Koti Uutisia Ulkomaat Alankomaiden ulkoministeri: rauhallisia monikulttuurisia yhteiskuntia ei ole olemassa

Alankomaiden ulkoministeri: rauhallisia monikulttuurisia yhteiskuntia ei ole olemassa

5

Alankomaiden ulkoministeri Stef Blok on päätynyt mediamyrskyyn yksityistilaisuudessa tehdyn videon vuodettua julkisuuteen. Tilaisuudessa, jossa oli noin 80 kuuntelijaa, Blok kertoi yleisölle, että “rauhallisia monikulttuurisia yhteiskuntia ei ole olemassa”. Hän myös kertoi yleisölle, että EU ei kykene pakottamaan maahantunkeutujien tasaista jakoa EU-maiden kesken. Puheessaan hän sanoi montakin muuta totuutta, joista hän ei ilmeisesti ole uskaltanut puhua julkisuudessa.

– Olen kysynyt ministeriössä tätä, joten kysyn sen myös teiltä täällä. Voitteko antaa minulle yhtään esimerkkiä monietnisestä tai monikulttuurisesta yhteiskunnasta, jossa alkuperäiset asukkaat vielä elävät ja jossa vallitsee rauhallinen tila? Minä en ainakaan keksi yhtään sellaista, Blok sanoi.

Tämän lisäksi Blok kritisoi eliittiä sanomalla, että on kyllä mukavaa “käydä turkkilaisessa leipomossa sunnuntaisin”, jos itse asuu hienolla alueella, mutta totuus on se, että tällä monikulttuurisuudella on myös monta haittavaikutusta heille, jotka asuvat näillä monikulttuurisilla alueilla.

Blok sanoi myös, että maahanmuuttajien sijoittaminen esimerkiksi itäiseen Eurooppaan ei tule koskaan toimimaan. Näin on lähinnä siksi, että siellä ihmiset eivät yksinkertaisesti hyväksyisi joukkomaahanmuuttoa.

– Kävele Varsovan tai Prahan katuja pitkin. Siellä ei ole toisen värisiä ihmisiä. Nämä ihmiset katoavat viikossa tai heidät hakataan mössöksi. Heillä ei ole siellä mitään elämää. En usko, että kykenemme sopimaan tasapainoisesta jaosta, mitä tulee maahanmuuttajiin Euroopassa. Itä-Eurooppa ei tule koskaan hyväksymään sitä, Blok totesi.

Lähde: RT

5 KOMMENTIT

  1. Herra Blok puhui täysin totta. Haluaisin, että monikulttuurisuusfanaatikot tulisi kumoamaan kyseiset väitteet.🙂

  2. Alin kappale pitää paikkaansa. Itä-eurooppa on viimeinen valkoisten linnake koko maailmassa.

    En usko että vihollinen saa koskaan mokutettua slaaveja. Siellä on niin suuri maahanmuutonvastustus jo ihan tavallisella Pawelilla + kansallismielinen skene on laaja ja siellä ei ole murskattu valkoisen miehen moraalia niinkuin lännessä.

  3. Mitä sitä kaunistelemaan. Näin on asia. Monikulttuurillisuus ei koskaan tule toimimaan missään maassa.

    On toki poikkeuksiakin. Aasian ihmiset. Nekin tappelevat ja sieläkin on mafia, mutta ne tappelevat keskenään sielä missä ei ole näkijöitä. Ulkopuolisen silmin ne työllistävät itsensä ja sukulaisensa ja maksavat veronsa siinä missä kantaväestökin. Mutta lipun hintaa maksetaan monta vuotta.

    Näiden afrikan ja lähi-idän väen tapoja tai käytöstä ei kyllä muuteta (muutamia harvoja poikkeuksia lukuunttamatta) sen vuoksi että tultaisiin uuteen maahan. Se säilyy agressiivisen aroganttina yksilön viimeisen hengenvetoon asti. Niiden tehtävänsä kun on valloittaa eurooppa islamille. Ja siinä ne ovat hyvässä vauhdissa. Politikkojemme runsaskätisesti avustamana.

    Jos tämä yksilö on pitänyt puheen joukolle, niin hän ei voi olla ainoa politikko joka ajattelee näin. Toivottavasti samanmieliset ottavat häneen yhteyttä ja he muodostavat oman koalition. Sellaisen jolla on vaikutusvaltaa. Sellaisen jolla saa tiukan otteen Jyrkin kasseista. Ja pistää sen polvilleen.

  4. Mr Blokilla on sen verta kokemusta asiasta että uskottavuusongelmaa hänen sanomisissaan ei ole. Valitettavasti vain valtaeliitti ei pidä totuudenpuhujista ja yrittää taatusti myllyttää hänet, kuten muutkin rohkeat, jotka ovat kyllästyneet kulttuurimarxistiseen paskanjauhamiseen.

Comments are closed.