö ja koko ehkä suojelee.

    Vänrikki Stoolia lainaten, ”Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin.”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä