Koti Artikkelit “Boasilainen antropologia” – juutalainen monikulttuurisuusoppi

“Boasilainen antropologia” – juutalainen monikulttuurisuusoppi

7

Kevin B. MacDonald on teoksessaan Culture of Critique (‘Kritiikin kulttuuri’) paneutunut juutalaisten poliittisiin ja akateemisiin liikkeisiin 1900-luvulla ja näiden vaikutusvaltaan. Kirjassa käsitellään boasilaista antropologiaa, marxilaisuutta ja Frankfurtin koulukuntaa, psykoanalyysiä sekä juutalaisten vaikutusta USA:n maahanmuuttopolitiikkaan.

Franz Boas.

Kantavana teemana läpi teoksen on analyysi etnisen ryhmädynamiikan kautta. MacDonaldin teesinä onkin, että juutalaisten akateemiset liikkeet ovat osa juutalaisten ryhmäevoluutiostrategiaa biologisen ja kulttuurievoluution kontekstissa.

Sana strategia voi tässä yhteydessä olla harhaanjohtava, sillä se ei tarkoita, että juutalaisten toiminta olisi välttämättä osa tietoista ja yhteistä suunnitelmaa. Esimerkiksi K- tai r-evoluutiostrategiatkaan (K tarkoittaa korkeaa huolenpitoa jälkeläisistä ja hidasta lisääntymistä, r taas nopeaa lisääntymistä vähäisellä huolenpidolla) eivät ole tietoisia strategioita, vaan lajit ja rodut ovat päätyneet näihin sopeutumalla ympäristöönsä ja ekologiseen lokeroonsa.

Evoluutiostrategia ei siis ole välttämättä tietoisesti valittu, vaan se pikemminkin kuvaa ryhmän tai lajin toimintamalleja, joilla se sopeutuu ympäristöönsä. Ryhmäevoluutiostrategia taas kuvaa jonkun tietyn ryhmän toimintamalleja, joilla se ajaa ryhmäetuaan joko tietoisesti tai tiedostamatta. Tähän liittyen kirjassa viitataankin Robert Triverin evolutiiviseen teoriaan itsepetoksesta: parhaita pettäjiä ovat ne, jotka huijaavat itseäänkin (MacDonald, 10).

MacDonaldin tutkimuskysymykset kirjassa ovat tiivistetysti: 1) Löytää vaikutusvaltaisia liikkeitä vahvalla juutalaisedustuksella. Tämä ei tarkoita, että enemmistön juutalaisista olisi tarvinnut kuulua liikkeeseen. 2) Arvioida, identifioituivatko liikkeisiin kuuluneet juutalaiset juutalaisiksi ja katsoivatko he liikkeidensä edistäneen juutalaisten etua. 3) Arvioida liikkeen vaikutusta ympäröiviin yhteiskuntiin (kirjassa käsitellään eurooppalaisia maita ja erityisesti USA:ta). 4) Miten ei-juutalaiset reagoivat näihin liikkeisiin?

Culture of Critique ei ole kokonaisvaltainen esitys koko juutalaisten vaikutusvallasta eikä edes ole sitä 1900-luvun osalta. Esimerkiksi mediavalta ja pankkisektori jäävät vähemmälle huomiolle. Se on pikemminkin hyvin rajattu teos, jossa käsitellään muutamia liikkeitä vahvalla juutalaisedustuksella esimerkkeinä juutalaisten ryhmäevoluutiostrategiasta.

Silti aiheet ovat hyvin laajoja, ja kirjoittaja onkin tehnyt suuren ja haastavan työn tiivistäessään näin suuren osan 1900-luvun aatehistoriaa yhteen kirjaan. Tässä artikkelissa perehdytään tarkemmin juutalaisten vaikutukseen antropologiaan Kritiikin kulttuurin pohjalta.

Kevin MacDonaldin juutalaistrilogia.

 

Franz Boas – tiedemies vai aktivisti?

Sosiaalitieteissä tapahtui 1900-luvulla USA:ssa muutos, jota MacDonald jäsentää vanhan protestanttisen empiirisesti suuntautuneen tieteen syrjäytymisellä itärannikon juutalaisen poliittisemmin suuntautuneen tieteen tieltä. Jostain syystä boasilaista antropologiaa käsittelevissä historian esityksissä juutalaisten rooli on jäänyt vähäiselle huomiolle (ks. Frank 1997).

Franz Boas syntyi Saksaan vasemmistoliberaaliin juutalaiseen perheeseen vuonna 1858. Alun perin Boas ei suuntautunut antropologiaan vaan fysiikkaan. MacDonald huomioi hänessä antipreussilaisia asenteita ja ulkopuolisuutta ympäröivään yhteiskuntaan. Hän oli jo varhaisella iällä huolestunut antisemitismistä (ks. White 1966) ja identifioitui vahvasti juutalaisuuteen naiden oman etnisen ryhmänsä sisältä.

Paljon puhuvassa sitaatissa, joka koskettaa sekä Boasin identiteettiä että hänen suhtautumistaan ei-juutalaisiin, hän sanoo: “Jos me juutalaiset haluaisimme työskennellä vain sellaisten ei-juutalaisten kanssa, jotka ovat sataprosenttisesti vapaita antisemitismistä, kenen kanssa me ikinä voisimme työskennellä?” Myöhemmin esimerkiksi Margaret Mead tiesi, että vetoamalla Boasin identiteettiin ja antipreussilaisiin tunteisiin tämä saisi Boasin siunauksen tutkimusmatkoilleen.

Vuonna 1899 jo aiemmin USA:han muuttanut Boas aloitti työskentelyn antropologian professorina Kolumbian yliopistossa. Tässä asemassa hän sai suuren vaikutusvallan kyseisellä tieteenalalla. Häntä jopa kuvaillaan amerikkalaisen antropologian isäksi, mikä kertoo hänen vaikutusvallastaan. Boasin vaikutusvaltaisimpia oppilaita olivat Ashley Montagu, Ruth Benedict, Alexander Goldenweiser, Melville Herskovits, Otto Klineberg, Alfred Kroeber, Robert Lowie, Margaret Mead, Paul Radin, Edward Sapir ja Leslie Spier (ks. White 1966, Duke 2007). Heistä kaikki olivat juutalaisia, paitsi Mead, Benedict ja Kroeber.

Ennen Boasia antropologiassa pidettiin tärkeänä pyrkimystä objektiivisuuteen, pyrkimystä tuottaa mitattavia tuloksia, olla ikään kuin kohteidensa yläpuolella ja irrallaan niistä. Boas ei nähnyt näitä piirteitä välttämättöminä hyvälle sosiaalitieteelle. Hänestä tiedemiehen ei ollut tarpeen irrottautua politiikasta, vaan hän näki egalitarismin ajamisen jopa antropologien velvollisuudeksi. Hän oli vakuuttunut siitä, että mustien ja valkoisten erot selittyivät lähinnä sorrolla.

Boasilaisen antropologian piirteitä

Boasilaista antropologiaa voi pitää pikemminkin antiteoriana kuin selitysvoimaisena teoriana ihmiskulttuureista, koska se pitäytyi tieteen perinteisistä metodeista, kuten luokittelusta ja yleistyksistä (White 1966). Tärkeä tekniikka oli herättää epäilyä evoluutioteoriaa vastaan korostamalla ihmisten käytöksen “laajaa diversiteettiä” ja “kaoottisia yksityiskohtia”. Boas vastusti jopa ihmisgenetiikan tutkimista (Freeman 1983). Biologista evoluutiota väheksyvän tieteen koulukunnan voisi odottaa muodostavan teoriaa ihmisyhteisöistä kulttuurien pohjalle, mutta boasilaiset vaativat jatkuvasti “yksityiskohtaisempaa kulttuurisen diversiteetin tarkastelua” ennen kuin teoriaa kulttuurievoluutiosta voisi muodostaa (ks. Stocking 1968). Sittemmin kulttuurievoluution teoriaa ovat kehittäneet aivan muut tahot, kuten Robert Boyd ja Peter Richerson.

MacDonald kuvailee boasilaista koulukuntaa jossain määrin samanlaisena traditionaalisen juutalaisuuden kanssa: Molemmissa on vahva patriarkaalinen johtava auktoriteetti, jota ei sovi liikaa kyseenalaistaa. Molemmille on ominaista myös sisäryhmäidentiteetti, joka on ristiriidassa tieteen tietynlaisen individualistisen luonteen kanssa. Boasilainen Kroeber kuvaili Boasia “aidoksi patriarkaksi”: tämä toimi “vahvana isähahmona” tukien niitä, joiden hän koki olevan oikeilla linjoilla, mutta ollen kylmän vihamielinen, jos hän koki tilanteen sitä vaativan (Stocking 1968). White kuvaili Boasilla olleen jopa kaikki kultinjohtajan piirteet ja hän kertoi tämän olleen palvottu karismaattinen johtaja täysin uskollisten alaisten ympäröimänä. Ryhmästä saattoi päätyä suljetuksi ulos, jos korosti liikaa esimerkiksi perinnöllisyyttä tai jos henkilöllä nähtiin olevan liikaa “etnisiä painotuksia”. Boasilaisista suurin osa oli marxilaisia tai erilaisia sosialisteja.

Määrittävä piirre boasilaiselle linjalle oli vallitsevan valkoisen kulttuurin kritiikki yhdistettynä kehittymättömämpien yhteiskuntien kritiikittömään ihailuun “jalo villi” -myytin hengessä. Tätä edustaa erityisen hyvin Meadin kuuluisa tutkimusretki Samoalle ja sen perusteella kirjoitettu Coming of Age in Samoa. Mead oli aikansa trendien mukaisesti “seksuaalisen vapautumisen” kannattaja. Hän pyrki kuvailemaan Samoaa vapaaksi länsimaiden tukahduttavasta seksuaalimoraalista, aggressioista tai kiihkeästä uskonnollisuudesta. Mead joko jätti huomiotta tai selitti läntisellä vaikutuksella negatiivisena pitämiään piirteitä, kuten neitsyyden arvostusta tai raiskauksia.

Toinen esimerkki tästä on Benedictin Patterns of Culture, jossa Zuni-intiaanit esitetään väkivallattomana kansana, joka ei käy sotia eikä edes tavoittele vaurautta. Lapsia ei kuriteta eikä länsimaiden “tukahduttavaa seksuaalisuutta” esiinny, vaan seksiä harrastetaan ilman huolta neitsyydestä, isyyssuhteista tai monogaamisista suhteista.

Myöhemmin molemmat teokset on sisältönsä osalta kumottu. Ne heijastelevat boasilaisten laajempaa tutkimuksellista puutetta: sodan ja väkivallan tutkimuksen laiminlyöntiä tai vähättelyä sekä tiukkaa kritiikkiä biologisia selitysmalleja kohtaan, mutta vähäisempää kritiikkiä omille selitysmalleille. Tämä johti harhakäsityksiin “rauhanomaisesta menneisyydestä” ja eurooppalaisten erityisestä väkivaltaisuudesta (ks. Keeley 1996). Vaikka muutamia antropologisia tutkimuksia aiheesta esiintyi, kuten Harry Turney-Highn Primitive Warfare vuodelta 1949, niistä vaiettiin antropologisissa piireissä.

Eräs tyypillinen piirre juutalaisille poliittis-akateemisille liikkeille MacDonaldin mukaan on ei-juutalaisten hahmojen nostaminen keulakuviksi näkyviin asemiin. Esimerkiksi USA:n kansalaisoikeusliike henkilöityy Martin Luther Kingiin. Tämä käy järkeen, kun muistaa, että juutalaisten liikehdinnässä tärkeä osa on taistella juutalaisvastaisia asenteita vastaan. Boas halusi ei-juutalaisia mukaan koulukuntaansa, koska häntä huoletti, että hänen juutalaisuutensa saisi hänen tieteensä vaikuttamaan puolueelliselta (Efron 1994). Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista Meadin ja Benedictin saama suuri huomio.

Boasin perintö

Franz Boas kuoli vuonna 1942, mutta hänen perintönsä elää antropologiassa. Myös ajatukset siitä, etteivät biologiset erot ihmisryhmien välillä ole merkityksellisiä, voivat paremmin kuin koskaan. Vuoteen 1968 mennessä juutalaiset, jotka muodostivat kolmen prosentin vähemmistön, muodostivat noin 20 prosenttia USA:n yliopistojen henkilöstöstä, 25 prosenttia sosiaalitieteiden henkilöstöstä ja jopa 40 prosenttia liberaalista osasta, joka julkaisi eniten tieteellisiä julkaisuja (ks. Rothmann & Lichter 1982).

Henkilöt, kuten Stephen Jay Gould, Leon Kamin, Ashley Montagu tai Richard Lewontin, jonka mukaan on nimetty jopa Lewontinin virhepäätelmä [1], jatkoivat ihmisen biologisen tutkimuksen kritiikkiä.

Moraaliset näkökohdat tulivat voimakkaasti esille eri teoksissa. Toisen maailmansodan jälkeen Boasin perilliset saivat voimakkaan aseen: he saattoivat syyttää vastapuoltaan siitä, että heidän ajatuksensa johtivat “Auschwitziin”.

Hieman samanlainen kuvio on älykkyystutkimuksen vastustuksessa: Gould ja Kamin ensin ylikorostivat älykkyystutkimusten merkitystä USA:n 1920-luvun maahanmuuttopolitiikan tiukennuksiin, jotka hidastivat myös juutalaisten pääsyä maahan. Sitten he käyttivät tätä lyömäaseena älykkyyden tutkimusta vastaan.

Näin boasilaisilla näkyy MacDonaldin mukaan yleinen piirre muillekin juutalaisille liikkeille: pyrkimys torjua antisemitismiä muokkaamalla tiedettä ja siten ihmisten maailmankuvaa siihen suuntaan, ettei ryhmäidentiteetillä ole enää merkitystä, ja siten juutalaisten omien suosiminen saatetaan helpommin painaa villaisella.

Toinen boasilaisten hyökkäyskeino on vastustajien leimaaminen biologisiksi deterministeiksi, vaikka kaikki evoluutiobiologit tunnustavat ympäristötekijöiden kuten ravitsemuksen vaikutuksen eliön ominaisuuksiin. J. Philippe Rushton on kommentoinut, että debattia geenien ja ympäristötekijöiden vaikutuksesta käytökseen käydään pikemminkin niiden välillä, jotka käytännöllisesti katsoen eliminoivat biologian vaikutuksen, ja niiden, jotka tunnustavat sekä geenien että ympäristötekijöiden roolin (Rushton 2000, 3).

 

Vastarinta.com/Kansanmurha

 

 

[1] Lewontinin mukaan rotu on epävalidi taksonominen konstruktio, koska ihmisen luokittelu väärään rotuun yksittäisen geneettisen lokuksen perusteella on noin 30 prosenttia. A. W. F. Edwardsin mukaan tarkasteltavien geneettisten lokusten määrää lisäämällä saadaan melko nopeasti tunnistustarkkuus lähelle 100 prosentin tarkkuutta.

Lähteet:

Duke, David 2007. Juutalainen ylivalta.
MacDonald, Kevin 1998. Culture of Critique.
Rushton, J. P. 2000. Race, Evolution and Behaviour.

Culture of Critiquen sisäiset lähteet:

Efron, J. M. 1994. Defenders of the Race: Jewish Doctors and Race Science in Fin-de-Siècle Europe. New Haven: Yale University Press.
Frank, G. 1997. Jews, multiculturalism, and Boasian anthropology. American Anthropologist 99: 731–745.
Freeman, D. 1983. Margaret Mead and Samoa: The Making and Unmaking of an Anthropological Myth. Cambridge: Harvard University Press.
Keeley, L. H. 1996. War before Civilization. New York: Oxford University Press.
Rothman, S. & Lichter, S. R. 1982. Roots of Radicalism: Jews, Christians and the New Left. New Bruswick, NJ: Transaction.
Stocking, G. W. 1968. Race, Evolution and Culture: Essays in the History of Anthropology. New York: Free Press.
White, L. 1966. The social organization of ethnological theory. Rice University Studies: Monograph in Cultural Anthropology, Vol. 52, No. 4: 1–66.

7 KOMMENTIT

  1. Hieno kirjoitus! Vastarintaliikkeen sivuilla kannattaisi kannattaisi kaikkiin vähääkään kiistanalaisiin juttuihin laittaa selkeät lähteet niin kenelläkään ei jäisi naputtamista epätieteellisyydestä tai huuhaa-tiedon levittämisestä.

    • Ne lähteet on usein upotettuna tekstin sekaan, jotta voi suoraan klikata linkkejä. Toki mitä enemmän lähteitä, sitä parempi.

  2. Suuret kiitokset tästä! Parhaita suomenkielisiä johdatuksia Kevin MacDonaldin ajatteluun – tälle on tilausta!

  3. Tämä kirja olisi hyvä saada Kadulle.comiin! Ainakin yksi ostaja täältä ilmottautuu!

    • …itseasiassa koko tuo yhdestä kuvasta löytyvä trilogia ja jos McDonaldilla on muuta kirjallisuutta, niin myös niitä.

  4. Tyhmät ja joita ei ole opetettu kunnioittamaan totuutta kuvittelevat, että jos on ylpeä ja luulee hölmöyhksiensä olevan totta ilman epäilystä, että se olisi merkki siitä että kyseiset hölmöydet olisivat totta. Myös pitää ottaa huomioon sellainenkin mahdollisuus, että on olemassa sellaisia, joiden koko “elämä” perustuu petokseen, toisten pettämiseen ja imartelemiseen. Että heidän perkeleylpeytensä perustuu siihen, että he jatkuvasti valehtelevat ja ovat kaikessa petollisia ja ETTÄ HE OVAT HUOMANNEET, ETTÄ AINAKIN HEIDÄN OMIEN HARHOJENSA MUKAAN HEIDÄN VALHEENSA JA PETOKSENSA “TOIMIVAT” AINA. Tällaiset eläimet myöskin kehittävät kyvyn aistia valehdeltavien heikot kohdat, siis minkälainen imartelu heille toimii. Sitähän heidän valehtelunsa on, että he jatkuvasti tarkkailevat kuinka heidän valheisiinsa uskotaan. On myös erittäin tärkeätä huomata, että he pyrkivät valehtelullaan ottamaan valehdeltavat valtaansa ja he koko ajan pyrkivät valtaan valheiden avulla. On hyvä huomata että hypnoosihan on juuri sitä, että uskoo hypnotisoivan valheita ja siksi he esimerkiksi luulevat olevansa kana, vaikka ovatkin aivan jotain muuta. Siis todellakin ovat massamediat hypnoosivälineitä. Onkin hyvä välttää massamedian vaikutusta täysin. Siinä on niin perkeleellisiä asioita taustalla, että ainakaan elämänsä alussa oleva totuuden etsijä tuskin niitä voi havaita. Sen aloitteleva totuudenetsijä käsittääkseni voi huomata, että kun jättää massamediat kokonaan pois ja keskittyy totuudellisiin ja henkisesti terveisiin asioihin sen sijaan, niin oma henkinen selkeys tulee paljon selkeämmäksi. Olenkin sitä mieltä, että usein aloittelevat totuudenetsijät kuin jankuttavat pinnallisia asioita eivätkä pääse pinnallisten asioiden yläpuolelle juuri siksi että eivät ole rohkeasti jättäneet valemediaa taakseen.

  5. Hyvää analyysiä! Onko MacDonaldin kirjoja mahdollisesti tulossa Kadulle.comiin?

Comments are closed.