Koti Uutisia Avoimesti valkoisia vihaava aasialainen puhuu perjantaina Helsingissä

Avoimesti valkoisia vihaava aasialainen puhuu perjantaina Helsingissä

8

UK_Tobias_HubinetteRuotsissa asuva tunnettu äärivasemmistolainen ja valkoisten vihaaja Tobias Hübinette tulee perjantaina puhumaan Helsingin yliopistolle “valkoisuuden ongelmasta”. Korealaistaustainen Hübinette on pitkän linjan antirasisti, joka on ollut mukana useissa “rasisminvastaisissa” projekteissa. Hän oli myös mukana perustamassa urkintajärjestö Expoa.

Toisin kuin useimmat antirasistit, Hübinette ei edes yritä peitellä vihaansa valkoista rotua kohtaan. Vuonna 1996 hän tiivisti rasisminvastaisuutensa Creol-lehdessä varsin suorapuheisesti:

“On luonnollista tuntea ja jopa olla sitä mieltä, että valkoinen rotu on kaikilla ajateltavissa olevilla tasoilla muiden alapuolella, huomioiden sen historian ja nykyisen toiminnan. Anna valkoisen rodun länsimaissa menehtyä veressä ja kärsimyksessä. Eläköön monikulttuurisuus, rotusekoittuminen ja luokaton ekologinen yhteiskunta! Eläköön anarkia!”

Hübinette on myös julkisesti myöntänyt pahoinpidelleensä valkoisia, jotka hänen tulkintansa mukaan ovat käyttäytyneet rasistisesti. Näihin henkilöihin on kuulunut Hübinetten mukaan erilaisia ihmisiä “skinheadeistä kouluikäisiin lapsiin ja aina vanhempiin miehiin ja naisiin”.

Tulevana perjantaina 9. syyskuuta aasialainen Tobias Hübinette saapuu Helsingin yliopistolle puhumaan, mistä muustakaan kuin valkoisuudesta. Voit lukea tapahtumasta tarkemmin sen Facebook-sivulta: https://www.facebook.com/events/1158929604168115/

On erikoista, että Helsingin yliopisto sallii noin räikeän tilaisuuden järjestämisen tiloissaan. Helmikuussa Helsingin yliopiston tila- ja kiinteistökeskus perui islamia kritisoineen Tieto lisää tuskaa -seminaarin, jonka oli tarkoitus toteutua yliopistolla maaliskuussa. Helsingin Uutisten mukaan tilakeskus kommentoi tuolloin, että poliittisia, uskonnollisia ja vastaavia tapahtumia ei yliopiston tiloissa saa järjestää.

8 KOMMENTIT

  1. Hän ei liene “antirasisti” vaan Vasemmisto-rasisti. Kaveria varmaan keljuttaa kun ei ole syntynyt valkoiseksi.

    Se kuitenkin eniten että tällaista ainesta otetaan vastaan puhumaan yliopistoille. Tämä kertoo yliopistojen alennustilasta ja siitä miten instituutiota johtavat kulttuuri-marxilaiset. Kaavakin on selvä: jos et mukaudu vasemmisto-anarkistiseen ajatusmalliin niin numerosi ovat huonoja eikä sinulla ole tulevaisuutta. Ja jos omaksut kaiken väittämättä vastaan, sinut palkitaan paremmilla numeroilla ja paremmalla tulevaisuudella. Huomasin ihmetelleeni tätä jo -80 luvun alussa kun opiskelin. Silloin yliopistojen opiskelijat koostuivat pussihousuista, virttyneistä villapaidoista, halvan viinin tuoksusta ja avoimen radikaalista toiminnasta. Nykyisin opiskelijoin ulkoasu ja vaatetus on parantunut, mutta opettajien perimmäiset tarkoitusperät eivät. Ja liian moni ihmisen taimi uskoo että se mitä opetetaan on totta.

    Suomi tarvitsee todellisen vaihtoehdon opinahjoksi tällä oligarkkien mädättämälle koulutusjärjestelmälle jossa vasemmistoa ja radikaaleja käytetään katujen käsikassarana. Kuten Magneettimediassa todettiin.

    Oletteko muuten koskaan miettineet miksei yliopistoissa tai muissakaan koulutuslaitoksissamme opeteta ihmisiä ajattelemaan?

  2. “On erikoista, että Helsingin yliopisto sallii noin räikeän tilaisuuden järjestämisen tiloissaan. Helmikuussa Helsingin yliopiston tila- ja kiinteistökeskus perui islamia kritisoineen Tieto lisää tuskaa -seminaarin, jonka oli tarkoitus toteutua yliopistolla maaliskuussa. Helsingin Uutisten mukaan tilakeskus kommentoi tuolloin, että poliittisia, uskonnollisia ja vastaavia tapahtumia ei yliopiston tiloissa saa järjestää.”

    Erikoisuudesta voi olla montaa mieltä. Helsingin yliopiston “linjaus” pysyy kulttuurimarxistisessa, vihervasemmistolaisessa, kommunistisessa, rasmuslaisessa, varislaisessa, YLE:läisessä, feministisessä, demla, seta ja islamistisessa linjassa.
    Kaikki Suomen yliopistot ja etenkin Helsingin (punainen Helsinki Vapaussodassa) sekä Tampereen yliopisto ovat vasemmistolaisuuden arkki-kehtoja jo 1960-70-luvun taistolaisuudesta lähtien.
    Suomen yliopistot ovat täysin punaisia ja kommunistisen aatteen mädättämiä ja läpi kuppaisia laitoksia, joissa paasataan Suomen vastaista politiikkaa ja hellitään sekä pakkosyötetään ns. “monikulttuurisuus” -aatetta ja kaikke vihaa suomalaista rotua ja yleensä valkoista rotua vastaan syyllistämällä ja kriminalisoimalla lähes senkin, että julkeaa kantaa tämän rodun tunnuspiirteitä kulttuuria, uskontoa ja historiaa.
    Tämä aasialainen vinosilmä -sekopää, joka olisi Lauerman vastaanoton tarpeessa on tietysti varsinainen “namupala” haloska -vassareille, kuten myös Black Lives Matter -teurastajat ja sokerina pohjalla Muslimi vihasaarnaajat, joilla on jo “ruokalistakin” valmiina, kunhan vain “kirkonmenot” polkaistaan käyntiin. Perkele.

  3. Meneekö ketään paikalle kuvaamaan ja mahdollisesti haastattelemaan?

  4. Eikö “avoimesti valkoisten vihaaminen” ole myöskin rasismia???

    • Ei modernissa maailmassa. Vain valkoiset voivat olla rasisteja. Kysy vaikka keneltä tahansa monikulttuurisuusintoilijalta.

  5. Antirasisti mutta vihaa valkoisia?
    Anteeksi mutta mitenkä tuo tekee hänestä antirasistin? Jätkä on niin suoranainen rasisti kuin olla ja voi. 😀

    Ja pikku itkupellet siellä jotka kränää ettei aasialainen voi olla rasisti niin aivan vain tiedoksenne, rasismi tarkoittaa rotuvihaa ja rotu ei ole uskonto saatika poliittinen näkemys vaan geneettinen perimä.

  6. Nuoruuden intoa ja pettymystä omaan itseensä. Ei tuollaista kannata tosissaan ottaa. Jos ymmärtäisi yhtään, niin kannattaisi varoa leveillä vieraalla maaperällä. Mutta hän tietää, että meitä kantasuomalaisia ei tarvitse pelätä. Voimme jopa nauraa hänen vitseilleen, kun alkaa tappamisesta puhua. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

Comments are closed.