Arvonpalautus työlle!

Julkaistu: 19.9.2013

19.9.2013 by

Arvonpalautus työlle!

ak_tyo

Mitä työ käsitteenä tarkoittaa? Työ on energian ja ajan käyttöä lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämä työn yhtälö on universaalinen käsite ja vaikuttava osa luonnossa samalla tavalla kuin vuorovaikutuksen laki.

Työ käsitteenä voidaan jakaa moneen eri muotoon, mutta yleisessä keskustelussa voimme jakaa työn kahteen eri kategoriaan: kapitalistiseen ja sosialistiseen työhön. Kapitalistinen työ on työtä, jossa työn arvo eli palkka maksetaan rahalla, kun taas sosialistinen työ on työtä, jossa työn korvaus on lopputuloksesta saatava kollektiiviin tai yksilöön kohdistuva suora tai epäsuora hyöty. Kapitalistisen työn esimerkkinä toimii normaali palkkaduuni, mutta sosialistinen työ on käsitteeltään laajempi ja kaipaa tästä syystä enemmän selvennystä.

Sosialistista työtä on kaikki työ, joka saavuttaa yksilön tai yhteisön etua/tahtoa suorasti tai epäsuorasti. Oman puutarhan hoitaminen on palkatonta työtä jokaiselle puutarhan omistavalle henkilölle. Samalla tavalla myös lasten kasvatus, talkootyöt, oman kämpän siivoaminen tai jopa päivittäinen ruoanlaitto ovat normaaleja arkeen kuuluvia töitä. Me teemme joka päivä työtä laittaen omaa vapaa-aikaamme ja energiaamme asioiden ja työn sekä työstä saatavan lopputuloksen saavuttamiseksi. Kapitalistinen työ on yhteiskuntaamme ajava voima, mutta sosialistinen työ on yhteiskuntamme sielu. Uskon vahvasti siihen, että yhteiskunnan eli kansamme pitäisi ohjata rahaa eikä rahan ihmistä. Me suomalaiset luomme yhteiskuntamme toisistamme ja olemme yhdessä tässä globaalissa maailmassa. Auttakaamme siis toinen toisiamme, koska kukaan ei sitä meidän puolesta tee.

Valitettavasti asiat eivät mene näin ruusuisesti. Yleisesti yhteiskuntamme tuntuu liikkuvan kohti työnteon paheksuntaa ja halveksintaa, jossa työ nähdään yleisesti vastenmielisenä asiana. Mitä haastavampaa ja fyysisempää työ on, sitä vähemmän sitä yhteiskunnassamme arvostetaan. Kaikki työ, joka saattaa vaatia haalareita, turvaliivejä, työkaluja, ulkona olemista tai epäsäännöllistä työrytmiä, nähdään pahana ja vastenmielisenä asiana. Lapsille opetetaan jo varhaisessa vaiheessa, ettei heidän tulisi mennä ammattikouluun ja oppia käytännöllisiksi ja omatoimisiksi työntekijöiksi, vaan että heidän tulisi mennä lukioon ja tulla poliitikoiksi, filosofeiksi, lakimiehiksi, lääkäreiksi, psykologeiksi ja tiedemiehiksi. Näin lapset opetetaan jo pienestä pitäen halveksimaan duunareita ja näin tavoittelemaan ja kunnioittamaan yhteiskunnan korkeampiluokkaisia. Näin yhteiskuntamme kasvattaa sukupolvesta toiseen uusia luokkia pyörittämään yhteiskunnallista oravanpyörää, jossa edesautetaan luokkajakoa ja yhteiskunnan sisällä lisääntyvää eriarvoisuuden identiteettiä. Näin kansalaiset eivät ole enää veljiä, vaan kamppailevat keskenään kapitalistisen kilpailuyhteiskunnan sääntöjen mukana pääomasta ja pääoman mukana tulevasta sosiaalisesta statuksesta.

Ritva Salminen kirjoitti Helsingin Sanomissa 6.12.2009, että jopa yksi kolmesta nuoresta haaveilee unelma-ammatikseen julkkiksen. Kirjoitus tuo esille sen, kuinka joka kolmas 15–24-vuotias haaveilee kuuluisuudesta. Toiveesta on tullut niin tavallinen, että pikkulasten leikeissäkin julkkis on jo ammatti siinä missä lääkärin tai palomiehen työ. Hienointa on olla malli, juontaja tai laulaja. Kun tarinat koulutytöstä kuuluisuuteen ja tarkkisluokalta hevitähdeksi toistuvat vuodesta toiseen mediassa, uutteruuteen perustuva työetiikka tuntuu tylsältä. Miksi pitäisi raataa vuosia koulussa, jotta pääsisi pätkätöihin toimistoon, kun on olemassa nopea urapolku työhön, jossa voi toteuttaa itseään ja olla ihailtu? Kaikki eivät kuitenkaan voi olla muusikoita, presidenttejä, pääministereitä, pankinjohtajia tai alkoholisoituneita filosofeja, jotka kertovat konjakkilasi kädessään kommenttejaan päivän uutisista. Yhteiskunta alkaa halveksia oikeaa työtä ja tavallisia ihmisiä, jotka tekevät työnsä ja maksavat veronsa.

Nuorisolle kuin myös vanhemmillekin seikkailijoille kasvaa epärealistinen maailmannäkemys, jossa yhteiskunta pyörii eteenpäin itsestään ilman mitään yksilöiden vaikutusta; he ovat vain hiiri ikuisesti ympäri pyörivässä oravanpyörässä, jossa heidän osallistumisensa ja panostuksensa yhteiskuntaan eivät merkitse mitään. Tästä ovat lähtöisin näkemykset luokkaeroista, jotka edesauttavat epätoivoa ja epätasa-arvoa kansalaistemme keskuudessa. Todellisuus on kuitenkin, ettei yhteiskunta pysty pyörimään, ellei joku oikeasti korjaa ja rakenna yhteiskuntamme infrastruktuuria eli teitä ja siltoja sekä kasvata, myy, tee ja jakele ruokaa tai siivoa ja lakaise yhteisessä käytössä olevia katujamme.

Käsitys siitä, että arkipäivän tylsät työt ovat vain alemmille yhteiskuntaluokissa tallaaville, on käsite, joka ylläpitää luokkaeroja ja alistettuja yhteiskuntamme luokkia kansalaiskunnioituksessa. Duunari itse pitää itsensä henkisessä ansassa palvomalla, haaveilemalla ja kunnioittamalla korkealuokkaisia ja samalla halveksii omaa ammattikuntaansa, vaikka asetelman tulisi olla juuri päinvastainen. Myös muut samassa tilanteessa olevat haaveilevat samoin paremmasta duunista ja näin luovat itse oman henkisen vankilansa, jossa ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Siksi tämä käsitys ”tylsästä” duunista on yleinen, syövänkaltainen käsitys nykysuomalaisen ajatusmaailmassa. Työn arvostuksen yhteiskunnan keskuudessa on noustava, tai yhteiskunta murenee ja eriarvoisuus kansalaisten keskuudessa lisääntyy.

Suuri osa duunareista ja ”tylsien töiden” tekijöistä on tyytymättömiä sosiaaliseen statukseensa ja palkan vähäisyyteen, joka määrää sosiaalisen statuksen kapitalistisessa yhteiskunnassa. He joutuvat yhteiskunnan arvostelemiksi, koska kapitalistinen kilpailuyhteiskunta arvostaa vain rahaa ja valtaa. Niccolò Machiavelli sanoi, että kaiken vallan kulmakivi on imago ja kuuluisuus. Tämä pitää paikkaansa, ja siksi kuuluisuuden henkilöä arvostetaan enemmän kuin roskakuskia. Tästä syystä ihmiset haluavat lisätä omaa valtaansa nostamalla omaa sosiaalista statustaan työn ja siitä lähtevän identiteetin kautta. Ihmisille kasvaa pakkomielle työhön ja työstä lähtevään imagoon, joka saa heidät pakkomielteisesti unohtamaan kaiken muun tärkeän asian elämässä.

Kaikki kulminoituu lopulta itsevihaan ja vihaan omaa sosiaalista tilannetta kohtaan, mikä nousee aidosta tahdosta nousta yhteiskunnassamme portaikossa ja halusta olla arvostettu ja kunnioitettu ihminen muiden joukossa. Miksi emme siis osoita kunnioitusta todellista työtä tekeviä lähimmäisiämme kohtaan ja haasta samalla kapitalistista kilpailukultturia? Milloin sinä sanoit pyyteettömästi kiitos katua lakaisevalle talonmiehelle tai jätit aamuksi Siwan neidille kukkia kaupan oven eteen? Olisiko aika aktivoitua ja osoittaa arvostusta lähimmäisiä kohtaan? Tarinat pyyteettömistä tapauksista leviävät ja inspiroivat muita. Tiedän, että amerikkalainen kapitalistinen arvomaailma on rantautunut Suomeen, mutta sitä vastaan voi jokainen taistella muuttamalla omaa käytöstään ja osoittamalla jaloa ja kunniallista suomalaista käytöstä muita kansalaisia kohtaan. Tämä nostaa muiden mieltä ja toimii esimerkkinä muille kansalaisillemme, ja samalla sinä tunnet olosi paremmaksi ihmiseksi.

Näin ollen huomioit veljiäsi ja siskojasi osoittamalla kunnioitusta kaikissa yhteiskuntamme luokissa. Siksi on todettava, että yhteiskuntaluokkamme alinta porrasta halveksii vain rikkinäinen ja ruma mieli, joka kuvittelee olevansa parempi ja ansaitsevansa paikkansa yhteiskunnan portaikossa korkeammalla. He eivät kuitenkaan näe oman työnsä tarkoitusta ja tärkeyttä yhteiskunnan kokonaisvaltaisen toiminnan kannalta ja samalla he ovat painamassa alas muita yhteiskunnan jäseniä. Heiltä tuleva negatiivinen signaali ja halveksinta rakentavat sortoa. Todellisuudessa jokaisella työllä on oma tarkoituksensa ja paikkansa yhteiskunnan pyörimisen ja yleisen hyvinvoinnin takaamiseksi.

Suuri osa nuorista, jotka käyvät lukion, joutuvat kosketukseen realiteettien kanssa heti lukion loputtua ja joutuvat joko monikansallisen roskaruokaketjun tiskin taakse palvelemaan perjantaiyön sumussa valomerkin jälkeen suunnistavia päihtyneitä porvariluokan kakaroita tai Siwan kassalle lajittelemaan hintalappuja ja tekemään inventaariota samalla, kun joku puliukko ottaa juoksukaljat ja ryntää kassan ohi ulos. Lukion jälkeen jäljelle jäävät vain edellä mainittujen lisäksi ne, jotka yrittävät uudelleen kouluttautua johonkin ammattikouluun tai korkeakouluun. Monet nuoret jäävät kokonaan ilman työtä ja elävät sosiaaliturvalla yhteiskunnasta pikkuhiljaa syrjäytyen ja eristäytyen.

Väite siitä, ettei näitä käsitteitä ja koko luokkajaottelua voisi poistaa tai muuttaa, on yleisesti väärä käsitys. Yksi suurimmista syistä raskaan työnteon halveksintaan johtuu palkasta ja työhön vaadittavasta panostuksesta. Mitä raskaampi työ, sitä isompi palkka, vaikka todellisuudessa tämä ei toteudu Suomessa. Asialle pitäisi tietenkin löytää ratkaisu, mutta nykyistä uusliberalistista talouspolitiikkaa ajavat poliitikot ja omaa taloudellista etuaan ajavat kapitalistit ovat näin tilannetta edistäneet. Yhä useammin nuoret työllistyvät vuokratyöfirmojen kautta, mikä tekee heidät heikoiksi työsuojelurintamalla. Ammattiliittojen pitkään jatkunut heikkeneminen on tehnyt työväestä ja duunareista heikon yhteiskuntaluokan.

Jos asialle ei tehdä mitään ja jos yleistä kansallista heräämistä ei tapahdu, niin rappio jatkuu, kunnes saavutamme räjähdyspisteen. Työn halveksunta yhteiskunnassamme johtaa koko yhteiskunnan rappioon, joka samalla johtaa vähätuloisten, työttömien ja korkeapalkkaisten väliseen kuiluun. Tämä yhteiskunnan pirstoutuma tulee näkymään myös sukupuolten ja ikäryhmien välillä kuin myös asuinpaikkakohtaisena jakaumana. Nämä tulehtuneet välit yhteiskuntamme sisällä tulevat pahimmassa tapauksessa purkautumaan väkivaltana, mikä ei ole kenenkään tahto.

Jos rakennushommat ovat nuorison mielestä vastenmielisiä, mutta räppäri, TV-tähti tai joku muu yhteiskunnan palvontaa nauttiva turha yksilö on ihannoitava, on yhteiskuntamme sisältä mätä ja käsityksiä on radikaalisti muutettava. On uudelleen rakennettava käsitys työn mielekkyydestä ja kansallisesta veljeydestä yhteiskuntaluokkien läpi. Vaikka tämä on hyvin kylmä ja yksinkertaistettu kirjoittajan näkemys koko yhteiskuntamme rakenteesta, on siinä vahva totuuspohja. Arvostus työntekoon on palautettava. Tätä ei kuitenkaan voida toteuttaa, ellei työstä saa työnarvoista palkkaa ja ellei koko yhteiskunta ota aikuismaista lähestymistapaa yhteisen hyvän edistämiseksi. Valitettavasti yhteiskuntaamme ohjataan jatkuvasti kohti lapsellisuutta, jossa aikuiset vaativat lapsellisesti ja itsekkäästi vapauksia, mutta eivät halua kantaa vastuuta ja sen sijaan toteuttavat omaa narsistisuuttaan yhteiskunnan kustannuksella. Tätä harjoittavat vain ne ihmiset, jotka kieltäytyvät kasvamasta aikuisiksi ja haluavat juosta omaa kuolevaisuuttaan pakoon hetkellisten nautintojen ja oman sosiaalisen statuksen pönkittämisen kautta, mikä on vain osoitus lyhytnäköisyydestä ja seuraavan sukupolven laiminlyönnistä.

 

T. T.

Vieraileva kirjoittaja

10 Kommenttia

  1. Esa

    Hyvä kuulla välillä järjen ääntä täällä kylmässä Kataisen ja Urpilaisen työläisvastaisessa valtakunnassa 😉

  2. Janski

    Nyky-yhteiskunnassa ihannoidaan vapaa-aikaa ja viihdettä aivan liikaa, etenkin sosiaalisen työn arvostus on heikkoa. Olet mitä teet vapaalla. Toinen ääripää on ylitöitä hamuavat ihmiset, jotka ottavat työnsä liian tosissaan. Ylimääräinen raha katoaa nopeasti, mutta menetettyä aikaa ei koskaan saa takaisin. Kannattaa miettiä tarkkaan, tarvitseeeko todella sen rahan, vai olisiko parempi käyttää aika vaikka läheisten kanssa.

  3. Janetzki

    Loistava teksti! Täysin samaa mieltä, että OIKEA työ kunniaan!

  4. JM

    Loistava ja kärkevä kirjoitus!

    Osasyynä nykypäiväiseen tilanteeseen on osakeyhtiölaki, jossa sanotaan, että yhtiön ainoa tarkoitus on tehdä voittoa.
    Hyvänä esimerkkinä kyseisen lain kusipäisyydestä toimii Henry Fordin tapaus, kun hän ei tavoitellut niinkään yhtiölleen voittoa, vaan avasi uusia työpaikkoja ihmisille firman rahoilla. Tämän johdosta Ford joutui oikeuteen, koska hänen yrityksensä ei tehnyt voittoa osakkailleen..

  5. Vesurimies

    Kiitos tästä.

  6. Kiitos asiapitoisesta kirjoituksesta!
    Itse olen pitkälti samoilla linjoilla…

  7. Peli ei ole läheskää menetetty vielä.

    Nuorissa on tulevaisuus. Ja heitä pitää valistaa, kannustaa ja kohdella tasavertaisesti. Aiemmin olen jo kertonut: Palkkaan vain suomalaisia nuoria töihin. Ja hyvin on mennyt osin. Nuoret miehet on olleet pettymys. Mitään ei tehdä, ei opetella ja käsi ojossa etuja ja rahaa vaaditaa. Nuoret naiset on oleet positiivinen juttu. Haluavat tehdä töitä ja kunnolla (oikein ja hyvää työnjälkeä). Siksi töissä on 100% vain naisia (nuoria). Joo, ja maksan hyvää palkkaa heille. Ovat paras käyntikortti mitä olla ja voi. Onneksi on vielä töitä, mitä voi tehdä ja antaa. Välillä tuntuu, että viimeinen saa sammuttaa valon… Ulkomailta tulee jo liikaa ”kuran” tekijoitä halvalla, mikä loppujen lopuksi tulee kalliiksi.
    Maanantaina palkaan yhden lisää.
    Näillä mennään taas eteenpäin.

  8. Gungnir

    Mahtava kirjoitus! Perus työläiset ovat nyky-yhteiskunnan silmissä täyttä ”paskasakkia”, joka on olemassa vain veroja varten. Kirjoittajan kaltaisia mielipiteitä tarvitaan huomattavasti enemmän kuin Himasen tulevaisuus-selvityksiä tai viidakon tähtösten uutta tuotantokautta. Rehellinen ja raavas työ kantaa ihmistä monella tapaa pidemmälle kuin rappeuttavat valkokaulusammatit. Työ kunniaan!

  9. Marko

    Teollinen vallankumous rikkoi ns. luonnollisen yhteisön (agraariyhteisö). Tuon yhteisön uudelleenluominen urbaanis-teollisissa olosuhteissa osoittautui mahdottomaksi.

    Siksi konservatismi ei enää toiminut ns. uudelle aikakaudelle tultaessa.

    Ja siksi ihmiset alkoivat kannattaa ideologiaa, jonka he käsittivät yhteisöllisenä (kommunismi) ja sen pyrkimyksenä rakentaa tuo agraariyhteiskunnasta tuttu yhteisöllisyys urbaanis-teolliseen yhteiskuntaan.

  10. Temeseus

    Tässä kirjoituksessa tulikin ilmi käytännössä kaikki se, mikä näin ”nuoren aikuisen” näkökulmasta mättää nykyajan työelämässä.
    Liian monen ikäiseni mielestä unelmatyö olisi siistiä sisätyötä, josta saa minimissään sen 5000 euron kuukausipalkan. No, tämmöistä paikkaa ei ihan tuosta vain irtoa, niin yhtä hyvä vaihtoehto onkin elää tuilla.
    ”Paskaduuni”, eli työ, jossa pääsee käyttämään oman kehonsa raajoja, lukuisia lihaksia, niveliä ja jänteitä on kuin saatanasta ja sitä kartetaan kuin ruttoa.
    Ja hetkeäkään ei voida miettiä, kuinka perverssiin tarkoitusperiin suomalainenkin työelämä on valjastettu: lähinnä luonnon raiskaukseen ja kansainvälisen kapitalismin ajamiseen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä