Koti Uutisia Äärivasemmisto kehottaa vastustamaan hyväntekeväisyystapahtumaa

Äärivasemmisto kehottaa vastustamaan hyväntekeväisyystapahtumaa

10

Kansallismielinen Soldiers of Odin -järjestö järjestää lauantaina Turussa hyväntekeväisyystapahtuman, jossa he jakavat vähävaraisille vaatteita, ruokaa ja juotavaa joulun alla. Lisäksi järjestö lupailee perheen pienimmille pientä yllätystä.

Kummastusta aiheen ympärillä on aiheuttanut aloitteellista väkivaltaa kannattavan Varisverkoston suhtautuminen hyväntekeväisyyteen. Järjestö kehottaa avoimesti tiedotuskanavissaan vastustamaan tapahtumaa ja puuttumaan siihen. Järjestö kirjoittaa nettisivuillaan kehottavansa kaikkia ottamaan näkyvästi kantaa tapahtumaa vastaan sekä suosittelee ihmisiä ottamaan yhteyttä Turun kaupunkiin pyrkiäkseen tätä kautta sabotoimaan hyväntekeväisyystapahtuman.

Nettisivuillaan julkaistussa aihetta käsittelevässä artikkelissa järjestö julistaa: “Emme voi antaa fasisteille tilaa kaduillamme tai naapurustoissamme. Kansallissosialistien, fasistien ja natsien toiminta tulee pysäyttää välittömästi. Fasisminvastaisuus on meidän kaikkien yhteinen asia. Suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita!” Tämä julistus on siis kirjoitettu hyväntekeväisyyttä vastustavan kehotuksen yhteydessä.

Kun omaa kansaansa rakastavat suomalaiset jakavat vähävaraisille suomalaisille joulun alla vaatteita, ruokaa, juotavaa sekä pieniä lapsia miellyttäviä yllätyksiä, on suomalaisen äärivasemmiston logiikka vastustaa tätä, vaikka myös tätä vastustuskehotusta levittävä järjestö nimenomaan itse julistaa puolustavansa heikommassa asemassa olevia. Ilmeisesti heikossa asemassa oleva suomalainen ei suomalaisvihaajille ole tarpeeksi heikko, sillä heitä ei saa auttaa vapaaehtoistyön kautta.

10 KOMMENTIT

  1. Kaikki nuo varis-pellet sais viedä soramontulle… hävettömiä kansanpettureita.

  2. Vasemmistolaiset eivät välitä pätkääkään köyhistä.

    Kiinnittäkääpä huomiota siihen mihin sävyyn useat vasemmistolaiset puhuvat köyhistä. Monet vasemmistolaiset pilkkaavat suomalaisia köyhiä ihan avoimesti leimaten heidät kaikki huonosti koulutetuiksi, sisäsiittoisiksi autistijunteiksi sekä kansallismieliset suomalaiset ovat vasemmiston mielestä säälittäviä sosiaalipummeja jne.

    Miten köyhien puolella oleva voi pitää sosiaalituella kituuttavia ihmisiä säälittävinä?

  3. Vasemmistolla ei ole lainkaan luokkatietoisuutta vaan sen kannattajat ovat joko eliittikakaroita tai ryysyköyhälistöä, jotka on huijattu uskomaan, että valkonaaman tai heteron vihaaminen on tärkeämpää kuin luokkataistelu. Jos moderni marxilainen vallankumous todella tapahtuisi länsimaissa, heidät kaikki pantaisiin seinää vasten ja ammuttaisiin luokkapettureina. Miksi siis jokin aidosti luokkatietoinen liike kuten Alt-right tai populistinen oikeisto ottaisi nykyvasemmiston vakavasti?

  4. Teot puhuvat. Turun köyhät saavat selvää leipää eikä kommarien palopuheita. Kiitos Odinit!

  5. Ihan vain periaatteesta.

    Suomessa, kuten muuallakin ns. (((demokratioissa))), ei ole enää pitkään ollut “vasemmistoa” tai “oikeistoa”. Jäljellä on vain globalistit ja heidän huoransa ja toisaalta kansa, jota globalistit riistävät.

    Mikä muka erottaa tämän Varisverkoston esim. kokoomuksesta? Ei mikään. Onko yksikään kokoomuslainen nykypoliitikko puolustanut isänmaallisia? Ei ole. Entä kepulaiset? Sama juttu. Sipilät keskittyvät kulissien takana yhdessä orpojen ja stubbien kanssa ryöväämään maata omaa pankkitiliinsä lihottaakseen.

    Juuri nyt, tätä kirjoitettaessa, mannerlaatat liikkuvat Ruotsissa, jossa palestiinalaistaustainen vaihtoehtomediaa edustava 33-vuotias nuori mies löytyi kuolleena asunnostaan. Ja kuinka ollakaan, hän kuoli juuri heti sen jälkeen, kun hän oli luvannut uusia paljastuksia juutalaisylhäisön edustajasta. Ihmeellinen sattuma.

    Nyt kun lukee Ruotsin medioiden julkaisemia kirjoituksia asiasta niin käy selväksi, että ei ole oikeistoa, ei ole vasemmistoa. On rikollinen, julma eliitti huorineen ja kansa, jota murhataan, jos se vähänkin uhmaa eliittiä.

    Unohtakaa oikeistot ja vasemmistot. On vain kansa! Me taistelemme kansan puolesta ja meitä vastassa on hirviö, jonka kanssa ei ole dialogia. Hirviö ei ole meidän maailmastamme ja mikään sen tekemä ei horjuta meitä. Siinä kaikki.

    • Juuri näin. Nämä Iljat ja tuonen joutsenet pitäkööt yllä tätä valheellista vasemmisto/oikeisto harhaa, heillehän siitä maksetaankin. PVL olettaisi olevan tämän yläpuolella..

  6. Ei sitä suomea noin pelasteta et näytetään mieltä
    koska noihan nauraa eduskunnassa.
    siitä pitää kansa lähteä sotimaan maata takas että saadaan veri lentämään
    ja pelko sinne minne se kuuluu

Comments are closed.