Koti Artikkelit Vastarintaliike Aamulehti valehtelee Tampereen mielenosoituksesta

Aamulehti valehtelee Tampereen mielenosoituksesta

27

Kuten eilen uutisoimme, alkaa Vastarintaliikkeen mielenosoitus sananvapauden puolesta ja poliisin politisoitumista vastaan lauantaina klo 12.00 Tampereen keskustan Laukontorilta. Aamulehti yrittää lietsoa nyt mielenosoittajiin epätietoisuutta valeuutisilla marssijärjestelyistä.

Aamulehti valehteli tänään uutisessaan “Uusnatsijärjestön suunniteltu mielenosoitus Tampereella on poikinut jo kaksi vastamielenosoitusta – poliisi varautuu voimalla”, että Vastarintaliike ei olisi tehnyt ilmoitusta sananvapausmielenosoituksesta. Todellisuudessa olemme pitäneet viranomaisiin yhteyttä tapahtumaan liittyen taataksemme mahdollisimman sujuvan mielenosoituspäivän.

Aamulehti haastatteli juttuaan varten Sisä-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Harri Nojosta, joka väitti virheellisesti: “Poliisille on tehty kaksi ilmoitusta vastamielenosoituksesta, mutta Vastarintaliike ei ainakaan toistaiseksi ole ilmoittanut järjestävänsä mielenosoitusta kyseisenä päivänä.”

Jo eilen paikallislehti Tamperelainen julkaisi vastaavan valeuutisen, jossa myös väitettiin, että ainoastaan äärivasemmistolaiset vastamielenosoittajat olisivat ilmoittaneet tapahtumastaan viranomaisille. Luettuamme Tamperelaisen tekstin otimme välittömästi yhteyttä Sisä-Suomen poliisiin ja kysyimme, mistä valehtelussa on kyse.

Saimmekin tänään vastauksen poliisi Tero Knuutiselta, jonka mukaan viranomaisten valehtelussa valtamedialle oli kyse tiedonkulun katkosta. Knuutinen vahvisti, että Vastarintaliikkeen ilmoitus tulevasta mielenosoituksesta on tehty ja otettu vastaan. Sähköpostissa kummasteltiin lehdistön kirjoittelua:

“Sitä en tiedä, kuka lehdelle on tuollaista kertonut, että ette ole ilmoitusta jättäneet, koska yhteydessä ollaan kuitenkin oltu ja aikaa on yhä ollut riittämiin asiassa. Prosessi on siis ollut keskeneräinen.”

Jää nähtäväksi, miksi ylikomisario Nojonen on tahtonut valehdella mielenosoituksestamme valtamedialle. Mielenosoituksen ilmoitusasiat ovat siis kunnossa eikä järjestelyihin liity mitään epäselvyyksiä.

Tahdomme muistuttaa kaikkia kansallismielisiä, että valtamedia tulee jatkamaan mielenosoituksesta valehtelemista todennäköisesti koko tämän viikon ajan, joten ainut luotettavan tiedon lähde on vastaisuudessakin Kansallinen Vastarinta! Tervetuloa Tampereelle lauantaina!

 

Toimitus

27 KOMMENTIT

  1. Yllättävää, että Aamupaska pyrkii parhaansa mukaan levittämään disinformaatiota tästä tapahtumasta. Ehkä paikalliset voisivat käydä huumorimielessä eristämässä näiden toimiston? Ja samalla Tamperelaisenkin toimisto voisi saada eristysnauhaa kylkeensä.

    Nähdään joka tapauksessa Tampereella!

  2. Poliisijohto on täynnä näitä pipipäitä, joilla on pakka täysin sekaisin. Sitten huudellaan valelehdistölle ihan mitä sattuu juttuja. Mitähän tällä “voimalla varautumisella” tarkoitetaan, onko mahdollisesti luvassa samanlainen mielivaltainen hyökkäys, kuin Göteborgissa? Onneksi valtamedian lukijamäärät laskevat jatkuvasti. Ootellaan vain millainen mediasirkus tulee lauantaina… Eliitti ei tajua, etteivät kiellot ja sensuuri auta, eivät ole koskaan auttaneet. Kävi miten kävi lauantaina, se ei tule pysäyttämään kansallismielisiä, vaan se tulee kiihdyttämään kansannousua ja aikaistamaan varmaa voittoa! Sipilälle vain terveisiä.

  3. Aamulehti on yhtä punainen kuin Tampere. Vasemmistolaiseen toimintatapaan kuuluu valehtelu ja kieroilu. Toisaalta sen ymmärtää koska miten muutenkaan ajaa realismiin perustumatonta vasemmistolaista ideologiaa eteenpäin kuin valheilla.

    Tamperella ja punikeille viesti : muistakaa miten punaisille kävi 100 vuotta sitten. Histotia toistaa itseään, koska ihmiset eivät ota opikseen.

    • Tuo histotia tosiaan tuppaa toistamaan itseään. Natsit eivät tule koskaan voittamaan!

      • Kansallissosialistitkin puolustavat suomalaisten ja eurooppalaiset oikeutta itsesäilytykseen. Olemalla “anti”-rasisti olet rasistisesti valkoisia vastaan. Samalla olen myös etnomasokisti, joka toivoo perverssillä tavalla tuhoa omille jälkeläisille ja tuleville sukupolville. Hyödyllinen idiootti globalistikapitalistien asialla.

        • En näe miten vastakkainasettelu ja eriarvoistaminen turvaavat tulevien sukupolvien elämää. Se vaatisi ihmisryhmien alistamista, mikä johtaa vain levottomuuksiin ja kamppailuihin – ei vakauteen ja hyvinvointiin.

          Liberalismi ja demokratia ovat yhteiskuntamme tukipilarit joita ilman et sinäkään kykenisi kirjoittamaan ajatuksiasi tälle sivulle. Ne ovat sitä länsimaista perintöä jota meidän kaikkien pitäisi kunnioittaa ja vaalia, jonkun kuvitellun valkoisen rodun ylivallan sijaan.

          • Sekö on alistamista, että maa ja kansa ovat itsenäisiä? Ja se eriarvoistamista, että kaikki ihmiset eivät ole lain edessä yhdenvertaisia, vaan kaikki kansalaiset. Mitä järkeä on laatia kansalle lait, mutta sitten ulottaa ne koskemaan kaikkia muitakin kansoja? Ei mitään järkeä, paitsi globalistien tarpeiden tyydyttämiseen.

            Hyvinvointi ja vakaus ovat toistensa vastakohtia, koska vakaus saavutetaan kaventamalla elämän ja vapauden piiriä = turvakypärillä vuorattu maa.

            Kirjoittaminen on mahdollista muissakin kuin liberaaleissa tai demokraattisissa järjestelmissä. Ja demokratiassahan me ei varsinaisesti tällä hetkellä eletä, ellei sitten senkin määritelmää heivata äärettömän kauas lähtökohdistaan.

            “kuvitellun valkoisen rodun”
            Tuohon dekonstruktio-leikkiin minä en millään jaksaisi lähteä. Yleensä jos järjestelmä on itsestääntuhoutuva, niin sitä vastaan ei kannata varsinaisesti argumentoida koska se kaatuu omaan mahdottomuuteensa, joten riittänee kun sanon “kuvitellun länsimäisen perinnön”, “kuvitellun demokratian”, “kuvitellun liberalismin”, …

            Mitä tuohon rasismiin tulee, se on jotain toimintaa, ei mikään teoria. Simojoki sanoi: “Suomi ei ole vielä ollut, Suomi on tuleva”. Ja minä sanon: “Valkoista rotua ei ole vielä ollut, valkoinen rotu on tuleva”. Yritäppä dekonstruoida motivaatio ja intentio – et pysty.

      • Kansallissosialistitkin puolustavat suomalaisten ja eurooppalaisten oikeutta itsesäilytykseen. Olemalla ”anti”-rasisti olet rasistisesti valkoisia vastaan. Samalla olet myös etnomasokisti, joka toivoo perverssillä tavalla tuhoa omille jälkeläisille ja tuleville sukupolville. Hyödyllinen idiootti globalistikapitalistien asialla

      • Mikään voitto ei ole lopullinen, kuten Hännikäinen sanoi luonnosta. Mutta jos lähdetään kansallissosialismin kovasta ytimestä niin silloin ei lähdetä 1900-luvun Saksasta vaan muinaisesta Spartasta ja sitäkin edeltäneistä valtioista; yritäppä rakentaa perinteistä vasemmiston teoriaa ilman kirjastossa elämänsä viettänyttä Marxia tai sarlataani Hegeliä. Eli kun lähdetään etsimään niitä virheitä mistä pitää oppia, niin 1900-luvun virheet eivät liene tässä ensisijaisia. Marxilaisille tehtävä on helppo, riittää kun avaa jonkin heidän moderneista pääteoksistaan… ja samalla voikin sitten heittää koko aatteen romukoppaan. 😉

  4. Taponen onkin varmasti ollut ahkerasti yhteydessä marxisti kavereihinsa. On yhdessä sovittu miten toimitaan:
    -Päästetään marxistit riehumaan miekkarin viereen
    -Syytetään miekkariin osallistujia riehumisesta
    -Estetään laillinen mielenosoitus koska vastamielenosoittajat eivät kaikessa suvaitsevaisuudessaan suvaitse sananvapautta eikä juutalaiselitiin sanelemasta narrativiista poikkeavaa ajattelua.

      • Kommareiden naiivi idealismi on kyllä omalla tavallaan söpöä. Pidetään itseään niin vallankumouksellisena, mutta ei huomata olevansa yhteisessä rintamassa poliisin, median ja pankkiirien kanssa. Tänään viimeiksi uutisoitiin Nordean toimista Vastarintaliikettä vastaan. Poliisi puolestaan ajaa järjestön kieltoa ja media valehtelee niin, että korvat heiluu.

        Oikeat vallankumoukselliset on tällä puolella.

        • Olet väärässä. Oikeat vallankumoukselliset ajavat koko ihmiskunnan tuhoa. Olet vain globaalia finanssihallintoa ylläpitävän eliitin hännystelijä joka haluaa säilyttää nykytilanteen eli ihmislajin olemassaolon.

          Viri viri tööt tööt.

          Myönnän hetkeäkään epäröimättä kuuluvani isoon natsismia vastustavaan rintamaan johon tosiaan kuuluu valtaosa yhteiskunnastamme. Ehkä sinäkin joku päivä ymmärrät, että on olemassa järkevämpiäkin resistanssin keinoja kuin – anteeksi vain – lapsellinen kansallissosialismilarppi voimafantasioineen ja seuraa johtajaa -leikkeineen.

          • Toinen rakastaa maataan ja ymmärtää reliteetit.
            Siinä varmaan isoin syy sille että antifalla on kuorma-autolilinen hiekkaa vaginassa, kun eivät kykene argumentoimaan vakuuttavasti mitään Vastarintaliikkeen teesejä vääräksi tai perusteettomaksi.
Se koviten huutaa, kuka eniten pelkää.
            Noilla tyypeillä on muutenkin hieno ideologia, joka tarvitsee tarkastelun täydellisesn tukahduttamisen vuoksi kaikenlaisen keskustelun estämisen väkivallan lietsonnalla ja viholliskuvien lietsonnalla.
            Mahtaa olla hienoa ja älyllistä keskustelua heillä keskenään kun noita naurettavia kekkereitään kasaavat.
            Eivätkä raukat edes taistele aitoa fasismia, eli korporatokratiaa vastaan mitenkään. Päinvastoin. Orjatyöllä tehty guy fawkes naamari päässä ja visalla (ne kenellä semmoinen on vielä) ostettu big mac vatsassa taistelevat fasismia vastaan siellä missä minkäänlaista fasismia ei esiinny.
            Mitenhän nuo raukat saisi ymmärtämään toimivansa juuri sen tahon likaisen työn tekijänä, jota vastaan heidän ideologiansa on oikeasti suunnattu? Siksi varmaan saavatkin rauhassa lietsoa väkivaltaa ja masinoida kampanjoitaan pohan puuttumatta.

          • Tarkoittaako se voimafantasia jotain näistä:
            -yhteistyössä on voimaa
            -liikunta ja terveelliset elämäntavat kasvattavat voimaa
            -kansan itsetunnon kohentaminen ja koheesio lisäävät voimaa
            -hierarkiset organisaatiot ovat voimakkaita
            -asioihin vaikuttaminen ja läheisten auttaminen tuo voimantunnetta
            -usko ja fanaattisuus luo toivoa

            Ihan jees voimafantasioita!

            Mitä tulee noihin “seuraa johtajaa -leikkeihin”… Ne taitaa olla ihan muuta kuin leikkejä. Eikös Taivaan valtakuntakin ole nimenomaan valtakunta, monarkia, jossa Jumala ohjaa enkeleitä joilla on muuten sotilasarvot. No tämän uskominen ei tietysti kuulu kansallissosialismiin, mutta kuitenkin kaikilla meillä (toivottavasti) on suurempia auktoriteetteja kuin vain minä itse tai edes läheinen, on se sitten esimerkillinen Buddha tai myyttinen Kunnia tai vanha kunnon Jumala. Olisi ihmeellistä jos tässä hierarkioiden maailmassa sitten kaikki maallinen ja ihmisten välinen olisi jotenkin tasa-arvoista. Tai vaikka olisikin, niin miksi me emme saisi käyttää hyväksemme kaikkia hierarkian tuomia etuja? (jotka ovat materialistisessa yritysmaailmassakin ilmeisiä)

            Hierarkian hyväksyminen vaatii tietysti nöyryyttä ja kunnioitusta, mutta ne ominaisuudet eivät taida olla tällä narsistisella aikakaudella muodissa.

  5. Onko tämä mielenosoitus nyt siis ilmoitettu? En halua mihinkään yllättävään rähinään työni puolesta.

    • On. Ja sitä paitsi ei se kokoontumisvapaus ole riippuvainen siitä ilmoituksesta eikä ilmoitus tai sen puuttuminen korreloi automaattisesti rähinän kanssa. ole myöskään. Tämä koko ilmoituskeskustelu on median synnyttämää saivartelua. Ihan niinku ne kytät ei nyt muuten tietäis siitä tapahtumasta 😀

      Mutta joo, kyllä se.on tehtt vaikka Aamu Talmud muuta väittää. Älä usko valemedioihin!

  6. Olisin saanut muutaman kuukauden aamulehdet ilmaiseksi kotiin, mutta en ottanut. On tuota paperia ihan riittävästi jo kissan paskomislaatikon aluslehdiksi.

    • Vastarintaliike tekisi jotain väärin, jos koronkiskojaparasiitit EIVÄT vastustaisi meitä 😉

    • Nauroin ääneen, kun luin tuota Nordean raporttia päätöksestä jäädyttää Vastarintaliikkeen tili Ruotsissa. Pankki kertoi, ettei voi olla tekemisissä järjestön tai henkilöiden kanssa, joiden arvomaailma poikkeaa niin rajusti Nordeasta. Ensinnäkään, mistä lähtien pankkibisnes on peräänkuuluttanut moraalia tai ylipäätän mitään arvoja jonka perusteella asiakkaita palvellaan? Ja Nordealla tuskin on vaikeuksia käsitellä esimerkiksi jihadistin rahaliikennettä. Uskomatonta, mutta mitäpä muuta sitä voi odottaa.

  7. Mitä muuta Sisä-Suomen poliisi on valmis tekemään?
    Valehtelu on kuitenkin vielä pientä.

Comments are closed.