Koti Uutisia “Antifasistit” hurrasivat Hitlerin lainauksista koostuneelle puheelle

“Antifasistit” hurrasivat Hitlerin lainauksista koostuneelle puheelle

3

Viraaliksi levinnyt YouTube-video näyttää, kuinka “antifasistit” USA:ssa hurraavat puheelle, joka koostui todellisuudessa lainauksista Adolf Hitlerin puheista ja kirjoituksista.

Amerikkalainen Alternative Right -liike on tunnettu tempauksistaan, joissa he pyrkivät saamaan vastustajansa näyttämään mahdollisimman typeriltä. Aikaisemmin he ovat esimerkiksi perustaneet YouTube-kanavan, jonka kautta he agitoivat vasemmistolaisia tekemään kaikenlaista typerää. Yksi tunnetuimmista tempauksista on tapaus, jossa feministit ryhtyivät lataamaan sosiaaliseen mediaan itsestään kuvia, joissa he pissaavat housuun julkisilla paikoilla.

Tällä kertaa tuorein jekutus on ollut pitää puhe Donald Trumpin vastaisessa mielenosoituksessa. Puhe sisälsi pelkästään lainauksia Hitleriltä. Yleisö hurrasi innoissaan puhujalle.

Video tapahtumasta:

3 KOMMENTIT

  1. Tämähän todistaa ainoastaan sen, että jos kommarit kerrankin suostuisivat kuuntelemaan mitä sanottavaa kansallissosialisteilla on, hyväksyisivät hekin terveet arvot. Sen sijaan he sössöttävät itkuvirttään vihasta ja kuudesta miljoonasta tutustumatta itse asiasisältöön, mikä johtaa siihen kansanmurhafanatismiin josta he kärsivät.

  2. Nämä “vaihtoehtomedia” uutiset ovat todella päivän piristeitä. Onneksi tätä lukiessa istuin puuceessa,muuten olisi voinut olla kuset housuissa. Ei meinannut tulla nauramisesta loppua. Hyvä “uutinen”:-)

  3. Huumori ja satiiri ovat usein parasta poliittista työtä, sillä mikään ei rassaa niin paljon kuin se kun sinusta ja aatteestasi tehdään röyhkeätä pilkkaa, jonka vielä itse nielet karvoineen päivineen!

Comments are closed.